Elinkeinoelämän tutkimuskeskuksen johtaja Pentti
Vartia ehdottaa, että eläkeläisiltä
poistettaisiin äänioikeus,
koska ovat kehityksen jarruna.
Mitä ajattelette, eikö vanhat saa enää päättää
omista asioistaan?
Äänioikeus
17
839
Vastaukset
- mummutäti
vaan mummoja ja vaareja kansanedustajiksi! Olisi sitä elämänkokemusta muillekin antaa ja eritoten yhteisten asiain hoitoon.
Missä lehdessä hän, tuo, kuka nyt olikaan, tuollaisia puheli? Oliko miehellä vielä "korvantaustat märkänä"? - Kirsikka
Eikö tällaisen lausunto voitaisi viedä jo tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Lausunnon antaja
vastuuseen sanomisistaan.Lausunto - ehdotus loukkaa kansalaisten eläkeläisten perusoikeuksia.
Mikäli asiaa ei viedä eteenpäin käsiteltäväksi Suomessa ei tasa-arvo kaikkien kansalaisten kohdalla toteudu.on onneksi vapaa maa, joten tästäkin asiasta saa jokaisella olla oma mielipide! Eläkeläisillä ja kansanedustajilla tuntuu olevan se yhteinen piirre, että kumpikin ryhmä haluaa itse määrätä heille maksettavan korvauksen suuruuden... ja tietenkin muiden elikä meidän veronmaksajien kustannuksella! En kiistä, etteikö työelämässä täydet vuodet palvelleilla olisi oikeutta kohtuulliseen eläkkeeseen ja vanhuudenturvaan, mutta se jatkuva hokeminen "että minä olen eläkkeeni ansainnut" ei vain täysin pidä paikkaansa. Se kylmä totuushan täällä Suomenmaassa vain on, että työssäkäyvät maksavat nyt eläkkeellä olevien eläkkeet, ja sama meno tulee pääsääntöisesti jatkumaan myös tulevaisuudessa. Luulisi eläkeläisten edes joskus olevan huolissaan myös heidän "elättäjiensä" hyvinvoinnista ja maksukyvystä!
- Kirsikka
juho72 kirjoitti:
on onneksi vapaa maa, joten tästäkin asiasta saa jokaisella olla oma mielipide! Eläkeläisillä ja kansanedustajilla tuntuu olevan se yhteinen piirre, että kumpikin ryhmä haluaa itse määrätä heille maksettavan korvauksen suuruuden... ja tietenkin muiden elikä meidän veronmaksajien kustannuksella! En kiistä, etteikö työelämässä täydet vuodet palvelleilla olisi oikeutta kohtuulliseen eläkkeeseen ja vanhuudenturvaan, mutta se jatkuva hokeminen "että minä olen eläkkeeni ansainnut" ei vain täysin pidä paikkaansa. Se kylmä totuushan täällä Suomenmaassa vain on, että työssäkäyvät maksavat nyt eläkkeellä olevien eläkkeet, ja sama meno tulee pääsääntöisesti jatkumaan myös tulevaisuudessa. Luulisi eläkeläisten edes joskus olevan huolissaan myös heidän "elättäjiensä" hyvinvoinnista ja maksukyvystä!
Oletko tietämätön tosiasiasta että myös eläkeläiset maksavat eläkkeistään veroa. joten hekin ovat ajatusmallisi mukaisia omien eläkkeittensä maksajia.Veroprosentti määräytyy eläkkeen määrän mukaan. Lisäksi ns. piiloveroa maksaa KAIKKI kansalaiset käyttämistään palveluista ja ostamistaan hyödykkeistä.
Ei mahda mitään, asia vain on näin. - Mummutäti

että me nyt eläkkeellä olevat omana työssäkäyntiaikanamme maksoimme edellisen sukupolven eläkkeitä! Niin se vain on tämä yhteiskunta rakennettu ja pyörät pyörii niitä samoja kärrynpyöränuria, joita aikaisemmatkin ajelijat ovat käyttäneet.
Jos oikein muistan, silloin kun eläkelakia Suomeen värkättiin, oli tarkoitus, että jokainen kerää "oman eläkkeeensä" myöhempää käyttöä varten, mutta käytäntö osoitti hyvin pian, että nykyinen malli oli se toimivin! Kommentoikaa, jos olen väärässä! - dan
Kirsikka kirjoitti:
Oletko tietämätön tosiasiasta että myös eläkeläiset maksavat eläkkeistään veroa. joten hekin ovat ajatusmallisi mukaisia omien eläkkeittensä maksajia.Veroprosentti määräytyy eläkkeen määrän mukaan. Lisäksi ns. piiloveroa maksaa KAIKKI kansalaiset käyttämistään palveluista ja ostamistaan hyödykkeistä.
Ei mahda mitään, asia vain on näin.Maksavathan eläkeläiset kieltämättä veroa, kun ensin saavat sen rahan, mistä maksavat veroa, ja ne saavat sen rahan ilmaiseksi, mitään tekemättä.
Eläkeläiset eivät rakenna tätä yhteiskuntaa, kuten eivät tee lapsetkaan, joilla ei myöskään ole äänioikeutta.
Tuottavassa työssä olevien tulee tämän maan asioita hoitaa ja kehittää, ei eläkeläisten ja vanhuudenhöperöiden. Näin on juttu. dan kirjoitti:
Maksavathan eläkeläiset kieltämättä veroa, kun ensin saavat sen rahan, mistä maksavat veroa, ja ne saavat sen rahan ilmaiseksi, mitään tekemättä.
Eläkeläiset eivät rakenna tätä yhteiskuntaa, kuten eivät tee lapsetkaan, joilla ei myöskään ole äänioikeutta.
Tuottavassa työssä olevien tulee tämän maan asioita hoitaa ja kehittää, ei eläkeläisten ja vanhuudenhöperöiden. Näin on juttu.mieleen mitä nämä höperöt eläkeläiset tekivätkään .
Maksoivat sotakorvaukset ,rakensivat uudet kodit(siirtolaiset) päivät venyivät pitkiksi,että määräaikaan korvaukset saatiin valmiiksi.
Tänä päivänä on kaikki toisin,kuka on hyvinvoinnin rakentanut,tämä eläkeläisporukka suurelta osin,toivottavasti oman panoksenne annatte.
Nämä eurot mitä nyt saadaan eivät ole ilmaisia,niiden eteen on tehty kovasti työtä ja monikin menettänyt terveytensä,joten hieman inhimillisyyttä.
Päätöksen teossakin kaivataan ajan ja kokemuksen tuottamaa tietoa/taitoa,joten sinekkään ei portteja sovi eläkeläisiltä sulkea.
Yhdessä tehden ,kaikkien ikäryhmien tiedot ja taidot käyttäen hyvä tulee.
Minun mielestä juttu on näin.- Reetta
dan kirjoitti:
Maksavathan eläkeläiset kieltämättä veroa, kun ensin saavat sen rahan, mistä maksavat veroa, ja ne saavat sen rahan ilmaiseksi, mitään tekemättä.
Eläkeläiset eivät rakenna tätä yhteiskuntaa, kuten eivät tee lapsetkaan, joilla ei myöskään ole äänioikeutta.
Tuottavassa työssä olevien tulee tämän maan asioita hoitaa ja kehittää, ei eläkeläisten ja vanhuudenhöperöiden. Näin on juttu.Juuri eläkeiässä olevat ovat olleet rakentamassa tätä hyvinvointi yhteiskuntaa tulevalle sukupolvelle, että heillä olisi paremmat elinmahdollisuudet.
Eläkeläisten työ ilman yhteiskunnan mainittavia avustuksia on tuottanut tämän päivän hyvinvointivaltion jossa seuraavan sukupolven on hyvä elää ja nauttia yhteiskunnan heille antamista avustuksista ja lisistä.
Mainitsen vain että esim. lapsilisiä alettiin maksaa noin vuoden 1946 tienoilla ja ei kukaan odottanut että yhteiskunta olisi tukenut perheitä.Yhteiskunnan tulot menivät sotakorvausten maksuun.
Muistan Ruotsista ja USA:sta tulleen paketteja perheille, lähinnä vaate apua koska kaikesta oli pulaa.
En ymmärrä miksi tämä sukupolvi on katkera ja kade eläkeläisille, samat kansalaisoikeudet heillekin kuuluvat. Kuten edellä selvästi tuli esille myös eläkeläiset maksavat veroa ja eivät ole mitään vapaamatkustajia vaan maksavat kaikista yhteiskunnan palveluista mitä käyttävät.
Ikävästi eläkeläisiin suhtautuville sanoisin:Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin. - arvo kaikille
dan kirjoitti:
Maksavathan eläkeläiset kieltämättä veroa, kun ensin saavat sen rahan, mistä maksavat veroa, ja ne saavat sen rahan ilmaiseksi, mitään tekemättä.
Eläkeläiset eivät rakenna tätä yhteiskuntaa, kuten eivät tee lapsetkaan, joilla ei myöskään ole äänioikeutta.
Tuottavassa työssä olevien tulee tämän maan asioita hoitaa ja kehittää, ei eläkeläisten ja vanhuudenhöperöiden. Näin on juttu.että se raha, jota eläkkeeksi kutsutaan määräytyy jokaiselle työaikana kertyneiden ansioiden mukaan. Ei se raha tule jostain epämääräisestä kassasta, vaan tietyn kaavan mukaan lasketaan kullekin eläke. Joten kyllä kaikki, jotka esim. työeläkettä saavat ovat omalta osaltaan olleet ns. hyödyttämässä tätä yhteiskuntaa eikä se raha ilmaiseksi mistään putkahda.
Vertaat omituisesti lapsia ja eläkeläisiä keskenään. Ei esim. lasten äänioikeuden puuttuminen ole missään suhteessa siihen ovatko he tuottavia vai eivät. Ja kolmanneksi vielä: kaikki eläkeläiset ja vanhemmat ihmiset eivät ole vanhuudenhöperöitä. Pidemminkin tässä maassa on nykyään kaikenlaisia muita "höperöitä" ikään ja sukupuoleen katsomatta. - Riwka
dan kirjoitti:
Maksavathan eläkeläiset kieltämättä veroa, kun ensin saavat sen rahan, mistä maksavat veroa, ja ne saavat sen rahan ilmaiseksi, mitään tekemättä.
Eläkeläiset eivät rakenna tätä yhteiskuntaa, kuten eivät tee lapsetkaan, joilla ei myöskään ole äänioikeutta.
Tuottavassa työssä olevien tulee tämän maan asioita hoitaa ja kehittää, ei eläkeläisten ja vanhuudenhöperöiden. Näin on juttu.Sinä voit tehdä tuottavaa työtä vaikka 100-vuotiaaksi.
Tee sinä työtä eläkettäsi vastaan, jos et halua saada rahaa ilmaiseksi, kun se aika tulee, tulee varmasti, jos elää saat.
Olen rakentanut tätä yhteiskuntaa 15-vuotiaasta, eli 45-vuotta, olen vieläkin töissä.
Ja otan varmasti hyvin ansaitun eläkkeeni ilolla vastaan. Meinaan vieläpä äänestää jos ei vintti pimene. Kirsikka kirjoitti:
Oletko tietämätön tosiasiasta että myös eläkeläiset maksavat eläkkeistään veroa. joten hekin ovat ajatusmallisi mukaisia omien eläkkeittensä maksajia.Veroprosentti määräytyy eläkkeen määrän mukaan. Lisäksi ns. piiloveroa maksaa KAIKKI kansalaiset käyttämistään palveluista ja ostamistaan hyödykkeistä.
Ei mahda mitään, asia vain on näin.vaan sanavalintani oli todella huono.. tokihan eläkeläiset maksavat eläkkeistään veroa, maksavathan työttömätkin työttömyyskorvauksistaan! Eikä sekään ole uutta, että Suomessa on progressiivinen verotus, joka koskee myös eläkkeitä. Lisäksi olet tosi fiksu kun olet päätellyt että olen 32 enkä 72-vuotias... Tarkoitukseni oli tuoda esille se tosiasia, että ns. huoltosuhde Suomessa heikkenee tulevaisuudessa: eläkeläisten määrä suhteessa työssäkäyvään väestöön tulee kasvamaan. Keskimääräiset työeläkkeet tulevat olemaan tällä ja ensi vuosikymmenellä eläkkeelle jääville aivan toista luokkaa kuin esim. 1970-80 -luvulla "eläköityneille", samalla kun ihmiset jäävät yhä nuorempana eläkkeelle ja keskimääräinen elinikä pitenee... Pitää olla realisti ja pitää eläkemenot sellaisella tasolla että yhteiskuntamme pystyy tämän tärkeän velvoitteensa hoitamaan!
ps. enkä muuten todellakaan kannata eläkeläisten äänioikeuden rajoittamista, on ihan "meidän nuorten" oma vika jos emme ole aktiivisia...
- Pirre*
pöyristyttävä ehdotus!!!!! Siihen ei saa KOSKAAN suomen kansalaiset suostua, sehän on pahemmanluokan syrjintää - ikärasismia se on!!
- Pertsa
Kyseessäoleva ehdotus on Suomen perustuslain 2,6 ja 14 § vastainen.
- dan
Ei pidä paikkaansa. Itse ehdotus ei ole yhdenkään luetellun pykälän vastainen.
- pirun vihainen
Tämä Vartia itsekki 61 vuotiais pitäis äijän olla jo eläkkeellä ja mitä se eva oikein tekee veronmaksajien rahoilla antaa sekopäisiä lausuntoja
onko ne äijät niin vallanhaluisia,että yksipuolisesti haluaisivat päättää asioista omaan pussiinsa ei ei ei hitlerikään ikuisesti elänyt!!!! - vaalit
Mennäänpä lakkoon me eläkeläiset eikä äänestetä ollenkaan seuraavissa vaaleissa. Katsotaan sitten millainen mahtaa äänestysprosentti olla? Jos nuoret äänestävät huonosti, kuka sitten enää ketään äänestää jos ei eläkeläiset äänestä? En muuten ole saanut omia lapsiani äänestämään. Kolme lasta, joilla on jo perheet. Lapseni eivät ole koskaan äänestäneet eikä tietääkseni heidän puolisonsakaan. Ei ole kuulemma ketään, jota äänestäisi.
- mummutäti
asiat, jos me eläkeläiset emme äänestäisi! Sietää kuitenkin aika tarkkaan jatkossa harkita, ketä äänestämme! Joskus tuntuu, että eläkeläiset, työttömät, vammaiset ovat niitä, joiden kustannuksella vaalipuheita pidetään. Todellisuudessa ko. ryhmät unohdetaan vaalien jälkeen. Luinpa jostain, että eläkeläisten ostovoima on viimeisen vuoden aikana pudonnut roimasti! Meihin ei kohdistunut se veronalennus ja jostain kummallisesta syystä eläkkeiden indeksikorotus oli olematon, se on kikkailua, se!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796