Tiivi-Taavi hallistusta pukkaa :D

LiittovaltiotaKohti

Macronin menestys Ranskan parlamenttivaaleissa ja Perussuomalaisten johdon vaihtuminen Eu-kriittiseen nelikkoon sattuivat samalle viikonlopulle.

"Presidentti Macronin oman puoluekyhäelmän saaman alustavan parlamenttivaalivoiton myötä EU:n yhdistymisessä koittaa aivan uusi aika. On syntymässä kahden parihevosen johtama valjakko, joka vie Unionin kohti tiukempaa federalisaatiota ja yhdentymistä. Saksa johtaa ja Ranska seuraa kiltisti. Tässä ydinreaktiossa toimitaan päättäväisesti. Uusi Barad-dur on pystytetty", analysoi dosentti Arto Luukkanen (Ps) blogissaan eilen illalla.

"Väärät skeptiset mielipiteet työnnetään marginaaliin - nyt isketään armotta ja suljetaan vääräoppisten suut. Suomen Perussuomalaisten puoluekokouksen henkilövalinnat sattuivat siinä mielessä 'onnekkaasti' ja 'epäonnisesti'. PS:n johto aiotaan syödä eurooppalaisen yhteistahdon ilmauksena - Aamiaiseksi."

Luukkasen mukaan Saksa ja Ranska tulevat vaatimaan euromyönteisiltä päättäjiltä selviä toimia kaikkia euroskeptisiä johtajia vastaan. Luukkanen arvioi sen tarkoittavan sitä, että Kokoomuksen "isot pojat"ovat ottaneet Petteri Orpon tiukasti syliinsä ja antavat nyt lähiopetusta siitä mitä pitää tehdä.

"Nyt pelataan härskisti. Jos luulitte, että jonkun puolueen demonisoinnin rajat on nähty, niin te ette tiedä mitään.", dosentti summaa.

Suomea aikanaan Euroopan unioniin puskeneen Sauli Niinistön näkyvä puuttuminen hallituskeskusteluihin saattaa poliittisten asiantuntijoiden mukaan myös viitata taustalla olevan Euroopan liittovaltiota tavoittelevan integraatioprosessin nopeaan kiihdyttämiseen.

Mikäli oletukset pitävät paikkansa, epämääräiset puheet "arvoista" ja "jakamattomasta ihmisoikeudesta" ovat näiden todellisten motiivien peittelyä.
https://beta.oikeamedia.com/o1-22463

20

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todentotta_

      Todentotta noin se on!

    • "Nyt pelataan härskisti. Jos luulitte, että jonkun puolueen demonisoinnin rajat on nähty, niin te ette tiedä mitään."

      Äärioikeisto pelasi härsikisti. Ja katsotaan, miten siinä käy.

      • haiset.härskille

        Te äärivasemmistolaiset pelaatte aina härskisti.


      • "Äärioikeisto"???

        Joko osaat määritellä äärioikeiston? Mitkä oikeistolaiset aatteet äärimmileen vietyinä tekevät jostakin äärioikeistolaisen?

        Voisitko kertoa esimerkkejä ketkä ovat äärioikeistolaisia, ja millä perusteella?


      • haiset.härskille kirjoitti:

        Te äärivasemmistolaiset pelaatte aina härskisti.

        Totta. Äärivasemmistolaiset ovat vielä useimmiten aina väkivaltaisia, kuten esimerkiksi anarkistit, kansallisSOSIALISTIT eli natsit, sosialistit ja kommunistit.


      • Jään odottamaan mielenkiinnolla mummon vastausta.


      • usko.vainen kirjoitti:

        Jään odottamaan mielenkiinnolla mummon vastausta.

        Niin odottaa moni muukin :D


      • >Äärioikeisto pelasi härskisti. Ja katsotaan, miten siinä käy.

        Sehän nähtiin: enemmistö läks. Mahtava homma! Nyt Jussi, Laura, Teuvo ja Juho saavat toteuttaa itseään kerrassaan hurjalla viiden prosentin kannatuksella, joka tosin toistaiseksi realisoituu peräti 17:na enemmän tai vähemmän pöljänä kansanedustajana.

        Jopa Siimon Elosta melkein tykkäsin, kun hän totesi, että ei voisi katsoa lastaan silmiin jos vielä pysyisi persuryhmässä.


      • naurunpaikka kirjoitti:

        Niin odottaa moni muukin :D

        Tuhannet persoonasi...


      • George_L kirjoitti:

        "Äärioikeisto"???

        Joko osaat määritellä äärioikeiston? Mitkä oikeistolaiset aatteet äärimmileen vietyinä tekevät jostakin äärioikeistolaisen?

        Voisitko kertoa esimerkkejä ketkä ovat äärioikeistolaisia, ja millä perusteella?

        Eli et itse osaa hahmottaa, mikä on äärioikeistoa? No, se on kun ollaan vielä enemmän oikealla kuin kokoomus tai RKP.
        Hommarootumin kautta johdettu kumous ja siitä seurannut junttakokous kyllä todellakin muistutti ensiten taistolaisten toimintaa.


      • mummomuori kirjoitti:

        Eli et itse osaa hahmottaa, mikä on äärioikeistoa? No, se on kun ollaan vielä enemmän oikealla kuin kokoomus tai RKP.
        Hommarootumin kautta johdettu kumous ja siitä seurannut junttakokous kyllä todellakin muistutti ensiten taistolaisten toimintaa.

        "Eli et itse osaa hahmottaa, mikä on äärioikeistoa? "

        Kyllä osaan, mutta miksi hyökkäät "Et itse osaa!"-syytöksellä? Sen takia ettet todellisuudessa tiedä mitä oikeistolaiset arvot ja piirteet ovat, saatikka sitä mitä ne olisivat äärimmilleen vietyinä?

        "No, se on kun ollaan vielä enemmän oikealla kuin kokoomus tai RKP. "

        - Eli mitä oikeistolaisia asioita pitää viedä äärimmilleen ollakseen äärioikeistolainen?

        Mitkä oikeistolaiset aatteet äärimmileen vietyinä tekevät jostakin äärioikeistolaisen?

        Voisitko kertoa esimerkkejä ketkä ovat äärioikeistolaisia, ja millä perusteella?


    • neuvostovastainen

      Juu, palaamassa ollaan taas leimakirvesaikaan. Samat keinot on otettu käyttöön, kuin neuvostoaikaankin. Väärin ajattelevat potkitaan ensiksi näyttämöltä. Jos se ei auta, niin kovennetaan keinoja. Sitäpaitsi, miksi pressa osallistuu sisäpolitiikkaan, kun sen ei pitäisi kuulua hänen työkaluihinsa?

      • tarvitaan.vastarintaa

        Pressa sekaantuu röyhkeästi muihinkin hänelle kuulumattomiin asioihin.

        Esim. neuvottelut Mogherinin kanssa EU-puolustuksesta...eivät tosiaankaan kuulu presidentin tontille.

        Emme elä enää demokratiassa. Elämme murroksen aikaa, jossa luodaan Euroopasta liittovaltiota keinoja kaihtamatta.

        Lakeja ei ole Suomen päättäjät noudattaneet enää aikoihin. Sama poliittisen kieroilun meininki on meneillään muissakin EU-maissa.

        Kansan silmille syljetään ympäri Eurooppaa. Kansan ääni tukahdutetaan käyttäen orwellilaisia termejä, joilla kriminalisoidaan kaikenlainen kritiikki valtaeliitin pyrkimyksiä kohtaan.

        Vallanpitäjien kritisointi ja yleensäkin vapaasti ilmaistavat poliittiset kannat ovat AIDON demokratian kulmakiviä.

        Ehdotankin teille kaikille tavallisille ihmisille seuraavaa: viitataan kintaalla vihapuhelaeille ja muille "turvat tukkoon"-käskyille!

        Se on ainoa keino estää totalitaristisen Eurostoliiton synty! Eliitti ei kykene vaientamaan Euroopan rahvasta, koska meitä on satoja miljoonia!


    • Lusikka.kauniiseen.kätee

      Turhaan persut valittelee, kun ovat ihan itse soppansa keittäneet. Syökööt nyt.

    • KTS--

      Halla-aholaiset yrittivät pelata kaikki tai ei mitään ja hävisivät.

      • PolitiikkaOnPeliä

        Tai sitten kaikki meni juuri kuten oli suunniteltu. Halla-aho ei ole tyhmä. Hän tietää varsin hyvin, ettei nykyinen hallitusohjelma tyydytä persujen nationalistista siipeä eikä populistisia liikkuvia äänestäjiä, joista Halla-ahon kannatus suurelta osalta nousee. Vanhat SMP:n aikaiset jäsenet ovat kuitenkin jo väistyvää joukkoa, eikä niistä tarvitse pitkässä juoksussa välittää.

        Hallituksessa pysymällä seuraavien eduskuntavaalien tulos olisi suurella todennäköisyydellä ollut huonompi kuin oppositiosta vaaleihin lähtemisellä. Tämän Halla-aho tiedostaa aivan varmasti.


    • >> Mikäli oletukset pitävät paikkansa <<

      Kuten jos oletukset pitävät paikkansa, niin uudistunut Perussuomalaiset on kohta nimeltään Suomidemokraatit.
      Tai jos vielä tiukemmat oletukset pitävät paikkansa, niin nuivien Mestari Jussi Halla-aho on kohta Suomen uusi "Johtaja"!

      • Ei muuten taida Jussi ollakaan uusi "Johtaja", koska yli puolet perussuomalaisista kansanedustajista hylkäsi Halla-ahon johtaman natsipuolueen.


    • >> Tiivi-Taavi hallistusta pukkaa :D <<

      Ei sitten pukannutkaan Tiivi-Taavi-hallitusta eli tuo dosentti oli pihalla kuin jäätynyt Dosetti.

      Mutta miten Patmoksen Dosentti, oliko siellä tarkempi kristallipallo, josta näki etukäteen, että miten tässä käy?

      Ei Juha Ahvio ole kertonut meille ainakaan etukäteen miten tässä käy, vaikka Hänellä on Ilmestyskirja hallussa. Vai kertooko jälkiviisas Dosentti meille sen jälkikäteen?

      Odotellaan Patmoksen jälkiviisaita kommentteja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe