Alkuräjähdyksen yksityiskohdista ei paljon tiedetä. Entä sitten arkipäiväinen elektroni/positroni-annihilaatio. Sitähän sovelletaan mm. PET-kuvantamislaitteissa.
Elektronia ja positronia pidetään jakamattomina alkeishiukkasina. Niillä on lepomassa ja vastakkaissuuntaiset varaukset. Kun ne sattuvat kohtaamaan, niin tapahtuu annihilaatio, jonka seurauksena syntyy kaksi vastakkaisiin suuntiin valon nopeudella etenevää gammakvanttia. Kvanttien energia vastaa hiukkasten "massaenergiaa". Kvantit ovat varauksettomia. Energian, varauksen ja liikemäärän säilymislait siis pätevät.
Mitä tuossa ilmiössä tapahtuu yksityiskohdissaan kvanttien syntyvaiheessa.
Elektroni ja positroni
34
1564
Vastaukset
- ho8we
Voidaan ainakin todeta, että massan häviämättömyyden laki on "pseudolaki". Kyseessä on energian häviämättömyys. Massahan on vain energian ilmenemismuoto (m = E/c^2).
Mielenkiintoista on myös, että eri merkkiset varaukset ikään kuin hävittävät toisensa.Massa säilyy kyllä, mutta energia ei aina säily. Maailmankaikkeuden masssa on vakio. Suljetun systeemin alku- ja loppuenergian erotus on systeemin tekemä tai siihen tehty työ, mutta systeemin massa säilyy, sillä valonnopeus on ääretön.
- Positronium
Positroniumin (1.022 MeV) kohtaamisia on kahta eri lajia, para-positronium ( keskimääräinen elinikä 0.125 ns) ja ortho-positronium (keskimääräinen elinikä 142 ns), joissa ensimmäisessä elektronin ja positronin spinit ovat erisuuntaiset kokonais-spin 0 ja toisessa niiden spinit samansuuntaiset kokonais-spin 1.
kun törmäävien elektronin ja postironin spinit ovat erisuuntaiset (para-positronium, spin 0) syntyy kaksi gammafotonia (2 × 511 keV) ja kun samansuuntaiset (orto-positronium, spin 1), syntyy kolme gammafotonia. - Positronium
Positronium kirjoitti:
Positroniumin (1.022 MeV) kohtaamisia on kahta eri lajia, para-positronium ( keskimääräinen elinikä 0.125 ns) ja ortho-positronium (keskimääräinen elinikä 142 ns), joissa ensimmäisessä elektronin ja positronin spinit ovat erisuuntaiset kokonais-spin 0 ja toisessa niiden spinit samansuuntaiset kokonais-spin 1.
kun törmäävien elektronin ja postironin spinit ovat erisuuntaiset (para-positronium, spin 0) syntyy kaksi gammafotonia (2 × 511 keV) ja kun samansuuntaiset (orto-positronium, spin 1), syntyy kolme gammafotonia.Pienemmällä todennäköisyydellä positroniumin hajoamisissa syntyy useampia fotoneja para-positroniumin kohdalla parillisia määriä ja ortho-positroniumin kohdalla parittomia määriä.
Aloittaja kysyy kvanttimekaniikkaan liittyvän kysymyksen, jolle ei ole olemassa yksinkertaisesti esitettävää vastausta.
Elektroni - positronipari voi annihiloitua paitsi fotonipariksi niin myös paljon pienemmällä todennäköisyydellä myös muunlaisiksi hiukkasiksi. Vaatimuksena on vain se, että säilymislakeja ei rikota. Lähes levossakin olevat elektroni ja positroni voivat muodostaa annihilaatiossa parin neutriinoja fotoniparin sijaan mutta todennäköisyys tälle on hyvin pieni.
Jos elektroni - positroniparilla on tarpeeksi energiaa eli törmäytetään niitä hiukkaskiihdyttimessä voi törmäyksessä/annihilaatiossa muodostua ryöppy uusia hiukkasia. Tuota ilmiötä tutkittiin mm. LEP - kiihdyttimellä.- armas.aallontieltä
Kvanttimekaniikassa puhutaan "aineaalloista". Tuossa kuitenkin syntyy lopulta selkeästi oikeita sähkömagneettisen säteilyn kvantteja. Aineaallothan ovat vain jotakin matematiikkaa, todennäköisyysamplitudeja kait.
armas.aallontieltä kirjoitti:
Kvanttimekaniikassa puhutaan "aineaalloista". Tuossa kuitenkin syntyy lopulta selkeästi oikeita sähkömagneettisen säteilyn kvantteja. Aineaallothan ovat vain jotakin matematiikkaa, todennäköisyysamplitudeja kait.
Kvanttimekaniikan aineaallot ovat niin todellisia, että ne näkyvät diffraktio-
ja interferenssikuvioina aineen (esimerkiksi elektronien) kulkiessa kapeista raosta tai ohuen kidehilan lävitse. Siksi minusta ei ole perusteltua puhua "vain" matematiikasta kvanttimekaniikan sellaisten käsitteiden ja ilmiöiden osalta, jotka tuottavat havaittavia ilmiöitä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Annihilaatio
Tuosta sitten menet englanninkieliseen versioon sivusta ja sieltä hyppäät positroni-elektroni - annihilaation kohdalle.- ho8we
Eipä tuolla mitään "uutta ollut".
ho8we kirjoitti:
Eipä tuolla mitään "uutta ollut".
Eipä siellä oikein voi olla mitään "uutta" kun positroni - elektroni - annihilaatio ei ole mikään uusi juttu. Aiheesta on kirjoitettu kasapäin kirjoja mutta en usko juuri tästä nimenomaisesta löytyvän mitään laajempaa popularisoitua esitystä. Ammattitason kirjoissa oletetaan, että lukija nauttii relativististen Schrödingerin yhtälöiden pyörittelystä ja on kotonaan aaltofuntioiden parissa. Niistä ei taviksille ole juurikaan iloa kun ahaa - elämykset jäävät läpitunkemattoman matematiikan vuoksi kokematta.
Tässäpä esimerkiksi QED:n puolelta aiheesta perustasolla:
https://books.google.fi/books?id=5Kd3dBL8a64C&pg=PA191&dq=positron electron annihilation quantum&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjw9bGY_cHTAhWF2CwKHRmjAOAQ6AEILTAC#v=onepage&q=positron electron annihilation quantum&f=falseExB kirjoitti:
Eipä siellä oikein voi olla mitään "uutta" kun positroni - elektroni - annihilaatio ei ole mikään uusi juttu. Aiheesta on kirjoitettu kasapäin kirjoja mutta en usko juuri tästä nimenomaisesta löytyvän mitään laajempaa popularisoitua esitystä. Ammattitason kirjoissa oletetaan, että lukija nauttii relativististen Schrödingerin yhtälöiden pyörittelystä ja on kotonaan aaltofuntioiden parissa. Niistä ei taviksille ole juurikaan iloa kun ahaa - elämykset jäävät läpitunkemattoman matematiikan vuoksi kokematta.
Tässäpä esimerkiksi QED:n puolelta aiheesta perustasolla:
https://books.google.fi/books?id=5Kd3dBL8a64C&pg=PA191&dq=positron electron annihilation quantum&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjw9bGY_cHTAhWF2CwKHRmjAOAQ6AEILTAC#v=onepage&q=positron electron annihilation quantum&f=falseLinkki korjattuna tässä https://urly.fi/LHQ eli tuo on siis Google:n kautta pääsy kirjan sivuille katsomaan miten perustasolla positroni - elektroni - annihilaatioita käsitellään kvanttielektrodynamiikassa (QED). Feynmannin QED:hen liittyvistä luennoista varmaan löytyisi asiasta hänen esityksensa ja sieltä ainakin näkisi Feynmannin graafien perusteet ja selitykset herran itsensä esittelemänä. Ne löytyvät juutuubin puolelta.
ExB kirjoitti:
Linkki korjattuna tässä https://urly.fi/LHQ eli tuo on siis Google:n kautta pääsy kirjan sivuille katsomaan miten perustasolla positroni - elektroni - annihilaatioita käsitellään kvanttielektrodynamiikassa (QED). Feynmannin QED:hen liittyvistä luennoista varmaan löytyisi asiasta hänen esityksensa ja sieltä ainakin näkisi Feynmannin graafien perusteet ja selitykset herran itsensä esittelemänä. Ne löytyvät juutuubin puolelta.
Suuri osa positroniannihilaatioon liittyvästä kirjallisuudesta käsittelee ilmiötä esimerkisi astrofysiikassa tai materiaalitieteissä puolijohteiden koestuksessa (positronien elinaikamittaukset) tai lääketieteessä (PET). Amazonilla näyttää olevan kirjoja aiheesta ja sieltä löysin tämän yhden.
https://www.amazon.com/Electron-Positron-Annihilation-Physics-Brian-Foster/dp/0852742819
Ei oo positronia olemassa.
- Väite-esitetty
Todisteet pöytään.
- kauheeta.hui
Kannattaa lukea esim. Wikistä "positron". Mielenkiintoista on, että meissä kaikissa syntyy K-40 hajoamisen seurauksena positroneja ja niistä annihilaatiosäteilyä.
kauheeta.hui kirjoitti:
Kannattaa lukea esim. Wikistä "positron". Mielenkiintoista on, että meissä kaikissa syntyy K-40 hajoamisen seurauksena positroneja ja niistä annihilaatiosäteilyä.
Isotooppi taulukon mukaan K-40 säteilee vain beta - miinusta., eli elektroneja..
kauheeta.hui kirjoitti:
Kannattaa lukea esim. Wikistä "positron". Mielenkiintoista on, että meissä kaikissa syntyy K-40 hajoamisen seurauksena positroneja ja niistä annihilaatiosäteilyä.
K-40 tuottaa positroneja hyvin vähäisesti suoraan ja pääasiassa epäsuorasti. Sen lähettämän gammasäteilyn energia on reilusti riittävää positronien muodostumiseen parinmuodostuksen kautta (1.33 MeV ja 1.46 MeV).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalium-40
Tuon mukaan hajoamiset tapahtuvat näin:
Noin 89,28% hajoaa kalsium-40:ksi (40Ca) lähettämällä beetahiukkasen (β−) eli elektronin, jonka maksimienergia on 1,33MeV, ja antineutriinon.
Noin 10,72 prosentissa tapauksissa se elektronisieppauksella argon-40:ksi lähettäen 1,46MeV:n gammasäteilyä ja neutriinon.
Noin 0,001 % kalium-40-ytimistä, hajoaa argon-40:ksi lähettämällä positronin (β -hiukkasen) ja neutriinon.
Tuon viimeisen perusteella K-40 on siis myös positronisäteilijä vaikkakin hyvin vähäisessä määrin. Hajoamiskaaviot löytyvät tavallisista paikoista eli isotooppien hajoamiskaavioita taulukoivilta sivustoilta.
Ei missään lääkkeissäkään ole positronisäteilejää, vaikka kaikki kauheet myrkyt niissä on.
- hgiuiiuyiyiu
Positronit eivät pitkään kuppelehdi maailmassa, joka on täynnä elektroneja.
Niiden myrkkylääkkeitten ja muun lääketieteen ansiosta ihmiset elävät Suomessa nykyään keskimäärin 20 vuotta pidempään kuin viisikymmentäluvulla.
- Huutiukko
Jopa taas puppugeneraattorit pöhisevät.Ja lisäksi meemit lentelevät.
Puppuilijat: lisää älynvälähdyksiä!
Meemittäjät: Lisää kopioita olemassa olevasta tiedosta ja viittauksia kirjallisuuteen! On se niin hienoa kun täällä on "viisaita" jotka opastavat.
Kyllä on jutustelua. Eipä voi muuta sanoa. Tässä hyvä selitys, https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Energiaperiaate ,energiaperiaatteesta.
Ei oo ylipäänsä mitään antimateriaa olemassa.
Dirac ennusti elektronin antiparin positronin olemassaolon 1928 ja Anderson löysi sen neljä vuotta myöhemmin. Antimateriaa kyetään valmistamaan mm. Cernissä, eikä sen olemassaolosta ole vähääkään epäilystä.
Mutta eikö sinulle valonnopeuskin ollut ääretön.- kjhkjhkhkjh
thoyssa kirjoitti:
Paul Dirac oli huijari ja paska. Niin myös Carl Anderson. Nobelia vain tavoittelivat.
Itse oletdebiili. Teoria ennusti pasitronin ja kokeellinen fyysikko löysi sen. Antimateria on Cernissä arkipäivää.
- paukuthousuissasi
thoyssa kirjoitti:
En ole debiili. Oon Mensan jäsen ja äo-testeissä paukuttelen jatkuvastiko via tuloksia.
Jatkuvasti ko?
Uskallan epäillä. Paukuttelet korkeintaan henkseleitä jotka eivät ole missään kiinni. Osasin mä ratkaista tänkin: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14873667/tarvitaan-apua-fysiikan-sahkoopin-tehtavaan
- IsoremmiLuistaa
thoyssa kirjoitti:
En ole debiili. Oon Mensan jäsen ja äo-testeissä paukuttelen jatkuvastiko via tuloksia.
Miksi sitten juttusi ovat kuin Niuanniemen kahvitauolta?
Olet fysiikasta totaalisen pihalla ja väitteesi ovat järjettömiä, kuten ääretön valonnopeus. Jollain kohtaa remmisi luistaa pahasti, olet sitten älykäs tai et. Emme me mielisairAaat käsitä Diracin ja Einsteinin ja Andersonin teorioita, emme sitten yhtään.
Enkä mä käsitä Fermat'n suuren lauseen todistustakaan, mutta en kai mä vakavasti puhuen silti mielisairas ole.
- MrNewTime
Pimeää ainetta on, mutta ilman vetävää voimaa.
Galaksin keskustan supermassiivinen kohde laajenee ja siitä työntyy ulos laajenevaa pimeää ainetta jonka ulkoinen laajeneva työntävä voima voi saada laajenemaan räjähdyksenomaisesti. Jos ziljoonat erilliset laajenevat tihentymät alkavat laajenemaan yks kaks paljon aikaisempaa nopeammin, syntyy uusi laajeneva tähti jonka keskustaan erittäin suuri paine ilman vetävää voimaa.
Galaksien keskusten supermassiiviset kohteet ovat itsekin syntyneet samalla periaatteella, mutta astetta massiivisemmista ja tiheämmistä laajenevista tihentymistä.
Laajenevat Elektronit ja laajenevat fotonit syntyvät valon pimeistä laajenevista aalloista joita työntyy ulos laajenevista atomien ytimistä.
MrNewTime- kjhgjhgjhg
Höpö höpö. Jutuissasi ei ole järjen häivää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa542126En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101444
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969