YLE uutiset:
"Poliisihallitus tiukentaa rahankeräykselle asetettuja sääntöjä.Rekisteröityneet uskonnolliset yhdyskunnat, kuten evankelisluterilainen kirkko, saavat rahankeräyslain mukaan kerätä kolehtia. Kirkkokuntien ulkopuolella toimivia yhdistysmuotoisia seurakuntia poikkeus ei koske. Tällaisia uskontoa harjoittavia yhdistyksiä Suomessa on noin kuusisataa.
Yhdistysmuotoisina toimivat seurakunnat ovat tottuneet pitämään jumalanpalveluksiaan niin sanottuina yleisinä kokouksina, joissa rahankeruu on sallittua ilman lupaa. Seurakuntien mukaan poliisihallitus on kuitenkin viime aikoina alkanut jakaa ohjeistuksia, joiden mukaan jumalanpalvelukset ovat yleisötilaisuuksia, joissa tapahtuvaan rahankeräykseen tarvitaan lupa."<
Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko matikainen: "Kolehti on osa uskonnonharjoitusta, se ei ole vain taloutta. Sitä ei haluta korvata pelkillä teknisillä pankkisiirroilla, koska silloin meiltä putoaa yksi osa uskonnonharjoituksesta eli Jumalalle antaminen pois jumalanpalveluksesta."
Justiinsa joo! On helppo arvata mihin päätyivät P.Jalovaaran tilaisuuksissa "Jumalalle annetut" rahat! Olen aika varma, että juuri tuo keissi on syy sääntöjen tarkennuksiin. Hellarit huutelee, että miksi nyt, kun vuosikymmeniä on kerätty? Menkää kiittämään Jalovaaraa kädestä pitäen, ja vähän päästä silittäen!
Onhan se hyvä, että tuohonkin asiaan saadaan jonkinlaista tolkkua. Ehkä.
Vapaiden seurakuntien kolehdeille haettava lupa
17
235
Vastaukset
Ihan tervetullut muutos noissa piireissä kun tahtoo herkästi mennä ne Jumalan rahat ja omat sekaisin.
- mukanähty
et sinä mitään ole nähnyt eli älä höpötä joutavia joutessas!
Tietysti aina kaikki perustuu ihmisten rehellisyyteen, oli kyse kolehdista tai verojen maksusta tai muusta vastaavasta.
Oman seurakuntani osalta tiedä kuinka kolehtien ja muiden rahojen kanssa menetellään. Jokainen penni lasketaan kahden ihmisen voimin. Käsittääkseni tapa on myös hellareissa. Joka penni merkitään ylös ja se omenee kirjanpitoon. Ihan samoin toimitaan kuin toimivat kaikki kirjanpitovelvolliset.Nyt halutaan sääntöjen tiukennuksella saada koko rahavirta valvonnan piiriin. Kolehdein kerättyjä varojahan ei saa käyttää esim. palkka- ja kiinteistökuluihin. Nyt ilmeisesti halutaan saada kolehtirahojen suunniteltu käyttötarkoitus tietoon etukäteen, ja raportista voidaan tarkistaa menivätkö rahat sinne mihin piti.
Nykyisinhän poliisi ei voi tehdä mitään vaikka kolehtirahat katoaisivat, ellei seurakunta itse tee tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta. Mutta tutkintapyyntö voi vähän viivästyä, jos nämä "Jumalan rahat" onkin vienyt talouspäällikkö tai muu talousvastaava. Pirkanmaallahan taannoin kahden ev.lut.seurakunnan talouspäälliköt tekivät mittavat ja pitkään jatkuneet kavallukset.Kavalluksia toki tapahtuu ja se kertoo siitä, että taitavaa kavaltajaa on vaikea havaita. Varsinkin kun kavaltaja on rahakirstun valvoja. Tietenkin tilintarkastajan pitäisi huomata asia, mutta sekään ei näytä aina toimivan, jos asiaa osataan piilotella.
- mikäratkaisualoittajalla
Minä aion kavaltaa itseltäni kunhan sopiva tilanne tulee!
olen jos siirtänyt kakskymppiä pyhähousujen taskuista arkihousujen vastaavaan, sitten ne muka menevät pesukoneeseen ihan vahingossa, eli kys onkin jo rahanpesusta!
mitähän aloittaja siihen on mieltä, mikälaki auttaisi sellaiseen tilanteeseen Hyvinkin tuo juttu on voinut saada alkusysäyksensä tapaus Jalovaarasta.
Ei välttämättä huono asia, mutta mitähän se mahtaa käytännössä tarkoittaa. Jos kolehdin keräämiseen tarvitaan lupa, niin varmasti sen saa. Toisaalta jos jokaiseen kerättävään kolehtiin tarvitaan lupa, niin voi olla että poliisin toiminta tukkeutuu niihin hakemuksiin. Kavalluksiahan varmaan tapahtuu luvista huolimatta, on ihminen niin kekseliäs.
Eiköhän se lupa ole yleinen, ettei jokaista kolehtia varten tarvita lupaa?
Mutta suomessa verottaja on tarkka, ettei rahaa liiku pimeästi.
Tiukennuksen jälkeen vapaat seurakunnat joutuvat ainakin miettimään tarkemmin tuota "yleishyödyllisyys" aspektia. Etenkin kun toteutuneen rahankäytön on oltava synkassa keräyslupahakemuksessa ilmoitetun kanssa, jotta eivät seurakunnissa tee tarkoituksella "jalovaaroja"!
Tärkein muutos tässä on, siis jos käytäntö muuttuu, että tulevaisuudessa keräysluvan perusteella kerättyjen rahojen joutuminen väärään paikkaan on rikos tai rikkomus tapauksen vakavuudesta riippuen.Tarkoitin, että tulevaisuudessa kolehtirahojen joutuminen väärään paikkaan on rikos tai rikkomus. Rahankeräysluvan perusteella kerättyjen rahojen joutuminen väärään paikkaan on rikos jo nyt.
Itse olen näillä palstoilla ihmetellyt säännöllisesti jo ainakin 10 vuotta luvatonta rahankeruuta.
Nyt vasta viranomaisetkin alkaa sen huomaamaan.Sääntöjen tiukennus koskee valtavaa määrää seurakuntia. Aloituksen lainauksessa mainitaan YLE:n arviona, että näiden määrä olisi 600. Nykyisellään rahankeräyslupahakemuksen käsittely Poliisihallituksessa kestää keskimäärin 5-6 kuukautta. Saattaa monessa seurakunnassa kolehtihaavi joutaa kaappiin joksikin aikaa!
- himps
- sikaovelia on ainakin ne juopponarkkiröhnäkkeet, jotka tunkeilee ihmisten koteihin -lähinnä vanhusten - milloin kauppamiehinä, milloin keräyslistojensa kanssa taimuuten vaan "lainaamassa"
- vuoskymmeninen kokemus niistäkin silleen ällö -varsinkin yöaikaan nyysijät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1143131- 122016
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371885Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4001754Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
- 131196
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049