pelkkä muodollisuuus aiheutettuihin vahinkoihin nähden. Materiaali- ja ihmismenetykset sekä sodankäynnin kustannukset yhteensä tekivät N-liitolle moninkertaisesti Suomen maksaman summan verran. Jos N-liitto olisi pannut maksuun kaiken mitä aiheutimme niin Suomi ei olisi siitä selvinnyt.
Onneksi Stalin ei 1944 ajatellut kuten Suomen johto ajatteli -41, että "tuo naapurimaa ja sen kansa pitää tuhota lopullisesti valtaamalla maa ja tappamalla sen ihmiset ja hävittämällä kaupungit maan tasalle". Näin ajattelivat hunnit ja mongolit ja roomalaiset ja muut barbaarit ennen. Ja noinhan Euroopassa ajatteli -41 Suomen ja Saksan johto mutta onneksemme se ajattelu ei yleistynyt vaan loppui näiden kahden maa häviön myötä.
Suomen maksama sotakorvaussumma oli
15
179
Vastaukset
- Jussi..Pussi
Parhaiten ´voittajien ja hävinneitten´ elintasoeron näki 1980 luvulla Berliinissä, kun matkusti S-junalla Länsi-Berliinistä Itä-Berliiniin.
Muuriin länsipuolella kadut täynnä Bemareita ja Mersuja, itäpuolella muutamia katujen varsille pysäköityjä Trabantteja, katukuva ankea, ei mainosvaloja, ei näyteikkunoita.. - Avaus-on-pötyä
NL aloitti sodat yhdessä Natsi-Saksan kanssa.
Sen olisi tullut myös vastata kustannuksista.
Saihan se melkoiset alueetkin Suomelta, vaikka ei kyennyt niitä valloittamaan.- miksi-antoi
..... vaikka ei kyennyt niitä valloittamaan. ....
Miksi sitten Suomi ne antoi? - totuuttakin-joukkoon
-----NL aloitti sodat yhdessä Natsi-Saksan kanssa.----
Englanti ja Ranska aloittivat sodan toisena ja kolmantena vain 2 pv Saksan jälkeen. N-liitto tuli vasta neljäntenä sotaan mukaan, ei siis ollut alkamassa sitä. - TotuuttaSäästellen
Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.
- voiPuolaparkaa
TotuuttaSäästellen kirjoitti:
Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.
----Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.----
Englannin ja Saksan tekemät laivastosopimus ja Tsekkoslovakian jakosopimus sodan aloittivat. Sekä Englannin antamat feikki-takuut Puolalle.
- Kirilloovitsa
NL oli matalalla kehitysasteella ainakin periferioidensa osalta, ja sotamateriaalia ja elintarvikkeita se sai runsaasti liittolaisiltaan.
- äänislinnaa
Oliko evakot Petroskoissakin ryöstämässä miljardilinnoja. Miksi ne sitten kuvissa näyttää samanlaisilta paskaröttelöiltä kuin Loimaan, Myrskylän ja Etelä-Pohjanmaan hökkelit ennen kaupunkilaisten antamia maataloustukia. Sotakorvaukset olivat puhdasta ryöstöä, koska se vähäinenkin mitä Neuvosto-Karjalaan oli saatu aikaiseksi oli saatu sinne muuttaneiden ahkerien jalopulta monttuun päätyneiden amerikansuomalaisten toimesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272266Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1252173
- 1272113
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411633- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137