Kotimainen ufodokumentti tänään

Tänään tulee uusintana kotimainen ufodokumentti "Linnunradan opas ufologeille" jossa meikäläinenkin on mukana.
YLE Teema/Fem kello 20.

9

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsotaan juuri!

    • Skeptikko-

      Aika laihoja oli poikien tulokset, vai oliko kenties niin, ettei ohjelmantekijöillä ollut lupaa julkaista ns. "kovaa aineistoa"? Börre voi rehellisesti vastata, mitä on jäänyt uralta käteen.

      Ja ne edestakaisin poukkoilleet infrapunapallukat eivät kyllä vakuuta sitten ketään. Miettikää nyt kuinka sekaisin ufopoloisten vattamahat olisivat, jos ne tuollaisella ristiinrastiin singahtelevalla tavalla matkustavat koko galaksin halki!

      Ei jakoon eikä jatkoon.

      • 1234-1234

        Börre tietää, että hänen taskunsa ovat tyhjät, joten mitään vakuuttavia vastauksia ei ole. Itse olen ollut mukana ufoyhdistyksessä ja voin sanoa, että suurin osa on niitä Kalevia Riikosen kaltaisia hörhöjä.

        Kalevi on toki leppoisa ja mukava mies, mutta harhaisuus on aina harhaisuutta.


    • Rooe

      Katsoin tuon dokumentin ja pidin sen leppoisesta meiningistä. Filmillä ei mielestäni todisteltu asioita mihinkään suuntaan, lähinnä kuvattiin ufotutkijoiden arkea ja heidän mietteitään.

      Tuollaisen yhdistyksen toiminta on varmasti hankalaa. Itse siihen tuskin sopeutuisin. Kommenteillani repisin sen hetkessä kappaleiksi, ja ovea näytettäisiin varmasti minulle.

      Yhdistyksissä ja urheiluseuroissa on aina kyse myös rahasta. Osa jäsenistä on sitä ns. "karjaa" joka tuo helppoa rahaa mutta heissä on kuitenkin omat huonot puolensa: on vaan kestettävä.

      Koko ufotutkimuksen typeryys piilee siinä että luullaan päässeen jonkinlaiseen lopputulokseen kun selviää että kyseessä on oikea ufo. Siitähän ne tutkimukset vasta pitäisi oikeasti alkaa.

      • ruusunovellisti

        "Koko ufotutkimuksen typeryys piilee siinä että luullaan päässeen jonkinlaiseen lopputulokseen kun selviää että kyseessä on oikea ufo. Siitähän ne tutkimukset vasta pitäisi oikeasti alkaa."
        -----------------------------------------------------------
        Näinhän asia on.
        Mutta kun se ulkoavaruudellinen intelligenssi haluaa pysyä salassa, niin eihän ne tutkimukset etene.
        Tuloksena on sitten erilaisia kanavointeja ja muita ufosatuja : Pellontallausta, karjansilvontaa, binäärikoodeja, Roswell-crasheja ja sen sellaista !


    • Rooe

      Pitäisikö asia ymmärtää siten että: Ufotutkimuksessa on onnistuttu hyvin silloin kun mitään ei ole selvinnyt ja havainto pysyy ufona, ikään kuin pysytään ufotutkimuksen piirissä. Jos jotain alkaa selvitä niin kyse ei silloin ole enään ufosta, joten ei ufotutkimuksestakaan.

      Eikö tässä lähestytä malliesimerkkiä paradoksista. lyhyesti: missä ufo siinä paradoksi.
      Jo pelkästään näistä käsitteistä saa sellaisen hullunmyllyn aikaiseksi että ei siinä enää mitään kanavointeja jaksa kuunnella.
      Ilman omia havaintoja olo tuntuisi kovasti kusetetulta. Toisaalta on helppo ymmärtää heidän kannanottojaan joilla ei omaa havaintoa ole.

      • ex-harrastaja

        Ufotutkimuksessa on onnistuttu silloin hyvin, jos koko porukalla on hyvä meininki. Itse olin erään porukan kanssa tekemässä yöllisiä ufohavantoja, kun niistä oli tullut useita ilmotuksia. Muutamaa satelliittia enempää ei jäänyt haaviin, mutta porukalla grillattiin, juotiin olutta, puhuttiin erilaisista salaliitoista yms., ja hauskaa oli. Paljon hauskempaa kuin paikallisen MENSAn kokouksissa ja puuhasteluissa.


      • pääpelle
        ex-harrastaja kirjoitti:

        Ufotutkimuksessa on onnistuttu silloin hyvin, jos koko porukalla on hyvä meininki. Itse olin erään porukan kanssa tekemässä yöllisiä ufohavantoja, kun niistä oli tullut useita ilmotuksia. Muutamaa satelliittia enempää ei jäänyt haaviin, mutta porukalla grillattiin, juotiin olutta, puhuttiin erilaisista salaliitoista yms., ja hauskaa oli. Paljon hauskempaa kuin paikallisen MENSAn kokouksissa ja puuhasteluissa.

        Näin on. Päätimme perustaa yhdistyksen neimeltään "Apukoulun avuttomat sirkuspellet" Kokoonnumme ainakin joka 2.des päivä ja juomme olutta ja ei paljo muuta tedäkkää.
        Kaikki ufo raportit julkaistaan siellä sivuilla.


    • jjaahans

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe