Konferenssikokemuksia 2017

SiunauksiaSyvyydestä

Hei! Helluntaikonferenssi on meneillään parhaillaan Keuruulla. Kertokaapa kokemuksianne, mukanaolleet. Itse kävin tänään kävin nauttimassa sydämeni kyllyydestä Lasse Heikkilän uudistetusta versiosta Suomalaisesta Messusta. Huippua! Ja porukka oli mukana täysillä. Ihailen suuresti Lassen kykyä tulkita suomalaisuuden syviä tuntoja. Hänen herkkyytensä on suuri lahja vastaanottaa ja välittää eteenpäin Jumalan valoa -mistä näkee ja tietää, että se ei ole helpolla tullutta, vaan se heijastuu särkyneestä kuvastimesta. Suomalainen sielu. Sen Lasse kuvaa. Kuin Taivaasta tulisi valonsäde yhteen pieneen kohtaan ja siitä se levittää valoaan ympärilleen. Suuren sielun näkee kauas ja sen yllä on aina Taivas auki. Särkyneen yllä loistaa valo. Ja suomalainen saa ylistää.

Ja se ryhmä! Miten lauloittekaan, miten eläydyitte! Vahvat suomalaiset miesäänet. Hieno läpileikkaus Suomen historiasta (kuka kuvaestyksen näki ja kerronnan kuuli). Kosketti muutakin kuin sodassa ollutta, tippa tuli linssiin. Vau. Tällainen hiljentää. Kannattaa käydä katsomassa, missä vain esiintyykin tämä ryhmä. (Edelleen suomalaisesta Messusta kyse.) -Upeaa, eläytyvää, reipasta suomalaista kansantanssia täynnä ILOA. Valoa.

Suomalaisen tunteet nousevat jostain syvältä, ne on monella murheella peitetty ja padottu, mutta aina uudelleen ne murtautuvat esiin. Ja särkynyt sydän saa kuulla toivon äänen, padottu virta saa vapautua, suomalainen saa ylistää ja elää. Syviä tunteita unohtamatta. Me olemme kiinni niissä kuin napanuorassa, me olemme suomalaisia, mutta rakastettuja. Voi suomalaisen sielun syvyyttä! Sitä Jumalakin rakastaa. Olen niin jotenkin ylpeäkin siitä, että saimme näyttää Suomalaisen Messun sävelillä ja laululla, tanssilla, kaikella maahanmuuttajillekin ja muille muualta muuttaneille, mitä on suomalaisuus. Mitä on olla suomalainen. Meillä on vahva perintö. Olemme saaneet lahjaksi sielun, joka tuntee, kokee ja aistii syvästi, herkästi; olen niin kiitollinen ja aivan ihmettelen. Ja kaikki tämä on kuitenkin vain särkyneen saviastian heijastusta, aavistusta kirkkaudesta.

Lasse, siunaan sinua, kiitän ja siunaan suomalaista kansaa. Herätkää tuntemaan. Olkaa avoimia. Olen niin kiitollinen. Aamen. Jeesus kanssanne.

8

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huikeaaa

      Messussa oli sopivassa suhteessa herkkyyttä ja voimaa -ja vahvaa suomalaista, tekisi mieleni sanoa pohjalaista -alkuvoimaa! Tukkijätkät ja tappelut, uho ja vimma, tasapainotettuna naisten herkillä äänillä. Eniten melkein antoi juuri nuo miesten voimakkaat esitykset, niistä nautti! Hyvä Suomi! Täällä tuuletettiin enemmän kuin jääkiekkomatsissa.

      • Velipuoli_Herassa

        Sopisi paremmin Pori jatseilla kuin hengelliseennyilaisuuteen.
        Helluntailaiva vuotaa ja uppoaa.

        Ehkä parempi niin.


      • PääkonttoriMies

        Suomalainen messu oli upea, saimme osastolle palauttetta, että Sunnuntain ehtoolliskokouksissa voitaisiin jatkaa tällä messu kaavalla. Laitoin viestin harkintaan.


    • Rukousteltalla oli todella hyviä tilaisuuksia. Herran Henki vaikuttaa. Myös klo 14 raamattutunnit oli hyviä. Nuorta väkeä oli paljon. Toivoisin että useat löytäisivät näihinkin tilaisuuksiin.

    • kiitosHerran

      Laita linkki ohjelmasta.

    • Saatana-itse

      No hei, minäkin olin siellä klo 14 tilaisuudessa mukana. Istuin siellä kolmannessa rivissä.
      Nauroin itsekseni, kun näin mitä kaikkea nuoret ajattelivat. Monenlaista oli heillä mielessä.
      Eräs parikymppinen nuori mies mm. ajatteli, että kenenkäköhän tytön näistä tässä istuvista houkuttelisi mukaansa. Katseli miekkonen tarkkaan kaikkia. Lopulta päätyi alaikäiseen, kauniiseen neitoon ja lähestyikin häntä kokouksen jälkeen. Sanoi saaneensa Jumalalta viestin, että tyttö on hänelle sopiva.
      No, minäpä näen, miten siinä käy....

    • MONIPUOLINENTAPAHTUMA

      Erinomainen, monipuolinen hengellinen tapahtuma kaiken ikäisille! Kiitos!

    • Kiitostästä

      Hyvä, antoisa, evankeliumi keskeinen tapahtuma. Sain uudistua uskossa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe