VIHAPUHETTA pahimmillaan
* * *
Minä olen ainoastaan työperäisen maahanmuuton kannattaja,
mutta ikinä en ole natsi, en myöskään ÄÄRI-mikään.
Olen rauhallinen ikänsä työtä maansa ja kansansa hyväksi tehnyt ihminen,
joka en ikinä suostuisi pakotettunakaan tappamaan ihmistä, enkä varsinkaan ihmisiä,
en myöskään koskaan PAKOTETTUNAKAAN en suostuisi silpomaan vauvoja tai lapsia.
Rasistiksi ja natsiksi haukkuminen tai leimaaminen on PAHINTA VIHAPUHETTA.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
* * *
Saksan natsien toiminta rotuoppeineen ja niillä perusteltuinen toimineen 30- ja 40-lukujen alkupuolella ovat erittäin kaukana tämän päivän järkiperäisestä maahantunku kritiikistä.
Elämä on kuin aikanaan kotona Neuvostoliitossa jossa oli hyväksytty vain yksi ainoa järjestelmää koskeva mielipide.
Muutama oikeasti kotoutunut marokkolainen tuttavani pitää meitä aidosti HÖLMÖINÄ.
Minusta rasistiksi ja natsiksi, sen 30-luvun mielessä haukkuminen pitäisi kriminalisoida ja määrittää todistamattomille solvauksille sanktiot. Nyt saa vapaasti herjata miten tahansa eivätkä herjaajat menetä missään tilanteessa mitään. Kantaväestö vain säikkyy ja kovaääinset käyttävät sen hyväkseen.
Mistä johtuu VIHAPUHEEN lisääntyminen Suomessa?
90
632
Vastaukset
- Mustia_puolustetaan
- meitä suomalaisia ei kukaan puolusta.
- KERRO_ENSIN
Montako sinun seudullasi on?
Helsingissä runtuu olevan enemmän mustia kuin valkoisia, sillä he ovat kovaäänisiä ja esiintunkevia.
Me väistymme. - Epätietoinen2.0
jocus kirjoitti:
Minä puolustan. Suvaitsen kyllä mustiakin.
Kysyn jocukseltakin: Montako mustaa sinun seudulla Lapin tunturin kupeessa on?
- Maahantunkeutuneet
Ne haluavat vain Helsinkiin saadakseen suuret joukot mustia ympärilleen
ja rahaa käteen lisää ja lisää sekä ilmaisen ylläpidon....
ja moskeijan jossa opetusta jaetaan Tanskan malliin.
Maailmaa valloitetaan nyt Allahin käskyn mukaan
ja vääräuskoiset tapetaan.
Syrjäseuduille niitä ei saa lähtemään. Maahantunkeutuneet kirjoitti:
Ne haluavat vain Helsinkiin saadakseen suuret joukot mustia ympärilleen
ja rahaa käteen lisää ja lisää sekä ilmaisen ylläpidon....
ja moskeijan jossa opetusta jaetaan Tanskan malliin.
Maailmaa valloitetaan nyt Allahin käskyn mukaan
ja vääräuskoiset tapetaan.
Syrjäseuduille niitä ei saa lähtemään.Vääräuskoisia on aina tapettu ja tapetaan aina, niin kauan kuin uskontoja on.
- Ent-siirtomaiden-ihmiset
tulevat nyt Eurooppaan, mutta siirtomaaisännät eivät enää ole tuntevinaankaan,
vaikka ovat vuosisatoja riistäneet ja orjuuttaneet heidän isiään ja esivanhempiaan.
Nyt he vaan kehottavat heitä menemään Suomeen.
Suomenko pitäisi maksaa siirtomaaisäntien velat heille?
Suomella ei ole ollut yhtäkään ainoata siirtomaata.
Suomi oli itse Ruotsin vallan alla. - Se.vihapuheista
Sitä ihmettelen Teuvo Hakkaraiselta, ei riitä että on tuomittu vihapuheista.
Tunkeutui Sinisten pikkujoulun viettoon räyhäämään ja heittelemään viinoja ylt'ympäriinsä.
Eikä tässä kaikki, samaan aikaan kun eduskunnassa käytiin keskustelua alkoholilainsäädöksistä ja toidaalla vietettiin kolmen puolueen pikkujouluja, Teuvo Hakkrainen rajusti käsiksi ja suuteli väkisin naiskolleegaansa Veera Ruohoa.
Toisille ei riitä vihapuheet. - suukiinnisuomalaiset
Joopa, vihapuhetta on jos suunsa aukaisee ja sanoo tuilla elävästä maahanmuuttajasta jotain negatiivista. Pitää vain sietää tänne muualta tulevat, jotka elävät kustannuksellamme, eivätkä useinkaan koskaan, tulevina vuosinakaan, hyödytä tätä yhteiskuntaa millään tavalla. Ainoa "työ" mihin nuo sosiaalipummit suostuvat, on lisääntyminen, ja sen ne kyllä taitavatkin oikein kiitettävästi. Ahtaalle on kantaväestö laitettu kun meiltä on mielipiteen vapaus asiassa viety, vaikka perustuslaki sellaisen jokaiselle kansalaiselle suo. Itsensä elättävät maahanmuuttajat ovat puolestani tervetulleita, värillä ei väliä.
- NOIN_ovat_asiat
Hyvin kirjoitit.
Huonot päättäjät, sinisilmäiset hölmöläiset veivät meidät ojasta allikkoon.
- AjatuksellaEItunteella
Jollain konstillahan se valta on pidettävä vaikka väkisin !
Tämä vihapuhe on nyt paras koska rasisti sana on kärsinyt jo inflaation.
Onko politiikasta tullut tunnepolitiikkaa?
Tämän kannattaa kuunnella jos vaikka oppisitte miten teihin on vuosi kymmeniä vaikutettu., ja sen mukaista vastapalvelua olette heiltä saaneet.
https://areena.yle.fi/1-4300227
"Politiikka-analyysit lähtevät yhä useammin liikkeelle siitä, että nykyhetken politiikka on
tunteiden kuljettamaa. Kansalaiset äänestävät tunteisiin vetoavaa ehdokasta, poliitikot
kampanjoivat tunnepuheen avulla: toivoa, pettymystä, vihaa, pelkoa.
Mutta ovatko tunteet todella nousseet uudella tavalla esiin politiikassa? Vai kiinnitämmekö tunteisiin
vain eri tavalla huomiota kuin aiemmin? Eikö koko kylmän sodan aikakausi ollut
tunteiden kuohuntaa politiikassa pelosta ja vihasta aina toivoon ja häpeään? "Tuosta samasta asiasta olemme jutelleet täälläkin aamiaispöydässä.
Tunteet ovat aina tietenkin olleet osa poliittista retoriikkaa, mutta nyt niitä käytetään ensisijaisena aseena mielipiteiden muokkauksessa. Kansojen syvät rivit saadaan liikkeelle ja esim. äänestämään presidenttiehdokasta joka kaikkein vähiten edustaa heidän omia intressejään. Ei hyvä merkki.Paloma.se.co kirjoitti:
Tuosta samasta asiasta olemme jutelleet täälläkin aamiaispöydässä.
Tunteet ovat aina tietenkin olleet osa poliittista retoriikkaa, mutta nyt niitä käytetään ensisijaisena aseena mielipiteiden muokkauksessa. Kansojen syvät rivit saadaan liikkeelle ja esim. äänestämään presidenttiehdokasta joka kaikkein vähiten edustaa heidän omia intressejään. Ei hyvä merkki.Vaikka ihminen kuinka väittäisi olevansa järki-ihminen, tosiasiassa jokaisen toimemme pohjalla vaikuttaa tunne.
Vaikutelma kohtaamastamme asiasta on aina ensin tunne, vasta sitten tulee järjellä ajattelu mukaan.
Toinen asia taas on se, kuka kontrolloi tunteensa ja kuka ei.eppu2 kirjoitti:
Vaikka ihminen kuinka väittäisi olevansa järki-ihminen, tosiasiassa jokaisen toimemme pohjalla vaikuttaa tunne.
Vaikutelma kohtaamastamme asiasta on aina ensin tunne, vasta sitten tulee järjellä ajattelu mukaan.
Toinen asia taas on se, kuka kontrolloi tunteensa ja kuka ei.Entäpä jos tunne on viisaampi kuin järki? Jospa tunne onkin kokonaisvaltainen käsitys tilanteesta, eräänlainen tiedostamaton tilanneanalyysi, jota järjellä ei tavoita?
jocus kirjoitti:
Entäpä jos tunne on viisaampi kuin järki? Jospa tunne onkin kokonaisvaltainen käsitys tilanteesta, eräänlainen tiedostamaton tilanneanalyysi, jota järjellä ei tavoita?
Näinkin voi olla. Järki ei aina saa kiinni tunteen sanomaa.
Ihminen vain on sellainen, että se kallistuu enemmän järjen puoleen, kuin tunteen.
Lukuisat ovat ne hetket, ainakin itselläni, kun olen harmitellut, ´´miksen sittenkin tehnyt niin, kuin minusta tuntui,´´ vaan luottanut siihen, mitä järki sanoi.eppu2 kirjoitti:
Näinkin voi olla. Järki ei aina saa kiinni tunteen sanomaa.
Ihminen vain on sellainen, että se kallistuu enemmän järjen puoleen, kuin tunteen.
Lukuisat ovat ne hetket, ainakin itselläni, kun olen harmitellut, ´´miksen sittenkin tehnyt niin, kuin minusta tuntui,´´ vaan luottanut siihen, mitä järki sanoi.Sanotaan niinkin, ettei ole viisasta unohtaa tunnetta.
- roletaari
eppu2 kirjoitti:
Näinkin voi olla. Järki ei aina saa kiinni tunteen sanomaa.
Ihminen vain on sellainen, että se kallistuu enemmän järjen puoleen, kuin tunteen.
Lukuisat ovat ne hetket, ainakin itselläni, kun olen harmitellut, ´´miksen sittenkin tehnyt niin, kuin minusta tuntui,´´ vaan luottanut siihen, mitä järki sanoi.Jos kokemus, tieto ja tunne ovat keskenään ristiriitaisia niin tunne määrää ratkaisun!
Kokemus ja tiedon lisääntyminen vaikuttavat pitemmällä tähtäyksellä.
Yhtenä esimerkkinä tälläkin hetkellä vallalla oleva "sopuli-ilmiö". Suurin osa "sopuleista" ei tiedosta mukana olonsa järjellisiä perusteita. Ollaan vaan tunteenomaisesti porukassa. roletaari kirjoitti:
Jos kokemus, tieto ja tunne ovat keskenään ristiriitaisia niin tunne määrää ratkaisun!
Kokemus ja tiedon lisääntyminen vaikuttavat pitemmällä tähtäyksellä.
Yhtenä esimerkkinä tälläkin hetkellä vallalla oleva "sopuli-ilmiö". Suurin osa "sopuleista" ei tiedosta mukana olonsa järjellisiä perusteita. Ollaan vaan tunteenomaisesti porukassa.Hyvin sanottu.
- AjatuksellaEItunteella
Tuossa kirjoituksessa on hyvä esimerkki siitä miten meihin media vaikuttaa.
Huhtasaari nousi presidentinvaalin ykkössuosikiksi!
"MTV:n vaalikoneeseen vastanneista peräti noin 40 % on saanut ehdokkaakseen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren. Siis lähes joka toinen suomalainen on samaa mieltä kuin Laura Huhtasaari ja perussuomalaiset!
......Media antaa sekä Huhtasaaresta että perussuomalaisista hyvin vääristyneen kuvaan. Heidät leimataan mielellään rasisteiksi, fasisteiksi ja nykyään myös natseiksi. Todellisuus on kuitenkin toinen: peräti 40 % suomalaisista on samaa mieltä kuin Huhtasaari."
Koko Reijo Tossavaisen kirjoitus löytyy tuolta:
http://beta.oikeamedia.com/o1-50200 Sehän on naamakirja, joka äänestyskäyttäytymistä tänä päivänä ohjaa.
Mutta luvattoman suuri osa kansasta jättää kokonaan äänestämättä ja sitä on nyt saatu mitä on tilattu.
Jos asioihin muutosta halutaan on äänestäminen ensimmäinen askel korjausliikkeeseen, toinen ja varmasti todella vaikuttava askel olisi nettiäänestys, mutta siihen ei eliitti suurin surminkaan uskalla mennä, koska sillä olisi todella valtava vaikutus koko tämänhetkiseen vastakkainasettelutilanteeseen, tulisi jotain aivan muuta vastakkainasettelua ja se torjutaan vaaleista toiseen muka sillä, ettei ole luotettava.
Sehän veisi pohjan kokonaan mm. näiltä soteilta, joilla siirretään veroeurot pienen eliitin taskuihin.
Kuinka kuitenkin voidaan pitää luotettavana kaikkea muuta, jota netin kautta joudutaan päivittäin ja yhä lisääntyvässä määrin hoitamaan.
Eikö näissä tapauksissa rikota kansalaisten oikeusturvaa, jos se kerran ei olekaan luotettava väylä, voiko mm. näin ollen pankkiasiointiinkaan luottaa?
Mikä on tämä uusi suomi-portaali, onko sekään luotettava?
Kuitenkin sitä kaupataan käyttöön ja jos sen kerran on katsottu olevan luotettava, niin sinnehän olisi hyvinkin sopinut myöskin vaalit/äänestys.
Lähtökohtaisesti kaikki se mikä todennäköisesti sotii nykypolitiikka ja poliittista eliittiä vastaan katsotaan epäluotettavaksi, mutta taas täällä vastapuolella,
jo tuon vaalikoneen tulostenkin perusteella, katsotaan eliitti erittäin epäluotettavaksi, jota se todellisuudessa onkin.
Ja kukapa sen tietää, että tämä lippu/lappuvaalikaan on luotettava. ääntenlaskuahahan ei toimiteta julkisesti, saattaa valinnat tapahtua perinteisesti maan tavan mukaan.
- jos_niin_haluaa
Vihapuhe, ja tämäkin sepustus, johtuu vain tyhmyydestä sekä tietämättömyydestä.
Molempiin on lääkkeet... - tööttt
Perheissä ja suvuissa kaikissa lie useamman sukupolven edustajia eikä kaikki ihmiset ole samalla aaltopituudella . Tietysti kaikki voivat antaa nk "hyvää kuvaa" kunkin elonvaiheista
mutta totuus voipi olla hyvinkin toisenlainen - eri-ikääisten uskonto- kulttuuri- ja poliittisia yhteenottoja siinä missä eri koulutus- ja elämäntapa- ynnä käytökseen liittyvää harmonian, mielenrauhan tai tunteiden tasolla enemp ti vähemp myrskyää.
Sama juttu naapureiden kanssa - aina ja joka asiassa ei olla kovin "hyvää pataa kaikkien kanssa" - mikä olisikin kohtuuton vaatimus. Lähisuhdeväkivaltaakin joskus
- voi toki tuntea myötätuntoa kärsimään joutuneita kohtaan mutta kenenkään onnellisuutta ei lisää että palstalla heitellään naapureista kommentteja pokkana
"onnelisista" ja ongelmaisista - silloin kun mitkään ihmisten tunteet eivät yllä millekään tekojen asteelle tai teot sitä luokkaa että haitat ja vahingonteot suurempia kuin mitkään hyödyt - monestihan palstallakin heitellään huomautuksia - mitä se ihmisiä hyövää
tai kyörää - ........... ?- lintulautaa
Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä ketjun aiheesta.
- Eikö.niin
Tässäkin ketjussa on aloittajasta lähtien rasisteja paitsi yksi.
- sivistykää-
Koko palsta on omituinen,
ei ole olemassa viohapuhetta,
on vain eriäviä mielipiteitä,
lopettakaa sekoilu, - kannattaakuunnella
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1197&v=J4o-kSd9AXE
Kuuntelin 16-vuotiaan tytön kertomusta millaista on elää nuorena naisena saksassa .
Mitähän tästä vielä tulee?- Sitä.vain
Kaikenmaailman Hakkaraisten takiako pitäisi varautua, eduskunnan naisilla syytä olla kättäpitempää.
- Joulurauha
Hemmetin monta kalifaattia jos tiedät mitä ne on ?
Uskon että suurin osa suomalaisista tietää niistä yhtä paljon
kun ne siat jotka vielä toistaiseksi pääty suomalaisten joulupöytään..
Joulurauhaa niin kauan kun sitä vielä vietetään täällä pohjolassa .
https://www.youtube.com/watch?v=bM9QudUR3GU
- ei-oli-vihapuhetta
Muslimit ovat kavalia,
suomessakin ne tuputtaa koraania jopa tavarataloissa asiakkaitten luettavaksi,
esm, jättävät kirjan jollekki pekille,
jotta asiakkaat kiinostuisivat ja lukisivat sitä,
kristityt ei ikinä syylisty yhtä rörkeään yhteikunnan muutamiseen edes muslimi maissa,
muslimeista tulee vielä valtava haitta suomalaiseen yhteiskuntaan, sano mun sanoneen,
tämä ei ole vihapuhetta,
on huoli tulevasta haitasta ja mielipide asiasta,- Mitä.vielä
Olisko suomessa prosentin verran muslimeja eikä koraani ole kielletty kirja.
Eivätköhän kristityt salakuljettaneet Raamattuja Venäjälle? Osa niistä vielä oli Venäjällä painettuja ja vapaasti Suomeen tuotuja. Näin minulle kerrottiin.
Lyhyt on ihmisen muisti.
Tulee ihan äkisti mieleen ristiretket, miekalla käännyttäminen, uskonsodat, inkvisiitio, noitaroviot....lista on loputon.
Kristityt ovat kaikkialla, Suomessa, Euroopassa, Lähi-Idässä, Amerikassa, kaikkialla muuntaneet yhteiskuntaa verellä ja väkivallalla.
Ja tää ei ole vihapuhetta, vaan historiallista faktaa.Ei kai muslimien sotimista pidä hyväksyä siitä syystä, että joskus kristinuskoon on sisältynyt väkivaltaa?
Onneksi kristityt maat ovat tulleet ainakin jonkin verran järkiinsä, muslimit ovat nyt samanlaisia kun kristityt aikoinaan.
Ainakin keskenääneri muslimiryhmät tappelevat verissä päin.
Kyllä henkistä väkivaltaa on kristityissä vieläkin, ahtaat piirit joissa ihmisiä alistetaan.
Jos tuolle tytölle ei kukaan ole laittanut sanoja suuhun, niin pahalta tuntuu, vaikka olisikin niin on siinä totuuttakin."Paloma.se.co"
Oikein.
Me olemme opettaneet Islamisteille miten uskoa parhaiten juurrutetaan ja lujitetaan.
Muistaakseni raamattujammekin jaettiin hotelleihin ja vankiloihin.
Ties-mihin.
Olikohan se Halonen, joka Putinin neuvosta pani lopun tuolle typerälle tavalle?
Vai olisiko ollut ihan Tämä nykyinen?
Hänellä on kylläkin Koira.
H.mielikki.mummo kirjoitti:
Ei kai muslimien sotimista pidä hyväksyä siitä syystä, että joskus kristinuskoon on sisältynyt väkivaltaa?
Onneksi kristityt maat ovat tulleet ainakin jonkin verran järkiinsä, muslimit ovat nyt samanlaisia kun kristityt aikoinaan.
Ainakin keskenääneri muslimiryhmät tappelevat verissä päin.
Kyllä henkistä väkivaltaa on kristityissä vieläkin, ahtaat piirit joissa ihmisiä alistetaan.
Jos tuolle tytölle ei kukaan ole laittanut sanoja suuhun, niin pahalta tuntuu, vaikka olisikin niin on siinä totuuttakin.Minä puutuin ainoastaan edellisen kirjoittajan väärään tietoon ja ahdasmieliseen faktojen vääristelyyn joka ei paranna yhtään hänen asiaansa, vaan tekee siitä entistäkin vaikeammin sulatettavan.
Muslimit ja kristityt ovat samalla tavalla syyllisiä verellä ja miekalla käännyttämiseen; kyllä ne ristiretkeläiset opetti lähi-idän muslimit mikä on lyhin tie paratiisiin. Ajankohdat ovat vai eri.
Raamattu on vieläkin varmaan joka ikisessä hotellihuoneessa ainakin jenkkilässä. Halusitpa sitä tai et.Ja nytkö pidät oikeutettuna islamilaisten kostaa paavinkirkon aikoinaan tekemät pahuudet?
https://www.ksml.fi/ulkomaat/Kristittyjä-vainotaan-vähintään-viidessäkymmenessä-maailman-maassa/911833Tellukka kirjoitti:
Ja nytkö pidät oikeutettuna islamilaisten kostaa paavinkirkon aikoinaan tekemät pahuudet?
https://www.ksml.fi/ulkomaat/Kristittyjä-vainotaan-vähintään-viidessäkymmenessä-maailman-maassa/911833Missä kohtaa sinä tuollaista luit?
Että minä pitäisin oikeutettuna jotain kostoa?
Joulun sanoma ei taida sinulle olla avautunut.
Rauhan ja hyvän tahdon sanoma.
Ole ystävällinen Tellukka ja älä tule vääntelemään ja kääntelemään sanojani tarkoittamaan jotain muuta kuin mitä ITSE olen niillä tarkoittanut.Paloma.se.co kirjoitti:
Missä kohtaa sinä tuollaista luit?
Että minä pitäisin oikeutettuna jotain kostoa?
Joulun sanoma ei taida sinulle olla avautunut.
Rauhan ja hyvän tahdon sanoma.
Ole ystävällinen Tellukka ja älä tule vääntelemään ja kääntelemään sanojani tarkoittamaan jotain muuta kuin mitä ITSE olen niillä tarkoittanut.Älä vedä kaikkia kristittyjä yhdellä kammalla.
Nuo mainitsemasi julmuudet olivat pelkästään paavinkirkon (mihin sinäkin lapsesi liitit) urakoimia, jos historiasta mitään tiedät.
Nehän vainosivat Raamattuun uskovia kristittyjäkin (jo heti alkukristittyjäkin) harhaoppisina.Paloma.se.co kirjoitti:
Minä puutuin ainoastaan edellisen kirjoittajan väärään tietoon ja ahdasmieliseen faktojen vääristelyyn joka ei paranna yhtään hänen asiaansa, vaan tekee siitä entistäkin vaikeammin sulatettavan.
Muslimit ja kristityt ovat samalla tavalla syyllisiä verellä ja miekalla käännyttämiseen; kyllä ne ristiretkeläiset opetti lähi-idän muslimit mikä on lyhin tie paratiisiin. Ajankohdat ovat vai eri.
Raamattu on vieläkin varmaan joka ikisessä hotellihuoneessa ainakin jenkkilässä. Halusitpa sitä tai et.Raamattu oli hotellihuoneessa ainakin viimeksi yöpyessäni.
Miksi ei sitten koraani muslimeille saisi olla.
Mielestäni uskonnoista on ollut paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Kristinusko on ollut syynä naisen alistettuun asemaan, raamattuhan kertoo että mies on naisen pää.
Ei tarvitse mennä syntymääni kauemmaksi kun tuotin hirveän pettymyksen vanhemmilleni, ilkesin syntyä tytöksi ja olin esikoinen. Onneksi asia korjaantui vuoden päästä kun veljeni syntyi. Pohjanmaalla ainakin meidän suvussamme flikkakakarat eivät olleet lähelläkään poikein veroisia. Kyllä meiltäkin löytyy kun ajattelee puolueettomasti.
Jospa muslimeillakin naisen asema paranee aikojen kuluessa, hitaasti se meilläkin on tapahtunut.mielikki.mummo kirjoitti:
Raamattu oli hotellihuoneessa ainakin viimeksi yöpyessäni.
Miksi ei sitten koraani muslimeille saisi olla.
Mielestäni uskonnoista on ollut paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Kristinusko on ollut syynä naisen alistettuun asemaan, raamattuhan kertoo että mies on naisen pää.
Ei tarvitse mennä syntymääni kauemmaksi kun tuotin hirveän pettymyksen vanhemmilleni, ilkesin syntyä tytöksi ja olin esikoinen. Onneksi asia korjaantui vuoden päästä kun veljeni syntyi. Pohjanmaalla ainakin meidän suvussamme flikkakakarat eivät olleet lähelläkään poikein veroisia. Kyllä meiltäkin löytyy kun ajattelee puolueettomasti.
Jospa muslimeillakin naisen asema paranee aikojen kuluessa, hitaasti se meilläkin on tapahtunut.Kautta aikojen ihmiset ovat valjastaneet uskonnot ajamaan omaa vallanhimoaan.
Väittäneet Jumalan sanoneen niin tai näin, väittäneet Jumalan tahdoksi mitä milloinkin.
Raamattukin on koottu eri aikoina, eri kirjoittajien toimesta, monien muistelmien pohjalta.
Yksikään ei kirjoita mitään, ilman, että siinä myös oma persoona asenteineen ilmenee.
Minä myös uskon, että musliminaistenkin asema kohenee ajan myötä.
Kaikki sellainen vaatii aikaa ja uhrauksia.Tellukka kirjoitti:
Älä vedä kaikkia kristittyjä yhdellä kammalla.
Nuo mainitsemasi julmuudet olivat pelkästään paavinkirkon (mihin sinäkin lapsesi liitit) urakoimia, jos historiasta mitään tiedät.
Nehän vainosivat Raamattuun uskovia kristittyjäkin (jo heti alkukristittyjäkin) harhaoppisina.Kristisuskolaiset alvariinsa tappoivat toisiaan (katolist, protestantit), Juutalaisia vainottu, tuhottu miljoonia.
Rajan takana, ateistit laittoi ortodoksit matalaksi.
Kyllä tätä tarinaa piisaa, löytyykö syytöntä suuntausta, joka ei olisi uskontoa käyttänyt keppihevosena pahoille teoilleen.- Uskoa.saa
Olkinukkea on kumarrettu siitä asti kun ymmärrys loppui.
- Ootellaan
eppu2 kirjoitti:
Kautta aikojen ihmiset ovat valjastaneet uskonnot ajamaan omaa vallanhimoaan.
Väittäneet Jumalan sanoneen niin tai näin, väittäneet Jumalan tahdoksi mitä milloinkin.
Raamattukin on koottu eri aikoina, eri kirjoittajien toimesta, monien muistelmien pohjalta.
Yksikään ei kirjoita mitään, ilman, että siinä myös oma persoona asenteineen ilmenee.
Minä myös uskon, että musliminaistenkin asema kohenee ajan myötä.
Kaikki sellainen vaatii aikaa ja uhrauksia."musliminaistenkin asema kohenee ajan myötä!
Kävelihän he jo 70-luvulla minihameessa Lähi-idässä, mikäs on tilanne tänään ?
Juuri ja juuri silmät ovat joillain näkyvissä, mut eihän kaikilla näy edes silmätkään. Ootellaan kirjoitti:
"musliminaistenkin asema kohenee ajan myötä!
Kävelihän he jo 70-luvulla minihameessa Lähi-idässä, mikäs on tilanne tänään ?
Juuri ja juuri silmät ovat joillain näkyvissä, mut eihän kaikilla näy edes silmätkään.Saudi-Arabiassa saivat luvan ajaa autoa. Pienin askelin menevät eteenpäin.
- Ootellaan
eppu2 kirjoitti:
Saudi-Arabiassa saivat luvan ajaa autoa. Pienin askelin menevät eteenpäin.
Vai niin? No tuo Sunnimuslimien kalifaatit on luku erikseen,
siellähän noi roisto veljeskunta määräävät mitä saa tehdä.
Iran ja Irak oli tosiaan 1970-luvulla jo noin edistyksellisiä naistenkin kohdalla..
samoin oli myös Tunisia mutta eihän sinnekään enää matkoja tehdä kuten ennen,
Tosin onhan tämä Suomi hyvää vauhtia tulossa perässä, saa nähdä kenenkä lapsenlapset on hunnutettu ? On siinä papalla seliteltävää naapureille sitten. ;)
Niin, onhan mun sisko ollut Tunisian muslimimiehen kanssa jo yli 40 vuotta,
mut kai siskolla on ollut onnea, kun sai kaksi poikaa, että ei ole ollut tarvetta selitellä meille miksi hänen tyttölapsi olisi pitänyt hunnutettu. No ei tuo siskokaan moisia rättejä ole käyttänyt .Ainakaan Ruotsissa ja kun on käynyt Suomessa.
Siis, ovat asuneet lähes kokoajan Tukholmassa, mut joitakin jaksoja myös Tunisiassa, jossa heillä on ollut maatila ja asuntoja. Hänen vanhemmalla pojalla oli myös kauppa siellä, mutta ei viihtynyt ja asuu nyt Luxenburissa, eppu2 kirjoitti:
Kristisuskolaiset alvariinsa tappoivat toisiaan (katolist, protestantit), Juutalaisia vainottu, tuhottu miljoonia.
Rajan takana, ateistit laittoi ortodoksit matalaksi.
Kyllä tätä tarinaa piisaa, löytyykö syytöntä suuntausta, joka ei olisi uskontoa käyttänyt keppihevosena pahoille teoilleen.Mites se meni, kun suomalaiset joutuivat tappamaan venäläisiä ja päinvastoin?
Mitkäs uskonnot siinä ottivat yhteen? Oliko kysymys uskonsodasta ollenkaan?
Mitäs uskontoa se edustaa Pohjois-Korean kimi, joka uhittelee jenkkejä?Tellukka kirjoitti:
Mites se meni, kun suomalaiset joutuivat tappamaan venäläisiä ja päinvastoin?
Mitkäs uskonnot siinä ottivat yhteen? Oliko kysymys uskonsodasta ollenkaan?
Mitäs uskontoa se edustaa Pohjois-Korean kimi, joka uhittelee jenkkejä?Niitä on sodan syitä moninaisia.
Empä ole moista havainnut, että kukaan olisi koskaan sanonut, meidän kahakoineen uskonnon vuoksi naapurin kanssa.
Kimistä en tiedä mitään, liekö hällä uskontoa lainkaan.eppu2 kirjoitti:
Niitä on sodan syitä moninaisia.
Empä ole moista havainnut, että kukaan olisi koskaan sanonut, meidän kahakoineen uskonnon vuoksi naapurin kanssa.
Kimistä en tiedä mitään, liekö hällä uskontoa lainkaan.No näyttää vain siltä, että tällä palstalla jotkut pitävät pelkästään uskontoja kaiken pahan alkuna ja juurena.
En jaksa uskoa, että kaikki pahuus ja sodat loppuisivat maailmasta vaikka kaikki olisivat yhtä ateisteja kuin kommunistit. Kyllä sitten löytyisi silti jotain muuta erimielisyyttä, niinkuin jo nytkin löytyy.Tellukka kirjoitti:
No näyttää vain siltä, että tällä palstalla jotkut pitävät pelkästään uskontoja kaiken pahan alkuna ja juurena.
En jaksa uskoa, että kaikki pahuus ja sodat loppuisivat maailmasta vaikka kaikki olisivat yhtä ateisteja kuin kommunistit. Kyllä sitten löytyisi silti jotain muuta erimielisyyttä, niinkuin jo nytkin löytyy.Jep, ihminen on suorastaan taituri keksimään tappelun aiheita.
eppu2 kirjoitti:
Jep, ihminen on suorastaan taituri keksimään tappelun aiheita.
Niin. Vaikka eri uskontoihin kuuluvat väittelevät uskonasioistaan, niin kyllä kaksi ateistiakin osaa ottaa yhteen omista pielipide-eroavaisuuksistaan yhtä lailla.
- tööttt
Kaikki ihmiset eivät maassa elä viina-huumeet-koukuttavat lääkkeet-orjuudessa
- onneksi. Konflikteihin on aina joku syy olemassa - samoin kuin petostehtailuihin, missä vajaakuntoiset ja vanhuksetkin joutuu väkivallan ´ja rötöstämisen uhreiksi -siinä missä lapsetkn joskus. Ja kaikella toiminnalla on aina joku hintansa olemassa - rahassa mitattava tai tunteiden alueella kärsimys ynnä häpeätunteet - siksi vedätyksessä olot varmaaan aika tuskantäyteistä piinaa ihmisille - jopa omaisillekin joskus.
Voiko holtittomuutta nimittää tunteeksi tai käytökseksi silloin kun ihmisillä realiteetit tallella tai vajaakuntoisuus sitä luokkaa ettei tekojen tasolla oikein harkintakaan toimi? - teretule
Luulen puheet ja kirjoittaminen kohta Suomessa kielletään vain paskapuheet ja sanat sallitaan.
- Taikuritässä
Miksi Ruotsissa kehotetaan hankkimaan ruokaa varastoon siis jonkinlaista kriisivarastoa varten viikoksi vai 10 päiväksi? Meillä oli uutisissa tästä.
Taikuritässä kirjoitti:
Miksi Ruotsissa kehotetaan hankkimaan ruokaa varastoon siis jonkinlaista kriisivarastoa varten viikoksi vai 10 päiväksi? Meillä oli uutisissa tästä.
No eikö ne sanoneet uutisissa mitään, että miksi?
Minulla on sellainen kehoitus mennyt ihan ohi, mutta lupaan silti selvitä viikon ja kaksikin. Aina on varastossa jotain, jos ei muuta niin kaurahiutaleita, näkäriä, kahvia ja jotain säilykkeitä.- Taikuritässä
No ei ollut mitään selitystä. Ja ihmettelen, ettei täällä kommentoida. Yhtä Hakkaraista ja Hakkaraista vain.
Siinä oli puolen tusinaa virallisen näköistä miestä, liekkö jonkin kokouksen jäljiltä. Meni vähän nopeasti koko juttu. - teretule
Taikuritässä kirjoitti:
Miksi Ruotsissa kehotetaan hankkimaan ruokaa varastoon siis jonkinlaista kriisivarastoa varten viikoksi vai 10 päiväksi? Meillä oli uutisissa tästä.
Ruotsi on myös täynnä apinoita, selvä järkiset pärjäävät hyvin ex suomalaiset.
Taikuritässä kirjoitti:
No ei ollut mitään selitystä. Ja ihmettelen, ettei täällä kommentoida. Yhtä Hakkaraista ja Hakkaraista vain.
Siinä oli puolen tusinaa virallisen näköistä miestä, liekkö jonkin kokouksen jäljiltä. Meni vähän nopeasti koko juttu.Sen jotenkin hämärästi muistan, että joskus viime vuosituhannella, kun maailmantilanne oli jostakin syystä taas kerran extra pingoittunut, niin niitä turvahuoneita ja säilykevarastoja hössättiin.
Minkähän näköinen kriisi se voisi olla, joka kestäisi vain viikko viiva kymmenen päivä?
Joskus muistan, että meillä oli pankkilakko. Kauanko kesti, en muista.
Olisiko nyt siis kysymyksessä varautuminen pankkien serverien alasajoon hakkerien toimesta, vai mikä? Vai joku odotettavissa oleva elintarvikelakko?
No minä en ekana kuole nälkään, jos se kriisi ei sen kauempaa kestä, olipa miten oli.Tellukka kirjoitti:
Sen jotenkin hämärästi muistan, että joskus viime vuosituhannella, kun maailmantilanne oli jostakin syystä taas kerran extra pingoittunut, niin niitä turvahuoneita ja säilykevarastoja hössättiin.
Minkähän näköinen kriisi se voisi olla, joka kestäisi vain viikko viiva kymmenen päivä?
Joskus muistan, että meillä oli pankkilakko. Kauanko kesti, en muista.
Olisiko nyt siis kysymyksessä varautuminen pankkien serverien alasajoon hakkerien toimesta, vai mikä? Vai joku odotettavissa oleva elintarvikelakko?
No minä en ekana kuole nälkään, jos se kriisi ei sen kauempaa kestä, olipa miten oli.En tiedä, mutta olisiko kysymys tästä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/ruotsi-ei-sulje-pois-mahdollisuutta-sotilaallisen-hyokkayksen-kohteeksi-joutumisesta-puolustusselvitys-kaikkien-pitaisi-kyeta-selviamaan-viikon-ajan-omin-avuin/779611/- Taikuritässä
Juuri tuo. Kiitos.
- 1eero
Tietysti vihapuheet lisääntyy kun sitä pidetään yllä, sitä pitävät pieni joukko ääriaineksia tietoisesti ja netti on siihen hyvä väline jos kiihoitusta ei esiintyisi ei ihmisille muodostuisi mielikuvia eikä sitä ajateltaisi.
Tälläkin palstalla tiedetään minkä mieliset sitä harjoittaa, ne jotka vihaavat maahamuuttoa, EU:uta, ruotsalaisia, hallitusta etenkin Sipilää, en viitsi kertoa ketä puolustavat."liero"
Ja he jotka eivät hyväksy noita, puhuvat vihaa heitä kohtaan.
Molemmin-puolista "viha-puhetta" siis.
H.Ja lisäksi eri maahanmuuttajaryhmät vihaavat toisiaan.
Miten ne täällä eläisivät sovussa, kun eivät ole sitä tehneet kotimaassaankaan.
Tätäkö sinä eero haluat nähdä Suomessakin? Ruotsissa se on jo tätä päivää.
https://www.youtube.com/watch?v=SCKLs8LxDFM- 1eero
Tellukka kirjoitti:
Ja lisäksi eri maahanmuuttajaryhmät vihaavat toisiaan.
Miten ne täällä eläisivät sovussa, kun eivät ole sitä tehneet kotimaassaankaan.
Tätäkö sinä eero haluat nähdä Suomessakin? Ruotsissa se on jo tätä päivää.
https://www.youtube.com/watch?v=SCKLs8LxDFMEn oikeesti ajattele maahanmuuttajista yhtikäs mitään vaikka näen heitä keskustassa jossa harvemmin käyn, lähialueella asuu joitakin maahanmuuttajia jotka ovat työelämässä, 5-6 km keskustasta pakolaiskeskus joka lopetetaan ensikesänä. Tuttujen kanssa ei juuri puhuta näistä kun ei kiinnosta ihmisiä, eikä rasismi aiheetkaan puhuta.
Nettikeskusteluissa aihe tympäsee, no silläpuolen lahtee on vissii liiaksi tapetilla täällä pikku kaupungissa ei mikään ongelma. - DreamTeam2.0
Tellukka kirjoitti:
Ja lisäksi eri maahanmuuttajaryhmät vihaavat toisiaan.
Miten ne täällä eläisivät sovussa, kun eivät ole sitä tehneet kotimaassaankaan.
Tätäkö sinä eero haluat nähdä Suomessakin? Ruotsissa se on jo tätä päivää.
https://www.youtube.com/watch?v=SCKLs8LxDFMKuvottavaa vihaa kristittyjä, juutalaisia ja toisiaan kohtaan. Täytyy olla varsin yksinkertainen kuvitellessaan näiden yhdistämisen toimivan Euroopassa.
Pari kuukautta sitten Suomessa oli dokkari Pakistanista. Jo 7-vuotiaat uskontokoulussa opetetaan vihaamaan kristittyjä. DreamTeam2.0 kirjoitti:
Kuvottavaa vihaa kristittyjä, juutalaisia ja toisiaan kohtaan. Täytyy olla varsin yksinkertainen kuvitellessaan näiden yhdistämisen toimivan Euroopassa.
Pari kuukautta sitten Suomessa oli dokkari Pakistanista. Jo 7-vuotiaat uskontokoulussa opetetaan vihaamaan kristittyjä.Tänne tulee porukkaa islamilaisuutta pakoon ja saavat turvapaikan. Se on ihan oikein.
Sitten tulee islamilaisuus perässä ja heillekin myönnetään turvapaikka ( ja vaikka eivät turvapaikkaa saisikaan, niin kieltäytyvät poiskaan lähtemästä). Väkisinhän siinä tulee yhteenottoja ja se olisi pitänyt olla odotettavissakin, jos olisi pidetty silmät auki ja järki tallella. Mutta se ruotsalainen hyväuskoisuus ... Pakolainen otetaan pakolaisena ottamatta huomioon, mitä he ovat pakenemassa. Toinen toistaan pakenemassa samaan paikkaan ja tappelu jatkuu.- kuppaine
hunksz kirjoitti:
"liero"
Ja he jotka eivät hyväksy noita, puhuvat vihaa heitä kohtaan.
Molemmin-puolista "viha-puhetta" siis.
H.Juuri näin H.
Sehän tässä on kummaa kun asioista ei olisi useita värejä enää kuten oli ,
silloin kun vasemmisto oikeasti taisteli tosissaan työläisten sieluista, nin ainakin muutama viikko ennen vaaleja.
Nykyään on ainoastaan joku kehä ykkösen punaviher kuppaine kupla olemassa . - LabourParty
kuppaine kirjoitti:
Juuri näin H.
Sehän tässä on kummaa kun asioista ei olisi useita värejä enää kuten oli ,
silloin kun vasemmisto oikeasti taisteli tosissaan työläisten sieluista, nin ainakin muutama viikko ennen vaaleja.
Nykyään on ainoastaan joku kehä ykkösen punaviher kuppaine kupla olemassa .Aivan. Suomessa ei työtätekevillä ole enää omaa puoluetta eikä poliittista suojelijaa.
Päinvastoin, työtätekevistä on tullut sylkykuppi, alinta sakkaa.
Joku Lapin tunturin vierestä täällä kehuu roimasti vihreitä vaikka me helsinkiläisinä joudumme seuraamaan vierestä tuota hulluutta eduskunnassa, kaupunginvaltuustossa, marsseilla, mielenosoituksissa.
- teretule
En näe mitään vihapuheita vain totuutta, joita eräät haluavat olisivat niitä!
- suomivaarassa
Onneksi näitä vihapuhujia on loppujen lopuksi vähän meitä suomalaisia kohtaan, mutta sen lisääntyminen huolestuttaa kun suurin osa puolueista on ottanut sen ohjelmaansa.
Totuudenpuhujia matuista löytyy onneksi enemmänkin- teretule
Suomi on pieni jota ei kukaan kuuntele maailmassa, samoin Ruotsi.
- 0922W3
Meillä on valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä, muistaakseni 10 henkilöä, jotka tutkivat sitä, että tämä touhu ei mene ihan rönsyilyksi. Ihmisiä kiusataan nimellä ja puhutaan kaikenlaista pahaa, kun luullaan IP-osoittetteen saamista selville mahdottomaksi.
Puhumistako tarkoitat vai kirjoittamista.
Jos minä puhun paskaa jostakin ihmisestä, niin miten ihmeessä siihen liittyy IP-osoitteeni, ellen sitten videoi sitä puhettani netille (mikä taas ei tulisi minulle mieleenkään).- 532211
Tellukka kirjoitti:
Puhumistako tarkoitat vai kirjoittamista.
Jos minä puhun paskaa jostakin ihmisestä, niin miten ihmeessä siihen liittyy IP-osoitteeni, ellen sitten videoi sitä puhettani netille (mikä taas ei tulisi minulle mieleenkään).Jos sinä puhut(todistettavasti) paskaa vaikka minusta, kun saan henkilötietosi selville , niin silloin selvitän kotiosoitteesi joko itse tai pyydän erään kaverin selvittämään. Tehonnut on 100% varmasti. Paskanjauhaminen on loppunut.
- olkaapa-rehellisiä-
Jos on olemassa vihapuhetta , niin se taatusti kohdistuu aina omaan suomen kansaan,
oman kansalaisten mielipiteisiin,
omalla kansalla ku ei saa olla eriäviä mielipiteitä suvakkien kanssa
jotka ovat maahan muuttaneita ulkolaisia
jotka ovat saaneet suomen kansalaisuuden jo aikasemmin,
eikä suomen perus- kansa saa pitää omia puoliaan,
tämä vaikutelma on erittäin vahva ,
se aiheuttaa suurta närää ja epäoikeudenmukaisuutta kansamme keskuuteen,
on suuri vääryys syyttää aina v a i n yksistään suomalaisia vihapuheen sanomisesta,
kun asia ei ole ollenkaan noin,
on vastaikista mielipidettä vielä voimakkaampana mumujen taholta,
olkaapa rehellisiä tässäki asiassa,
suomalaisillekki pitää olla oikeudet pitää oma puoliaan,
jos ei osaa pitää omia puoliaan,
kohta on itsenäisyyskin suomelta kadonnu,
kohta emme saa aukasta suuta ollenkaan,
kohtuutta suomalaisten syyttelyyn,- 1eero
Otetaampa eduskunta joka on tavallaan leikkaus kansasta, monipuolue järjestelmä on siitä hyvä jossa puolueet ajavat omia ja yhteisiä asioita keskustelemalla ja äänestämällä, suomen etuja siellä ajetaan. Vaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa, vaalien välilläkin pääsee vaikuttamaan jos yleinen mielipide sitä vaatii.
- tööttt
-
Maa on vuosisatoja, ellei peräti tuhansia ollut jokseenkin syvästi eriarvoinen .
- ihmisten huono-osaisuudenkin sanotaan vain periytyvän ja siinä kaikki.
- se jokin esm äärimmäinen kateus ´ja kaunakuorma välillä kaatuu myös yhteiskunnan pienimpien js heikompien niskaan - työpaikoillakin - on ihmisiä, jotka johtotehtäviss ollessaan ilmoittaa että pelkkä paskasankohan sinäkin yhteiskunnassa oot jos joku on jaksamisen rajamailla kuormituksensa kanssa - kun kyse on luomisesta ihmisten toimintoina
- juoruja ihmisistä yleensä pidetään kiinnostavina ja todella myyviä hintaviakin juttuja julkimoilla - ja kilpailuviettisillä - kansaltahan niihinkin varat kerätään ja viedään
- perheissäkään ei vanhusten, naisten ja lastenkaan uupumista haluta nähdä kiellettynä puheenaiheena - koska se sysää ihmisten tunteita liikkeelle jos on kantaaottava
-yleensä ivaten vain sanotaan ihmisen potevan huomiota haluavaa esiintuloa
jos jonkin epäkohdan mainitsee ääneen.- xyz-
Minullakin on ollut ystävä, tai nainen, ikäiseni,, jota luulin ystäväkseni,
ja vähän ihmettelin, kun hän mollasi yhtä kolmatta kovasti
ja minä tyhmä aivan uskoin, että totta puhuu.
Asia on nyt minulle selvinnyt,
hän on juoruakka, joka keksii toisista pahoja juoruja ja levittelee niitä!
En enää viitsi olla hänen kanssaan.
Ei suomessa ole huono-osaisisia, on niitä jotka seneovat itseelleelleen aiheutautaneet.
- Vai_EI.ole
lapsissa on 130 000 köyhää ja eöämässään tuskin itse sitä ovat aiheuttaneet.
Lisäksi Suomen riesana ovat nuo Pertikki-tyyppiset kovanaamat,
joiden mielestä vain kuumaan Afrikkaan pitää lapsille viedä rahat.
Siksihän nuo sieltä nyt tunkeutuvat tänne Suomen ihmemaahan, Hölmölään,
jossa rahaa saa käteen ilman työn tekoa. - TOTTA-
"suomalaisillekki pitää olla oikeudet pitää oma puoliaan,
jos ei osaa pitää omia puoliaan,
kohta on itsenäisyyskin Suomelta kadonnu,
kohta emme saa aukasta suuta ollenkaan,
kohtuutta suomalaisten syyttelyyn!"
- MISTÄ-KÖ-HÄN-
Otsikkoon vastaan: MISTÄKÖHÄN?
No hätä!
Eläkkeet nousevat 0,55% mutta valitettavasti pieneen eläkkeeseen sen eurovaikutus on vähäinen. - peräti20centtiäkorotusta
hullun touhua nyky politiikka,
johtajat nostavat kymmeniätuhansia omia palkkojaan,
mutta se ihmisryhmä joka oikeesti tarvii ja kuluttaa, joista oikeesti olisi yhteiskunnalle hyötyä kulutuksen muodossa,
niin niille eläkkeet pienenee
tai muutaman sentin korotus,
sipilä ja orpo ovat kahelia sakkia, sekopäitä, - peräti20centtiäkorotusta
hullun touhua nyky politiikka,
johtajat nostavat kymmeniätuhansia omia palkkojaan,
mutta se ihmisryhmä joka oikeesti tarvii ja kuluttaa, joista oikeesti olisi yhteiskunnalle hyötyä kulutuksen muodossa,
niin niille eläkkeet pienenee
tai muutaman sentin korotus,
sipilä ja orpo ovat kahelia sakkia, sekopäitä,- Arvelisin
Eikö kahelit ja sekopäät ohjata yleensä hoitookn.
- Kahelit.ja.sekopäät
Sipilän hallituskaudella on talous menny parempaan suuntaan, jopa 72 % työllisyys tavoite saattaa onnistua.
- Taikuritässä
Eihän talouden paraneminen noista jäppisistä johdu.
Oikeat tuotteet, hinta, kysyntä ja markkinointi. Tuotteet menisivät näin kaupaksi, vaikkei ainutkaan hallituksen jäsen olisi syntynytkään. Muuallakin on nousukautta, ei yksinomaa Suomessa ja vaikkei heillä olisi Sipilöitä tai Orpoja jne.
Meidän jäppiset kun ovat vain varmistelemassa omaa etuaan ja samankaltaisten. - Nii.kertokaas
Kuka tässä on väittänyt kahelien ja sekopäitten ansioksi, joittenkin siellä on oltava tuumailemassa olisiko toisin menny paremmin joittenkin muitten hoidossa.
- riistopolitiikalle-loppu
Arvelisin kirjoitti:
Eikö kahelit ja sekopäät ohjata yleensä hoitookn.
joo,
se ihmetyttääki miksi niitä ei potkita pallistaan pois,
saavat vain vahinkoa köyhille ja työttömyydestä kärsivälle kansanosalle,
sipilä ja orpo hullujen huoneelle psykiatriseen terapiaan, muuten ne ei tajua röyhkeyttään, suomen kansan kurjistamista köyhyyteen,
molemmat tekee röyhkeää omaa etuaan tavoittelevaa politiikkaa,
- mummuviillokkia
Välittämisellä on väliä ja sekin kustannuskysymys
- enempi kuin asiaa
silloinkin kun ihmisiä viillellään milloin tai muilla teräaseilla
- jos pyssyistään panokset loppu.
Uhkien alle asettamisen sijasta mahdollisuuksien pohtimista.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa762509En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361809- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721597Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1181204
- 131146
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91116- 201019