Millainen suolan syöjä olet?

eijanota

Itse olen opetellut jo aikoja sitten välttämään turhaa suolausta.
Olen kyläreisussa ja huomasin että ikäiseni kokit käyttää suolaa tosi rutkasti, uunilohi ei maistunut lohelle vaan suolalle, aamupuuro maistui suolalle, ei neliviljalle.
Itse en laita suolaa aamupuuroon, voisilmässä on suola, paistan munat ilman suolaa, muihin ruokiin tarvittaessa hillitysti.
En tiedä onko siitä vähäisestä suolan käytöstä mitään hyötyä kun elimistö kerää kuitenkin nestettä ja näkyy turvotuksena.
Haittoja on suonenvedot ja trampit.

29

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei pysty paljon vertailemaan, mutta en ole ensimmäisenä suolaa lisäilemässä, että varmaan keskiverto.
      Sydänoperaation jälkeen oli oppia, että makuaisti tottuu suolaan, ja on vaatimassa aina enemmän, että jos pikkuhiljaa vähentelee, niin se tottuu siihenkin..
      Suola kai nostaa verenpainetta, ja se on minulla ollut aina ihanteellinen.
      Rasva tuntui olevan toinen paha näistä ravinnoista.
      En tiedä, mitä lienee, mutta varpaidenkynsiä leikatessa jalkojenlihakset hirttää, että pitää oikoa, samoin vasemman käden sormet.
      Siellä voi kulumiakin olla ja hermopinneitä.

    • sokerinen-vastaus

      Ruokalusikallinen suolaa kahvin kera 7 - 10 kertaa päivässä.
      Tjaa.
      Toisin sanoen suolaa en käytä ollenkaan ruokiin vaan ripottelen omantunnon ja maun mukaan syödessä. Niukasti.
      Kohtuus siinäkin.
      Monissa jutuissa, makkarat ja muut on suolaa itsessään, ei ne vaadi lisämarinointia.
      Pitää paikkansa, tyhmät suomalaiset tappavat itseään liialla suolalla.
      Muistan suolasta puhutun jo 50 vuotta sitten mutta eihän suomalainen yksinkertainen opi oppeja.

    • Omat.pöperöt

      Aina sanotaan, että suolaa tulee itsestään elimistöön. No ei tule, en syö makkaroita enkä valmisruokia. Syön viljasekoituksia luonnonjugustissa, itse tuoreesta lihasta ja kalasta valmistettua ruokaa (vähän suolaa, paljon sipulia), raasteita ja marjoja kylmäpuristetun öljyn kera. Joskus huimaan niin että hui, verenpaine on alhainen ja huomaan etten ole syönyt suolaa tänään muruakaan. Silloin ripottelen kielelle vähän suolaa, nimenomaan jodipitoista.
      Poikkeuksellisesti syön ihan kaikkea, makkaroita, kinkkua, silliä, jos niitä josskin tarjotaan. Silloin kerääntyy nestettä, joka poistuu vuorokaudessa.

    • Olen aktiivinen Suolan-käyttäjä.
      Erin-omainen ruoan-laitto-taito vaatii osaamista myös Suolassa.
      Suola nostaa raaka-aineen maun esille.
      Siksi ruokaa ei saa Suolata enää tapettuna.
      Miten Suolataan oikein, en osaa sanoa.
      Aito-Taiteilijakaan ei osaa selittää osaamisestaan mitään järkevän-loogisesti.
      -
      Täällä todettiin asia josta olen samaa mieltä.
      Ilmeisesti aloittaja on lukenut aikaisenpia tarinoitani hartaudella.
      Ruoasta pitää tuntea että sen laitossa on käytetty Suolaa.
      Mutta ruoka ei saa maistua suolalta.
      Ainoastaan Marathon-juoksussa ja pitkän-matkan kävelyssä Suolan maku on ok.

      H.

      • yli-lääkintä-ovimies

        Menehän takaisin telkkarin ääreen katsomaan MM kävelyä ja lopeta houraaminen.
        Suolan lisäksi lääkityskin olisi olisi sinulle tarpeen.


      • New-age

        En laita suolaa laisinkaan. Jokainen lisäilee itse. Johtuu lapsenlapsesta.
        Sipulikeitto, mitä laitan lihapulliin, on suolaista jo valmiiksi. Samoin soijakastikkeet.
        Panin aikoinaan ruokiin Pan-suolaa, mutta nyt jozoa hillitysti. Ihminen tarvitsee j o n k i n v e r r a n suolaa, siis kait kilpirauhaset.
        Jodi-tabujahan tarvitaan säteily-hoitoon, siis jos ydinkatastrofi tulisi.
        Tsernobylin jälkeen, söiköhän kukaan?
        Tutkin cesium-mittauksia Suomesta. V 2015?
        Siinä esim. 8 kiloa marjoja syövä saa 0 ,05 millisieverttiä säteilyä,
        Paljonko syövän pitää syödä, saadakseen syövän.
        Sienissä säteilymäärät ovat korkeampia, mutta sienten liottaminen ja keittäminen vähentää 80 % arvoista. Kirjoituksen mukaan myynnissä on raja-arvoja ylittäviä tuotteita.


      • New-age

        Niin nuo arvot on STUK:n v 2015.


      • New-age

        Lisäys. Kyyneleet on suolaisia?


      • New-age

        Oho-oho 0,005 millisieverttiä.
        Mielenkiintoinen vertailu sienien kesken.
        Yhtäkkiä asia rupesi kiinnostamaan.
        Onhan tuossa lähellä noita voimaloita, joista voi tulla pölläyksiä.
        Eipä niistä naapurien voimaloista ole kirjoitettukaan aikoihin, kun on ollut näitä omia hankkeita.


      • Suolan-haaskausta
        New-age kirjoitti:

        Lisäys. Kyyneleet on suolaisia?

        Älä itke, iines.

        "Jos helmiä kyyneleet ois
        niistä makkarasopan tehdä vois"


      • New-age

        Helmet ja makkara. Rohisis hampaissa kummasti, paikat menis. Mutta onkohan kukaan koskaan hyötykäyttänyt kyynelsuolaa missään? Jos parkuisi pitkästikin.
        Oikeastaan miten suola kyyneliin menee?
        Menen tutkimaan,
        https://youtu.be/bx-NhfbbVMY


      • New-age

        Kyynelrauhanen, kyynelkanava, kyynelpussi ja nenäontelollakin oma duuninsa.
        Kasvohermosto kiihdyttää toimintaa.
        Kyynelen suolapitoisuus 0,9% kuin keittosuolaa.
        Natriumia ja kloridia.
        Hmmm.


    • ja_maanteille

      Suola on säilöntäaine, ei mauste.
      Herrojen herkku, ei syö siat, ei koske koirat.

      • New-age

        Mm. Italiassa tämä oli arvokas myyntituote aikoinaan. Saarilla.


    • Suolaa ei saa olla liikaa mutta ei liian vähäkään, siis sillain sopivasti.

    • Vähemmänonparempi

      Suolalle on onneksi niiin paljon hyviä vaihtoehtoja mausteissa että sitä tarvitsee vain hyvin vähän. En osaa sanoa miten "trampit" voisi hoitaa, mutta suonenvedot ja krampit voi estää tai ainakin yrittää estää magnesiumilla.

    • 1eero

      Pitäneekö paikkansa, jos kielenpäässä suola maistuu hyvänmakuiselta on vajetta jos pahamakuiselta on liikaa, vanha ohje eikä kannata välttämättä uskoa.
      Suolan puute aiheutta oireita kuten rammeja lihaksissa,
      Suolaton aamupuuro on kamalan makuista.

      • hurjaa.huumoria

        Hyvä vitsi! Ei kai kukaan laita suolaa AAMUPUUROON?


      • mimmimum-..mi
        hurjaa.huumoria kirjoitti:

        Hyvä vitsi! Ei kai kukaan laita suolaa AAMUPUUROON?

        Tottakai kaurapuuroon ja muihinkin puuroihin tulee ripaus suolaa yleensä....kaikki eivät laita...vaan lisäävät esim. voisilmän jossa on suolaa..


      • New-age

        Minusta kauraryyneissä on jo natriumia, ainakin on ollut, koska niitä ei saisi antaa linnuille.
        Mitähän vesiputket tykkää, kun jotain mineraalisuolassa kylvetän jalkoja ja heitän vedet viemäriin. Eikös suola myös puhdista, desinfioi?
        Sormisuola. Vuorisuola. Onhan noita.


    • Yritän olla kohtuullinen.
      Yleensä, kun aletaan vouhottamaan jostain asiasta, mennään äärilaitaan.
      Ihminen tarvitsee tietyn suolamäärän, samoin, kuin rasvan määrän. Aivotkaan eivät toimi kunnolla, jos ei ole tarpeeksi rasvaa.
      Suolavettähän ihminen on suurelta osalta.

      • mimmimum-..mi

        Yritän myöskin aika kohtuudella suolaa käyttää....tiedän yhdenkin tuttuni miehen joka hamuaa jo suolapurkkia esim. jossakin ruokapaikassa syödessä...ennenkuin on edes maistanut ruokaa...Monissa maustesekoituksissakin on suolaa...käytän joskus pippurisekoitusta myllystä...jossa on karkeaa merisuolaa mukana...
        Vettä on juu ihmisessä....aivoistakin n.80%... ihme kun ei kummemmin hölsky.....


      • mimmimum-..mi kirjoitti:

        Yritän myöskin aika kohtuudella suolaa käyttää....tiedän yhdenkin tuttuni miehen joka hamuaa jo suolapurkkia esim. jossakin ruokapaikassa syödessä...ennenkuin on edes maistanut ruokaa...Monissa maustesekoituksissakin on suolaa...käytän joskus pippurisekoitusta myllystä...jossa on karkeaa merisuolaa mukana...
        Vettä on juu ihmisessä....aivoistakin n.80%... ihme kun ei kummemmin hölsky.....

        Ei hölsky ei. Merisuola on mielestäni hyvää ja käytän sitä myös. Mutta välillä käytän tavallista jodioitua suolaa, koska sitä jodia myös tarvitaan.
        Kun olen Tampereella käymässä, siellä kun on kylpyamme meidän asunnossa, niin kökötän siellä merisuolavedessä puoli tuntia.


      • mimmimum-..mi

        On minullakin se jodioitu suola käytössä....Miltä se merisuolavesi tuntuu iholla....merivedessä kun on polskutellut niin ei tunnu missään ....ellei saa hörppyä suuhunsa...


      • mimmimum-..mi kirjoitti:

        On minullakin se jodioitu suola käytössä....Miltä se merisuolavesi tuntuu iholla....merivedessä kun on polskutellut niin ei tunnu missään ....ellei saa hörppyä suuhunsa...

        Jotenkin pehmeeltä, kuin virkistävältä. Laitan myös jotain suihkushampoota samalla.
        Mielestäni yhdistelämä tuntuu hyvältä.


      • mimmimum-..mi
        eppu2 kirjoitti:

        Jotenkin pehmeeltä, kuin virkistävältä. Laitan myös jotain suihkushampoota samalla.
        Mielestäni yhdistelämä tuntuu hyvältä.

        Ei ole ammetta...mutta tuohon jalkakylpyyn ainakin voi kokeilla....merisuolaa on melkein koko pakkaus....ei ole tullut mieleen....


      • mimmimum-..mi kirjoitti:

        Ei ole ammetta...mutta tuohon jalkakylpyyn ainakin voi kokeilla....merisuolaa on melkein koko pakkaus....ei ole tullut mieleen....

        Laitan itsekin myös jalkakylpyyn. yleensä, kun on kynnenleikkuun aika, vatiin merisuolaa ja jotain suihkushampoota, liottelen noin 10 min. hyvin saa jalat hoidettua.


    • reppuriika

      Aikaisemmin söin suolaa paljon, mutta olen onnistunut vähentämään. Luulen että suolan käyttö on keskimääräistä niukempaa. Leipää syön paljon ja siinä sitä tulee aika paljon.

    • elämänsuolakin

      Liikun ja hikoilen. Jos en saa suolaa tarpeeksi verenpaine laskee liian alas, huippaa. Kramppeja tulee myös.

      Käytän puurossa jodisuolaa. Herbamarea usein muissa ruoissa. Merisuolaakin esim. kalakeitossa ja graavatessa.

      En ihan tönkkönä kuitenkaan ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe