Uutta Hessdalenista.
European Geosciences Unionin yleiskokous pidetään tänä vuonna Itävallan Wienessä ajalla 23-28.4.2017.
Kuten aikaisemminkin niin tälläkin kerralla kerrotaan uutisia Hessdalenista.
Työryhmä johon kuuluu Bjørn Gitle Hauge, Anna-Lena Kjøniksen ja Erling Petter Strand(Østfold University College) kertoo että aikaisemmin kun on keskusteltu havaittujen valoilmiöiden voimakkuudesta (radiant power) niin on ehdotettu jopa 1MW kun taas Teodorani on vuonna 2004 ehdottanut vaatimattomampaa 19kW.
Arvioiden suuri ero on johtunut siitä ettei tarkkaa tietoa ole ollut etäisyydestä havaittuun ilmiöön.
Edellä mainittu työryhmä kertoo että nyt on saatu kaksikin lähihavaintoa(spektrikuvaa) ( alle 500 m) ja ne on jopa havaittu samassa paikassa joka antaa viitteen siitä että ne ovat lähtöisin samasta paikasta.
Työryhmä tulee kertomaan lähemmin näistä uusista havainnoista tässä kokouksessa.
Uutta Hessdalenista
23
318
Vastaukset
- Epäilyttääminua
Ei taida EGU olla tiedemaailmassa mikään korkealle arvostettu pulju.
- syystäkin
Sekin on hieman outoa että valoilmiöiden voimakkuutta arvioidaan pelkkinä watteina, (suhteessa mihin?) kun se ei oikeasti kerro mitään eikä ole radio- tai fotometriassa tapana eikä millään tavalla toimivaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Radiant_energy No tuo julkaisee 16 tieteellistä journaalia ja noihin konferensseihin osallistuu sellainen 11000 tiedemiestä ympäri maailmaa. Se on niin iso juttu, että joukkoon mahtuu yksi Hessdalenkin.
- syystäkin
VCO kirjoitti:
No tuo julkaisee 16 tieteellistä journaalia ja noihin konferensseihin osallistuu sellainen 11000 tiedemiestä ympäri maailmaa. Se on niin iso juttu, että joukkoon mahtuu yksi Hessdalenkin.
Siksi ihmetyttääkin pelkistä wateista puhuminen radio- foto- tai spektrografian yhteydessä. Onkohan nyt kyseessä ns. "lost in translation" kömmähdys?
syystäkin kirjoitti:
Siksi ihmetyttääkin pelkistä wateista puhuminen radio- foto- tai spektrografian yhteydessä. Onkohan nyt kyseessä ns. "lost in translation" kömmähdys?
Todennäköisesti. Jos joku jaksaa ja on aikaa, niin voisi kaivella löytyykö tuota tutkimusta jostain internetin syövereistä. Veikkaan kyllä että se julkaistaan vasta kun se on esitetty tuossa kokouksessa jos silloinkaan.
- heippavaansuoli24
VCO kirjoitti:
Todennäköisesti. Jos joku jaksaa ja on aikaa, niin voisi kaivella löytyykö tuota tutkimusta jostain internetin syövereistä. Veikkaan kyllä että se julkaistaan vasta kun se on esitetty tuossa kokouksessa jos silloinkaan.
Joo B.Borgin vika ei yksiköissä sekoilu ole, se oli alkuperäisessä tekstissä jonka Borg ehtikin tuohon ketjun jatkoksi laittaa, ja jonka DDR24:n automaattisensuuri hetikohta poisti koska siinä oli englanninkielistä tekstiä. On tämä suoli24 jamassa.. ilmeisesti on tärkeämpää varjella kansalaisia ennakkosensuroimattomilta ulkomaanuutisilta internetissä kuin pitää yllä toimivaa keskustelupalstaa. Onnea yritykselle, heh heh...
heippavaansuoli24 kirjoitti:
Joo B.Borgin vika ei yksiköissä sekoilu ole, se oli alkuperäisessä tekstissä jonka Borg ehtikin tuohon ketjun jatkoksi laittaa, ja jonka DDR24:n automaattisensuuri hetikohta poisti koska siinä oli englanninkielistä tekstiä. On tämä suoli24 jamassa.. ilmeisesti on tärkeämpää varjella kansalaisia ennakkosensuroimattomilta ulkomaanuutisilta internetissä kuin pitää yllä toimivaa keskustelupalstaa. Onnea yritykselle, heh heh...
Juu ja lähtee muuten sitten postaus jos siinä on linkki kotimaisiinkin sivustoihin. Ei tosin aina ja mitään logiikkaa ei poistoissa tunnu olevan. Vähän heikkoa täällä on tosiaan enää keskustella koska kaikki tutkimusartikkelit ovat järjestään englanninkielisiä oli tutkija sitten suomalainen tai jostain muusta maasta.
Norjalaiset tutkijat ovat nyt näyttäneet Wienin kongressissa uuden valokuvan Hessdalenin ilmiöstä.
Erikoista tämän kuvan kanssa on se että teltassa olleet tutkijat näkivät näytöiltään ulkopuolella olevan valopallon joka oli alle 100 metrin etäisyydellä teltasta.
Tutkijat ryntäsivät ulos teltasta mutta tuolloin ilmiö olikin jo kadonnut.
Saadusta kuvasta näkyy kuitenkin että valopallo valaisee alapuolellaan olevan maan ja että valopallo on vain noin 30 metrin korkeudessa.
Täsmälleen samalla paikalla on myösd aikaisemmin nähty valopalloja ja tästä syystä tutkijat miettivät että ovatko löytäneet näiden valopallojen syntypaikan.:
https://www.nrk.no/trondelag/presenterte-nytt-hessdalsfenomen-pa-forskningskongress-1.13487794- no.ufos.here
Kannattaa laittaa linkki sillä tavalla että sen joutuu kopioimaan ja laittamaan osoitekenttään itse, suorat linkit häviävät viesteineen nykyisen sensuurin vuoksi.
Ilmiöstä, jonkinlainen UAP näyttää olevan nyt vahvoilla, tai on oikeastaan aina ollutkin. - yes.ufos.here
no.ufos.here kirjoitti:
Kannattaa laittaa linkki sillä tavalla että sen joutuu kopioimaan ja laittamaan osoitekenttään itse, suorat linkit häviävät viesteineen nykyisen sensuurin vuoksi.
Ilmiöstä, jonkinlainen UAP näyttää olevan nyt vahvoilla, tai on oikeastaan aina ollutkin.Tiiäkkö mikä lentää ja sitä ei tunnisteta? No se on tunnistamaton lentävä objekti jonka englanninkielinen lyhenne on UFO. Sitten se voipi muuttua jos se tunnistetaan.
- UAP.there
yes.ufos.here kirjoitti:
Tiiäkkö mikä lentää ja sitä ei tunnisteta? No se on tunnistamaton lentävä objekti jonka englanninkielinen lyhenne on UFO. Sitten se voipi muuttua jos se tunnistetaan.
Hessdalenissa ei ole havaittu _lentävän_ mitään objektia, vain ja ainoastaan valoilmiö, joten voit painua jees-ufoinesi sinne mistä olet tullutkin. Älä nyt ota kuitenkaan kirjaimellisesti, ihan jo äitisikin hyvinvoinnin vuoksi.
- apuaapuaufopiereepapua
yes.ufos.here kirjoitti:
Tiiäkkö mikä lentää ja sitä ei tunnisteta? No se on tunnistamaton lentävä objekti jonka englanninkielinen lyhenne on UFO. Sitten se voipi muuttua jos se tunnistetaan.
Niin, siis tuossahan sanottiin vain kuten artikkeleissakin on todettu, että selityksenä UAP on vahvoilla. Siis tutkijoiden mielestä.
Ahistaako jos nyt Hessdalenissa ei pörrääkään ufoja? UAP.there kirjoitti:
Hessdalenissa ei ole havaittu _lentävän_ mitään objektia, vain ja ainoastaan valoilmiö, joten voit painua jees-ufoinesi sinne mistä olet tullutkin. Älä nyt ota kuitenkaan kirjaimellisesti, ihan jo äitisikin hyvinvoinnin vuoksi.
Onko se valoilmiö siis olematon? Tekeekö lentokoneen laskeutumisvalokin lentokoneesta olemattoman, koska siitä näkyy vain valo pimeällä?
Valoilmiöt eivät tule tyhjästä. Niillä on jokin fyysinen olemus aina.- yritäpä.aikuistua
HerraHellakoukku67 kirjoitti:
Onko se valoilmiö siis olematon? Tekeekö lentokoneen laskeutumisvalokin lentokoneesta olemattoman, koska siitä näkyy vain valo pimeällä?
Valoilmiöt eivät tule tyhjästä. Niillä on jokin fyysinen olemus aina.Missä on väitetty valon olevan olematon? Fyysistä, valon aiheuttavaa objektia kuten "lentäviä lautasiasi" Hessdalenissa tuskin on, ja tähän tutkijatkin ovat nyt kallistumassa.
"Valoilmiöt eivät tule tyhjästä. Niillä on jokin fyysinen olemus aina."
Älä vitussa, sherlock! Kuten ns. maanjäristysvalot, todennäköisesti pietsosähköisestä ilmiöstä kallioperästä. Ufojasi ei niihinkään tarvita.
Lisää kirjoituksia tuosta uudesta Hessdalenin valokuvasta:
http://www.adressa.no/nyheter/sortrondelag/2017/04/26/Dette-bildet-kan-bevise-fenomenet-i-Hessdalen-14641999.ece
http://www.dagbladet.no/nyheter/har-ventet-i-nesten-to-ar-med-a-offentligjore-dette-bildet-av-det-mystiske-lysfenomenet-i-hessdalen/67520348
http://it.blastingnews.com/cronaca/2017/04/ufo-sfera-incandescente-fotografata-a-hessdalen-001653205.html- Mycketdårlig
"Dårlig nytt for UFO-folket
Det andre er at dette er veldig dårlig nytt for UFO-folket, for dette er ingen flygende tallerken, sier Hauge til "
Siinäpä se tärkein sisältö ufohihhuleille!
Koska norja ei taivu hyvin (pun intended). niin ehkäpä BB voisi
kertoa suomeksi tärkeimmät kohdat noista mainitsemistasi linkeistä. - njäähtylsää
Todennäköisimmin tämä toistaiseksi selittämätön vaan ei tuntematon ilmiö liittyy jotenkin alueen geologiaan ja kallioperän mineraalivarantoihin. Hessdalen on malmirikasta kaivosaluetta. Näitä valoja tai "sphere":jä esiintyy suht. säännöllisesti meteoriittikraatereihin muodostuneilla järvillä, kaivosalueilla (mm. Oriveden kultakaivoksen "ufot") sekä ennen maanjäristyksiä kallioperän saavuttaessa jännityshuippunsa.
Laitoin aikaisemmin tänään tähän ketjuun lisää linkkejä ulkomaiseen lehdistöön jossa kommentoitiin tätä uutta vaihetta Hessdalen-ilmiössä.
Suomi24-foorumin täysin älytön robotti on nyt ilmeisesti poistanut tämän
viestin jossa nämä norjalaiset ja italialaiset kommentit.
Joka silti haluaa tutustua niihin voi bongata ne Skepsiksen foorumilta koska laitoin ne myös sinne.- orwellin.yrjö
Joo, linkit täytyy "vammauttaa" niin että ne eivät ole suoria vaan täytyy itse kopioida ja lisätä osoitekenttään. Pitkät pätkät keskusteluakin häviää jos viestipuun haaran ensimmäisessä viestissä on linkkejä.
Suomi24 on omaksunut valtamedian politiikan jossa suomalaisia täytyy varjella ulkomaisilta uutisilta ja estää niiden sensuroimaton levittäminen.
1984
Täytyypä katsoa skepofoorumilta linkit.
Merkillistä mutta nuo linkit ovat taas näkyvillä.Voisin vaikka vannoa että äsken niitä ei enää ollut....Kummallista.
- JWST.stoff
mee j osta tommonen ... vaikka kiikarit, ja tonne ulos... ja ihan itte. Teet kaiken merkintöjä ja kaikkee ja yht'Äkkiä haluut Yhdistyksen... ja tyyppejä maksamaan sulle... mitåä noon: jäsenmaksuja kaiakkee
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826