Puolueista

valtasokaisee

Kolme isointa puoluetta eroaa toisistaan vain vaalikampanja sloganeillaan ja pienemmät ovat olemassa vain varmistaakseen työpaikat itselleen. Onko ainut poikkeus ps joka vielä aidosti pyrkii kohti parempaa tulevaisuutta suomalaisen pienen ihmisen puolesta? Siltä se näyttää ja näkemystä vahvistaa sekin, että kaikki muut puolueet ovat kääntäneet sille selkänsä. Demut tekivät aikoinaan jaloine aatteineen paljon hyvää työläisten puolesta, mutta ei enää piiitkäään aikaan. Näyttää siltä että meillä on huonot isot puolueet ja melkein kaikki pienemmätkin.

10

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eijatkoon

      Demarit ovat lipsuneet kaikkein kauimmaksi alkuperäisistä ihanteistaan. Se mikään pienen ihmisen puolue ole enää.

    • jaskajokkis

      Tsekkaapa erään pienpuolueen menoa ja sen puolueohjelmaa. Paljon on varsinkin tekemisessä näkyvissä normaalin suomalaisen ihmisen puolustamista. Jaa mikäkö puolue? No, Muutospuolue tekee tärkeää työtä suomalaisten, varsinkin pienituloisten sellaisten, elämän eteen. Se parin vuoden takainen "hörhöily" on v.2016 vaihtuneen pj:n myötä jäänyt, nyt näyttää olevan ohjaksissa asioita ymmärtävä ihminen joka osaa myös tehdä töitä suomalaisten eteen.
      Kannattaa katsastaa, kyseisellä nimellä löytyy niin kotisivut kuin avoin FB-sivukin.

    • tyhmyydenhuippu

      Täysin järjetöntä lakien laati mista ei vuosiin mitään järkevää lakia joka ei olisi kaatunut heti tultuaan voimaan

    • fhcjikghfjckvl

      Kyllähän ne vaalien alla politikot puhuu suu vaahdossa huonompiosaisten hommista ja auttamisesta, mutta vain hullut uskoo niihin satuihin!
      Minusta on ihan yhtä tyhjän kanssa noita paskanpuhujia edes äänestää, korkeintaan takapuoelstani annan äänen moisille kutaleille!

    • athgdefvwdgshtdf

      Tieasiat ensin kuntoon, sitten ehkä voisi äänbestää ei ennen! Lieksan pahin kelirikkotie on keskustan tuntumassa oleva Lepolantie? 20 cm kuravelliä ja monttuja täynnä! Tienhoitoa ei saa kuin soittamalla tienkäyttäjän linjalle,,,ja sittenkin viiveellä!

    • Yksi aivan mahtavan suuri puolue on vielä tässä ketjussa mainitsematta. Se on Nukkuvien puolue. Tyypillistä sille on poliittisen heikkouden kaikki piirteet. Se ei osaa sanoa yhtään mitään. Sellaista puoluetta arvostan kaikkein vähiten. Lieksassakin on näitä ko. puolueeseen kuuluvia aika paljon.

      Prosenteissa puolueen kannatus on helppo laskea. 100-äänestysprosentti. Vaali kuin vaali. Herätkää.

    • VaalitNukuttaa

      Ei tämä nykyinen poliittinen suuntaus innosta kehitysaluieden ihmisä äänestämään, ainut tietysti on hyvin pärjäävät ihmiset, mutta heikoimmin menestyville on ihan sama äänestikö vai ei, tulos on sama! Politikothan ne olisi mielissään vaikka hallituksen kurittama köyhä antaisi niille äänensä, se kelpaisi mutta vastapalvelusta tuskin tulee lupauksista huolimatta!

      • kevätmasennustako

        Niinhän se on. Toisia nukuttaa ja kärsivät kevätmasennuksesta läpi vuoden . Toiset taas ovat aktiivisia ja pirteitä läpi vuoden.


    • samapa-tuo

      Eihän siinä mitään, jokaisella on mielipiteensä kuka äänestää ja kuka ei, jokainen tulee uskollaan autuaaksi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      106
      3014
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1874
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      394
      1723
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1631
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1287
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe