Intialainen luotain katosi kahdeksan vuotta sitten.
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tutkijat ovat löytäneet liki kahdeksan vuotta sitten kadonneen avaruusaluksen Kuuta kiertämästä.
Alus on intialainen Chandrayaan-1, joka lähetettiin kohti Kuun kiertorataa vuonna 2008. Viimeisen kerran siihen saatiin yhteys elokuussa 2009.
Pienen aluksen löytäminen ei ole helppoa. Sellaista on vaikea huomata optisilla kaukoputkilla Kuun kirkasta taustaa vasten.
http://url-to.com/bF
Nasa löysi kadonneen avaruusaluksen Kuun läheltä
18
344
Vastaukset
- Häslääjäparru
Mutta eivätpä löytäneet Intian valtamereen kadonnutta matkustajakonetta... :-)
Eipä NASA sitä tutkalla valtameren pohjasta olisi edes yrittänyt etsiä, koska tietonsa luonnontieteiden perusteista ovat kohdallaan, toisin kuin sinulla.
Tutkalla se on löydettykin. Sillä voidaan siis tarkkailla liikennettä Kuun ympärillä, ehkä pinnallakin.
- Plittumaa
Se matkustajakone katosi koska satelliitteja ei ole.
Muuten se ei olisi ollut mahdollista.
Turhaa sen etsiminen jo on. Se lensi Etelämantereelle ja törmäsi taivaankanteen. Siellä on muutakin romua.- Plittumaa
Katson kuitenkin että tekstini oli hyvin painavaa koska muuten ei kaikkien arvostama hra Kollimaattori olisi sitä vaivautunut kommentoimaan.
Kiitoksia! - k598204
Plittumaa kirjoitti:
Katson kuitenkin että tekstini oli hyvin painavaa koska muuten ei kaikkien arvostama hra Kollimaattori olisi sitä vaivautunut kommentoimaan.
Kiitoksia!Älä nyt kuitenkaan luule itsestäsi liikoja. Kuka vain kunnollinen kansalainen haluaisi ohjata lapset oikealle tielle pois typeryydestä.
- american_Pickers
Selvääkin selvempää Greatest American Pickers -kamaa
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/nasa-loysi-kadonneen-avaruusaluksen-kuun-lahelta
Suora linkki uutiseen ilman mainoksia.- eipäsvääristellä
Ei kun radioteleskooppi jonka halkaisija 70 metriä(!)OK
Joopasta joo.. eipäsvääristellä kirjoitti:
Ei kun radioteleskooppi jonka halkaisija 70 metriä(!)OK
Joopasta joo..Arecibossa on radioteleskooppi, jonka heijastimella halkaisijaa 300 metriä. Esimerkkejä sillä saaduista tutkakuvista on tällä sivulla:
https://www.naic.edu/~pradar/radarpage.html
Kiinassa vuonna 2016 valmistuneella radioteleskoopilla saataneen vähintään yhtä hyviä kuvia aikaan. Sillä on tehollinen halkaisija 300 metriä vaikka koko heijastimen koko on 500 metriä.- InnokasOpiskelija
Sillä saa sitten varmasti kauniita värivalokuvia puna- ja sinisiirtymistä jotka yrittävät karata mustien aukkojen työntövoimaa venyvän ja kaareutuvan loppumattomaan avaruuteen.
- hohhohhoijaa
Jos tietotaitosi on tuota tasoa niin eipä ennuste tulevalle opiskelijaurallesi ole kummoinenkaan.Siivoojan ura kutsuu..
- näinonnäreettänään
hohhohhoijaa kirjoitti:
Jos tietotaitosi on tuota tasoa niin eipä ennuste tulevalle opiskelijaurallesi ole kummoinenkaan.Siivoojan ura kutsuu..
Ei sen kemian tietämys riitä edes siivoojaksi ja joutuuhan siinä lantraamaan pesuainetta. siihen ei taas matikkapää riitä. Spurgulinjastolle sopinee.
Älkää käyttäkö url-to.commia.
- miettijä--
onkohan luotain alus. Jotenkin tuntuu, että aluksessa olisi kyytiläisiä.
- TaavitTokkurassa
Voi vittu näitä "tähtitieteilijöitä".
Ihme taaveja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889