Kuka ja mikä on Jumala. Tässä vastaus...

El-moses

Ja Elohim sanoi El'Mosekselle: "Minä olen kuka minä olen ja sanoin, että näin sinun on sanottava Israelin lapsille - minä lähetän minut teidän luoksenne."

Vastaus: Jumala on aina minä!

11

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trivia

      Arkeologia on löytänyt Jahvekultin maallisia jäännöksiä kahdestakin kohdasta, eteläisestä Israelista ja Samariasta.
      Samariasta on löydetty kivinen Jahven patsas, jossa hän paistattelee päivää rehevämuotoisen naisen kanssa. Alla on teksti: Jahve ja hänen Asheransa. Patsas on ajoitettu 800 luvulle eaa.. ja jolloin Raamatun 2. Kuningasten kirjan mukaan vallitsi Kanaanissa 2 valtiota: Juuda ja Israel. Toki siellä oli amalekien ja muita pienvaltioita. Samoilta ajoilta 2. Kun. kirja esittää kuningashuoneen palvoneen kultaisia ja hopeisia patsasjumalia. Raamatusta tunnettu kultaisen vasikan tarina Mooseksen tarinan yhteydessä saattaa olla Samarian historiaa 800 luvulla eaa..
      Vastaavasti samaan aikaan olleessa Juudan valtiossa (pääkaup. Jerusalem) kuningashuoneen jumalana vallitsi yhtenä Jahve. Tuolloin Asheran patsas oli poistettu Jerusalemin temppelistä, mutta siellä oli Baalien ja muiden jumalien patsaita. Ashera oli Davidin ja Salomon kuninkuuuden perua Jahven puolisojumala.
      Jerusalem oli aikakautena parin tuhannen asukkaan kyläpahanen.

      Jahve ja Ashera olivat vielä osissa Kanaania jumala-aviossa 800 luvulla eaa.. Jahvelaiset papit puolestaan aloittelivat ideaa ja kampanjaa yhden jumaluuden olemassaolosta. Persiassa auringonjumalan yhteyteen kehiteltiin yksijumalaisuutta. Babyloniassa Marduk oli kehittymässä pääjumalaksi.
      Juudan ja Samarian kansalaiset taistelivat vimmatusti Jahven puolison Asheran puolesta ja palvoivat sitä silloinkin , jolloin jahvelaispapisto sai sen kielletyksi Jeremian kirja).

      Yksijumalaisuus juurtui Jerusalemin pieneen ruhtinaskuntaan vasta 400 luvulla eaa.. Baabelin siirtolaispapit mm. Esra toivat sitä sinne väkipakolla. Vuodesta 180 eaa. makkabealaiskapinan jälkeen jahvelainen miekkalähetys käännytti Juudan ja Samarian maaseuden jahvelaisuuteen väkipakolla. 1.Makkabelaiskirja kirja pitää hyvänä tekona Edomin kaupungin väestön, eläinten ja rakennusten täydellistä tuhoamista Jahven tahtona.

      Lähteet:
      Arkeologia.
      Aikakauden historia
      2. Samuelin kirja
      1 ja 2. Kuningasten kirjat
      Jeremian kirja
      Hesekielin kirja
      Esran kirja
      Nehemian kirja
      1. Makkabealaiskirja ( ei ole raamatussa)

      Oletan vahvasti että VT:n kertomus Jahven kehityskukulusta kivisestä sotajumalasta maailmaa hallitsevaksi jumalaksi on pääpiirteissään oikea. Davidin aikana Jahve oli vain kuningashuoneen eräs jumala. Davidilla oli sotaretkillä Jahven kiviset minipatsaat mukanaan. Jahve on hyvinkin saattanut olla jonkin heimon Baalista erotettu kovakalloinen sotajumala ja Jahven papisto rakensi sille ajalle ominaisesti maailmanjumaluuden viittaa harteilleen Jahven jäädessä kuitenkin yhden kansan omituiseksi omaisuusjumnalaksi.
      Kristinuskon Jeesus palvoi ja antoi uhrilahjoja Jahvelle.
      Juutalaisuuden Jahve ja Saatana ovat teologialtaan aivan erilaiset kuin kristinuskon Jumala (Jeesus) ja Saatana. Pyhäkoulussa lapsille opetetaan tosiasiassa monen jumalan oppia lasten sitä ymmärtämättä. Kristillinen teologia on mielivaltainen yhdistäessään juutalaisuuden uskonnon sisäänsä.

      • Kristillinen teologia ei ole mielivaltainen, vaikka sinä hengen kieltäjä et siitä mitään ymmärräkään.

        Siinähän kaivelet maallisia jäännöksiä... ei niistä käsin löydä henkeä. Olet totaalisen väärässä ja pihalla koko asiasta.

      • KannattaaSyventyä

        "Kristinuskon Jeesus palvoi ja antoi uhrilahjoja Jahvelle."

        Jeesus kiersi ja opetti profeettana, ns viitteiden perusteella miehen kannattama jumaluus oli El/Eloah/Elohim, joka on käännettynä Korkein/Korkeimmat. Jeesus saarnasi kiertäessään ettei jumala tarvitse ihmiskäsin rakwnnettua temppeliä vaan tätä sai rukoilla ja palvella missä vain huvittu, kunhan rukoilee piilossa ja muilta salassa. Paastotessakin Jeesus neuvoi pukeutumaan parhaimpiin ja öljyämään hiuksensa sensijaan että vedettäisiin säkki niskaan ja viskeltäisiin tuhkia päälle.

        "Juutalaisuuden Jahve ja Saatana ovat teologialtaan aivan erilaiset kuin kristinuskon Jumala ... ja Saatana."

        Jeesuksen jumala ja juutalaisuus ei eronnut mitenkään toisen temppelin ajan monipuolisesta juutalaisuudesta. Jeesus kuitenkin tuli laittaneekseen aluille vahigossa uuden juutalaisen koulukunnan, joka sai yllättäen farisealaisten, maalaisten, diasporalaisten, naisten ja pakanoiden suosion. Farisealainen Paavali oli mainio teologi (ja erikoinen kristologi), jolla oli vahva vaikutus yhden Jeesus-liikkeen "lahkossa". On otettava huomioon että myöhemmin Jeesuksen suosio ja henkilökultti asema nousivat juutalaisuutta tuntemattomien pakanoiden lisääntyessä ongelmaksi sillä heprealaisessa raamatussa sanotaan ettei henkilöitä saa palvoa. Ongelmia toki tuottivat luetunymmärtäminen ja tekstien oikea tulkitseminen kuten apostolinenisä Papias aikoinaan surkutteli seurakuntien lukiessa tekstejä kukin niinhyvin kuin suinkin osasi. Lopulta Jeesuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta päätettiin ihan oikeasti huutoäänestyksellä neljännen vuosisadan kirkolliskokouksissa. Se mikä kuitenkin erottaa nykyisen kristinuskon modernista juutalaisuudesta, johtuu pääasiassa uusplatonismin keskeisestä asemasta, ko teologia uudelleen muokattiin uusplatonismin mukaiseksi ja siitä muumuassa otettiin oppi sielun kuolemattomuudesta. Myöskin Saatanan kehittäminen personoista pahasta ja Jumalan enkelistä lähti kunnolla käytiin varhaisella keskiajalla ja oppi helvetistä huipentui Danten Jumalaiseen näytelmään vaikka alkujaan Genhennalla tarkoitettiin rikollisten joukkohautaa Hinnomin laaksossa. Usonnon nykyisiä oppeja voitaisiin hyvin kuvata kompromissien tilkkutäkiksi ja uudelleen tulkituksi uudelleen tulkinnaksi.

        "Pyhäkoulussa lapsille opetetaan tosiasiassa monen jumalan oppia lasten sitä ymmärtämättä."

        En ole koskaan ollut pyhäkoulussa ja ala-asteellakin käsiteltiin naturalistista teologiaa kristinuskon dokmien sijaan, esimerkiksi opetettiin ettei Jeesus tehnyt yliluonnollisia temppuja vaan hämmästyttäviä tekoja joita pidettiin ihmeinä esim viiden kalan ja kahden leivän esimerkillä Jeesus sai ihmiset ymmärtämään jakamisen tärkeyden, ja kun Jeesuksen omat rabbiini oppilaat eivät sitä ymmärtänee, toruu Jeesus heitä kovasydämmisyydestä eli itsekkyydestä. Yläasteella alkoi sitten uskontojen historiaa ja muita uskontoja laajemmin käsittelevä opetus, jolloin erityisesti kiinnostuin itämerensuomalaisesta mytologiasta. Mutta mikäli sinä olet itse käynyt pyhäkoulua, niin kertoisitko mikseivät lapset ymmärrä? Eikö heille kerrota edes peruskoulun ekaluokalla kuten meille? Meillä sentään käytiin läpi sitä miten esijuutalaisuus alkoi eristäytyä muusta seemiläisestä kulttuurista js uskonnosta ja lopulta he omaksuivat midianilsisen heimojumalan ainoaksi jumalakseen.

        "Kristillinen teologia on mielivaltainen yhdistäessään juutalaisuuden uskonnon sisäänsä."

        Johtuisiko siitä että Jeesus-liike oli juutalainen henkilökulttia harjoittava lahko, juuret on syvällä juutalaisuudessa ja ja Jeesus itse oli erittäin toisen temppelin ajan juutalainen, mahdollisesti "liberaali" fariseus.

      • frfrrrffrfr
        KannattaaSyventyä kirjoitti:

        Jeesus kuului äärimmäiseen maailmanloppua odottaneeseen lahkoon, joka saarnasi täydellisyyttä ja jopa ajatusten syntiä. Siitä syntyi munkkilaitos ja henkisyyden arvostus yli maallisen.

      • Bebebebe kirjoitti:

        Kristillinen teologia ei ole mielivaltainen, vaikka sinä hengen kieltäjä et siitä mitään ymmärräkään.

        Siinähän kaivelet maallisia jäännöksiä... ei niistä käsin löydä henkeä. Olet totaalisen väärässä ja pihalla koko asiasta.

        Kuten sanoin: se Kristillinen teologia on aina, pihalla ja edes Jeesuksen käärepaperia ei löydy vaikka miten kaivettaisi kiveä Mikkelstä tai hikeä kikkelistä.

      • gttgttgtgt
        KannattaaSyventyä kirjoitti:

        "Kristinuskon Jeesus palvoi ja antoi uhrilahjoja Jahvelle."

        Jeesus kiersi ja opetti profeettana, ns viitteiden perusteella miehen kannattama jumaluus oli El/Eloah/Elohim, joka on käännettynä Korkein/Korkeimmat. Jeesus saarnasi kiertäessään ettei jumala tarvitse ihmiskäsin rakwnnettua temppeliä vaan tätä sai rukoilla ja palvella missä vain huvittu, kunhan rukoilee piilossa ja muilta salassa. Paastotessakin Jeesus neuvoi pukeutumaan parhaimpiin ja öljyämään hiuksensa sensijaan että vedettäisiin säkki niskaan ja viskeltäisiin tuhkia päälle.

        "Juutalaisuuden Jahve ja Saatana ovat teologialtaan aivan erilaiset kuin kristinuskon Jumala ... ja Saatana."

        Jeesuksen jumala ja juutalaisuus ei eronnut mitenkään toisen temppelin ajan monipuolisesta juutalaisuudesta. Jeesus kuitenkin tuli laittaneekseen aluille vahigossa uuden juutalaisen koulukunnan, joka sai yllättäen farisealaisten, maalaisten, diasporalaisten, naisten ja pakanoiden suosion. Farisealainen Paavali oli mainio teologi (ja erikoinen kristologi), jolla oli vahva vaikutus yhden Jeesus-liikkeen "lahkossa". On otettava huomioon että myöhemmin Jeesuksen suosio ja henkilökultti asema nousivat juutalaisuutta tuntemattomien pakanoiden lisääntyessä ongelmaksi sillä heprealaisessa raamatussa sanotaan ettei henkilöitä saa palvoa. Ongelmia toki tuottivat luetunymmärtäminen ja tekstien oikea tulkitseminen kuten apostolinenisä Papias aikoinaan surkutteli seurakuntien lukiessa tekstejä kukin niinhyvin kuin suinkin osasi. Lopulta Jeesuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta päätettiin ihan oikeasti huutoäänestyksellä neljännen vuosisadan kirkolliskokouksissa. Se mikä kuitenkin erottaa nykyisen kristinuskon modernista juutalaisuudesta, johtuu pääasiassa uusplatonismin keskeisestä asemasta, ko teologia uudelleen muokattiin uusplatonismin mukaiseksi ja siitä muumuassa otettiin oppi sielun kuolemattomuudesta. Myöskin Saatanan kehittäminen personoista pahasta ja Jumalan enkelistä lähti kunnolla käytiin varhaisella keskiajalla ja oppi helvetistä huipentui Danten Jumalaiseen näytelmään vaikka alkujaan Genhennalla tarkoitettiin rikollisten joukkohautaa Hinnomin laaksossa. Usonnon nykyisiä oppeja voitaisiin hyvin kuvata kompromissien tilkkutäkiksi ja uudelleen tulkituksi uudelleen tulkinnaksi.

        "Pyhäkoulussa lapsille opetetaan tosiasiassa monen jumalan oppia lasten sitä ymmärtämättä."

        En ole koskaan ollut pyhäkoulussa ja ala-asteellakin käsiteltiin naturalistista teologiaa kristinuskon dokmien sijaan, esimerkiksi opetettiin ettei Jeesus tehnyt yliluonnollisia temppuja vaan hämmästyttäviä tekoja joita pidettiin ihmeinä esim viiden kalan ja kahden leivän esimerkillä Jeesus sai ihmiset ymmärtämään jakamisen tärkeyden, ja kun Jeesuksen omat rabbiini oppilaat eivät sitä ymmärtänee, toruu Jeesus heitä kovasydämmisyydestä eli itsekkyydestä. Yläasteella alkoi sitten uskontojen historiaa ja muita uskontoja laajemmin käsittelevä opetus, jolloin erityisesti kiinnostuin itämerensuomalaisesta mytologiasta. Mutta mikäli sinä olet itse käynyt pyhäkoulua, niin kertoisitko mikseivät lapset ymmärrä? Eikö heille kerrota edes peruskoulun ekaluokalla kuten meille? Meillä sentään käytiin läpi sitä miten esijuutalaisuus alkoi eristäytyä muusta seemiläisestä kulttuurista js uskonnosta ja lopulta he omaksuivat midianilsisen heimojumalan ainoaksi jumalakseen.

        "Kristillinen teologia on mielivaltainen yhdistäessään juutalaisuuden uskonnon sisäänsä."

        Johtuisiko siitä että Jeesus-liike oli juutalainen henkilökulttia harjoittava lahko, juuret on syvällä juutalaisuudessa ja ja Jeesus itse oli erittäin toisen temppelin ajan juutalainen, mahdollisesti "liberaali" fariseus.

        Jeesus itse saarnasi Saatanasta , helvetistä ja taivaasta/ paratiisista. Ei siinä nähdä mitään kehityskulkuja keskiajalta.

      • TheJesusIsPharisee
        frfrrrffrfr kirjoitti:

        Jeesus kuului äärimmäiseen maailmanloppua odottaneeseen lahkoon, joka saarnasi täydellisyyttä ja jopa ajatusten syntiä. Siitä syntyi munkkilaitos ja henkisyyden arvostus yli maallisen.

        Jeesus oli liberaali reformisti ja farisealainen joka meni ja liittyi profeetta elian profeettakoulua leikkivään liberaaliin kastajalahkoon. Lahkon sanoma oli että jumalan valtakunta on tässä ja nyt, joten palatkaa takaisin ja luottakaa ilouutisiin. Profeetta leikit vaan tahtoi olla vaarallisia, sellaisella helposti suututtaa muut ja pääsee hengestään. Näin on jämpti.

      • 12___13

        Täytyy sanoa, että luovuutta ei näytä puuttuvan kun kristinuskon/Juutalaisuuden vastaisia tarinoita sepitetään. :)

      • elämään.iloa
        TheJesusIsPharisee kirjoitti:

        Jeesus oli liberaali reformisti ja farisealainen joka meni ja liittyi profeetta elian profeettakoulua leikkivään liberaaliin kastajalahkoon. Lahkon sanoma oli että jumalan valtakunta on tässä ja nyt, joten palatkaa takaisin ja luottakaa ilouutisiin. Profeetta leikit vaan tahtoi olla vaarallisia, sellaisella helposti suututtaa muut ja pääsee hengestään. Näin on jämpti.

        "Profeetta leikit vaan tahtoi olla vaarallisia, sellaisella helposti suututtaa muut ja pääsee hengestään. Näin on jämpti."

        Mutta on se silti vaan ihan ensimmäisen mahtavaa ärsyttää ja kiusata tuollaisia itseään täynnä olevia tollikoita, jotka hilluvat vaikka missä luullen pelastavansa maailmaa, vaikka todellisuudessa ovat juuri niitä, jotka tekevät tästä erittäin paskan paikan muille (ja myös itselleen).

        Sitä kun nimittäin se kuitenkin lähtee, enemmin tai myöhemmin. Sitä ennen voi ihan hyvällä omalla tunnolla vittuilla tuollaisille idiooteille, joille vittuilu on vain hyväksi.

        Muuten, profeetta leikit on yhdyssana.

    • kjijiji

      Väärä vastaus! jumala sanoi minä olen eikä ihminen.

    • 12___13

      "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."
      1 Joh. 4:8

      "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
      Joh. 4:24

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe