TotuusEsiin

atv

Israel on Länsirannan laillinen haltija ja omistaja
osa 1/3
Versaillesin Vetoomustuomioistuimen 3. Osaston ratkaisun mukaan / The 3rd Chamber of Court of Appeal of Versailles
Tuomioistuimen ratkaisun englanniksi on julkaissut Jean-Patrick Grumberg 12.1.2017, jolle kuuluu monet kiitokset tästä historiallisesti äärimmäisen tärkeästä, mutta tarkoituksellisesti median "unohtamasta" ratkaisusta. Katso myös San Remo -mandaatti: Israelin Magna Carta
Kun sain tietää ensimmäisen kerran, että Versaillesin Vetoomustuomioistuin ratkaisussaan totesi, että Länsirannan asutukset ja Juudean Samarian miehitys Israelin toimesta on yksiselitteinen kansainvälisen oikeuden mukaan, päätin analysoida tarkasti ratkaisun hyödyntäen kaikki oikeustieteen opinnoissa Ranskassa hankkimani tiedot. Vetoomustuomioistuimen ratkaisu liittyy oikeustapaukseen, jossa palestiinalaishallinto haastoi oikeuteen Jerusalemin Raitiovaunuliikenteen (The Jerusalem Light Rail). Vaikka Raitiovaunuliikenteen rakensivat ranskalaiset yhtiöt Alstom ja Veolia, niin rakentamisesta ei ollut mainintaa julkisuudessa.
Hämmästyin myös suuresti, että jopa Israel -myönteinen mediakaan ei maininnut rakentamisesta mitään. Niillä, jotka nostivat asian esille mediassa, ei ollut oikeustieteellistä koulutusta ymmärtääkseen ratkaisun valtavaa merkitystä. Vain muutama englanninkielinen nettisivu raportoi ratkaisusta ajatellen, että se kohdistui ainoastaan Jerusalemin Raitiovaunuliikenteeseen. Näin ei kuitenkaan ole.
Jotta en yliarvioisi omia oikeustieteellisiä kykyjäni ja jotta en olisi ylioptimistinen, lähetin analyysini jaVetoomustuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat yhdelle Ranskan huomattavimmista lakimiehistä Gilles-William Goldnadel ́lle, joka on "Lakimiehet Ilman Rajoja" -järjestön presidentti, saadakseni hänen näkemyksensä ratkaisusta. Hänen näkemys vahvisti oman näkemykseni. Tästä syystä päätin kääntää ratkaisun englanniksi ja lähitulevaisuudessa lähetän sen Benjamin Netanyahulle ystäväni toimesta.
Ensinnäkin ja tärkeimpänä asiana Versaillesin Vetoomustuomioistuimen täytyi ratkaista palestiinalaishallinnon ja Israelin lailliset oikeudet Länsirantaan. Tuomioistuimen päätelmän mukaan palestiinalaisilla ei ole laillista oikeutta - kansainvälisen oikeuden mukaan - Länsirantaan, päinvastoin kuin Israelilla, joka on oikeutettu miehittämään kaikki alueet vuoden 1967 linjan toisella puolella.
1990-luvulla Israel teki tarjouskilpailun Jerusalemin Raitiovaunuliikenteen rakentamisesta. Ranskalaiset yhtiöt Alstom ja Veolia voittivat kilpailun. Rakentaminen saatiin päätökseen vuonna 2011. Raideliikenne kulkee Jerusalemin lävitse aina Itä-Jerusalemiin ja "miehitetyille alueille" asti (tästä enemmän myöhemmin).
Tästä seurasi, että PLO valitti Versaillesissa sijaitsevaan Vetoomustuomioistuimeen (Tribunal de Grande Instance). Valitus oli Alstomia ja Veolia vastaan. PLO perusteli valitustaan sillä, että raideliikenteen rakentaminen on laiton, koska YK, EU, monet kansalaisjärjestöt ja maiden hallitukset katsovat "Israelin miehittävän palestiinalaisia alueita".
Mitkä ovat kummankin osapuolen oikeudet kansainvälisen oikeuden mukaan?
Jotta voidaan ratkaista, onko raitiovaunuliikenteen rakentaminen laillinen vaiko ei, tuomioistuimen täytyi perehtyä kansainväliseen oikeuteen ja kansainvälisiin sopimuksiin todentaakseen niiden mukaan palestiinalaisille ja israelilaisille kuuluvat oikeudet.
Oman tietämykseni mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun ei-israelilainen tuomioistuin on ratkaissut Länsirantaa koskevan statuksen.
Miksi tämä on historiallinen ratkaisu: tämä on ensimmäinen kansainvälinen oikeustapaus Israelin itsenäiseksi tapahtuneen julistamisen jälkeen vuonna 1948
Kyseessä on ensimmäinen kerta Israelin vuonna 1948 tapahtuneen perustamisen jälkeen, kun riippumaton, ei-israelilaista tuomioistuinta on vaadittu tutkimaan Länsirannan alueiden statusta kansainvälisen oikeuden näkökulmasta, ilman kummankaan osapuolen poliittisia vaatimuksia.
Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan. Sen sijaan mitä ratkaisu tekee ja mikä on kaikkein tärkeintä, on se, että se selventää laillista realiteettia.
Versaillesin Vetoomustuomioistuimen päätelmät kaikuvat yhtä lailla kuin se hiljaisuus, jossa media otti ne vastaan: Israelilla on oikeus alueisiin ja sen päätökseen rakentaa raitioliikenne Länsirannalle ja siellä oleville alueille, ja Vetoomustuomioistuimen tuomarit hylkäsivät palestiinalaisten esittämät väitteet.

120

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atv

      osa 2/3
      Palestiinalaisten väitteet
      • PLO kritisoi palestiinalaisten häätämistä ja omaisuuden tuhoamista ollen kansainvälisten määräysten vastaisia. Väitteissää PLO viittasi Geneven ja Haagin Sopimuksiin sekä YK päätöksiin väittäen, että Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita ajaen laitonta juutalaisten asuttamista. Sen tähden raitiovaunuliikenteen rakentaminen on itsessään laitonta (1)
      • PLO toteaa edelleen, että raitiovaunuliikenteen rakentamisesta seurasi palestiinalaisten rakennusten ja talojen hävittäminen, moottoritie 60:n täydellinen tuhoutuminen, joka on tärkeä palestiinalaisille ja heidän tavaroiden kuljetukselle, ja rakentaminen johti moniin laittomiin omaisuuden menettämisiin. Siksi useita klausuuleita Haagin 4. Konventioon 18.10.1907 liitetyissä Määräyksissä rikottiin (2)
      Lopuksi, PLO väitti, että Israel loukkaa kulttuuriomaisuuden suojasäännöksiä Haagin Konvention 14.5.1954 Artiklassa 4, Haagin Konvention 1907 Artiklassa 27, Haagin Konvention IX 1907 Artiklassa 5 ja Geneven Konvention Lisäpöytäkirjan nro 1 Artiklassa 53.
      Vetoomustuomioistuin ei kiellä miehitystä, mutta se tuhoa yksi toisensa jälkeen kaikki palestiinalaisten väitteet. Viittaamalla siihen tekstiin, johon PLO:n väite perustuu, Vetoomustuomioistuin katsoo, että Israel on oikeutettu varmistamaan yleisen järjestyksen ja julkisen elämän Länsirannalla, joten Israelilla on oikeus rakentaa sinne raitiovaunuliikenne ja yhteiskuntarakenne ja asuntoja. Artiklassa 43 Haagin 4. Konventiossa 1907 lausutaan, että " Kun laillisen vallan valtaoikeus on tosiasiallisesti siirtynyt valtaajan käsiin, on tämän ryhdyttävä kaikkiin käytettävissään oleviin toimenpiteisiin palauttaakseen ja turvatakseen, mikäli mahdollista, yleisen järjestyksen ja julkisen elämän". Israelin miehitys ei loukkaa kansainvälistä oikeutta. "Palestiinalaishallinto luki virheellisesti tekstin, ne eivät sovellu miehitykseen". Tuomioistuin perustelee, miten Palestiinalaishallinto tulkitsee tekstit virheellisesti ja ne eivät sovellu miehitykseen
      • Ensiksi, PLO viittaamat sopimukset ovat valtioiden allekirjoittamat ja velvollisuudet ja kiellot niissä kohdistuvat valtioihin. PLO ja Palestiinalaishallinto kumpikaan ei ole valtioita, joten mikään näistä sopimuksista ei sovellu
      • Toiseksi, sopimuksissa mainitut tekstit ovat sitovia ainoastaan niitä kohtaan, jotka ovat allekirjoittaneet sopimukset, nimittäin "sopijapuoliin". PLO ja Palestiinalaishallinto eivät ole allekirjoittaneet näitä tekstejä.
      •Propaganda ei ole kansainvälistä oikeutta Vetoomustuomioistuin, ollen ärsyyntynyt esitetyistä väitteistä, totesi, että "laki ei voi perustua yksinomaan PLO:n arvioon poliittisesta ja sosiaalisesta tilanteesta". Humanitäärisiä lakeja ei rikottu. PLO virheellisesti viittaa vääriin asiakirjoihin, koska Haagin Konventiot soveltuvat tilanteessa, jossa jotakin "pommitetaan" ... ja "Jerusalemia ei pommitettu" PLO ottaa esille humanitääristen lakien loukkaukset, joista lausutaan Geneven ja Haagin Konventioissa.

    • atv

      Osa 3/3
      • Mutta, ratkaisussa todetaan, että kansainväliset konventiot soveltuvat valtioiden välille ja PLO ei ole valtio: "Kansainvälinen Tuomioistuin on osoittanut, että (Konventiot) sisältävät velvoitteita kohdistuen valtioihin ja että yksityisillä henkilöillä ei ole oikeutta vaatia itselleen Konventioissa mainittuja etuja
      • Ratkaisussa lausutaan edelleen, että kansainväliset konventiot sitovat ainoastaan konventioiden sopijapuolia, ja että PLO tai Palestiinalaishallinto eivät koskaan allekirjoittaneet noita Konventioita
      • Vetoomustuomioistuin päättelee ratkaisussaan, että PLO virheellisesti viittaa väärin asiakirjoihin, koska Haagin Konventio soveltuu pommitustilanteessa. Ja "Jerusalemia ei ole pommitettu".
      Tuomioistuin totesi, että PLO ei voi vedota mainittuihin kansainvälisiin konventioihin. Sen tähden Tuomioistuin hylkäsi vaatimukset ja velvoitti PLO:n (ja Association France Palestine Solidarité AFPS, joka oli osallinen) maksamaan 30.000 Euroa Alstomille, 30.000 Euroa Alstom Transportille ja 30.000 Euroa Veolia Transportille.
      PLO tai Palestiinalaishallinto tai AFPS eivät valittaneet Korkeimpaan Oikeuteen, joten Versaillesin Vetoomustuomioistuimen ratkaisu on saanut lainvoiman. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tuomioistuin on laillisesti mitätöinyt kaikki palestiinalaisten vaatimukset siitä, että Israelin miehitys on laiton
      PLO nojaa Neljännen Geneven Konvention 1949 Artiklaan 49, että "Valtaajavalta ei saa karkottaa tai siirtää väestöä valloitetulta alueelta" ja Artiklaan 53, joka lausuu että "
      Valtaajavalta ei saa tuhota irtainta tai kiinteätä omaisuutta, joka kuuluu yksityisille henkilöille yksilöllisesti tai yhteisesti tai valtiolle tai julkisoikeudellisille yhteisöille tai sosiaalisille tai osuustoiminnallisille järjestöille, paitsi milloin sotatoimet ovat tehneet tuhoamisen ehdottoman välttämättömäksi"
      PLO viittaa Haagin Konvention 1907 Artiklaan 23, jonka mukaan Valtaajavalta ei saa tuhota tai ottaa valloitetulla alueella olevaa omaisuutta, paitsi jos se on ehdottomasti välttämätöntä.
      • PLO viittaa Haagin Konvention 1907 Artiklaan 27, joka toteaa, että piirityksissä ja pommituksissa täytyy ryhtyä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin, varjellakseen niin paljon kuin on mahdollista, uskonnollista, taidetta, tiedettä tai hyväntekeväisyyttä varten rakennettuja rakennuksia, historiallisia monumentteja, sairaaloita. • PLO viittaa Haagin Konvention 1907 Artiklaan 46, jonka mukaan "yksityistä omaisuutta ei saa konfiskoida".

    • "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

      Tässäpä se tärkein tulikin.

    • TotuusEsille

      Sillä on erittäin paljon merkitystä, sillä se selventää laillista realiteettia.
      Sitä paitsi se pohjautuu Kansainliiton aikanaan tehtyyn päätökseen Palestiina-mandaatin jaosta ja sen lisäksi kyseinen jakopäätös on kirjattu YK:n peruskirjaan, jolloin se on kansainvälistä lainsäädäntöä.
      On vain kummallista etteivät mandaatin arabiosapuoli halua tunnustaa realiteettia siitä, että heille on jo muodostettu valtio mandaatti-päätöksen mukaisesti eli Jordanjoen itäpuolelle.
      Kysymys heidän kohdallaan on vain halusta ja islamin oppien mukaisesta toiminnasta pyrkiä valloittamaan koko mandaattialue eli nykyinen Israel itselleen, kuten PLO:n peruskirjassa on määritelty ja aivan kuten Hamasin peruskirjassa on samoin määritelty.
      Tämä tavoite rikkoo kaikkia kansainvälisesti sovittuja ja päätettyjä lainkirjaimia.
      Kummallista ettei tällaiseen rikkomukseen kukaan kiinnitä huomiota, ei edes media, joka päinvastoin pyrkii salaamaan näitä rikkoksia tai muuten silottelemaan, poliitikoista puhumattakaan. Jopa YK marssii oman peruskirjansa yli, joka on perustuslaki, mennen tullen ja arabiklikki omalla järjestöllään, OIC:llä, mellastaa YK:ssa miten haluaa, sillä sillä on YK:n yleiskokouksessa enemmistövalta.

      • "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Tässäpä se tärkein tulikin.

        Edeleenkin.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Tässäpä se tärkein tulikin.

        Edeleenkin.

        Miten se on tärkeintä 😳❓

      • hyvähuomio

        "Sillä on erittäin paljon merkitystä, sillä se selventää laillista realiteettia.
        Sitä paitsi se pohjautuu Kansainliiton aikanaan tehtyyn päätökseen Palestiina-mandaatin jaosta ja sen lisäksi kyseinen jakopäätös on kirjattu YK:n peruskirjaan, jolloin se on kansainvälistä lainsäädäntöä."

        Tämä oikeuden päätös käsittelee kaikki lakiin perustuvat asiat ja on sen mukaan ratkaisunsa tehnyt. Tähän voidaan jatkossa, kun kumotaan KAIKKI palestiinalaisten vaateet ja väitteet.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miten se on tärkeintä 😳❓

        Ihan sen takia mitä siinä sanotaan, edelleenkin.

      • hyvähuomio kirjoitti:

        "Sillä on erittäin paljon merkitystä, sillä se selventää laillista realiteettia.
        Sitä paitsi se pohjautuu Kansainliiton aikanaan tehtyyn päätökseen Palestiina-mandaatin jaosta ja sen lisäksi kyseinen jakopäätös on kirjattu YK:n peruskirjaan, jolloin se on kansainvälistä lainsäädäntöä."

        Tämä oikeuden päätös käsittelee kaikki lakiin perustuvat asiat ja on sen mukaan ratkaisunsa tehnyt. Tähän voidaan jatkossa, kun kumotaan KAIKKI palestiinalaisten vaateet ja väitteet.

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Edeleenkin siis näin.

        :-)

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Ihan sen takia mitä siinä sanotaan, edelleenkin.

        Sinä et tajunnut taaskaan yhtään mitään 😂😂😂‼️

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sinä et tajunnut taaskaan yhtään mitään 😂😂😂‼️

        Osaan kuitenkin lukea ja ymmärrän lukemani.

        Sinunkin kannttaisi yrittää samaa.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Osaan kuitenkin lukea ja ymmärrän lukemani.

        Sinunkin kannttaisi yrittää samaa.

        😂😂😂‼️

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Tässäpä se tärkein tulikin.

        Edeleenkin.

        Ei tietenkään, sillä se ei muuta mitään kansainvälisesti kirjattua lainkirjainta.
        Eli
        Lainkirjain on YK:n perustuslaissa eli peruskirjassa mandaattialueen jakamisesta, artikloissa 76, 77, 78 ja 80.
        Artikla 80 sitoo YK:n noudattamaan Kansainliiton aikanaan tekemiä päätöksiä mm. Iso-Britannian Palestiinan mandaattialueen kohdalla.
        Sen lisäksi artikla 5 käsittelee myös tätä mandaattialuetta sillä lailla että se sulkee pois kaikki muutokset tehtyihin päätöksiin.
        Kansainvälinen oikeuden 21.6.1971 pidetyn istunnon loppulauselmassa (ICJ Advisory Opinion) todetaan mm. "Kun Kansainliitto lakkautettiin, sen olemassaolon perusteet, alkuperäiset kohteet ja velvollisuudet säilyivät edelleen. Siitäkin huolimatta että niiden täyttymys ei ollut enää riippuvainen Kansainliiton olemassaolosta, eivät ne voineet loppua vain siksi että niiden alkuperäinen valvontaorganisaatio oli lakannut olemasta. Kansainvälinen Oikeusistuin on johdonmukaisesti tunnustanut mandaattioikeuden säilymisen Kansainliiton lopettamisesta huolimatta".
        Kansainliiton päättämä jako mandaatista säilyi ennallaan jakopäätöksen 24.7.1922 mukaisesti, jossa alueen kahden laillisen valtion rajana on Jordanjoki. Mitään muuta valtiolausumaa päätös ei tunne.

        Kannattaa miettiä lukemaansa ja ymmätää mitä siinä sanotaan!

      • atv kirjoitti:

        No, sinä "usko.vainen" et "ymmätänyt" tälläkään kertaa.

        Sen lisäksi että et ymmärrä lukemaasi et myöskään osaa kirjoittaa. Edelleenkään. Tälläkään rekkaamattomalla nimimerkilläsi.

        Ps. jos mandaattioikeus on säilynyt niin silloinhan Isrealin valtiota ei ole olemassakaan vai mitä?

        "Kansainliiton päättämä jako mandaatista säilyi ennallaan jakopäätöksen 24.7.1922 mukaisesti, jossa alueen kahden laillisen valtion rajana on Jordanjoki. Mitään muuta valtiolausumaa päätös ei tunne. "

        Eli siis Isrealia ei ole?

        :-)

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        No, sinä "usko.vainen" et "ymmätänyt" tälläkään kertaa.

        Sen lisäksi että et ymmärrä lukemaasi et myöskään osaa kirjoittaa. Edelleenkään. Tälläkään rekkaamattomalla nimimerkilläsi.

        Ps. jos mandaattioikeus on säilynyt niin silloinhan Isrealin valtiota ei ole olemassakaan vai mitä?

        :-)

        Väännetään yksinkertaiselle rautalangasta.

        Mikä oli mandaattialue?
        Se oli Kansainliiton myöntämä hallintoalue Iso-Britannialle, ei omistusalue, kunnes alueelle muodostetaan juutalaisten kansalliskoti eli valtio juutalaisille. Tuolloin koko Palestiina-mandaatti käsitti koko alueen eli myös nyk. Jordanian ja nyk. Israelin alueet.
        Tämä mandaattialue jaettiin 24.7.1922 Kansainliiton päätöksellä kahdeksi valtioalueeksi eli juutalaisvaltioksi eli Israelin valtioksi ja Palestiina-mandaatin arabeille omaksi valtioksi, joka nykyisin on Jordania.
        Kuten aikoinaan Jordanian kuningas Hussein totesi: "Jordania on Palestiina, Palestiina on Jordania".
        Pitäisi yksinkertaisellekin olevan selvää että Israelin laillinen alue ulottuu Jordanjoesta Välimereen ja ns. palestiinalaisille tarkoitettu valtio kansakuntien yhteisellä päätöksellä on Jordania.
        Kaikki tätä koskevat päätökset löytyvät, jos vähän viitsii tai yksinkertaisen kohdalla uskaltaa etsiä.
        On tosi yksinkertaista jos ei ymmärrä Versaillesin Vetoomustuomioistuimen päätös perustuu nimenomaan em. päätösiin, jolloin kyseinen päätös ei vaikuta millään tavalla Kansainliiton päätöksiin, vaan nimenomaan perustuu niihin.

        Typerintä on kieltää olemassa olevat kansainväliset päätökset ja alkaa leikkimään ns. palestiinalaisten luotujen mielikuvien mukaisesti. Sellainen ei aiheuta muuta kuin sekasortoa, aivan kuten ns. palestiinalaiset sitä tekevät terrorismillaan ja kieltämällä kansainväliset säädökset ja päätökset sekä rikkoen niitä säännön mukaisesti joka vuosi.

        Yksinkertaiselle pitää vääntää vielä rautalangasta millaista ns. palestiinalaisten terrorismiin ja valheeseen perustuva toiminta on.
        Kun Arafatille tarjottiin liki 100% Länsirannasta ja Itä-Jerusalem pääkaupungiksi v. 2000, niin ei kelvannut.
        Ja taas v.2008 tarjottiin uudelleen, niin ei kelvannut.
        Nyt sitten jälleen mangutaan aivan samaa mitä tarjottiin kyseisinä aikoina.
        Kummallista vatkaamista ja soutamista, se kuvaa todella kyseisen joukon sisäisen kypsymättömyyden ja islamin nimissä olevan kalifaatin muodostamista, aivan kuten Arabiliiton kokouksessa hyvin käy ilmi.

        Millaista demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä kansainvälisten päätösten noudattamista tämä on?
        Sillä ei ole mitään tekemistä kyseisten kohtien kanssa.
        Taidat olla samanlainen valheen ja sekasorron sekä kansainvälisten päätösten halventaja kuin em. tahot.

        Mikset uskalla ottaa selvää siitä mitä on kansainvälisesti päätetty, päätökset löytyvät jopa suomenkielisinä.
        Pelottaako kun se voi romuttaa mielikuvasi?

        Muistutuksena mitä se mandaatti oli:

        "Mutta kolmannesta mandaatista Liittoutuneiden maiden Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet ". San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseen säilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. "

        Kyseessä oli siis kansankodin perustaminen (ei valtion) jossa piti turvata ei-juutalaisten asukkainen siviili ja uskonnolliset oikeudet.

        Lisäksi kun laillisuudesta jauhat:

        "Suurin osa (juutalaisten) siirtolaisuudesta tapahtui ilman lupapapereita ja muuttovirta kasvoi massamuutoksi 1920–1930-luvuilla."

        "Suurimmaksi osaksi laittomat maahanmuuttajat olivat muuttumassa akuutiksi ongelmaksi. Maan- ja kiinteistöjen ostajat aiheuttivat yhä enemmän yhteenottoja käyttämiensä usein brutaalienkin menetelmien takia."

        "Suurin osa uusista maahanmuuttajista tai heidän jälkeläisistään oli saapunut Palestiinaan laittomasti eli ilman laillisia muuttopapereita, viisumia tai pätevää passia"

        Laittomien siirtolaisten alue siis vai mitä?

        No, mandaattiin tms. vetoaminen ei tuo oikeutusta tai ratkaisua siihen mitkä alueet kuuluvat nykyiselle Israelille, kansainvälinen ratkaisu alueista on YK:n määrittelemä.

        "Typerintä on kieltää olemassa olevat kansainväliset päätökset ja alkaa leikkimään ns. palestiinalaisten luotujen mielikuvien mukaisesti. "

        "YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuosi sitten päätöslauselman 2334, jonka mukaan rajamuutoksia ei tunnisteta, vaan kuuden päivän sotaa edeltävät rajat ovat yhä voimassa. Niistä voidaan poiketa vain neuvotteluteitse.

        Näin ollen YK:n näkökulmasta Israel miehittää Itä-Jerusalemia, eikä palestiinalaisalueiden asuttamista juutalaisilla hyväksytä. Israelia vaaditaan lopettamaan asutustoiminta palestiinalaisalueille, myös Itä-Jerusalemiin."

        Niin no nämähän taitaa Israel kieltää kansainväliset päätökset tai ainakin ei noudata niitä vai mitä? Israel on siis typerä?

        :-)

      • Maruzzia

        Kun merkitset osia tekstistäsi lainauksiksi, anna myös lähdeviitteet.

      • Maruzzia kirjoitti:

        Välittömästi kun löytyy se lähdeviite johon nimimerkki "atv" viittaa kun väittää tuota mitä väittää eli tätä:

        ""V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki."
        "

        Eli kysy lähdeviitteet myös muilta, älä vain minulta.

        :-)

      • Maruzzia
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Välittömästi kun löytyy se lähdeviite johon nimimerkki "atv" viittaa kun väittää tuota mitä väittää eli tätä:

        ""V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki."
        "

        Eli kysy lähdeviitteet myös muilta, älä vain minulta.

        :-)

        Suoriin lainauksiin annetaan aina lähdeviitteet, vaikka niitä ei kukaan kysyisikään.

        Pyydän lähdeviitteet mikäli katson tarvitsevani niitä. Tuossa atv:n tapauksessa en niitä kaipaa, koska tunnen argumentointia puolesta ja vastaan.

        Löydätkö sinä siis jonki lähteen jossa kerrotaan tämä :
        ""V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki." ?

      • Maruzzia
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Löydätkö sinä siis jonki lähteen jossa kerrotaan tämä :
        ""V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki." ?

        Täältä näyttää löytyvän kahteen kertaan: https://www.suomi24.fi/profiili/YksinkertaistaEiköVain
        Tuossa on siis sinulle malli siitä, kuinka voit merkitä lainauksellesi lähteet. Jos esität väitteen, joka ei löydy suoraan kirjoittamassasi muodossa antamastasi lähteestä, kerro tarkemmin kohta,josta esittämäsi asia löytyy.

      • Maruzzia
        Maruzzia kirjoitti:

        Lisäyksenä, että näissä keskusteluissa voit tietenkin linkittää suoraan viestin johon viittaat, esim näin: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15108387/totuusesiin#comment-92200809

      • Maruzzia
        Maruzzia kirjoitti:

        Täältä näyttää löytyvän kahteen kertaan: https://www.suomi24.fi/profiili/YksinkertaistaEiköVain
        Tuossa on siis sinulle malli siitä, kuinka voit merkitä lainauksellesi lähteet. Jos esität väitteen, joka ei löydy suoraan kirjoittamassasi muodossa antamastasi lähteestä, kerro tarkemmin kohta,josta esittämäsi asia löytyy.

        Vielä lisäyksenä, että näköjään tuo antamani linkki ei aivan toimi. Ilmeisesti kirjain "ö" sotkee tuota linkkiä, eli jos linkkiä klikkaa, joutuu lopuksi sen perään vielä kirjoittamaan "öVain".

        Luepa tuo linkittämäsi keskustelu niin huomaat että tätä siellä ei suinkaan kerrota tai todisteta että näin olisi:

        ""V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki." ?

        Tuota jakoa ei ole kansainliitto eikä kukaan muukaan noin tehnyt kun tuo toinen nimimerkki(si) väittää.

        Eli tuo väite on vain valhe.

    • hyvähuomio

      "Tuomioistuimen päätelmän mukaan palestiinalaisilla ei ole laillista oikeutta - kansainvälisen oikeuden mukaan - Länsirantaan, päinvastoin kuin Israelilla, joka on oikeutettu miehittämään kaikki alueet vuoden 1967 linjan toisella puolella."

      Tämä on totta, koska Länsirantaa ei ole koskaan annettu palestiinalaisille.

      • "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Ja edelleenkin siis näin. :-)

    • hyvähuomio

      " Mutta, ratkaisussa todetaan, että kansainväliset konventiot soveltuvat valtioiden välille ja PLO ei ole valtio: "Kansainvälinen Tuomioistuin on osoittanut, että (Konventiot) sisältävät velvoitteita kohdistuen valtioihin ja että yksityisillä henkilöillä ei ole oikeutta vaatia itselleen Konventioissa mainittuja etuja"

      Palestiinalaisilla ei ole valtiota! Tämä seikka ratkaisee lukemattomat muutkin ongelmat lähi-idässä. Israel on alueen ainut valtio ja vielä on länsimainen demokratia.

      • Ja edelleenkin siis näin:

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        :-)

      • historiallinenratkaisu
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Ja edelleenkin siis näin:

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        :-)

        Ratkaisu on siinä mielessä merkittävä, että palestiinalaisilta ei tule enää valheeseen perustuvia vaateita! He nyt tietävät mitä seuraa, jos asiaa aletaan käsitellä juridisesti.Tämä asia on ikäänkuin loppuunkäsitelty juridisesti.

        :-)

      • historiallinenratkaisu kirjoitti:

        Ratkaisu on siinä mielessä merkittävä, että palestiinalaisilta ei tule enää valheeseen perustuvia vaateita! He nyt tietävät mitä seuraa, jos asiaa aletaan käsitellä juridisesti.Tämä asia on ikäänkuin loppuunkäsitelty juridisesti.

        :-)

        Ei, se on merkittävyydeltään 0.

        Edelleen.

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Lukutaitoongelmasi tai luetun ymmärtämisen ongelmasi eivät muuta faktoja.

      • vienohuomio
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Ei, se on merkittävyydeltään 0.

        Edelleen.

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

        Lukutaitoongelmasi tai luetun ymmärtämisen ongelmasi eivät muuta faktoja.

        Palestiinalaisilta ei ole nyt sen koommin juridisia vaateita tullut! Olet varmaan itsekin tämän todennut?

        :-)

      • raelis

        israel on alueen ainoa demokraattinen valtio ja lisäksi hyvinvointivaltio annetaan Israelin hoitaa koko alue, niin se on kaikille parasta. Palestiinalaiset vaan sotkee kaikki asiat, joihin koskevat.
        Alkuperäinen sopimus 1947 olikin että Jordania on arabi/palestiinalaisvaltio, joten heillä on jo maa. Mitään palestiinalaisvaltiota ei alueella ole koskaan ollut. Niillä palestiinalaisilla menee hyvin, jotka haluavat olla rauhassa ja käyvät >Israelissa töissä.

      • raelis kirjoitti:

        "Alkuperäinen sopimus 1947 "

        Mikä tästä sopimuksesta tekee alkuperäisemmän kun esim. aikaisemmat sopimukset?

        Se että se on YK:n päätös?

      • vienohuomio kirjoitti:

        Palestiinalaisilta ei ole nyt sen koommin juridisia vaateita tullut! Olet varmaan itsekin tämän todennut?

        :-)

        Juridista vaikutusta tuolla oikeuden päätöksellä ei kansainvälissä oikeudessa ole.

        Edelleenkään.

        "Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Vetoomustuomioistuimen ratkaisulla ei ole vaikutusta kansainvälisen oikeuden mukaan"

      • raelis kirjoitti:

        israel on alueen ainoa demokraattinen valtio ja lisäksi hyvinvointivaltio annetaan Israelin hoitaa koko alue, niin se on kaikille parasta. Palestiinalaiset vaan sotkee kaikki asiat, joihin koskevat.
        Alkuperäinen sopimus 1947 olikin että Jordania on arabi/palestiinalaisvaltio, joten heillä on jo maa. Mitään palestiinalaisvaltiota ei alueella ole koskaan ollut. Niillä palestiinalaisilla menee hyvin, jotka haluavat olla rauhassa ja käyvät >Israelissa töissä.

        "Alkuperäinen sopimus 1947 olikin että Jordania on arabi/palestiinalaisvaltio, joten heillä on jo maa. "

        Vuoden 1947 YK:n päätöksessä rajat menivät siten että esim. länsiranta ei kuulunut Israelille ja myöskään Jerusalem ei kuulunut Israelille.

        Kartta löytyy mm. täältä:

        https://en.wikipedia.org/wiki/United_Nations_Partition_Plan_for_Palestine

        Ja täältä:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin–Palestiinan_konflikti

        Tulisi Israelin kunnioittaa noita vuoden 1947 sopimuksen rajoja siis?

        Koko jutustelu 181:n merkityksestä ei enää ole millään tavalla relevanttia.

        Päätöslauselma 181:n juutalaiset hyväksyivät sillä ehdolla, että myös arabiosapuolet hyväksyvät sen.
        29.11.1947, YK (yleiskokous, jolla ei ole toimeenpanovaltaa) äänesti Palestiina-mandaatin länsiosan jaosta ja hyväksyi jakopäätöksen (päätöslauselma 181). Tämä päätös menetti lainvoiman 16.5.1948 sillä arabivaltiot kieltäytyivät hyväksymästä kyseistä päätöslauselmaa ja hyökkäsivät Israelin kimppuun eli näin ollen hylkäsivät yksiselitteisesti päätöksen 181, jolloin koko päätöslauselma menetti merkityksensä täysin.
        Selkeämpää päätöksen hylkäämistä ei voi olla kuin arabien yksimielinen hylkääminen ja YK:n peruskirjan artikla 2:n vastainen hyökkäyssodan aloittaminen.

        Ihmetellä sopii miten tällaista yksinkertaista asiaa ei ymmärretä, vaan jankutetaan samaa valhetta jostain 1947 jaosta, joka on yksiselitteisesti hylätty.

        No tuo toinen nimimerkkisi nimenomaan vetosi 1947 päätökseen.

        Ja tuon 1947 jälkeen toki YK on määritellyt mm. sen että Israel miehittää itä-Jerusalemia kuten tiedät.

        Kuka on se taho jonka tulisi määritellä rajat tuolla alueella? Joku muu kun YK?

        Sorry, minulla ei ole toista nimimerkkiä !

        Tuon 1947 jälkeen toki YK on määritellyt mm. sen että Israel miehittää itä-Jerusalemia kuten tiedät.

        Kuka on se taho jonka tulisi määritellä rajat tuolla alueella? Joku muu kun YK?

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        No tuo toinen nimimerkkisi nimenomaan vetosi 1947 päätökseen.

        Ja tuon 1947 jälkeen toki YK on määritellyt mm. sen että Israel miehittää itä-Jerusalemia kuten tiedät.

        Kuka on se taho jonka tulisi määritellä rajat tuolla alueella? Joku muu kun YK?

        :-)

        Rajat määrittelle YK:n Turvallisuusneuvosto ollessaan yksimielinen.
        Tämän lisäksi päätöksen pitää mennä YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi.

        Mitään muuta laillista päätöstä vuoden 1922 rajojen määrittelyjen jälkeen ei ole tapahtunut.
        On vain Abbasin & Co:n väittämiä, joita ei ole hyväksytty TN:n kokouksissa yksimielisesti.
        YK:n yleiskokousten aikana on OIC eli muslimien lobbyjärjestö yrittänyt tehdä monenlaisia YK:n peruskirjan vastaisia ehdotuksia ja väittämiä, joita monet pyrkivät pitämään, joko omaa tietämättömyyttään tai poliittisia pyyteitä silmällä pitäen, laillisina vaikka ne sotivat koko ajan YK:n peruskirjaa vastaan.

        Tällaisella leikkimisellä ei ole mitään tekemistä laillisuuden ja rehellisyyden kanssa.

        Muuten, siinä päätöslauselmassa 181, jonka arabit hylkäsivät yksimielisesti, oli sellainen lauseke (alakohta c), että kielletään kaikenlainenrauhan uhkaaminen, murtaminen tai minkäänlainen agressiivinen toiminta peruskirjan 39 artiklan mukaisesti, tai minkäänlainen yritys yrittää voimakeinoin vaikuttaa tämän päätöslauselman sisältöön.

        No, mitä tapahtui - arabit hyökkäsivät jo tunnustetun valtion kimppuun tarkoituksena tuhota se.

        Realis on siinä aivan oikeassa, että palestiinalaisilla on jo kansainvälisesti päätetty ja hyväksytty valtio eli Jordania, joka oli osa Palestiina-mandaattia.

        1947 - UN Resolution 181 (Partition Plan) November 29, 1947
        UN General Assembly Resolution 181
(Partition Plan)
        United Nations General Assembly Resolution 181 called for the partition of the British-ruled Palestine Mandate into a Jewish state and an Arab state. It was approved on November 29, 1947 with 33 votes in favor, 13 against, 10 abstentions and one absent (see list at end of document). The resolution was accepted by the Jews in Palestine, yet rejected by the Arabs in Palestine and the Arab states.
        1947 - YK:n Yleiskokouksen Päätöslauselma 181 (Jakosuunnitelma) Marraskuun 29.1947
        Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselma 181 kutsuu jakamaan Brittien hallinnoiman Palestiinan Mandaatin sekä juutalaisvaltioksi että Arabivaltioksi. Se hyväksyttiin Marraskuun 29. 1947 äänin 33 puolesta 13 vastaan, 10:n pidättäydyttyä äänestämästä (katso listaa dokumentin lopussa). Päätöslauselma hyväksyttiin Palestiinan Juutalaisneuvoston toimesta (sillä ehdolla että vastapuoli myös hyväksyy sen), mutta hylättiin kuitenkin sekä Palestiinan arabien että Arabivaltioiden puolelta. (Olisi astunut voimaan mikäli molemmat osapuolet olisivat hyväksyneet jakosuunnitelman. San Remon päätöslauselmat, jotka liitettiin sisällöllisesti YK:N Peruskirjaan, jäivät siten voimaan edelleen).

        Tässä YK:n turvallisuusneuvoston kanta asiaan:

        "YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuosi sitten päätöslauselman 2334, jonka mukaan rajamuutoksia ei tunnisteta, vaan kuuden päivän sotaa edeltävät rajat ovat yhä voimassa. Niistä voidaan poiketa vain neuvotteluteitse.

        Näin ollen YK:n näkökulmasta Israel miehittää Itä-Jerusalemia, eikä palestiinalaisalueiden asuttamista juutalaisilla hyväksytä. Israelia vaaditaan lopettamaan asutustoiminta palestiinalaisalueille, myös Itä-Jerusalemiin."

        Jos vetoat vuoteen 1922 niin silloin tietysti mitään laillista perustetta Israelin valtiolle ei ole koska tuolloin valtiota ei ollut.

        Tuolloin palesiina määriteltiin näin:

        "Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet "."

        Tuon mukaan nykyisen Isrealin siis tulisi kunnioittaa ei-juutalaisten asukkainen siviilioikeuksia (maanomistus mm.)

        Hyväksytkö laittoman siirtolaisuuden muuten? Jos siis vetoa vuoteen 1922 niin suuri osa muuttajista oli laittomia vai mitä?

        "Suurin osa siirtolaisuudesta tapahtui ilman lupapapereita "

        "Suurimmaksi osaksi laittomat maahanmuuttajat olivat muuttumassa akuutiksi ongelmaksi. "

      • yllätystä

        Keitä ovat palestiinalaiset ja miksi heistä ei tiedetty mitään ennen 1960-lukua?

      • atv kirjoitti:

        Koko jutustelu 181:n merkityksestä ei enää ole millään tavalla relevanttia.

        Päätöslauselma 181:n juutalaiset hyväksyivät sillä ehdolla, että myös arabiosapuolet hyväksyvät sen.
        29.11.1947, YK (yleiskokous, jolla ei ole toimeenpanovaltaa) äänesti Palestiina-mandaatin länsiosan jaosta ja hyväksyi jakopäätöksen (päätöslauselma 181). Tämä päätös menetti lainvoiman 16.5.1948 sillä arabivaltiot kieltäytyivät hyväksymästä kyseistä päätöslauselmaa ja hyökkäsivät Israelin kimppuun eli näin ollen hylkäsivät yksiselitteisesti päätöksen 181, jolloin koko päätöslauselma menetti merkityksensä täysin.
        Selkeämpää päätöksen hylkäämistä ei voi olla kuin arabien yksimielinen hylkääminen ja YK:n peruskirjan artikla 2:n vastainen hyökkäyssodan aloittaminen.

        Ihmetellä sopii miten tällaista yksinkertaista asiaa ei ymmärretä, vaan jankutetaan samaa valhetta jostain 1947 jaosta, joka on yksiselitteisesti hylätty.

        Muistanet että Israel on olemassa tuon 181 päätöslauseman mukaan.

        Ennen sitä Israelia ei ollut.

        "Päätöslauselma 181:n juutalaiset hyväksyivät sillä ehdolla, että myös arabiosapuolet hyväksyvät sen."

        YK:n yleiskokous kuitenkin siis päätti asiasta vai mitä?

        Ja mielestäsi YK:n yleiskokous on se jolla on oikeus päättää alueen rajoista?

      • älä.valehtele

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Tuon 1947 jälkeen toki YK on määritellyt mm. sen että Israel miehittää itä-Jerusalemia kuten tiedät.

        Kuka on se taho jonka tulisi määritellä rajat tuolla alueella? Joku muu kun YK?

        YK:n yleiskokoukset eivät ole mitään kansainvälisen lain aluetta, se pystyy vain suosittelemaan, ei sitovasti päättämään.
        YK:ta sitoo sen oma peruskirja eli perustuslaki.

        Nyt, tänä päivänä, on nähty monasti ettei YK pysty ja halua noudattaa edes omaa perustuslakiaan, vaan kävelee oman lakinsa yli mennen tullen.
        Se johtuu OIC:n ylivallasta yleiskokouksessa.
        Tällainen toiminta ei ole muuta teatteria ja lainkirjaimen halventamista.

        Toinen asia on miten tällainen teatteri vaikuttaa kansalaisiin eri puolilla maailmaa.
        Kaikissa muslimimaissa kaikki Israelin vastainen hyväksytään, oli se sitten miten laitonta tahansa kansainvälisen lain suhteen, sillä ei ole väliä, kunhan keinolla millä hyvänsä saadaan Israel näyttämään kyseenalaiselta ja se sitten vaikuttaa politiikkojen oman edun tavoitteluun ja hännystelyihin. Sama vaikuttaa sitten kansalaisiin. Ei viitsitä sen enempää ottaa asioista selvää, vaan uskotaan silmät ummessa mitä ns. "korkeammalta taholta" halutaan - nimenomaan halutaan - esittää. Tämä on suoranaista populismia.
        Tätä samaa oman edun tavoittelua harrastaa EU:kin välittämättä allekirjoittamastaan YK:n peruskirjan säädöksistä ja päätöksistä.

        Media on erikoisen omasyyhyinen saadakseen vain lisää käyttäjiä levittämällä samaa valhetta, jota ns. palestiinalaiset käyttävät, sillä ei ole mitään merkitystä miten todenperäinen tai kansainvälistä lakia ohjenuoranaan käyttävä jokin "uutiskuvaus" tai "maailman politiikan arkipäivä" on, kunhan "uutislauma" pysyy heidän tontillaan.
        Näin muokataan ihmisten mielipide asiasta kuin asiasta, varsinkin Lähi-idän kohdalla.

        Mutta juuri itse sanoit näin:

        Rajat määrittelle YK:n Turvallisuusneuvosto ollessaan yksimielinen.
        Tämän lisäksi päätöksen pitää mennä YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi.

        Eivätkö nuo määritellyt rajat nyt sinulle kelpaakaan vaikka itse sanoit että nuo instanssit määrittelevät rajat alueella?

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Muistanet että Israel on olemassa tuon 181 päätöslauseman mukaan.

        Ennen sitä Israelia ei ollut.

        Mitä historiaan tulee niin alueella ei ole esiintynyt etnistä kansaa nimeltä palestiinalaiset, kyse on Rooman miehitysvallan aikana annetusta pilkkanimestä tarkoituksena häivyttää juutalaisuuteen viittaava kaikki mahdollinen. Vielä 1950-luvun lopulla arabijohtajat puhuivat YK:ssa ja muualla, että Palestiina oli “sionistien keksintö” ja että juutalaiset ovat palestiinalaisia. Arabien kielenkäyttö muuttui 1960-luvulla, kun 1964 – siis ennen 1967:n sotaa - perustettiin PLO, "Palestine Liberation Organization”. Tässä on syytä kysyä miksi tuo järjestö perustettiin tuona ajankohtana, vastaus paljastaa koko tarkoituksen, jo pelkästään nimen kohdalla.
        Alueen terrorismin juuret juontuvat vuoteen1920 ja natsisympatioista tunnetun suurmufti Amin el-Husseinin toimiin.
        Väitetään, että ns. Länsiranta piti jäädä jonkin kansainvälisen päätöksen mukaan ns. palestiinalaisille, kyse on kuitenkin Jordanjoen itäpuolisesta alueesta, jonne perustettiin ns. palestiinalaisille valtio.
        Palestiinan kansaa ei ollut olemassa silloin kun Palestiinan mandaatti vuonna 1922 vahvistettiin. Palestiinan kansaa ei ollut olemassa myöskään vuonna 1947 kun YK teki aluejakoesityksensä. Missä oli Palestiinan kansa, kun Jordania miehitti Länsirantaa 1948-1967? Kukaan ei tiennyt sellaisesta kansasta mitään.
        Niin sanottu "Palestiinan kansa" syntyi v.1967 Kuuden päivän sodan jälkeen, kun Jordania menetti Länsirannan hallinnan. Arabiliitto keksi tuolloin nerokkaan propagandavaltin - "Palestiinan kansan". Sellainen kansa muka omisti Palestiinan ja hallitsi sitä ennen kuin sionistit tulivat ja ryöstivät sen. Totuus on kuitenkin se, että Palestiinan arabit eivät ole koskaan olleet Palestiinan omistajia tai hallitsijoita.
        Vuosien 1948-67 aikana Länsiranta Jordanian laittoman miehityksen aikana kuningas Hussein jakoi Länsirannan alueelta maata useille merkittäville palestiinalaisille. Juridisesti hänellä ei ollut siihen mitään oikeutta, sillä Jordanian miehitys oli laiton.

        Israelin kuningaskunta oli valtio Lähi-idässä suunnilleen vuosina 1020-722eaa.
        Juudan kuningaskunta (myös lyhyemmin Juuda) sijaitsi noin vuosien 920eaa. ja 597eaa.
        Osittain Rooman valtakunnan tuella 140 eaa juutalaisvaltio itsenäistyi, ja useita vuosikymmeniä seleukideja vastaan kestäneen taistelun seurauksena juutalaiset saivat lopulta poliittisen vallan koko Palestiinassa. Valtakunta oli yhtä suuri kuin Daavidin valtakunta aikoinaan. Kuitenkin Rooman valtakunta valloitti maan Pompeiuksen johdolla vuonna 63eaa.

        Mutta mitä tulee ns. palestiinalaisiin, sepä onkin monen kirjavaa ja eri tarkoituksissa mielikuviin perustuvaa valhetta.
        Heillä on monta eri ”historian kirjoitusta”. Niitä on ainakin neljä eri vaihtoehtoa omalle kansallisuudelleen. Arafat sanoo heidän olevan filistealaisten jälkeläisiä. Filistealaisia ei historia kuitenkaan tunne makkabilaissodan 145 eKr, jälkeiseltä ajalta. Opetusministeri Hannan Ashrawi sanoo, että he ovat ensimmäisten kristittyjen jälkeläisiä. Historia tuntee kyllä marttyyrit mutta ei kerro muslimeiksi kääntyneistä kristityistä. Ministeri Faisal el-Husseini taas väittää heitä mamelukkien jälkeläisiksi. Mamelukit olivat kurdeja, jotka asuvat Turkin, Irakin ja Iranin alueella, joten heitä pitäisi etsiä sieltä. Vielä neljäs joukko sanoo heitä muinaisten kanaanilaisten heimojen jälkeläisiksi. Jokainen ryhmä on mielestään ehdottomasti oikeassa.
        Ehkä totuus on lähinnä siinä lauseessa, jonka palestiinalaisten asevoimien komentaja Zuheir Mushin, vahingossa lipsautti Kairossa erään suuren saksalaisen aikakauslehden sponsoroimassa lehdistötilaisuudessa:
        "Palestiinalaisten identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä. Tosiasiallisesti ei ole olemassa palestiinalaista kansaa - vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä."

        Kaikki muukin toiminta PLO:n taholta noudattaa aina tilanteeseen sopivaa mielikuvaa, mutta ei koskaan kansainvälisesti tehtyjä sopimuksia.
        No, onhan yksi asia mitä he noudattavat orjallisesti, nimittäin heidän oma peruskirjansa (Palestine Charter), josta yksi otos, joka kertoo ettei rauhaan heidän taholta ole mitään mahdollisuutta.
        Jos joku väittä, että tämä peruskirja olisi muuttunut Oslo-sopimuksen vuoksi, niin se pidä paikkansa, se on edelleen voimassa v.1968:n vuoden tarkennuksen mukaisesti.
        Kohta 9.
        Aseellinen taistelu on ainoa keino vapauttaa Palestiina ja on siksi
        strategia eikä taktiikka. Palestiinan arabikansa vakuuttaa ehdotto-
        man lujuutensa ja pysyvän päättäväisyytensä jatkaa aseellista taiste-
        lua ja marssia eteenpäin kohti aseellista kansallista vallankumousta,
        vapauttaa kotimaansa ja palata sinne, ylläpitää oikeuttaan
        luonnolliseen elämään siellä, ja harjoittaa siellä itsemääräämisoikeuttaan
        ja ylintä valtaa.

        "Palestiinan kansaa ei ollut olemassa silloin kun Palestiinan mandaatti vuonna 1922 "

        Eikä ollut nykyistä Isrealinkaan kansaa. Suuri osa 1920 luvulla tulleista oli nimittäin laittomia siirtolaisia.

        Hyväksytkö laittoman siirtolaisuuden?

        "Väitetään, että ns. Länsiranta piti jäädä jonkin kansainvälisen päätöksen mukaan ns. palestiinalaisille, kyse on kuitenkin Jordanjoen itäpuolisesta alueesta, jonne perustettiin ns. palestiinalaisille valtio."

        Mikä on tämä päätös mitä kirjoitat? Jos tarkoitat Mandaatin rajojen määrittelyä niin olet väärässä kuten sinulle on jo aikaisemmin kerrottu. . Mandaatti ei tarkoittanut Israelin valtiota:

        "Mutta kolmannesta mandaatista Liittoutuneiden maiden Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet ". San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseen säilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. "

        Kyseessä oli siis kansankodin perustaminen (ei valtion) jossa piti turvata ei-juutalaisten asukkainen siviili ja uskonnolliset oikeudet. Näihin kuuluu tietysti myös maan omistaminen alueella.

        1/2
        Juutalaiset joutuivat v. 70 ja 135 tuhojen jälkeen lähtemään Israelin maasta, joka vähitellen rappeutui ja autioitui kuten useissa profetioissa oli ennakoitu. Tätä tilaa kesti vuosisatoja, ja huippunsa maan tilan huonontuminen saavutti 400 vuotta kestäneen turkkilaishallinnon aikana (1516 -1917). Silloin jopa kasvavat puut pantiin verolle, jonka takia ne hävitettiin. Haluttiin välttyä maksuilta. Seurauksena kaikesta oli, että maa autioitui täydellisesti, koska eroosiota estävä kasvillisuus oli poissa. Toiset alueet soistuivat, toiset kuivuivat ja olosuhteet elämiselle muodostuivat lähes mahdottomiksi - asia, jonka seurauksena väki alueella alkoi heti vähetä. 1700 -1800 -luvuilta olevat kuvaukset kertovat, miten maa oli siihen aikaan autio, harvaanasuttu ja miten laittomuus rasitti sitä
        Entä sitten palestiinalaiset?
        Kun on kyseessä heidän taustansa, saamme toisinaan kuulla selityksiä siitä, miten he ovat aina olleet yhtenäinen kansa, miten heillä on ollut oma maa ja miten Jerusalem on ollut heidän pääkaupunkinsa.
        Se, mitä voimme historiasta tietää, ei anna tukea näille ajatuksille. Jos katsotaan vuoden 70 jKr. jälkeiseen aikaan, jolloin Jerusalem ja sen temppeli hävitettiin ja juutalaiset joutuivat hajaannukseen, ei alueella ollut mitään erillistä Palestiinan valtiota; valtiota, jolla olisi ollut omat hallitsijat, oma armeija, oma raha, oma kieli, selkeät tunnistettavat rajat ja muita kansalliseen olemassaoloon liittyviä piirteitä. Nämä tärkeät ominaisuudet puuttuivat kokonaan.
        Mihin nyt kannattaa kiinnittää huomiota, on, että palestiinalainen identiteetti ja kansa ovat verrattain uusi asia. Siitä ei puhuttu Israelin itsenäistymisen aikaan (1948) vielä yhtään mitään. Arabit eivät maininneet sellaisesta mitään, koska sellaista ei tunnettu siihen aikaan. Kyseessä olivat samat arabit kuin ympäröivissä arabivaltioissa. Sen sijaan sitä alettiin tuoda esille vasta vuoden 1967 sodan jälkeen, jonka Israel voitti, ei sitä ennen. Nämä ihmiset, jotka edustivat useita kansallisuuksia ja joiden vanhemmat saapuivat ympäröivistä maista, saivat tämän uuden identiteettinsä vasta näihin aikoihin. Sitä ajoivat varsinkin PLO:n edustajat taktisista syistä, koska heillä oli tarkoitus käyttää sitä taistelussa Israelia vastaan. Mitään pitkää historiallista pohjaa asialle ei ollut olemassa:

        "Ainoastaan poliittisista syistä me seikkaperäisesti korostamme palestiinalaista identtiteettiämme... Erityinen palestiinalainen identiteetti palvelee ainoastaan taktisia päämääriä. Palestiinan valtion perustaminen on uusi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan... Kun olemme saavuttaneet kaikki oikeutemme koko Palestiinaan, emme viivyttele hetkeäkään Jordanian ja Palestiinan yhdistämisessä" (Zuheir Muhsini, PLO:n operatiivisen osaston johtaja, hollantilaiselle Trouw-lehdelle antamassaan haastattelussa 31.3. 1977).

        Hyväksytkö siirtolaisuuden?

        Oli toinenkin pakolaisongelma, joka hoidettiin niin kuin jokaisen valtion pitäisi hoitaa.
        Useimmin esillä pidettyä palestiinalaisten pakolaisten ongelmaa tarkasteltaessa tulee myös huomioida, että juuri vuoden 1948 kesän jälkeen alkoi Israeliin tulvia juutalaisia pakolaisia jotka olivat joutuneet lähtemään pakoon ympäröivistä arabimaista. Heitä oli lukumääräisesti noin n.800.000 ja joista noin 500.000 pakeni siihen ainoaan maahan jossa he arvelivat olevansa turvassa. Oli siten myös ymmärrettävää että Israelin mielenkiinto ja kapasiteetti suuntautui ennemmin heidän, kuin vihamielisten arabien asuttamiseen. Näistä arabivaltioista lähtemään ajetuista pakolaisista puhutaan yleisesti huomattavan vähän, vaikka kaikki arabivaltiot myöntävätkin tämän tosiasian tapahtuneeksi. Silti he eivät ole milloinkaan ottaneet puheeksi näiden juutalaisten omaisuuksien palauttamista, hehän joutuivat joko suoraan luopumaan tai myymään pilkkahinnalla kotinsa, irtaimistonsa, työpajansa, kauppaliikkeensä ja ylipäänsä kaiken mikä ei mahtunut kahteen matkalaukkuun. Vastaperustettu Israel sai näin, sotien lisäksi, huollettavakseen puoli miljoonaa siirtolaista joiden huolehtimisesta YK ei ole milloinkaan nähnyt samankaltaista huolta ja vaivaa kuin on tehnyt palestiinalaispakolaisten kohdalla.

        Miksi nykyisin arabimaat, jotka ovat omalla islamin tulkinnallaan aiheuttaneet valtavan pakolaisongelman, eivät ota vastaan pakolaisia tai hoida sitä muuten kuin pitämällä heitä pakolaisleireissä ja samalla käyttäen heitä taktisena propaganda-aseena?
        Tässä tausta sille, miksi UNHCR:n sijaan tarvittiin YK:lle toisin säännöin toimiva pakolaisjärjestö tätä tapausta hoitamaan. Syntyi UNRWA, joka muutti pakolaissäännöt radikaalisti. Pakolaisten asuttamisen ja elämään juurruttamisen sijaan toimittaan päinvastoin. Elämän uuden alun tukemisen sijaan estetään muuttaminen normaaleihin oloihin. Synnytettiin maailmassa ainutlaatuinen perintöpakolaisuus, jossa pakolaisuus koskee kaikkia uusia sukupolvia. Muualla pakolaisuus ei enää koske uudessa asuinpaikassa syntyneitä lapsia

        Mistä sitten tuli UNRWA:n kirjaama -50 mennessä yli 930 000 pakolaista käsittänyt joukko, jos Israelin alueelta lähti 320 000 -520 000?
        Pakolaisleirit ovat suurelta osin normaaleja kaupunginosia. Kansainvälisen pakolaisavun piirissä on leirien ökytalojen omistajatkin. Esimerkiksi Gazassa räjähdevarastojen onnettomuuksissa hajonneet talot ovat olleet monikerroksisia yksityisvilloja. UNRWAN sääntöjen mukaan pakolaisleireillä ei saisi olla aseita, eikä heidän alueitaan saisi käyttää terroristien toimiin. Tätäkään YK:n sääntöä ei ole noudatettu. Tästä syystä YK:n UNRWA:sta on jossain määrin tullut osa terrorismin infrastruktuuria.
        Jos käytetään maailmassa yleisiä ja YK:n UNHCR:n sääntöjä, niin oikeita palestiinalaispakolaisia on elossa muutamia satoja. Tällä taustatiedolla on syytä arvioida koko pakolaiskysymystä. Väite, että juutalaiset ajoivat kodeistaan lähes miljoona palestiinalaista, on tyylipuhdas propagandavalhe. Miksi tämä valhe on esimerkiksi Suomen UM:n sivustolla ja siitä seuraten esimerkiksi suomalaisissa koulujen oppikirjoissa? On aika nähdä mistä pakolaisuudessa on oikeasti kysymys ja mikä on historiallinen totuus. Kyse on aseesta Israelia vastaan.
        http://2.bp.blogspot.com/-PfEbHcWvOXc/UatQFgc7tpI/AAAAAAAABcM/Usq7Kora-Do/s1600/refugees.png

        Et näytä ymmärtävän mitä kansallinen koti tarkoittaa.
        Tässä hieman apua, jotta alat ymmärtää sen tarkoituksen.
        Kansallinen koti, mitä sillä tarkoitetaan:

        -kansalle ominainen ja yhteinen, kansaan kohdistuva; kansalle tunnusmerkillinen, nationalismiin liittyvä
        ja
        -(politiikka, EU) kunkin valtion päätösvaltaan kuuluva

        Synonyymi: nationalismi
        - koko maata koskeva, koko valtakunnan käsittävä

        Adjektiivi
        valtioon liittyvä, valtiolle ominainen
        valtion ylläpitämä tai järjestämä
        valtiollinen juhlapäivä, valtiolliset hautajaiset
        valtion omistama tai ylläpitämä
        valtiolle kuuluva

        Verbit:
        valtiolistaa

        kansallisvaltio
        Kansallisen aatteen mukainen oppi jonka mukaan kullakin vähintään kansan tasoisella etnisellä ryhmällä on oikeus omaan valtioon
        edelliseen perustuva, kansakunnan pohjalta muodostettu valtio

        Eli koko käsite tarkoittaa selkeästi valtiolistaa.

        Ylivoimaisen vaikeaa vastata näihin:

        Sanoit itse aikaisemmin näin:

        "Rajat määrittelle YK:n Turvallisuusneuvosto ollessaan yksimielinen.
        Tämän lisäksi päätöksen pitää mennä YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi."

        Eivätkö nuo määritellyt rajat nyt sinulle kelpaakaan vaikka itse sanoit että nuo instanssit määrittelevät rajat alueella?

        "Väitetään, että ns. Länsiranta piti jäädä jonkin kansainvälisen päätöksen mukaan ns. palestiinalaisille, kyse on kuitenkin Jordanjoen itäpuolisesta alueesta, jonne perustettiin ns. palestiinalaisille valtio."

        Mikä on tämä päätös mitä kirjoitat? Jos tarkoitat Mandaatin rajojen määrittelyä niin olet väärässä kuten sinulle on jo aikaisemmin kerrottu. Mandaatissa piti turvata myös ei-juutalaisten asukkaiden siviili ja uskonnolliset oikeudet eli mm. maanomistus.

        Joten mikä on tuo päätös mistä siis kirjoitit?

        Vastaatko näihin.

        Lisäksi hyväksytkö laittoman siirtolaisuuden? Sitähän se Juutalaisten siirtolaisuus Palestiinaan oli ennen toista maailmansotaa suurelta osin.

        No?

      • atv kirjoitti:

        Mistä sitten tuli UNRWA:n kirjaama -50 mennessä yli 930 000 pakolaista käsittänyt joukko, jos Israelin alueelta lähti 320 000 -520 000?
        Pakolaisleirit ovat suurelta osin normaaleja kaupunginosia. Kansainvälisen pakolaisavun piirissä on leirien ökytalojen omistajatkin. Esimerkiksi Gazassa räjähdevarastojen onnettomuuksissa hajonneet talot ovat olleet monikerroksisia yksityisvilloja. UNRWAN sääntöjen mukaan pakolaisleireillä ei saisi olla aseita, eikä heidän alueitaan saisi käyttää terroristien toimiin. Tätäkään YK:n sääntöä ei ole noudatettu. Tästä syystä YK:n UNRWA:sta on jossain määrin tullut osa terrorismin infrastruktuuria.
        Jos käytetään maailmassa yleisiä ja YK:n UNHCR:n sääntöjä, niin oikeita palestiinalaispakolaisia on elossa muutamia satoja. Tällä taustatiedolla on syytä arvioida koko pakolaiskysymystä. Väite, että juutalaiset ajoivat kodeistaan lähes miljoona palestiinalaista, on tyylipuhdas propagandavalhe. Miksi tämä valhe on esimerkiksi Suomen UM:n sivustolla ja siitä seuraten esimerkiksi suomalaisissa koulujen oppikirjoissa? On aika nähdä mistä pakolaisuudessa on oikeasti kysymys ja mikä on historiallinen totuus. Kyse on aseesta Israelia vastaan.
        http://2.bp.blogspot.com/-PfEbHcWvOXc/UatQFgc7tpI/AAAAAAAABcM/Usq7Kora-Do/s1600/refugees.png

        Et näytä ymmärtävän mitä kansallinen koti tarkoittaa.
        Tässä hieman apua, jotta alat ymmärtää sen tarkoituksen.
        Kansallinen koti, mitä sillä tarkoitetaan:

        -kansalle ominainen ja yhteinen, kansaan kohdistuva; kansalle tunnusmerkillinen, nationalismiin liittyvä
        ja
        -(politiikka, EU) kunkin valtion päätösvaltaan kuuluva

        Synonyymi: nationalismi
        - koko maata koskeva, koko valtakunnan käsittävä

        Adjektiivi
        valtioon liittyvä, valtiolle ominainen
        valtion ylläpitämä tai järjestämä
        valtiollinen juhlapäivä, valtiolliset hautajaiset
        valtion omistama tai ylläpitämä
        valtiolle kuuluva

        Verbit:
        valtiolistaa

        kansallisvaltio
        Kansallisen aatteen mukainen oppi jonka mukaan kullakin vähintään kansan tasoisella etnisellä ryhmällä on oikeus omaan valtioon
        edelliseen perustuva, kansakunnan pohjalta muodostettu valtio

        Eli koko käsite tarkoittaa selkeästi valtiolistaa.

        YK:ta ei ollut olemassa silloin kun alueelle tuli laittomia siirtolaisia.

        Hyväksytkö siis laittoman siirtolaisuuden?

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        YK:ta ei ollut olemassa silloin kun alueelle tuli laittomia siirtolaisia.

        Hyväksytkö siis laittoman siirtolaisuuden?

        Voi pyhä yksinkertaisuus!
        Juutalaisten ja arabien muuttaessa alueelle niin siellä ei ollut vielä valtiota, ei arabeilla ei juutalaisilla.
        Alue oli ennen brittien hallintaa ottomaanien miehittämä ja feodaaliherrojen hallitsema.
        1.maailmansodan jälkeen aluetta hallinnoi Kansainliiton valtuuttamana Iso-Britannia.
        Vuonna 1920 Kansainliitto päätti mandaattialueen (nyk. Israel ja nyk. Jordania) olevan juutalaisvaltion aluetta.
        V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki.
        YK:n Turvallisuusneuvosto ei ole muuttanut tätä päätöstä.
        Jos se kiusaa sinua niin mene katsomaan jo ilmoitetut peruskirjan artiklat.
        Ehkä opit jotain historiasta ja oikeudesta.

        On aivan tyhmää jankata moisia, jos kykenee niin on parasta ottaa niistä selvää, sillä siihen on täydet mahdollisuudet...jos ei kykene niin...
        On tietysti mukavaa liihotella mielikuvamaisemissa, vaikka ne eivät vastaa kansainvälisiä päätöksiä, vaan lilluvat valheiden kuvitelmissa.

        "V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki."

        Missä tämä päätös siis on siten ilmaistuna että nimenomaan palestiinalaisille menee tuo osa minkä mainitsit?

        Ja kuten itsekin sanot manndaattialue tuli olla sellalinen jossa ei-juutalaisen väeston oikeudet (mm. maanomistus) turvataan. Eikös vain?

        Sanoit lisäksi aikaisemmin näin:

        Sanoit itse aikaisemmin näin:

        "Rajat määrittelle YK:n Turvallisuusneuvosto ollessaan yksimielinen.
        Tämän lisäksi päätöksen pitää mennä YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi."

        "YK:n Turvallisuusneuvosto ei ole muuttanut tätä päätöstä."

        Ja kuten tiedät sekä yleiskokous että turvallisuusneuvosto molemmat ovat muuttaneet rajoja.

        Lisäksi hyväksytkö laittoman siirtolaisuuden? Sitähän se Juutalaisten siirtolaisuus Palestiinaan oli ennen toista maailmansotaa suurelta osin.

      • atv kirjoitti:

        Voi pyhä yksinkertaisuus!
        Juutalaisten ja arabien muuttaessa alueelle niin siellä ei ollut vielä valtiota, ei arabeilla ei juutalaisilla.
        Alue oli ennen brittien hallintaa ottomaanien miehittämä ja feodaaliherrojen hallitsema.
        1.maailmansodan jälkeen aluetta hallinnoi Kansainliiton valtuuttamana Iso-Britannia.
        Vuonna 1920 Kansainliitto päätti mandaattialueen (nyk. Israel ja nyk. Jordania) olevan juutalaisvaltion aluetta.
        V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki.
        YK:n Turvallisuusneuvosto ei ole muuttanut tätä päätöstä.
        Jos se kiusaa sinua niin mene katsomaan jo ilmoitetut peruskirjan artiklat.
        Ehkä opit jotain historiasta ja oikeudesta.

        On aivan tyhmää jankata moisia, jos kykenee niin on parasta ottaa niistä selvää, sillä siihen on täydet mahdollisuudet...jos ei kykene niin...
        On tietysti mukavaa liihotella mielikuvamaisemissa, vaikka ne eivät vastaa kansainvälisiä päätöksiä, vaan lilluvat valheiden kuvitelmissa.

        Väität näin:

        "V.1922 alue jaettiin mandaattialueen arabeille ja juutalaisille valtioalueiksi eli Israeliksi ja varsinaiseksi palestiinalaisvaltioksi, nykyiseksi Jordaniaksi, rajana Jordanjoki."

        Kuitenkin tuo mandaatti ei siis ollut Israel, vaan palestiinan mandaatti:

        "Mutta kolmannesta mandaatista Liittoutuneiden maiden Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet ". San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseen säilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. "

        Missä siis on se päätös jossa sanotaan että alue olisi juutalaisten ja että aluueella ei tarvitsisi turvata ei-juutalaisten ASUKKAIDEN (palestiinalaiset) siviili ja uskonnollisia oikeuksia, esim. siis maanomistusta?

        Kerrotko.

      • 1922sovittu

        ehkä "atv" haluaakin että palestiinalaisten saavat oikeudet omaisuuteensa ja maahansa koko nykyisen israelin alueella kuten 1922 on sovittu. "atv" on siis piilopalestiinalaifani.

    • ristiinaulitse

      Sana rististä on hullutus kadotukseen menijöille . Jeesus.

    • Kiitos.ap

      Hyvä ketju. Kerrankin oikeaa asiaa!

      • Aivan.niin

        Aivan.

    • Kiitos aloittajalle oikean tiedon jakamisesta ‼️

    • Yksi pääsyyllisistä alueen ongelmiin on käytännössä Iso-Britannia, jonka tavoite oli saada juutalaiset mukaan taistoon Turkkia vastaan Ensimmäisessä Maailmansodassa. Tämä johti ns. Balfourin julistukseen.

      Ilkassa on hyvä juttu aiheeseen liittyen.

      • Tämä on varsin totta, mutta aiheuttamaansa sotkua siivoamaan maa ei jäänyt.

    • shalomsaleem

      Lähi-itään saadaan rauha välittömästi, kun palestiinalaisten huoli oman kansansa hyvinvoinnista ylittää juutalaisvihan.

      • Kyllä useammillakin osapuolilla on pohtimista asioissa.

      • Aivan ja muslimit tunnustavat Israelin valtion 🇮🇱

      • usko.vainen kirjoitti:

        Aivan ja muslimit tunnustavat Israelin valtion 🇮🇱

        Tulisiko Juutalaisten itsensä tunnustaa Israelin valtio?

        "Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta maallista Israelin valtiota."

      • usko.vainen kirjoitti:

        Aivan ja muslimit tunnustavat Israelin valtion 🇮🇱

        Miksi jokin uskonntokuntaan kuuluvien tulisi tunnustaa jokin valtio jos ko. uskonntoon kuuluvista osa ei itsekään sitä tunnusta?

        "Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta maallista Israelin valtiota."

      • perinyksinkertaista
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Miksi jokin uskonntokuntaan kuuluvien tulisi tunnustaa jokin valtio jos ko. uskonntoon kuuluvista osa ei itsekään sitä tunnusta?

        "Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta maallista Israelin valtiota."

        Mutta kun muut maat ovat jo tunnustaneet Israelin valtion, mutta toistaiseksi mikään maa ei tunnustanut valtiota nimeltä Palestiina.

        Tuo "yksinkertaista....Vain " kuvittelee että tosia-asioita voidaan muuttaa kopiomalla samaa viestiä uudelleen. Hän on todella yksinkertainen.

      • perinyksinkertaista kirjoitti:

        Mutta kun muut maat ovat jo tunnustaneet Israelin valtion, mutta toistaiseksi mikään maa ei tunnustanut valtiota nimeltä Palestiina.

        Tuo "yksinkertaista....Vain " kuvittelee että tosia-asioita voidaan muuttaa kopiomalla samaa viestiä uudelleen. Hän on todella yksinkertainen.

        "Mutta kun muut maat ovat jo tunnustaneet Israelin valtion, mutta toistaiseksi mikään maa ei tunnustanut valtiota nimeltä Palestiina.
        "

        Heh, ainakin 138 valtiota on tunnustanut Palestiinan valtion, mm. Ruotsi., Venäjä, Puola, Unkari, Tsekki, Slovakia, Kiina, Vatikaani, Brasilia, Argentiina, jne jne jne.

        Yleistiedossa siis melkoisia puutteita sinulla.

        :-)

      • perinyksinkertainenolet
        perinyksinkertaista kirjoitti:

        Mutta kun muut maat ovat jo tunnustaneet Israelin valtion, mutta toistaiseksi mikään maa ei tunnustanut valtiota nimeltä Palestiina.

        Tuo "yksinkertaista....Vain " kuvittelee että tosia-asioita voidaan muuttaa kopiomalla samaa viestiä uudelleen. Hän on todella yksinkertainen.

        tietotasosi on mykistävä. mykistävän surkea.

    • Totuus esiin. Mikä on totuus?

      • NäinToimivat

        "Totuus esiin. Mikä on totuus?"

        Totuus on, että nämä paleterroristit ovat ampuneet viimeisen viikon aikan 15 rakettia Israelin puolelle, eivätkä ko valtion johtajat edes varovastikaan tuomitse tuollaista, päinvastoin, kehottavat vain lisäämään terrori-iskuja Israelia vastaan. Että tällainen valtio!

    • Sehän on selvä mitä terroristit tekee mutta kuka omistaa maan ja millä perusteella se on jo vähän kinkkisempi juttu.

      • mitä.arvelet

        Kannataisiko lukea aloitus?

      • mitä.arvelet kirjoitti:

        Kannataisiko lukea aloitus?

        Luin aloituksen uudelleen enkä vakuuttunut täysin siitä onko sekään alueen asukkaiden mielestä totuus sillä totuudella on yleensä monta puolta.

      • mitä.arvelet
        sage8 kirjoitti:

        Kerro toki mikä asia aloituksessa askarruttaa ja miksi.

      • mitä.arvelet kirjoitti:

        Kerro toki mikä asia aloituksessa askarruttaa ja miksi.

        Minä en ala jankkaamaan puskanimerkin kanssa.

      • atv
        sage8 kirjoitti:

        Luin aloituksen uudelleen enkä vakuuttunut täysin siitä onko sekään alueen asukkaiden mielestä totuus sillä totuudella on yleensä monta puolta.

        Lyhyt katsaus historiallisiin tosiasioihin Lähi-ldässä.
        Israel on legitiimi (laillisesti oikeutettu) valtio, jonka kansalla on historialliset ja eettiset oikeudet omaan maahansa.
        Perustelut:
        1. Israelin valtio on yli 3000 vuotta vanha historiallinen tosiasia, kun taas Israelin maan alueella ei ole koskaan sijainnut itsenäistä palestiinalaisarabivaltiota.
        Kukoistavimmillaan Israelin valtio oli kuninkaiden Daavid ja Salomo aikakaudella 1000-luvulla ennen Kristusta.
        Rooma hävitti Jerusalemin ja Israelin maan v.70 jälkeen Kristuksen. Israelin kansa hajotettiin muihin maihin. Pieni määrä juutalaisia on kuitenkin kautta aikojen asunut historiallisen kotimaansa alueella. Roomalaiset antoivat maalle Israelin arkkivihollisten filistealaisten mukaan nimen Palestiina ja Jerusalemille nimen Aelia Capitolina.
        Israelin kansan hajaannuksen aikana sen maa on ollut erinimisten valloittajien hallussa. Silti pitivät vuorollaan vallassaan roomalaiset, bysanttilaiset, arabit, ristiretkeläiset, mamelukit, turkkilaiset ottomaanit 400 vuotta vv 1516 - 1917, ja maailmansodan jälkeen brittiläinen mandaattihallinto Israelin valtion uudelleen perustamiseen asti v. 1948. Milloinkaan alueella ei ollut itsenäistä palestiinalaisvaltiota.
        Maailmansotien välillä ja jälkeen Englannin ja Ranskan mandaattialueille perustettiin juutalaisvaltionlisäksi neljä arabivaltiota: Irak, Transjordania, Syyria ja Libanon, joten Lähi-ldän arabit eivät jääneet maiden jaossa mitenkään vähemmälle.
        2. Jerusalem ei ole koskaan ollut minkään muun kansakunnan pääkaupunki kuin Israelin, ja se tuli Israelin pääkaupungiksi jo 3000 vuotta sitten kuningas Daavidin aikana.
        3. Kolme laillista ja kansainvälistä organisaatiota on 1900-luvulla luvannut Israelille sen maan: Brittiläinen mandaattihallinto v.1917 Balfourin julistuksella, Kansainliitto v.I922 ja YK v. 1947. Tosin alue on joka kerta pirstottu pienemmiksi ja niin rikottu juutalaisille alun perin annettuja lupauksia. V. 1922 jaettiin Israelille aiemmin luvatusta alueesta 77% palestiinalaisarabeille ja beduiineille. Maan nykyinen nimi on Jordania. Israelille jäi vain 23% alueesta.
        YK ehdotti v.1947 Israelille jätetyn 23% edelleen jakamista arabeille ja juutalaisille. Israel ilmoitti hyväksyvänsä jaon, mutta arabiosapuoli ilmoitti, että he eivät jakoa hyväksy, vaan haluavat ottaa omakseen koko alueen. Heti Israelin julistauduttua itsenäiseksi v.1948 arabit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan, mutta hävisivät sen miesylivoimastaan huolimatta.
        4. Israel on ostanut maansa kahteen kertaan selvällä rahalla. Juutalainen Rotschildin pankkiirisuku antoi ennen I maailmansotaa suuren lainan Turkin sulttaanille, jonka hallussa maa tuolloin oli. Lainan vakuutena oli maa-alue juutalaisille heidän muinaisesta kotimaastaan. Lainaa ei koskaan maksettu takaisin.
        Toisen kerran Israel osti maansa yksittäisinä maapalstoina v. 1901 perustetun Juutalaisen Kansallisrahaston varoilla yksityisiltä maanomistajilta, joista monet asuivat Lähi-Idän suurissa kaupungeissa kuten Beirutissa.
        5. Israel on ostanut maansa verellään Itsenäisyyssodassa, jonka naapurivaltiot julistivat ja aloittivat, ja sen jälkeen useissa puolustussodissa.
        6. Israel on raivannut viljelylle ja asutukselle autioituneen ja rämettyneen maan. Maassa, jossa juutalaisten paluumuuton alkaessa oli vain n. 600.000 asukasta, on nyt yli 7-mlljoonainen kansa, kukoistavia asutuksia, viljelyksiä ja kalalammikoita.
        Suuri osa Israelin maassa asuneista arabeista on muuttanut alueelle juutalaisten uudisraivaajien jäljessä, koska maa on juutalaisten maahanmuuttajien toimesta alkanut kukoistaa ja tarjonnut näin ympäröiviä alueita paremman elintason. Arabien suuri maahanmuutto juutalaisten jälkeen on dokumentoitu YK:n asiakirjoissa, ja se mainitaan myös USA:n presidentti Rooseveltin ja Englannin pääministeri Churchillin välisessä kirjeenvaihdossa.
        7. Arabeilla on 21 valtiota pääkaupunkeineen, luonnonrikkauksia ja öljyä. Juutalaisilla on vain yksi valtio, jonka pinta-ala on n. 1 % arabien alueista.
        8. Israel tarjosi arabinaapureilleen rauhaa, mutta naapurit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan v. 1948. Tämän arabien aloittaman sodan seurauksena syntyi arabipakolaisongelma, n. 650.000 arabia pakeni sodan jaloista Israelin alueelta. Näitä pakolaisia on pidetty pakolaisleireissä sen sijaan, että heidät olisi asutettu arabimaihin veljiensä joukkoon. Israel asutti saman määrän arabimaista tulleita pakolaisia omaan maahansa. Näin ollen maiden välillä on tapahtunut tasasuuruinen väestönvaihto. Samanlaisia väestönvaihtoja on tapahtunut muuallakin: Turkki-Bulgaria, Turkki-Kreikka, Intia-Pakistan. Missään muissa tapauksissa ei ole vaadittu yksipuolista paluuoikeutta.
        Näin ollen usein toisteltu väite, että Israel olisi ryöstänyt arabeilta heidän maansa, on täysin vailla historiallista ja eettistä todellisuuspohjaa.

      • TottaJokainenSana
        atv kirjoitti:

        Onpa hyvä ja totuudenmukainen katsaus.

      • TottaJokainenSana kirjoitti:

        Onpa hyvä ja totuudenmukainen katsaus.

        Israelilaisten ja heidän kannattajiensa mielestä ehkä mutta palestiinalaisten mielestä ei. Heidän mielipiteitänsä tähän on nyt mahdoton saada.

      • TottaJokainenSana
        sage8 kirjoitti:

        Israelilaisten ja heidän kannattajiensa mielestä ehkä mutta palestiinalaisten mielestä ei. Heidän mielipiteitänsä tähän on nyt mahdoton saada.

        Eipä tietenkään palestiinalaisten mielestä, jotka eivät koskaan ole tunnustaneet, eivät tule tunnustamaan Israelin valtiota. Heidän ainoa tavoite on ajaa Israel mereen ja vallata tuo maa kokonaan itselleen.

      • TottaJokainenSana kirjoitti:

        Eipä tietenkään palestiinalaisten mielestä, jotka eivät koskaan ole tunnustaneet, eivät tule tunnustamaan Israelin valtiota. Heidän ainoa tavoite on ajaa Israel mereen ja vallata tuo maa kokonaan itselleen.

        Väitätkö että kaikki palestiinalaiset ovat tuota mieltä?

      • atv
        sage8 kirjoitti:

        Väitätkö että kaikki palestiinalaiset ovat tuota mieltä?

        Oslon neuvotteluissa sovittiin, että PLO poistaa kaikki Israelin tuhoamista koskevat artiklat.
        Arafat lupasi kokouksessa tehdä niin, mutta sitä ei ole tapahtunut tähän päiväänkään mennessä.
        Oslon kokouksen jälkeen PLO:n jäsenet kokoontuivat ja keskustelivat vaadittavasta peruskirjan muutoksesta. Kokous päätyi melkoiseen hämminkiin ja lopuksi päätettiin ettei sitä muuteta miltään osin eli edelleen on voimassa Israelin tuhoamiseen tähtäävä tarkoitus.
        PLO:n peruskirja pitää tärkeänä päämääränään Israelin tuhoamista.

        Tässä on muutamia sen tärkeimmistä kohdista:

        1. Artikla: Palestiina on arabien kotimaa ja kiinteä osa suurta arabimaailmaa.

        3. Artikla: Palestiinan arabeilla on laillinen oikeus kotimaahansa, ja kun se on täydellisesti vapautettu, he ryhtyvät hoitamaan asioitaan täysin riippumattomasti ja vain omaa tahtoaan noudattaen.

        6. Artikla: Ennen siionistien maahantunkeutumista Palestiinassa pysyvästi asuneet juutalaiset katsotaan palestiinalaisiksi.

        8. Artikla: Nyt on palestiinalaisten aika ryhtyä kansalliseen taisteluun Palestiinan vapauttamiseksi.

        9. Artikla: Aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa Palestiina. Palestiinan arabit julistavat ehdottomaksi päätöksekseen pyrkiä tähän tulokseen.

        10.Artikla: Terrorismi ja aseelliset puolisotilaalliset hyökkäykset ovat vapautussodan olennainen osa.

        15.Artikla: Vapauttajien kansallinen velvollisuus on karkottaa juutalaiset ja puhdistaa maa siionisteista.

        19.Artikla: Palestiinan vuoden 1947 jako (arabien ja juutalaisten kesken) ja Israelin perustaminen ovat mitättömät, eikä niitä hyväksytä.

        Johannesburg toukokuussa 1994, puoli vuotta Oslon sopimuksen ja Nobelin rauhanpalkinnon jälkeen Arafat lausui omiensa parissa näin:
        "Minä en pidä tätä sopimusta sen enempää arvossa kuin profeetta (Muhammed) piti sopimustaan qurayshien heimon kanssa. Ollessaan tappiolla hän solmi rauhan, mutta vahvistuttuaan hän rikkoi sopimuksen ja tuhosi koko qurayshien heimon. Jihad tulee jatkumaan. Teidän tulee ymmärtää, että meidän pääasiallinen taistelumme koskee Jerusalemia. Teidän tulee jatkaa jihadia kunnes koko Jerusalem on vapautettu. Se ei ole heidän pääkaupunkinsa vaan meidän".

        Kaiken tuon kruunaa PA:n opetusministeri lausunnollaan ja kertoo totuuden koko kuvan kaikessa alastomuudessaan 20.11.2000 Lontoossa antamassaan haastattelussa Oslon sopimuksesta:
        ”Me olemme –kaikki tai ei mitään – kansaa. Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Me emme ole kuin juutalaiset, joille kelpaa pienempikin pala, me haluamme ainoastaan ja vain kaiken, ja juutalaiset pois Lähi-idästä.”

      • sage8 kirjoitti:

        Minä en ala jankkaamaan puskanimerkin kanssa.

        Olet kyvytön muuhun kuin solvaamiseen ja nimittelyyn 🤗‼️

      • paskanjauhajalle
        usko.vainen kirjoitti:

        Olet kyvytön muuhun kuin solvaamiseen ja nimittelyyn 🤗‼️

        Älä jauha paskaa. Itse olet tuollainen.

      • paskanjauhajalle kirjoitti:

        Älä jauha paskaa. Itse olet tuollainen.

        No mutta sinähän nyt sitten laitat muutaman esimerkin kun minä olen nimitellyt ja solvannut. Etkös laitakin 🤗❓

    • jeesusfani1

      Kiitos atv mahtavasta tietopaketistasi.

      "Israel on Länsirannan laillinen haltija ja omistaja"

      Noin tulee Jumalan sanan mukaan tapahtumaan..
      Paljon on sitä ennen profeettojen mukaan kuitenkin vielä tapahduttava.

      Katselin sunnuntain Israel deadline-ohjelmaa, jossa eräs nk. palestiina-arabi totesi, että Jerusalemista tulee islamilaisen maailmanvaltion pääkaupunki.
      Kun muslimeilla on jo olemassa kolme "pyhää" kaupunkia: Mekka, Medina, ja Damaskos, niin luulisi yhden noista kolmesta kelpaavan heidän hahmottelemansa islamilaisen maailmanvallan pääkaupungiksi. Lisää pitää saada.
      Seuraavaksi siis Jerusalem, joka on ollut juutalaisten pyhä kaupunki noin 3000 tuhatta vuotta ja kristittyjen noin 2000 vuotta. Mikähän lienee seuraava?

    • nostoa

      nostoa hyvälle aloitukselle

    • Sarcisson

      Kyseinen oikeuden päätös ei sano mitään Israelin miehityksen laillisuudesta. Aloittaja on vapaa kumoamaan sen, mutta mielellään kyseisen oikeuden päätöksen perusteella...

      Päinvastoin päätös kiertää kysymyksen miehityksen laillisuudesta: "Koska Israelin valtion ei ole suoraan sopimusten osapuoli, tämä päätös ja sen laillisuus koskee vain kaupallisten osapuolten sopimuksia (Veolia &co) ...Ranskan laki ei tunne tilannetta, jossa kolmannen osapuolen (Israelin valtion) poliittiset tai sosiaaliset pyrkimykset vaikuttaisivat sopimuksen laillisuuteen." /sulkeet minun

      Suomeksi tuomioistuin kieltäytyy ottamasta kantaa, onko Israelin miehitys laillinen vai ei. Se päättää vain siitä, onko ranskalaisilla yrityksillä oikeus tehdä sopimus ja voidaanko itse sopimuksen katsoa olevan kansainvälisen lain vastainen.

      Rikkooko sopimus kansainvälisiä lakeja? Tuomioistuimen mukaan ei.

      Se mitä tuomioistuin päättää on Haagin sopimuksen 43. artiklan perusteella, että Israelilla on oikeus rakentaa kyseinen liikenneratkaisu, koska "Jos laillinen valta maassa on miehitysvallan hallussa, sen tulee kaikin käytössä olevin keinoin pyrkiä palauttamaan ja varmistamaan julkinen järjestys ja turvallisuus kunnioittaen miehitetyn maan lakeja." /suomennos minun

      Suomeksi Israelilla on miehitysvaltana oikeus järjestää liikenneratkaisuja siltä osin, kuin niiden ei voida katsoa loukkaavan miehitetyn alueen lainsäädäntöä tai tuottavan vahinkoa miehitetylle alueelle. Edelleenkään tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko miehitys kansainvälisesti laillinen vai ei.

      En ota kantaa muuhun em. historialliseen oikeutukseen, mutta aloituksessa esitelty päätelmä on yksiselitteisesti väärä. Sitä ei voida tulkita miehityksen laillistamiseksi, vaikka Israelin ystävät sitä kovasti yrittävät sellaiseksi kääntää.

      • atv

        Yksiselitteinen mandaattialuetta koskeva jakopäätös oli tehty 24.7.1922 ja myös siirretty YK:n perustuslakiin eli peruskirjaan.
        Se on viimeisin ja lainvoiman omaava päätös. San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseensäilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti.

        Puhuttaessa "Länsirannan miehityksestä" ja "laittomasta asuttamisesta" - mitä tapahtuu lähes päivittäin Palestiinan arabien ja heidän kannattajiensa keskuudessa - olisi tärkeää muistaa, että tämä alue, kuten muu osa Israelia, on laillisesti annettu juutalaisille vuonna 1920, vahvistettu uudelleen 24.7.1922 ja siten kansainvälinen oikeus takaa juutalaisille alueen omistusoikeuden ja jota omistusoikeutta ei ole heiltä koskaan peruttu. Minkä tahansa pysyvään rauhaan tähtäävän pyrkimyksen täytyy perustua näihin seikkoihin.

        Artiklat 76 sekä 77 määrittelevät erityisiksi huoltohallintoalueiksi muun muassa Kansainliiton aikanaan perustamat mandaattialueet. Niitä varten on perustettu erityinen huoltohallintojärjestelmä, jonka eräänä tarkoituksena on: 76 a) edistää rauhaa ja tur- vallisuutta, b) määrittelee YK:n velvollisuudeksi tukea huoltohallintoalueiden asukkaiden poliittista, taloudellista, sosiaalista ja kasvatuksellista edistystä, sekä heidän jatkuvaa kehitystä itsehallintoa tai itsenäisyyttä kohti, ottaen huomioon jokaisen alueen ja sen väestön erityiset olot sekä asianomaisen väestön vapaasti ilmaisemat toivomukset sekä kunkin huoltohallintosopimuksen määräykset.
        Artikla 78 jättää tästä huoltohallintojärjestelmästä pois sittemmin itsenäistyneet valtiot jotka on hyväksytty YK:n jäseniksi, (v.1949) myös Israelin.
        Artikla 80 sitoo puolestaan YK:n noudattamaan Kansainliiton aikanaan tekemiä päätöksiä mm Iso-Britannian Palestiinan mandaattialueen kohdalla: 1. Ellei 77, 79 ja 81 artiklan mukaan tehdyissä erillisissä huoltohallintosopimuksissa, joilla jokin alue saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaiseksi, toisin sovita, sekä kunnes tällaiset sopimukset on tehty, ei minkään tämän luvun määräyksen ole tulkittava millään tavoin, välittömästi tai välillisesti muuttavan minkään valtion tai kansan oikeuksia tai sellaiseen voimassa olevien kansainvälisten sopimusten määräyksiä, joissa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet ovat sopimuspuolia. 2. Tämän artiklan 1. momenttia älköön tulkittako niin, että sen perusteella voidaan viivästyttää tai siirtää sellaisista sopimuksista neuvottelemista tai päättämistä, joilla mandaatti - tai muita alueita saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaisiksi artiklan 77 edellyttämällä tavalla.

        Nämä YK:n peruskirjassa määritellyt oikeudet ja velvoitteet laadittiin siis toisen maailmansodan päätyttyä, tuolloin Kansainliiton vielä toimiessa rinnan sen kanssa ja ollessa luonnollisesti mukana myös mandaattiaikana tehtyjen päätösten ja sopimusta liittämismenettelyssä YK:n peruskirjaan. Vielä tuolloin, syksyllä 1945, Palestiina, Libanon, Trans-Jordania ja Syyria kuuluivat mandaattialueina näiden huoltohallintomenettelyjen piiriin, tosin vain muutamia kuukausia muiden paitsi Palestiinan, siis myöhemmin Israelin kohdalla. Iso-Britannia oli sekä Kansainliiton että YK:n jäsenvaltio, joten sen tekemät ja Kansainliiton hyväksymät sopimukset ja päätökset olivat, siirtyessään YK:n peruskirjaan, myös kansainvälisoikeudellisesti velvoittavia (katso seuraava osio). Tässä kohden siten myös ne alueet, jotka määriteltiin 1920 sekä 1922 Kansainliiton kokouksissa. Myöhemmin brittien toimesta laaditut Valkoiset kirjat, mitä kaikkea niiden avulla sitten yritettiinkään saada aikaan, eivät olleet Kansainliiton hyväksymiä, eivätkä siten voi kumota sen tekemiä päätöksiä jotka näin muodoin saivat myös YK:n peruskirjassa kansainvälisoikeudellisen aseman. Iso-Britannian jättäytyminen äänestämättä YK:n yleiskokouksen istunnossa 29.11.1947, jossa siis käsiteltiin mandaatin jakopäätöstä, osoitti vain sen että valtiollisestikin voidaan sekä protestoida että potea mahdollisesti jonkinasteista syyllisyydentuntoa.
        Kansainvälisen oikeuden kanta.

        The International Court of Justice, siis Kansainvälinen Oikeusistuin, määritteli myös kantansa näihin eri yhteyksissä aikaisemmin muodostettuihin mandaattialueisiin. Se vahvisti YK:n peruskirjan artiklan nro 80 tarkoituksen ja voimassaolon kolmen eri tapauksen kohdalla. Israelin oikeutta omaan valtioonsa Kansainliiton aikanaan antamien päätösten mukaisesti käsiteltiin 21.6.1971 pidetyssä istunnossa. Sen loppulauselmassa (ICJ Advisory Opinion) todettiin mm: Kun Kansainliitto lakkautettiin, sen olemassaolon perusteet, alkuperäiset kohteet ja velvoitteet säilyivät edelleen. Siitäkin huolimatta että niiden täyttymys ei ollut enää riippuvainen Kansainliiton olemassaolosta, eivät ne voineet loppua vain siksi että niiden alkuperäinen valvontaorganisaatio oli lakannut olemasta. Kansainvälinen Oikeusistuin on johdonmukaisesti tunnustanut mandaattioikeuden säilymisen Kansainliiton lopettamisesta huolimatta.

        Tämä lienee selvää Israelin omistusoikeuksista ja hallinnasta.

        Kuten sanottu, en ota kantaa miehityksen historialliseen oikeutukseen. Otin kantaa oikeuspöytäkirjojen perusteella siihen, että juuri kyseinen oikeuden päätös ei ota tähän miehityksen laillisuuteen mitään kantaa eikä legitimoi sitä millään tavalla. Aloitus on tältä osin virheellinen ja antaa harhaanjohtavaa tietoa.

        Ymmärrän, että haluat olla varma ja kopioida suoraan vastauksia muilta sivustoilta. Voin kuitenkin halutessani lukea ne suoraan sieltä. Jos haluat varsinaisesti kumota vastaukseni, niin ole hyvä ja osoita sen virheellisyys oikeudenkäynnin pöytäkirjojen perusteella -älä viittaamalla eri asiaan. Se antaa minulle kuvan ettet täysin ymmärrä mistä on kysymys, mikä on varmasti vain väärinkäsitys puoleltani.

      • atv kirjoitti:

        Yksiselitteinen mandaattialuetta koskeva jakopäätös oli tehty 24.7.1922 ja myös siirretty YK:n perustuslakiin eli peruskirjaan.
        Se on viimeisin ja lainvoiman omaava päätös. San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseensäilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti.

        Puhuttaessa "Länsirannan miehityksestä" ja "laittomasta asuttamisesta" - mitä tapahtuu lähes päivittäin Palestiinan arabien ja heidän kannattajiensa keskuudessa - olisi tärkeää muistaa, että tämä alue, kuten muu osa Israelia, on laillisesti annettu juutalaisille vuonna 1920, vahvistettu uudelleen 24.7.1922 ja siten kansainvälinen oikeus takaa juutalaisille alueen omistusoikeuden ja jota omistusoikeutta ei ole heiltä koskaan peruttu. Minkä tahansa pysyvään rauhaan tähtäävän pyrkimyksen täytyy perustua näihin seikkoihin.

        Artiklat 76 sekä 77 määrittelevät erityisiksi huoltohallintoalueiksi muun muassa Kansainliiton aikanaan perustamat mandaattialueet. Niitä varten on perustettu erityinen huoltohallintojärjestelmä, jonka eräänä tarkoituksena on: 76 a) edistää rauhaa ja tur- vallisuutta, b) määrittelee YK:n velvollisuudeksi tukea huoltohallintoalueiden asukkaiden poliittista, taloudellista, sosiaalista ja kasvatuksellista edistystä, sekä heidän jatkuvaa kehitystä itsehallintoa tai itsenäisyyttä kohti, ottaen huomioon jokaisen alueen ja sen väestön erityiset olot sekä asianomaisen väestön vapaasti ilmaisemat toivomukset sekä kunkin huoltohallintosopimuksen määräykset.
        Artikla 78 jättää tästä huoltohallintojärjestelmästä pois sittemmin itsenäistyneet valtiot jotka on hyväksytty YK:n jäseniksi, (v.1949) myös Israelin.
        Artikla 80 sitoo puolestaan YK:n noudattamaan Kansainliiton aikanaan tekemiä päätöksiä mm Iso-Britannian Palestiinan mandaattialueen kohdalla: 1. Ellei 77, 79 ja 81 artiklan mukaan tehdyissä erillisissä huoltohallintosopimuksissa, joilla jokin alue saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaiseksi, toisin sovita, sekä kunnes tällaiset sopimukset on tehty, ei minkään tämän luvun määräyksen ole tulkittava millään tavoin, välittömästi tai välillisesti muuttavan minkään valtion tai kansan oikeuksia tai sellaiseen voimassa olevien kansainvälisten sopimusten määräyksiä, joissa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet ovat sopimuspuolia. 2. Tämän artiklan 1. momenttia älköön tulkittako niin, että sen perusteella voidaan viivästyttää tai siirtää sellaisista sopimuksista neuvottelemista tai päättämistä, joilla mandaatti - tai muita alueita saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaisiksi artiklan 77 edellyttämällä tavalla.

        Nämä YK:n peruskirjassa määritellyt oikeudet ja velvoitteet laadittiin siis toisen maailmansodan päätyttyä, tuolloin Kansainliiton vielä toimiessa rinnan sen kanssa ja ollessa luonnollisesti mukana myös mandaattiaikana tehtyjen päätösten ja sopimusta liittämismenettelyssä YK:n peruskirjaan. Vielä tuolloin, syksyllä 1945, Palestiina, Libanon, Trans-Jordania ja Syyria kuuluivat mandaattialueina näiden huoltohallintomenettelyjen piiriin, tosin vain muutamia kuukausia muiden paitsi Palestiinan, siis myöhemmin Israelin kohdalla. Iso-Britannia oli sekä Kansainliiton että YK:n jäsenvaltio, joten sen tekemät ja Kansainliiton hyväksymät sopimukset ja päätökset olivat, siirtyessään YK:n peruskirjaan, myös kansainvälisoikeudellisesti velvoittavia (katso seuraava osio). Tässä kohden siten myös ne alueet, jotka määriteltiin 1920 sekä 1922 Kansainliiton kokouksissa. Myöhemmin brittien toimesta laaditut Valkoiset kirjat, mitä kaikkea niiden avulla sitten yritettiinkään saada aikaan, eivät olleet Kansainliiton hyväksymiä, eivätkä siten voi kumota sen tekemiä päätöksiä jotka näin muodoin saivat myös YK:n peruskirjassa kansainvälisoikeudellisen aseman. Iso-Britannian jättäytyminen äänestämättä YK:n yleiskokouksen istunnossa 29.11.1947, jossa siis käsiteltiin mandaatin jakopäätöstä, osoitti vain sen että valtiollisestikin voidaan sekä protestoida että potea mahdollisesti jonkinasteista syyllisyydentuntoa.
        Kansainvälisen oikeuden kanta.

        The International Court of Justice, siis Kansainvälinen Oikeusistuin, määritteli myös kantansa näihin eri yhteyksissä aikaisemmin muodostettuihin mandaattialueisiin. Se vahvisti YK:n peruskirjan artiklan nro 80 tarkoituksen ja voimassaolon kolmen eri tapauksen kohdalla. Israelin oikeutta omaan valtioonsa Kansainliiton aikanaan antamien päätösten mukaisesti käsiteltiin 21.6.1971 pidetyssä istunnossa. Sen loppulauselmassa (ICJ Advisory Opinion) todettiin mm: Kun Kansainliitto lakkautettiin, sen olemassaolon perusteet, alkuperäiset kohteet ja velvoitteet säilyivät edelleen. Siitäkin huolimatta että niiden täyttymys ei ollut enää riippuvainen Kansainliiton olemassaolosta, eivät ne voineet loppua vain siksi että niiden alkuperäinen valvontaorganisaatio oli lakannut olemasta. Kansainvälinen Oikeusistuin on johdonmukaisesti tunnustanut mandaattioikeuden säilymisen Kansainliiton lopettamisesta huolimatta.

        Tämä lienee selvää Israelin omistusoikeuksista ja hallinnasta.

        Edelleen Kansainliiton mukaan tuolle alueelle katsottiin voitavan perustaa Juutalaisten kansallinen koti siten että ALUEELLA ASUVIEN ei- juutalaisten USKONNOLLISET sekä YKSITYISET oikeudet turvataan. Esim. siis maanomistus.

        :-)

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Edelleen Kansainliiton mukaan tuolle alueelle katsottiin voitavan perustaa Juutalaisten kansallinen koti siten että ALUEELLA ASUVIEN ei- juutalaisten USKONNOLLISET sekä YKSITYISET oikeudet turvataan. Esim. siis maanomistus.

        :-)

        Luehan uudestaan mitä sanatarkasti on määritelty.
        Balfourin julistuksessa, joka on lähtökohta juutalaisvaltion perustamiselle, mainitaan näin: ”…Hänen Majesteettinsa hallitus näkee mielellään, että Palestiinaan (käsittää ensisijaisesti Israelin ja Jordanian alueet) perustetaan juutalaisille kansallinen koti ja ponnistelee kaikin tavoin helpottaakseen tämän päämäärän saavuttamista, pitäen samalla selvänä, ettei tehdä mitään mikä voi loukata Palestiinassa nykyään olevien ei-juutalaisten yhteisöjen yhteikunnallisia ja uskonnollisia oikeuksia…”
        Kansainliiton päätös johti kolmen Mandaatin perustamiseen, kuten Kansainliiton vuoden 1919 Peruskirjan Artiklassa 22 määriteltiin. Tulevaisuuden valtiot Syyria-Libanon ja Iraq syntyivät kahdesta mandaatista ja niistä tuli Arabivaltioita. Mutta kolmannesta mandaatista Liittoutuneiden maiden Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet ".
        Artiklat 76 sekä 77 määrittelevät erityisiksi huoltohallintoalueiksi muun muassa Kansainliiton aikanaan perustamat mandaattialueet. Niitä varten on perustettu erityinen huoltohallintojärjestelmä, jonka eräänä tarkoituksena on: 76 a) edistää rauhaa ja turvallisuutta, b) määrittelee YK:n velvollisuudeksi tukea huoltohallintoalueiden asukkaiden poliittista, taloudellista, sosiaalista ja kasvatuksellista edistystä, sekä heidän jatkuvaa kehitystä itsehallintoa tai itsenäisyyttä kohti, ottaen huomioon jokaisen alueen ja sen väestön erityiset olot sekä asianomaisen väestön vapaasti ilmaisemat toivomukset sekä kunkin huoltohallintosopimuksen määräykset.
        Artikla 78 jättää tästä huoltohallintojärjestelmästä pois sittemmin itsenäistyneet valtiot jotka on hyväksytty YK:n jäseniksi, (v.1949) myös Israelin.
        Artikla 80 sitoo puolestaan YK:n noudattamaan Kansainliiton aikanaan tekemiä päätöksiä mm Iso-Britannian Palestiinan mandaattialueen kohdalla: 1. Ellei 77, 79 ja 81 artiklan mukaan tehdyissä erillisissä huoltohallintosopimuksissa, joilla jokin alue saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaiseksi, toisin sovita, sekä kunnes tällaiset sopimukset on tehty, ei minkään tämän luvun määräyksen ole tulkittava millään tavoin, välittömästi tai välillisesti muuttavan minkään valtion tai kansan oikeuksia tai sellaiseen voimassa olevien kansainvälisten sopimusten määräyksiä, joissa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet ovat sopimuspuolia. 2. Tämän artiklan 1. momenttia älköön tulkittako niin, että sen perusteella voidaan viivästyttää tai siirtää sellaisista sopimuksista neuvottelemista tai päättämistä, joilla mandaatti - tai muita alueita saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaisiksi artiklan 77 edellyttämällä tavalla.
        Kansainliiton hyväksyessä24.7.1922 mandaattialueen jaon, se antoi Iso-Britannialle selkeät ohjeet mandaattinsa hallitsemisesta varten. ”Mandaattihallinto on velvollinen luomaan Palestiinaan (mandaattialue käsittäen Israelin ja Jordanian alueet) alueelle sellaiset poliittiset, hallinnolliset ja taloudelliset olosuhteet joilla kyetään varmistamaan juutalaisten kansallisen kodin perustaminen, kuten johdannossa mainitaan, kehittää itsehallinnon instituutiot, ja varmistaa että kaikilla alueen asukkailla on sekä siviili- että uskonnolliset oikeudet, rotuun tai uskontoon katsomatta”.
        Toimivatko britit määräyksen mukaisesti, se on jo toinen juttu. Mandaattialueen arabit ja ympäröivät arabimaat eivät ole vielä tähän päivään asti noudattaneet millään lailla kansainvälistä päätöstä. He ovat yrittäneet hävittää juutalaisvaltion. Tällä toiminnalla he ovat törkeästi rikkoneet mm. YK:n peruskirjan artikloita 2, 22, 39 ja 51. Näistä laittomuuksista ollaan hiljaa ja yritetään Israelista tehdä sylkykuppi tavalla millä hyvänsä.
        Alunperin terroritoimintaan perustettu PLO (ennen kuuden päivän sotaa v.1964) yritetään tehdä keinolla millä hyvänsä lailliseksi.

        Eli kuten huomaat tuolla mandaattialueella tuli turvata ei-juutalaisten asukkainen uskonnolliset ja yksityiset oikeudet, aivan kuten jo kirjoitin. Esim. maanomistus tuli siis turvata.

        Nämä ei-juutalaiset asukkaat ovat esim. heitä keitä kutsutaan palestiinalaisiksi.

        :-)

      • atv
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Eli kuten huomaat tuolla mandaattialueella tuli turvata ei-juutalaisten asukkainen uskonnolliset ja yksityiset oikeudet, aivan kuten jo kirjoitin. Esim. maanomistus tuli siis turvata.

        Nämä ei-juutalaiset asukkaat ovat esim. heitä keitä kutsutaan palestiinalaisiksi.

        :-)

        Noin äkkiväärästi halutaan yleensä ymmärtää.
        Kysymys on siitä, että maan kansalaisilla on oikeus yksityisomistukseen.
        Näin on käynyt niiden arabien kohdalla, jotka ovat hyväksyneet israelin lainsäädännön ja kansalaisuuden ja ovat näin Israelin kansalaisia.
        Ulkopuolisille eli niille, jotka eivät hyväksy Israelin olemassaoloa ja vastustavat sitä tavalla tai toisella ja eivät hyväksy Israelin kansalaisuutta, eivät voi omistaa mitään valtion alueella.

        Pitäisikö terroria tekevälle ja valheita levittävälle Israelin olemassaolon kieltävälle antaa jotain pääteasemaa Israelin sisällä?
        Älä hulluja puhu.

        Nämä ns. palestiinalaiset saavat käydä töissä, ne jotka sitä hauavat ilman terrorin hakuisuutta, Israelin puolella sekä saavat harjoittaa uskontoaan ja kaupankäyntiään sekä terveyspalveluja, kuten päätöksessä on mainittu.
        Siinä on jo aivan tarpeeksi sellaisille, joiden ohjenuorana on edelleen PLO:n luoma valhemaailma.

        Kun noin kovasti jankkaat selvää asiaa niin kerrohan sitten miksi PLO ei hyväksynyt v.2000 ja 2008 heille tarjottua avokätistä tarjousta.
        Luulisi sen jo kertovan heidän tavoistaan jotain.

        Kyse ei ole ymmärtämisestä vaan nimenomaan siitä mitä mandaatin rajojen sisäpuolella tuli toimia.

        Israelin valtio laindääsäntöoineen ei edelleenkään ole sama asia kun Palestiinan mandaatti, valtio tuli kuvaan vasta kun Israelin valtio perustettiin ja siinä yhteydessä määriteltiin myös rajat mitkä eivät vastanneet mandaatin rajoja.

        Jos rajoja perusteellaan mandaatin rajoilla niin silloin muutkin mandaatiin liittyvät asiat ovat siten kuten mandaatin aikana on ajateltu.

        Joten älä sotke Israelin valiota asiaan jotka koskevat mandaattia, eivät Israelin valtiota.

        :-)

      • atv kirjoitti:

        Noin äkkiväärästi halutaan yleensä ymmärtää.
        Kysymys on siitä, että maan kansalaisilla on oikeus yksityisomistukseen.
        Näin on käynyt niiden arabien kohdalla, jotka ovat hyväksyneet israelin lainsäädännön ja kansalaisuuden ja ovat näin Israelin kansalaisia.
        Ulkopuolisille eli niille, jotka eivät hyväksy Israelin olemassaoloa ja vastustavat sitä tavalla tai toisella ja eivät hyväksy Israelin kansalaisuutta, eivät voi omistaa mitään valtion alueella.

        Pitäisikö terroria tekevälle ja valheita levittävälle Israelin olemassaolon kieltävälle antaa jotain pääteasemaa Israelin sisällä?
        Älä hulluja puhu.

        Nämä ns. palestiinalaiset saavat käydä töissä, ne jotka sitä hauavat ilman terrorin hakuisuutta, Israelin puolella sekä saavat harjoittaa uskontoaan ja kaupankäyntiään sekä terveyspalveluja, kuten päätöksessä on mainittu.
        Siinä on jo aivan tarpeeksi sellaisille, joiden ohjenuorana on edelleen PLO:n luoma valhemaailma.

        Kun noin kovasti jankkaat selvää asiaa niin kerrohan sitten miksi PLO ei hyväksynyt v.2000 ja 2008 heille tarjottua avokätistä tarjousta.
        Luulisi sen jo kertovan heidän tavoistaan jotain.

        "Kysymys on siitä, että maan kansalaisilla on oikeus yksityisomistukseen."

        Mandaatin aikana ei ole ollut maata (Israelia) jonka kansalaisia esim. alueelle muuttaneet Juutalaiset olisivat olleet. Suuri osa juutalaisista jotka muuttivat alueelle olivat itse asiassa laittomia siirtolaisia.

        Hyväksytkö sinä siis laittoman siirtolaisuuden? Tuleeko laittomilla siirtolaisilla olla oikeus jossain alueella yksityisomistukseen esim. maanomistukseen?

        On aivan mahtava sotku tuo ajattelutapasi.
        Palestiina oli mandaattialue, jolle Kansainliiton päätöksellä perustettiin juutalaisille valtioalue v.1920.
        V.1922 kyseinen alue jaettiin kahtia niin että Jordanjoen länsipuoli osoitettiin juutalaisvaltion alueeksi ja itä puoli mandaatin arabeille valtioksi.
        Tämä on aivan selkeästi ilmaistu Kansainliiton päätöksessä ja edelleen YK:n peruskirjaan kirjatussa mandaattialueen jakopäätöksessä valtioalueiksi.

        Mandaatti tarkoittaa toimeksiantoa jollekin valtiolle valvoa jotain aluetta.
        Tämä mandaatti oli annettu briteille kunnes kansainvälisen yhteisön päättämä valtio on muodostettu.

        Jos kansainvälisiä päätöksiä olisi noudatettu niin mitään sotkua ei olisi tullut.
        Mutta arabien toimittua kansainvälisen yhteisön päätöstä vastaan, vaikka itse edustajiensa kautta olivat sitä hyväksymässä, syntyi koko sotku ja siitä ei Israel ole vastuussa.
        Arabien toimintaa ohjaa tässä kysymyksessä islamiin perustuva säädös aluevalloituksista, muuten tuollaista typeryyttä ei voi ymmärtää, sillä Israelin alueella ei ole koskaan historian aikana ollut jotain arabialaista valtiota, mutta juutalainen kyllä. Juutalaisten joutuessa eri miehittäjien valtaan heidän on viety väkisin pakkosiirtolaisuuteen.
        Jo historian ja laillisuuden mukaan Israelilla on täysi oikeus alueelle - Jordanjoesta Välimereen - jossa elää rauhassa. Mutta tämä ei käy muslimimaille, diktatuurimaille ja eräille länsimaille eikä kansainvälisten päätösten sotkijoille ja kieltäjille.

        Kansainliiton päätös johti kolmen Mandaatin perustamiseen, kuten Kansainliiton vuoden 1919 peruskirjan artiklassa 22 määriteltiin. Tulevaisuuden valtiot Syyria-Libanon ja Irak syntyivät kahdesta mandaatista ja niistä tuli Arabivaltioita. Mutta kolmannesta mandaatista Liittoutuneiden maiden Ylin Neuvosto tunnusti: "juutalaisten historiallisen siteen Palestiinaan ja perusteet heidän kansankodin perustamiselle tuohon maahan" samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden "siviili ja uskonnolliset oikeudet ".
        Juutalaiset tunnustettiin Palestiinassa Britannian takaaman hallinnon kansallisina edunsaajina mandaatin voimassaolon ajaksi - se oli "sivilisaation pyhä hallinto" kuten Kansainliiton peruskirjassa todettiin.
        Vuoden 1917 Balfourin Julistus - joka "puolusti " juutalaisen kansankodin perustamista Palestiinaan, oli pantava täytäntöön ja siten siitä tuli sitova kansainvälisen oikeuden mukaan; Palestiinan suvereniteetti oli siten kansainvälisoikeudellisesti annettuun juutalaisille, vaikkakin se sai odottaa, kunnes Brittien mandaatti päättyi virallisesti 14.5.1948, jolloin Israel julistautui itsenäiseksi valtioksi Kansainliiton/YK:n päätöksen luvalla.
        San Remo Päätöksen ehdot sisältyivät Sèvres Sopimukseen säilyen muuttumattomina Lausannen Sopimuksen vuonna 1923 tapahtuneeseen lopulliseen ratifioitiin asti. Arabit saivat yhtäläiset kansalliset oikeudet kaikkialla muilla Lähi-idän alueilla, siis - yli 96 % :in Ottomaanien aikaisemmin hallitsemasta alueesta.

        Mikä ihmisiä riivaa, ettei tällaista haluta ymmärtää ja suoda juutalaisille heidän oikeuksiaan alueellisesti pienelle valtiolle, mutta arabien saadessa ylen määrin alueita omille valtioilleen niin heidän päätösten vastaista ja laitonta toimintaansa ei nosteta esille, sellaisena kuin mitä se todellisuudessa on.

        Tätä ei voi muuten ymmärtää kuin pelkkänä mielikuvien nostattamana juutalaisvihana.

        Juutalaiset ovat paluumuuttajia, eivät he vapaaehtoisesti lähteneet omasta maastaan.
        Jokaisen maan lain mukaan vain sen kansalaisella on oikeus yksityisomistukseen.
        Mikään viidakonlaki ei pelaa missään valtiossa.
        Tätähän arabit yrittävät ja jotkut sitten uskovat heidän juttuhinsa.
        Kohdealueen arabit ovat Jordanian kansalaisia kansainvälisen päätöksen mukaan ja siellä riittää aluetta yksityisomistukseen.
        Tilanne riippuu kokonaan arabien ja Arabiliiton tahdosta noudattaa hyväksymiään päätöksiä.

        "V.1922 kyseinen alue jaettiin kahtia niin että Jordanjoen länsipuoli osoitettiin juutalaisvaltion alueeksi ja itä puoli mandaatin arabeille valtioksi."

        Ei. Silloin päätettiin että mandaatin alueelle voidaan perustaa kansallinen koti juutalaisille siten että alueella JO ASUVIEN EI JUUTALAISTEN SEKÄ USKONNOLLISET ETTÄ YKSITYISET OIKEUDET TURVATAAN.

        Kuten sinulle on jo kerrottu.

        "Arabit saivat yhtäläiset kansalliset oikeudet kaikkialla muilla Lähi-idän alueilla, siis - yli 96 % :in Ottomaanien aikaisemmin hallitsemasta alueesta."

        Ja tämän lisäksi siis palestiinan mandaantin alueella tuli turvata ei juutalaisten uskonnolliset sekä yksityiset oikeudet.

        "Mikä ihmisiä riivaa, ettei tällaista haluta ymmärtää ja suoda juutalaisille heidän oikeuksiaan alueellisesti pienelle valtiolle, mutta arabien saadessa ylen määrin alueita omille valtioilleen niin heidän päätösten vastaista ja laitonta toimintaansa ei nosteta esille, sellaisena kuin mitä se todellisuudessa on. "

        Minä toki suon heille ne oikeudet jota YK:n määrittelemien rajojen sisällä heille kuuluvat. Ja kerron edelleen sinulle että mandaatin alueella alueella tuli turvata ei juutalaisten uskonnolliset sekä yksityiset oikeudet. Näihin kuuluu mm. maanomistus alueella.

        Jos vetoa mandaatin rajoihin niin silloin sinun täytyy hyväksyä myös muut mandaattia koskevat päätökset, ei vain rajoja.

        "Juutalaiset ovat paluumuuttajia, eivät he vapaaehtoisesti lähteneet omasta maastaan.
        Jokaisen maan lain mukaan vain sen kansalaisella on oikeus yksityisomistukseen."

        Se kuka on paluumuuttaja ja kuka ei on vain määrittelykysymys. Mandaatin aikoina asian määrittelivät britit joiden määrittelyn mukaan suuri osa juutalaisista oli laittomia siirtolaisia. Jos vetoat mandaatin rajoihin niin silloin sinun täytyy hyväksyä myös muut mandaattia koskevat päätökset, ei vain rajoja.

        Yksinkertaista eikö vain?

        Väärin.
        Yrität tulkita päätöstä omien tunteittesi mukaan, et niin kuin se on kirjoitettu.
        Hallintoalueelle päätettiin jo v.1920 perustaa juutalaisvaltio.
        Vuonna 1922 britit jakoivat alueen kahtia, rajana Jordanjoki. Brittien tekemä jako oli heidän ja emiiri Abdullahin seikkailujen syy.
        Kansainliitto kuitenkin hyväksyi aluejaon v.1922. Hyväksyessään kyseisen jaon Kansainliitto antoi selkeät toimintaohjeet mandaattinsa hallitsemista varten.
        ”Mandaattihallinto (britit) on velvollinen luomaan Palestiinan alueelle sellaiset poliittiset, hallinnolliset ja taloudelliset olosuhteet joilla kyetään varmistamaan juutalaisten kansallisen kodin perustaminen…”
        Yksinkertaista eikö vain.

        Ei-juutalaisten siviilioikeudet on turvattu Israelissa, sillä sen kansalaisuuden ja siihen kuuluvan lainsäädännön hyväksyneet ei-juutalaiset saavat saman palvelut ja oikeudet minkä juutalaisetkin.
        Mutta yksinkertainen kysymyshän on siitä miksi arabit (ns. palestiinalaiset) eivät hyväksy Israelin kansalaisille kuuluvia oikeuksia, eikä edes Israelin olemassaoloa!
        Mikään valtio ei suostuisi moiseen itsemurhaan, jossa sellaisille tahoille jotka pyrkivät sen olemassaolon hävittämiseen, annettaisiin samat oikeudet kuin valtion kansalaisille.
        Israelin kansalaisuuden hyväksyneitä arabeja on Knessetissä ja johtavissa asemassa.
        Mutta miten tilanne mahtaa olla ns. palestiinalaisten kohdalla – onko juutalaisia samassa asemassa? Ei ole eikä sinne ole juutalaisilla edes asiaa! Eikä muukaan kansalaisuuden omaavat ole saaneet mitään omistussuhdetta PA:n hallinnoimilla alueilla.
        Yksinkertaista eikö vain.

        Brittien omapäinen toiminta ei vastannut Kansainliiton sille määräämiä säädöksiä.
        Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti liehakoidessaan öljyn vuoksi arabeja.
        Samoin emiiri Abdullahin sotaretkiseikkailu Saudien alueelle muokkasi brittien Kansainliiton säädösten noudattamista eli eivät noudattaneet sitä niin kuin se oli määritelty.
        Em. vuoksi britit yrittivät estää juutalaisten paluuta omalle maalleen.
        Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä.

        Sekoitat jälleen mandaattialueen ja Israelin. Ne ovat kaksi eri asiaa.

        "Kansainliitto antoi selkeät toimintaohjeet mandaattinsa hallitsemista varten.
        ”Mandaattihallinto (britit) on velvollinen luomaan Palestiinan alueelle sellaiset poliittiset, hallinnolliset ja taloudelliset olosuhteet joilla kyetään varmistamaan juutalaisten kansallisen kodin perustaminen…”"

        Sekä turvaamaan alueella asuvien ei-juutalaisten sekä uskonnolliset että yksityiset oikdeudet, kuten esim. maanomistuksen.

        Israelin valtio on edellenkin eri asia kun Palestiinan mandaatti. Jos haluat käyttää mandaatin rajoja juutalaisvaltion rajoina sinun täytyy hyväksyä myös muut mandaatin aikaiset asiat, kuten se että alueella asuneiden ei-juutalaisten (siis nykyisten palestiinalaisten) yksityiset ja uskonnolliset oikeudet tulee turvata. Näihin kuuluu mm. maanomistus tuolla alueella. Lisäksi sinun täytyy hyväksyä mandaatin aikainen näkemys siitä että suuri osa juutalaisten muutosta alueella oli laitonta.

        Hyväksytkö siis laittoman maahanmuuton vai et?

        Siinä vaiheessa kun alat kertoilemaan Israelin valtiosta voimme käyttää YK:n päätöksiä keskustelun pohjana, ei Palestiinan mandaattiin kuuluvia päätöksiä.

      • atv kirjoitti:

        Väärin.
        Yrität tulkita päätöstä omien tunteittesi mukaan, et niin kuin se on kirjoitettu.
        Hallintoalueelle päätettiin jo v.1920 perustaa juutalaisvaltio.
        Vuonna 1922 britit jakoivat alueen kahtia, rajana Jordanjoki. Brittien tekemä jako oli heidän ja emiiri Abdullahin seikkailujen syy.
        Kansainliitto kuitenkin hyväksyi aluejaon v.1922. Hyväksyessään kyseisen jaon Kansainliitto antoi selkeät toimintaohjeet mandaattinsa hallitsemista varten.
        ”Mandaattihallinto (britit) on velvollinen luomaan Palestiinan alueelle sellaiset poliittiset, hallinnolliset ja taloudelliset olosuhteet joilla kyetään varmistamaan juutalaisten kansallisen kodin perustaminen…”
        Yksinkertaista eikö vain.

        Ei-juutalaisten siviilioikeudet on turvattu Israelissa, sillä sen kansalaisuuden ja siihen kuuluvan lainsäädännön hyväksyneet ei-juutalaiset saavat saman palvelut ja oikeudet minkä juutalaisetkin.
        Mutta yksinkertainen kysymyshän on siitä miksi arabit (ns. palestiinalaiset) eivät hyväksy Israelin kansalaisille kuuluvia oikeuksia, eikä edes Israelin olemassaoloa!
        Mikään valtio ei suostuisi moiseen itsemurhaan, jossa sellaisille tahoille jotka pyrkivät sen olemassaolon hävittämiseen, annettaisiin samat oikeudet kuin valtion kansalaisille.
        Israelin kansalaisuuden hyväksyneitä arabeja on Knessetissä ja johtavissa asemassa.
        Mutta miten tilanne mahtaa olla ns. palestiinalaisten kohdalla – onko juutalaisia samassa asemassa? Ei ole eikä sinne ole juutalaisilla edes asiaa! Eikä muukaan kansalaisuuden omaavat ole saaneet mitään omistussuhdetta PA:n hallinnoimilla alueilla.
        Yksinkertaista eikö vain.

        Brittien omapäinen toiminta ei vastannut Kansainliiton sille määräämiä säädöksiä.
        Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti liehakoidessaan öljyn vuoksi arabeja.
        Samoin emiiri Abdullahin sotaretkiseikkailu Saudien alueelle muokkasi brittien Kansainliiton säädösten noudattamista eli eivät noudattaneet sitä niin kuin se oli määritelty.
        Em. vuoksi britit yrittivät estää juutalaisten paluuta omalle maalleen.
        Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä.
        Yksinkertaista eikö vain.

        "Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti "

        Annatko esimerkin toimista jotka olivat lain vastaisia? Ja mistä laista sinä nyt siis puhut? Kuka määritteli mikä on laitonta Palestiinan mandaatin alueella?

        "Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä."

        Mitkä jaot eivät siis oleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä?

    • atv

      Tehdään ensin yksinkertainen kysymys.
      Miksi Jordanian laittoman Länsirannan ja Itä-Jerusalemin miehityksen aikana alueen arabit eivät vaatineet muodostettavaksi omaa valtiota vaikka se olisi ollut silloin aivan mahdollista?
      Ehkä siitä tajuat mistä on kysymys.

      Tutustu brittien toimintaan mandaattialueella, siitä löytyy aivan tarpeeksi tietoa.
      Ja lue uudelleen mitä kirjoitin.

      Britit rajoittivat juutalaisen kansankodin maantieteellisen alueen Palestiinassa Jordanjoesta länteen ja antoivat itäisen osan Palestiinasta asteittain Hasemiittien hallittavaksi. Alueen laajentuminen itään mahdollisti tuolloin Trans-Jordanian Kuningaskunnan synnyn, ja myöhemmin uudelleen nimetyn Jordanian synnyn vuonna 1950.
      1917-1948 jKr. Britit valloittivat Palestiinan ensimmäisen maailmansodan lopussa. Brittien aikaisemmin antama Balfourin julistus sai kansainvälistä kannatusta ja Palestiinan mandaatti annettiin briteille juutalaisten kansallisen kodin perustamiseksi Kansainliiton (YK:n edeltäjän) toimesta. Brittien Lähi-idän politiikka muuttui voimakkaasti ja britit alkoivat lähes välittömästi mandaatin saatuaan estää juutalaisten maahanmuuttoa.
      Nämä olivat Kansainliiton v.1920 tehdyn päätöksen vastaisia.
      Vaikka juutalaiset hyväksyivät v.1922 jaon ja Kansainliitto vahvisti sen niin se ei riittänyt arabeille.
      Ja v.1948 sodan jälkeen Jordanian miehitettyä em. alueet niin sekään ei riittänyt.
      Eihän heille riitä mikään kun tarkoituksena on tuhota alueen ainut demokratia.

      • Älä toki kysele ennen kun vastaat siihen mitä sinulta on kysytty:

        ""Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä."
        "

        "Britit rajoittivat juutalaisen kansankodin maantieteellisen alueen Palestiinassa Jordanjoesta länteen "

        Eli tämäkö jako ei ollut sitten Kansainliiton hyväksymä? Vai mikä jako ei ollut kansainvälisen foorumin hyväksymä? Kerro.

        ""Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti "

        Annatko esimerkin toimista jotka olivat lain vastaisia? Ja mistä laista sinä nyt siis puhut? Kuka määritteli mikä on laitonta Palestiinan mandaatin alueella?

      • "Palestiinan mandaatti annettiin briteille juutalaisten kansallisen kodin perustamiseksi Kansainliiton (YK:n edeltäjän) toimesta. "

        Ja toki siten, kuten tiedät, että alueella asuvien ei-juutalaisten uskonnollisia ja yksityisiä oikeuksia kunnioitetaan. Näihin kuuluu mm. maanomistus.

      • Kokla
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Palestiinan mandaatti annettiin briteille juutalaisten kansallisen kodin perustamiseksi Kansainliiton (YK:n edeltäjän) toimesta. "

        Mistä eri ryhmistä koostuivat nämä ei-juutalaisten ryhmät?

      • Kokla
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Palestiinan mandaatti annettiin briteille juutalaisten kansallisen kodin perustamiseksi Kansainliiton (YK:n edeltäjän) toimesta. "

        Ja toki siten, kuten tiedät, että alueella asuvien ei-juutalaisten uskonnollisia ja yksityisiä oikeuksia kunnioitetaan. Näihin kuuluu mm. maanomistus.

        Yritätkö painottaa sitä, että koko mandaattialue tarkoitettiin alun perin juutalaisvaltioksi ja kaikille muille ryhmille lupailtiin kansalaisoikeuksia ja uskonnonvapautta? Tuntuu, että tuo atv olisi ollut jakamassa aluetta juutalaisvaltioksi ja arabivaltioksi jo brittiläisen mandaatin alusta alkaen.

      • atv
        Kokla kirjoitti:

        Kun et tunnu ymmärtävän mihin Kansainliitto sitoutui ja joka sitomus kirjattiin YK:n peruskirjaan, niin käy lukemassa artiklat 76,77,78 ja 80.
        Tai paremminkin et halua ymmärtää.
        Kukaan muu ei ole jakamassa jo päätettyjä alueita kuin arabit ja heidän valheisiin uskovat.
        Kysymyksesi ovat lähinnä pelkkää saivartelua.
        Jos tunnet olevasi fiksu niin ota yhteyttä vaikkapa johonkin kansainvälisen lain tuntijaan ja selvitä ongelmasi. Kyllä heitä löytyy, esim. yksityiskohtaisesti kansainvälioikeudelliseen lainsäädäntöön perehtynyt kanadalainen juristi, tri Jacques Gauthier...

        Tässä faktaa ja sen lisäksi arabien esittämiä myyttejä valheineen:
        http://www.mythsandfacts.org/conflict/mandate_for_palestine/mandate_for_palestine.htm

        Vastaisitko nyt näihin mitä väitit:

        ""Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä."
        "

        "Britit rajoittivat juutalaisen kansankodin maantieteellisen alueen Palestiinassa Jordanjoesta länteen "

        Eli tämäkö jako ei ollut sitten Kansainliiton hyväksymä? Vai mikä jako ei ollut kansainvälisen foorumin hyväksymä?

        ""Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti "

        Annatko esimerkin toimista jotka olivat lain vastaisia? Ja mistä laista sinä nyt siis puhut? Kuka määritteli mikä on laitonta Palestiinan mandaatin alueella?

      • Kysyn noita koska tuolla esitetään väitteitä joita ei sitten osata perustella.

        Kysymyksiin jotka eivät liity mitenkään siihen mitä minä olen väittänyt minun ei tietenkään tarvitse vastata.

        Eikö sinusta ole erikoista että joku (nimimerkki atv) esittää tuossa kaikenlaisia väitteitä mutta ei pysty kertomaan mihin nuo väitteet perustuvat?

        Esim nämä:

        "Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä."
        "

        "Britit rajoittivat juutalaisen kansankodin maantieteellisen alueen Palestiinassa Jordanjoesta länteen "

        Ovatko nuo totta? Ainakaan atv ei pysty kertomaan mistä tuo "tieto" mitä hän kertoo olisi peräisin.

    • atv

      Et nähtävästi edes viitsi ottaa asioista selvää tai lukea ymmärryksellä, vaan saivartelet milloin milläkin jo vastattulla kysymyksellä.
      Lue:
      http://www.mythsandfacts.org/conflict/mandate_for_palestine/mandate_for_palestine.htm

      https://d3n8a8pro7vhmx.cloudfront.net/truthmustbetold/pages/93/attachments/original/1448574108/Mandate_of_Palestine_.pdf?1448574108

      http://emetnews.org/media/maps-of-the-mandate-for-israel-1920-1922.php

      http://maurice-ostroff.tripod.com/id350.html

      https://archive.org/stream/mandateforpalest00leaguoft/mandateforpalest00leaguoft_djvu.txt

      https://is.mendelu.cz/eknihovna/opory/zobraz_cast.pl?cast=66986

      Britit jakoivat kyseisen mandaatin kahteen osaan v.1922 ja itäiselle, yli 75%:lle alkuperäistä mandaattia muodostettiin palestiinalaisvaltio nimeltä Transjordania, sittemmin v.1948 Jordania.
      Samassa yhteydessä britit luovuttivat osan Golania Ranskan hallinnoimalle osalle entistä Syria-Philistae aluetta.
      Britit rajoittivat kuitenkin juutalaisen kansankodin maantieteellisen alueen Palestiinassa Jordanjoesta länteen ja antoivat itäisen osan Palestiinasta asteittain Hasemiittien hallittavaksi. Alueen laajentuminen itään mahdollisti tuolloin Trans-Jordanian Kuningaskunnan synnyn, ja myöhemmin uudelleen nimetyn Jordanian synnyn vuonna 1950.
      Britit olivat näin jakaneet koko alkuperäisestä juutalaisille sovitusta maa-alueesta lähes 80% arabiväestölle, palestiinalaisille sekä syyrialaisille, juutalaisille jätettiin vain tuo em n.20%.
      Samassa yhteydessä britit luovuttivat osan Golania Ranskan hallinnoimalle osalle entistä Syria-Philistae aluetta. Brittien ja Ranskan keskinäinen hallintoalueen vaihto oli Kansainliiton päätöksen vastainen.

      Brittien nimittämä Jerusalemin suurmufti Haj Amin al-Husseini toimi Palestiinan arabien uskonnollisena ja poliittisena johtajana vuosina 1921-1936 Britannian hallinnoidessa Palestiinan aluetta. Muhammedin suvusta polveutunut suurmufti oli kiihkeä anti-semitisti ja arabinationalisti. Valtakautensa aikana hän masinoi Palestiinan alueella verisiä mellakoita juutalaisia vastaan vuosina 1929 ja 1936.
      Jerusalemin Suurmufti Haj Amin Al-Hussein aloitti jo 1920-luvulla vihankasvatuksen ja väkivaltaiset mellakat arabien ja juutalaisten välillä. Siis ennen kuin nykyinen Israelin valtio oli syntynyt. Al-Hussein tapatti ne kyläpäälliköt, jotka olivat valmiita elämään rauhassa juutalaisten kanssa.

      Brittien omapäinen toiminta ei vastannut Kansainliiton sille määräämiä säädöksiä.
      Britit toimivat monessa suhteessa juutalaisten kohdalla laittomasti liehakoidessaan öljyn vuoksi arabeja.
      Samoin emiiri Abdullahin sotaretkiseikkailu Saudien alueelle muokkasi brittien Kansainliiton säädösten noudattamista eli eivät noudattaneet sitä niin kuin se oli määritelty.
      Em. vuoksi britit yrittivät estää juutalaisten paluuta omalle maalleen, jopa sulkivat heitä Kyproksella olevalle keskitysleirille.
      Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä.
      Struma –alus oli lähtenyt Constanzan kaupungista joulukuun 12. päivänä 1941 kohti mandaatti-Palestiinaa. Mutta Istanbuliin saavuttuaan kolme päivää myöhemmin aluksen moottori hajosi ja laivan matka pysähtyi. Konemiehet yrittivät tuloksetta korjata alusta merikelpoiseksi samaan aikaan kuin Turkin ja Iso-Britannian hallitukset kinastelivat keskenään matkustajien matkan jatkumisesta.
      Turkki ei sallinut matkustajien astuvan maihin ja kulkevan alueensa halki ilman vakuuksia siitä, että jokin toinen maa ottaisi heidät vastaan. Brittiläiset puolestaan kieltäytyivät antamasta matkustajille lupia päästä Palestiinaan. Britannia oli rajoittanut juutalaisten kotiinpaluuta vuonna 1939 ns. valkoisella kirjalla (white paper).
      Iso-Britannia oli lopulta valmis myönnytykseen, joka olisi sallinut laivan lapsille pääsyn Palestiinaan. Tässä vaiheessa Turkki kuitenkin järkähtämättä kieltäytyi antamasta heille kulkulupaa maitse Turkin halki. Yhtään laivaa ei ollut saatavilla, joka olisi ottanut ja vienyt pakolaiset määränpäähänsä.
      1930- ja 40-lukujen holokaustista selvinneet juutalaispakolaiset, joista monet olivat eläneet Euroopan sodanjäkeisillä piikkilanka-aidoin ympäröidyillä pakolaisleireillä, olivat ottanneet päämäräkseen asettua asumaan Israeliin, juutalaisten Luvattuun maahan, joka oli itsenäistymäisillään. SS Exodusta kuitenkin seurasivat Royal Navyn alukset ja lentokone, kunnes ne lopulta pysäyttivät sen 18.11.1947 kansainvälisellä aluevedellä 40 kilometrin päässä Palestiinan rannikosta. Brittiläisten sotilaat hyökkäsivät laivaan. Neljä ihmistä kuoli ja laiva pakotettiin Haifan satamaan, josta matkustajat siirrettiin vankilaivoilla ensin Ranskaan ja myöhemmin Lyypekkiin. Siellä juutalaispakolaiset siirrettiin pakolaisleirille Britannian hallinnoimalle alueelle Saksassa.

      Jos edellä olevista ei ymmärrä niin ei voi muuta kuin ottaa osaa.

      • VÄitit siis näin:

        "Iso-Britannian toiminta ei vastannut Kansainliiton päätöstä eikä heidän tekemänsä omapäiset jaot ja toiminnat olleet minkään kansainvälisen foorumin hyväksymiä."
        "

        Ja kuitenkin aloituksessa katsot että nimenomaan tuo Brittien OMAPÄINEN jako olisi se mikä oikeuttaisi Israelin hallitsemaan länsirantaa?

        Eli tuo aloituksessa mainittu raja ei siis sinunkaan mielestäsi ole kansainvälisen yhteisön hyväksymä raja.

        :-)

        "Britit olivat näin jakaneet koko alkuperäisestä juutalaisille sovitusta maa-alueesta"

        Taas väärin, alueelle tuli vain perustaa kansallinen koti juutalaisille siten että ALUEELLA asuvien sekä yksityiset että uskonnolliset oikeudet turvataan. Näihinhän kuuluu mm. maanomistus.

        :-)

    • Ainoa totuus asiassa taitaa olla se, että serkukset (juutalaiset ja palestiinalaiset) ovat olleet kiistoissa jo siitä lähtien kun lähtivät Babyloniasta, vai oliko se nyt akkadilaisten valtakunnasta (Kaksoivirran maasta kuitenkin) liikkeelle.

    • Kibbutz_chick

      Israel on jakamaton. Toiviopartiolaiset voisivat jo tulla kotiin sieltä.

    • LaittomasiViety

      Ei se israel todellisuudessa omista yhtään mitään. Maat on viety laittomasti englantilaisten ja amerikkalaisten toimesta.
      Alkuperäisomistajia on murhattu ja maat viety. Heiltä ei varmasti kysytty haluatteko antaa maanne?

      • Onko Egypti, Syyria, Jordania, Libanon jne. vieneet maansa laittomasti?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe