Kuvitellen että joku kaipaa juuri SINUA?
Vaikka nyt täällä.
Miltä tuntuu elää kuplassa?
14
304
Vastaukset
- EipäKuulu
Ei kukaan kaipaakaan, eikä sillä ole mitään väliä.
- eikaipaa
Erosta on monta vuotta, ja olen ollut pitkään ilman naisseuraa. Saatan jopa ärtyä, jos joku vanha heila soittaa ja ehdottelee seksiä, vaikka toisaalta tuntuu hyvältä, että vielä löytyy kiinnostusta. Nuo henkilöt ovat kuitenkin ajalta ennen uskoon tuloa, kun käyttäydyin välillä holtittomastikin ennen avioliittoa.
- täältä_vain
no ei kovin kaksiselta , mutta saahan sitä kai haaveilla
- eikösevoisi
Hm, entä jos saisinkin viestin, joka olisi virallisen ja jonkin vähän aiheesta lipsahtaneen kombinaatio. Ihan siis omaan postiini. Olen huomannut, että kynäily sujuu. Odottelen jos vaikka sellainen epätodennäköinen asia tapahtuisi.
- yritäjoymmärtää
Niin juuri, kun sillä ei ole juuri mitään väliä kaipaako kukaan lainkaan täällä ollenkaan.
- eimuutenselviä
En mä kuvittele, että joku kaipaa minua, koska en ole ajatustenlukija. Asiat selvitetään muualla suu avaamalla sanojen tulla.
- yksijoukostaoon
En itsekään kuvittele kenenkään kaipaavan. Semmosia tuttuja vaan on joiden kanssa jutskata ja heittää läppää. Joskus ajattelin, että rakkauden vois tavata ihan kohtaamalla jonkun jossain tai tuttavapiiristä, mut kyllä se helpoiten taitaa mennä treffien kautta, esim.nettideitti.
- Yönjatkoatänne
Itse kaipailen ainakin, ja haluan kertoa, että välitän edelleen. Omalla kohdallani totean, ettei sekään auta, että pistin itseni vuoksi välit poikki. Hän merkitsee mulle edelleen ihmisenä paljon, vaikka ikävän tempun tekikin.
- Ei_ole_helppoa_elämä
En kuvittele , kunhan itse kaipailen vaan.
Tiedän et hän on joskus käynnyt täällä. - Itsehän
täällä kaipailen, enkä mitään älyttömyyksiä kuvittele. Kiva käydä täällä välillä toteamassa, ettei ole yksin hörhö.
- Ei.Miltään
Ei kukaan minua täällä ole kaivannut, päinvastoin; vihannut.
- VaiSellaista
Täällä kohtalotoverisi. Käsittämätöntä röyhkeyttä, kiusaamista ja vihaa, jolle on vaikea löytää mitään perustetta.
voihan se olla tottakin että joku minuakin kaipailee.
No, jos kaipaa, niin kertokoon sen minulle, en säiky, en pelkää enkä kohtele katoin ;).
Siis kaipailee juuri MINUA ;o),,,- Ite-OOT
Ikävä on muutakin kuin kaipaamista.
Aloituksesi oli melko ikävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039