Adventtikirkon loppu Suomessakin häämöttää.

"Evankeliumin levitys on hyvässä myötätuulessa Brittein saarilla, eli uusin tutkimus kertoo seuraavaa:

# http://natcen.ac.uk/news-media/press-releases/2017/september/british-social-attitudes-record-number-of-brits-with-no-religion/

Jumalan teho on niin uskomaton, että uskonnottomien osuus on noussut vuoden 1983 31 prosentista jo 53 prosenttiin, mutta parhaimmat uutiset ovat vasta edessä:

Jo seitsemän nuorta kymmenestä ilmoittaa, että heillä ei ole uskontoa!"

"Kysely tehtiin myös rehellistä vastausta kunnioittaen, eli nuorilta kysyttiin, että kokevatko he kuuluvansa mihinkään uskontoon. Jos he vastasivat ei, niin kysymykset jäivät siihen ja jos vastasivat kyllä, niin sitten jatkokysymys oli, että mihin uskontoon.

Yleisesti kysymykset tehdään niin, että nuorien oletetaan automaattisesti kuuluvan johonkin uskontoon ja he saavat vaihtoehtoina jo aluksi ruksia, että mihin uskontoon he kokevat kuuluvansa ja silloin nuori vastaa yleensä sen uskonnon, johon hän olettaa vanhempiensa kuuluvan, eikä niinkään kerro omasta uskonnollisuudestaan.

Mutta kun kysytään nuoren omaa uskonnollisuutta, niin jo seitsemän kymmenestä ei tunne mitään vetoa yhteenkään jumalaan, tonttuun tai maahiseen, niin sehän on hieno uutinen!

Ja pitää muistaa, että vastaajina on ollut myös maahanmuuttajia, muslimimaista lähtöisin olevia ja muslimien lapsia, hindujen lapsia, buddhalaisten lapsia jne. jne. jne. joten uskonnottomuus nuorten keskuudessa on todella laaja, koskien kaikkia uskontoja ja kaikkia jumalia.

Yksikään jumala ei ole turvassa nuorten maailmassa, vaan nuoret osaavat kyseenalaistaa kaikki sadut ja kansantarinat, vaikka ne olisivat olennainen osa omaa kotia ja vanhempien historiaa.

Jumalat kuolevat muutamien sukupolvien kuluessa lopullisesti, mutta tokihan jotain uskonnollisuutta vielä tänne tulee jäämään, mutta jospa se ei olisi vähemmän väkivaltaista, kuin nykyisten uskontojen luomat satukokonaisuudet."

8

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerettiläinen-

      >>Jumalat kuolevat muutamien sukupolvien kuluessa lopullisesti, mutta tokihan jotain uskonnollisuutta vielä tänne tulee jäämään, mutta jospa se ei olisi vähemmän väkivaltaista, kuin nykyisten uskontojen luomat satukokonaisuudet." <<

      Toivotko siis, että se olisi vähintäänkin yhtä väkivaltaista...?

      • >>> Toivotko siis, että se olisi vähintäänkin yhtä väkivaltaista...? >>>

        Sinne oli näköjään jäänyt ylimääräinen "ei" sana, jonka poistamalla lauseesta tulee sellainen, kuin kirjoittaja sen tarkoitti, eli ""mutta jospa se olisi vähemmän väkivaltaista, kuin nykyisten uskontojen luomat satukokonaisuudet.""

        Korjattu seuraavista painoksista. Kiitos kerettiläisellä tarkkanäköisyydestä, eli joku täällä näyttää vielä viestejä ajatuksella lukevan.


    • Yksi_usko

      Tässä toteutuu Raamatun sana kirjaimellisesti.

      Luuk. 18:8 (loppuosa)
      ”…Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"

    • Revas

      Kattelen just Vareksen Sheriffi-leffaa. Hyvä sarja. Hyvä Turku!

    • Tuo aloitus oli hivenen karsittuna se bushmannin kirjoitus, joka varmaan 10 kertaa poistettiin palstalta. Olisiko syy poistoihin ollut ne linkin tekstistä lainatut kohdat, jotka vain jätin pois?

      • Yksi_usko

        Voi olla hyvinkin. Omiakin aloituksia karsitaan aina silloin tällöin. Jos karsitaan, niin yritän miettiä, että mistä mahtaa johtua. Aika usein, kun olen jättänyt siitä jotain pois (esim. linkin tai osan tekstiä) tai muuttanut tekstiä, niin aloitus on mennyt läpi. Ei kannata samaa alkaa laittamaan uudestaan, se melko todennäköisesti jatkossakin poistetaan.


      • Ei ole, koska minä pistin muutaman kerran sen kirjoituksen myös ilman niitä linkkejä.

        Täällä on nyt joku hörhelö, joka on päättänyt vainota minua, mutta hei, sehän todistaa pyhän kirjan tekstit aidoiksi!

        Lopunajat alkavat, kun uskovaiset pääsevät valtaan, niin sitten ne saavat taas vainota kaikkia muita, rajoittaa sananvapautta ja alkaa poltella ihmisiä rovioilla uskontonsa innoittamana, kuten vanhoina hyvinä aikoina kristinuskon nimissä tehtiin.


      • Anteeksi, en lukenut tarkasti. Jätit siis pois linkistä lainatttuja juttuja, etkä itse linkkiä.

        Minusta tuntuu, että tämä versiosi jäi tänne vain siksi, koska se viestejä poistattava hölmö ei huomannut tuota viestiäsi, eli olen pitänyt hänet niin kiireisenä, että hänellä on täysi työ kytätä monitoria koko ajan, että josko minun kirjoitukseni palaavat takaisin.

        Nyt hän voi tämän toki sitten vihdoin huomata ja poistattaa tämän, mutta eiköhän jo riittävän moni lukija ole tämän lukenut ja saanut siitä pohtimisen aihetta, että mikähän se oman jumalan kohtalo tulee olemaankaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe