Kukaan ihminen ei synny uskovaisena

munajatus

Osa ihmisistä sen sijaan syntyy taipuvaisena taikauskoon, mikä altistaa heidät keksimään paikkansapitämättömiä selityksiä asoille. Tämän taikauskon takana on arkuus, pelko ja turvallisuudentunteen tarve.

Osa näistä taikauskon vaivaamista päättelee, että on olemassa joku tuntematon voima, joka joko kiusaa heitä tai on heihin tyytymätön, siksi heitä sattuu tai sato meni pieleen. Takana voi olla osittain myös oma tunne, jota kutsutaan omaksitunnoksi, tunne joka syntyy ulkoisten ärsykkeiden aikaansaamina synapsien rakenteissa, jotka puolestaan "ohjaavat ihmisen ajattelua tiettyyn suuntaan". Eli kun ihmnen tekee jotain mistä muut ei tykkää, he antavat siitä palautetta joka aiheuttaa tämän tunteen. Oppivana eläimenä ihminen oppii, joskus liikaakin varomaan ns. omaatuntoaan.

Kyseessä on siis neurologinen ylireagointi vallitseviin olosuhteisiin nähden niillä ihmisillä, joilla on taipumus uskoa olemattomiin.

17

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trivia

      Ihminen ei ole syntyessään minkään aatteen kannattaja. Lapsi varttuu ja hänestä tulee luonnollista tietä ateisti ja hän aistii ympäristöä sellaisena kuin se on.
      Uskovaksi tullaan kasvatuksen kautta. Lapsi ei kykene arvioimaan mikä vanhempien antama tieto on totta tai mikä ei ole. Siksi uskovainen maailma pyrkii tunkemaan lapsen päähän uskomukset niin varhain kuin mahdollista.
      Luonnolista tietä lapsi näkee ilmiöt ja ympäristön oikeasti niin hyvin kuin aisteilla voi havaita.

      Vastaavasti nykyaikisen tiedon taso alkaa olla niin korkea että yhä useampi vanhempi ei tuputa lapselle sellaista mistä hän itsekään ei ole varma.
      Väite: Lapsesta tulee harvoin uskovainen oman tiedostuksen kautta. Hänet kasvatetaan johonkin uskoon tai sitten ei.

      • umpitolloja

        Jostain syystä valistus ei pure niihin, jotka katsovat edelleen velvollisuudekseen opettaa lapsensa omaan uskontoonsa.


      • umpitolloja kirjoitti:

        Jostain syystä valistus ei pure niihin, jotka katsovat edelleen velvollisuudekseen opettaa lapsensa omaan uskontoonsa.

        Sitä sanotaan denialismiksi.


      • DenyEverything
        code_red kirjoitti:

        Sitä sanotaan denialismiksi.

        Onko se jotain sukua kognitiiviselle dissonanssille?


    • Uskovaisilla on erittäin hyvä hajuaisti sekä kyky nuuskia tulevaa. Eri asia sitten meneekö ennustukset oikein.

      • kjhgfdgyuo

        Luterilainen on uskomukseni tää ^^ yllä


      • kjhgfdgyuo

        aha, ylläpito piosti Raamatullisen PH:n ylistyksen, lommarit


    • munajankutus

      "Tämän taikauskon takana on arkuus, pelko ja turvallisuudentunteen tarve"

      Menepä sanomaan tuo Late Johanssonille ja muutamalle muulle saman sarjan kaverille.

    • Kaikilla lapsilla on jo syntyperäinen tietoisuus Jumalan olemassaolosta, vaikka eivät alussa vielä pystykään määrittelemään tarkemmin, millainen Jumala on olemukseltaan.
      Jumalan luomisteot ovat niin ihmeellinen asia, että kukaan vilpitön ihminen ei voi olla uskomatta Jumalan olemassaoloon. Siksi kaikki kansat ja kulttuurit ovat aina ja kaikkialla maailmassa palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa. Samasta syystä, Jumalaan uskomiseen ei tarvita mitään erityisiä ns. tieteellisiä todisteita.

      "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

      • Fart6

        Olet väärässä. Saunatontut ihmeelliset teot todistavat, ettei mitään Jumalaa ole. Kaikki vilpittömät ihmiset tietävät Saunatontun todeksi, mutta jotkut yrittävät kiistää tämän ja väittävät vastaan.

        "Alussa paha peikko kusi kiukaalle." (1.Röyh.1:1)


      • Syntyperäisestä jumalatietoisuudesta ei taida olla mitään näyttöä?


      • IlkimyksenTeologitäti

        " Kaikilla lapsilla on jo syntyperäinen tietoisuus Jumalan olemassaolosta, vaikka eivät alussa vielä pystykään määrittelemään tarkemmin, millainen Jumala on olemukseltaan."

        Ikävä kyllä olet tälläkin kertaa väärässä.

        "Siksi kaikki kansat ja kulttuurit ovat aina ja kaikkialla maailmassa palvoneet yliluonnollista Jumalaa jossain muodossa."

        Ikävä kyllä olet tälläkin kertaa väärässä.


      • näyttöäpiisaa
        agnoskepo kirjoitti:

        Syntyperäisestä jumalatietoisuudesta ei taida olla mitään näyttöä?

        Kaikissa maissa kristinusko on 100% suosittua, koska kaikki tuntevat Jumalan. Sen takia Raamattuakaan ei tarvitse. Kaikki tieto on jo ihmisessä syntyessään. Jokainen osaa tavata jokaisen profetian kehdossa.


      • asia.ei.muutu
        näyttöäpiisaa kirjoitti:

        Kaikissa maissa kristinusko on 100% suosittua, koska kaikki tuntevat Jumalan. Sen takia Raamattuakaan ei tarvitse. Kaikki tieto on jo ihmisessä syntyessään. Jokainen osaa tavata jokaisen profetian kehdossa.

        Raamattu on silti totuus.


      • raakatotuus
        asia.ei.muutu kirjoitti:

        Raamattu on silti totuus.

        Totuus raamatusta on se, että se on vain ihmisten kokoama teos ihmisten kirjoittamista kirjoituksista, ei muuta.


      • Tää oli kyllä viikon paras :D :D :D

        ”Olet väärässä. Saunatontut ihmeelliset teot todistavat, ettei mitään Jumalaa ole. Kaikki vilpittömät ihmiset tietävät Saunatontun todeksi, mutta jotkut yrittävät kiistää tämän ja väittävät vastaan.

        "Alussa paha peikko kusi kiukaalle." (1.Röyh.1:1)”

        Jos olisin ilkeä ton loppulauseen voisi laittaa aina perään, kun vastaa Mark5:lle.


    • nää_on_näitä

      Kaikki syntyvät varmuuteen että minä tiedän kaiken, kunnes erilaisten oppien opettajat nitistävät vipittömän itseluottamuksen.
      Oletko sitä mieltä ettei vastasyntynyt tiedä ja osaa pyytää sitä mitä tarvitsee. Pyytääkö hän -ismiä tai -uskoa, onko hänellä varmuus että jotain josta puhtaan ei ole olemassa?
      Jokainen uskoo, mutta näillä sivuilla usko ja uskovaisuus käsite on pyhitetty uskontojen harjoittajien yleisleimaksi jotta se olisi mahdollisimman kattava. On työlästä kirjoitta aina oma käsitteen selvennys, mitä milloinkin tarkoittaa. Jokaisella kuitenkin on maailman katsomuksensa ja uskonsa siihen

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe