Alka vanhemiten kuseakkin ruikkimalla. Näjy yleisten vessojen lattioilla pyttyjen juurissa!
Miehestä pihi?
45
482
Vastaukset
- henrjii
epäilen että edektio on pehmeä ei pissi siksi irto,
vaikka nuorempana olisi pysynyt pissaamaan kaarnan irti puusta- OlisipaMerkillistä
Kulkeeko virtsa myös erektion aikana?
- seeturauhanen
Tipottaa ja ei lennä. Vain pytyn juureen lattialle.
- Pakkopaitapytylle
Miksi. Hän. Ei. Istu pytylle. Kuin sähkötuoliin. Sido hänet kiinni.
- kokeileitse
Pakkopaitapytylle kirjoitti:
Miksi. Hän. Ei. Istu pytylle. Kuin sähkötuoliin. Sido hänet kiinni.
Yleisissä vessoissa ei ruveta talvipalsoja riisuu tippojen takia.
- Heikunkeikku
Jos minä olisin mies, niin ilman muuta istuisin pytylle. Ei tarvitsisi miettiä, että mihinkä se pissu nyh suuntaa. Sinne alas se menis vaikka laidan kautta kiepurtaen.
Oon ihmetellyt, että kuinkahan niin moni seisojaaltaan alkaa. Siinä on aivan liian suuri mahdollisuus, että sihahtaa väärään paikkaan.
Niin, siis ja sillä tavalla, että suosittelen istumista.
Annoin hyvän neuvon, ottakaa vaarin.- henrjii
mää kerran yritin, mutta sieltä reunuksen ja pöntönvälistä se pissi vaan tuli lattialle
- pirremiinapa
:)))
- Heikunkeikku
henrjii kirjoitti:
mää kerran yritin, mutta sieltä reunuksen ja pöntönvälistä se pissi vaan tuli lattialle
Enpä usko. Uskon, että pientä höpinänpoikasta aloit vääntämään. Mukamas vitsiä visertelit:)
Saanko sanoa salaisuuden?
Mun hokaamis-salaisuuden siis.
Tämä on tiukkaa Tietoa ja monen vuoden kokemuksen tuottamaa ehdotonta tietämystä.
Jos menen kylään naisen luo. Naisen, joka asuu yksin.
Oukkidoukki ja jos siinä kyläilyn lomassa pissulle halajan ja menen vessaan, niin AINA vessanpöntön kansi on sievästi alhaalla. Niinku mullakin on.
No joo, tarina jatkuu siten, että jos menenkin semmoseen kyläpaikkaan, jossa asuu mies ja nainen, niin usein on vessanpöntön kansi auki. Siis auki-auki. Molemmat kannet auki. Siitä näpsäkkäänä tyttönä vedän johtopäätöksen, että ahhhHhhhaa tää mies pissuu seisojaltaan.
Jos kyläilen miehen luona, joka asuu issekseen yksin, niin kertakaikkisesti pönttö on aina viimesen päälle auki. On kuin alaston.
No joo taas. Jos meen kylään jossa edelleen asuu mies ja nainen, MUTTA pönttö ei ole aivan avoimenaan, niin aattelen, että AhhHHHaaa toi mie pissuskelee istuaaltaan:)
Aviomieheni istui pissunsa kera. Koskaan se rinkula mikä-nimeltään-onkin ei ollut ylhäällä, mutta kun aloin kaveeraamaan miehen kuoleman jälkeen toisen miehen kanssa, joka pöntön edessä seistä törötti lorottaessaan, niin oli aluksi peräti outoa, kun AINA molemmat kannet olivat ylhäällä. Aina.
Kukin tekee toimituksen kuten tekeekin, mutta MUN neuvoni on kuitenkin parahin.
Pysyis pöntön kannetkin siististi kiinni ja pissut menis oikeisiin osoitteisiin, jos istuisi kunnolla alaha. - henrjii
joo mulla saattaa olla jokin rakenteelinen vika
- Heikunkeikku
henrjii kirjoitti:
joo mulla saattaa olla jokin rakenteelinen vika
Ei varmaankaan ole.
Kenties vain totuttu tapa:)
Jokaisella on omat tapansa ja olkoot niin.
Mut kuiteski mun ehdotus On varteenotettava :) - EttäSimmottisko
Ja missä se varsi pidetään?
Pitääkö olla jäykkä vai joustotilassa? - Lempitonttu
Heikunkeikku kirjoitti:
Enpä usko. Uskon, että pientä höpinänpoikasta aloit vääntämään. Mukamas vitsiä visertelit:)
Saanko sanoa salaisuuden?
Mun hokaamis-salaisuuden siis.
Tämä on tiukkaa Tietoa ja monen vuoden kokemuksen tuottamaa ehdotonta tietämystä.
Jos menen kylään naisen luo. Naisen, joka asuu yksin.
Oukkidoukki ja jos siinä kyläilyn lomassa pissulle halajan ja menen vessaan, niin AINA vessanpöntön kansi on sievästi alhaalla. Niinku mullakin on.
No joo, tarina jatkuu siten, että jos menenkin semmoseen kyläpaikkaan, jossa asuu mies ja nainen, niin usein on vessanpöntön kansi auki. Siis auki-auki. Molemmat kannet auki. Siitä näpsäkkäänä tyttönä vedän johtopäätöksen, että ahhhHhhhaa tää mies pissuu seisojaltaan.
Jos kyläilen miehen luona, joka asuu issekseen yksin, niin kertakaikkisesti pönttö on aina viimesen päälle auki. On kuin alaston.
No joo taas. Jos meen kylään jossa edelleen asuu mies ja nainen, MUTTA pönttö ei ole aivan avoimenaan, niin aattelen, että AhhHHHaaa toi mie pissuskelee istuaaltaan:)
Aviomieheni istui pissunsa kera. Koskaan se rinkula mikä-nimeltään-onkin ei ollut ylhäällä, mutta kun aloin kaveeraamaan miehen kuoleman jälkeen toisen miehen kanssa, joka pöntön edessä seistä törötti lorottaessaan, niin oli aluksi peräti outoa, kun AINA molemmat kannet olivat ylhäällä. Aina.
Kukin tekee toimituksen kuten tekeekin, mutta MUN neuvoni on kuitenkin parahin.
Pysyis pöntön kannetkin siististi kiinni ja pissut menis oikeisiin osoitteisiin, jos istuisi kunnolla alaha.Naurattipa nauratti. Siis olet hankkinut empiiristä tietoa ja vertailevaakin.
Naapurissa on Niagara! Heikunkeikku kirjoitti:
Enpä usko. Uskon, että pientä höpinänpoikasta aloit vääntämään. Mukamas vitsiä visertelit:)
Saanko sanoa salaisuuden?
Mun hokaamis-salaisuuden siis.
Tämä on tiukkaa Tietoa ja monen vuoden kokemuksen tuottamaa ehdotonta tietämystä.
Jos menen kylään naisen luo. Naisen, joka asuu yksin.
Oukkidoukki ja jos siinä kyläilyn lomassa pissulle halajan ja menen vessaan, niin AINA vessanpöntön kansi on sievästi alhaalla. Niinku mullakin on.
No joo, tarina jatkuu siten, että jos menenkin semmoseen kyläpaikkaan, jossa asuu mies ja nainen, niin usein on vessanpöntön kansi auki. Siis auki-auki. Molemmat kannet auki. Siitä näpsäkkäänä tyttönä vedän johtopäätöksen, että ahhhHhhhaa tää mies pissuu seisojaltaan.
Jos kyläilen miehen luona, joka asuu issekseen yksin, niin kertakaikkisesti pönttö on aina viimesen päälle auki. On kuin alaston.
No joo taas. Jos meen kylään jossa edelleen asuu mies ja nainen, MUTTA pönttö ei ole aivan avoimenaan, niin aattelen, että AhhHHHaaa toi mie pissuskelee istuaaltaan:)
Aviomieheni istui pissunsa kera. Koskaan se rinkula mikä-nimeltään-onkin ei ollut ylhäällä, mutta kun aloin kaveeraamaan miehen kuoleman jälkeen toisen miehen kanssa, joka pöntön edessä seistä törötti lorottaessaan, niin oli aluksi peräti outoa, kun AINA molemmat kannet olivat ylhäällä. Aina.
Kukin tekee toimituksen kuten tekeekin, mutta MUN neuvoni on kuitenkin parahin.
Pysyis pöntön kannetkin siististi kiinni ja pissut menis oikeisiin osoitteisiin, jos istuisi kunnolla alaha.Olitpa hauskan kertomuksen laatinut, ja oikein kokemusperäistä tietoa aiheesta. Kyllä se on nyt fakta-homma, että asia on just niin kuin kirjoitit. Joka muuta yrittää väittää, todistakoon!
Ei se mistään piheydestä johdu. Jos niin pihi onkin, että vaan liruu, niin paremminhan se pytyn sisälle osuu kun sen yläpuolella kerran seisoo.
- 1eero
Tähän aikaan vuodesta juosten kustu.
Käyttävätkö yleisiä vessoja vain vanhat ukot?
Ajattelitko että nuoret miehetkin pissaavat lattialle, paljon mahdollista, muttei kai kysyjän kotona sentään...
Kyl se pissan joka aamuine luuttuaminen ottaa päähän..- Täys-osumia-kaakko3
pirremiina kirjoitti:
Ajattelitko että nuoret miehetkin pissaavat lattialle, paljon mahdollista, muttei kai kysyjän kotona sentään...
Kyl se pissan joka aamuine luuttuaminen ottaa päähän..Pitkän harjoittelun tuloksena pystyy saavuttamaan täsmä tähtäyksen. Ellei muuten, piipun päähän kannattaa kiinnittää kiväärin tähtäin vaikka kuminauhalla.
pirremiina kirjoitti:
Ajattelitko että nuoret miehetkin pissaavat lattialle, paljon mahdollista, muttei kai kysyjän kotona sentään...
Kyl se pissan joka aamuine luuttuaminen ottaa päähän..Kotona varmaan, mutta yleisissä vessoissa on pisoaarit. Niihin ei istualtaan yletä. Aloituksen pointti taitaa olla vanhojen miesten mollaaminen. Olisiko Kärpäsläppä asialla?
- oisinhan.mies
Jos olisin mies en lorottaisi seisaaltaan, miksi sen tekisin.
Saattaisi se mieli muuttua, jos oikeasti olisit mies, käy se toimitus vaan niin paljon helpommin. Ei se niin suurta taitoa vaadi pitää se suihku, tai liru, pytyn reunojen sisäpuolella.
- oisinhan.mies
Onko se miehisyyden mittaa sekin. Naisen kannalta ehkä ei.
- Heikunkeikku
entinenmiäs kirjoitti:
Saattaisi se mieli muuttua, jos oikeasti olisit mies, käy se toimitus vaan niin paljon helpommin. Ei se niin suurta taitoa vaadi pitää se suihku, tai liru, pytyn reunojen sisäpuolella.
Ehkä on kysymys vain tavasta?
Minä vetäskelin mielipiteeni tuola ketjun aikasemmassa kohdassa, koska lähes 30 vuotta istuvan pissujan kanssa aviossa elin. Helposti hän pissui:)
En ymmärrä millä tavalla olisi helpompaa sillee seisojaltaan?
Seisojaltaan-mieheni taas sanoi, että on tottunut siten ja asia ei onnistu muuten.
Ei tarvitse vastata, kun tämmösiä höpisen. Itteäkin hävettää.
Pitäis varmaan mennä maata:) oisinhan.mies kirjoitti:
Onko se miehisyyden mittaa sekin. Naisen kannalta ehkä ei.
Ei, vaan käytännöllisyyden. Vai oletko kade, kun itse joudut vetelemään housut nilkkoihin ja istuutumaan;) Ja ennenkuin jatkat, sanon, että minä miehenä olen se, joka sen vessanpytyn(kin) joutuu siivoamaan ja sitä siivoamista tahtoo olla enempi sen toisen puoliskon jäljiltä ja se on totuus. Alkaa jo tympimään nämä mies vs nainen jutut. Tässä mielessä sukupuolesta ole kiinni vaan persoonasta.
Heikunkeikku kirjoitti:
Ehkä on kysymys vain tavasta?
Minä vetäskelin mielipiteeni tuola ketjun aikasemmassa kohdassa, koska lähes 30 vuotta istuvan pissujan kanssa aviossa elin. Helposti hän pissui:)
En ymmärrä millä tavalla olisi helpompaa sillee seisojaltaan?
Seisojaltaan-mieheni taas sanoi, että on tottunut siten ja asia ei onnistu muuten.
Ei tarvitse vastata, kun tämmösiä höpisen. Itteäkin hävettää.
Pitäis varmaan mennä maata:)No, onhan se nyt helpompaa kun ei tarvi kun vähän housun kaulusta edestä laskea. Minä taas en ymmärrä, miksi niin suuri haloo, että seisaaltaan vai istualtaan. Tai no, ymmärrän kai kuitenkin, kaikilla miehillä ei välttämättä ole "tarkkuuspissaaminen" oikein hallussa;)
- Heikunkeikku
entinenmiäs kirjoitti:
No, onhan se nyt helpompaa kun ei tarvi kun vähän housun kaulusta edestä laskea. Minä taas en ymmärrä, miksi niin suuri haloo, että seisaaltaan vai istualtaan. Tai no, ymmärrän kai kuitenkin, kaikilla miehillä ei välttämättä ole "tarkkuuspissaaminen" oikein hallussa;)
Jaha:) Että "tarkkuuspissaaminen" oikein hallussa.
Kuhan visertelet. Mä en visertele mitään.
Minulle on ihan sama, miten kukin pissuilee. Tyyrääkö ylläältä siten, että lorisee viimesen päälle vai tyyrääkö sivulaidalle, että lorisuus tyrehtyy vaimeaksi luiskahdukseksi kohti alhaalla olevaa loppukuppia.
Aloituksen aihe sinänsä oli niin hupaisa, kaikkine kirjoitusvirheineen, että joku ihme hepulikohtaus tryykäs sormiini ja sitten vaan aloin kirjoittamaan ja mitään en sille voinut. Heikunkeikku kirjoitti:
Jaha:) Että "tarkkuuspissaaminen" oikein hallussa.
Kuhan visertelet. Mä en visertele mitään.
Minulle on ihan sama, miten kukin pissuilee. Tyyrääkö ylläältä siten, että lorisee viimesen päälle vai tyyrääkö sivulaidalle, että lorisuus tyrehtyy vaimeaksi luiskahdukseksi kohti alhaalla olevaa loppukuppia.
Aloituksen aihe sinänsä oli niin hupaisa, kaikkine kirjoitusvirheineen, että joku ihme hepulikohtaus tryykäs sormiini ja sitten vaan aloin kirjoittamaan ja mitään en sille voinut.Enhän visertele. Eikös aloituksessa juuri siitä ollut kysymys, tarkasta pissamisesta tai sinne päin pissaamisesta. Olisiko yleisellä siisteyskäsitykselläkin jotain osaa taikka arpaa tässä asiassa.
Joskus muinoin armeijassakin tuli kuntsari, kun ampui tarkasti (siis aseella). Parempi se on pissuakkin tarkasti, vaikkei tule kuntsaria mutta pääsee vähemmällä siivoamisella. Ja jos se siivoaja on joku muu, niin vois kai sitäkin muutakin vähän ajatella. Se on sitten eri asia, jos sihti on täysin pielessä tai muuten vaan hakuammuntaa, sitten olis paree ensin istua.
- Gambelaase
Ja sitten ku vessasta keittiön tuolille jos ei oo kalsareita niin ah mistä ne itpat tuli :)
- omaiskärsijä
Juuh, oliskin vaan tipoista kysymys. Mutta kun joka saakelin aamu revin sängystä kusiset lakanat, vaimon puolelta. Pidätyskyky täysin poissa. Illalla taas puhtaat lakanat ja Attendsit alle, ettei vielä patjakin kuseentuisi. Ja pyykkiä riittää. Kun selviäisikin vain tipoilla keittiön tuolilla.
- pirremiinapa
Eikö hänelle saa kunnon vaippoja, ja petiin lisäksi sellaiset kosteutta imevät aluspedarit, jotka voi heittää meneään aamulla.
Ei meillä mieskasteölut petiä, lakanoita kun oli kunnolla varustauduttu. pirremiinapa kirjoitti:
Eikö hänelle saa kunnon vaippoja, ja petiin lisäksi sellaiset kosteutta imevät aluspedarit, jotka voi heittää meneään aamulla.
Ei meillä mieskasteölut petiä, lakanoita kun oli kunnolla varustauduttu.Siis kysyin omaishoitajakärsijältä.
- kusetuskos
Tosin koulussa kusirännit ja ohi menee sen minkä nuorena oppii......
- ö-Öö
Pisuaari
Niitä ei oikein koskaan ole missään. Siis miesten kusipytty. Kaikki vessat suunniteltu naisia varten, siis istualtaan kuseskelua ajatellen, miehet kusee seisaaltaan. Puolet ihmiskunnasta kuitenkin suurinpiirtein miehiä, meitä ei ajatella tässäkään asiassa ollenkaan. Olemassa fysiologisia eroja sukupuolten välillä.
Yks toinen asia. Miks vessoissa ei oikein koskaan ole tietsikkasysteemeitä pornon katselemista varten. Aikoinaan sentään joskus oli vessoja, missä oli telineet pornolehtiä varten? Josssain 16 lapsen lestaatikodissa itsetyydytykselle hankala löytää yksityistä paikkaa muualta, kuin paskahuussista, nii kyllä siellä pitäis olla tarvittavia tarvikkeita vakiovarusteena. Pitääkin laittaa Hikiän kuntaan aloite asiaan, että terveyshuolto ottaa tämän asian huomioon.
Loispummieläkeläisille se ja sama, kaikki käyttää vaippoja
=DW=- Lempitonttu
Tuosta fysiologisesta erosta olen silloin kade, että jos on pururatalenkillä, niin mies voi suhahtaa kuusen taa, mutta naisena joutuu kaivautumaan syvälle pöpelikköön, ettei pyllerö pyllykkä paista pururadalle.
Männä kesänä menin laivalla naapuriin ja vahingossa avasin oven. Jotenkin lamaannuin: mitä nuo täällä tekee? seisovat? ja heitä on monta?
Toivuttuani kirmasin oikeaan osoitteeseen. Sen pituinen se. - Lempitonttu
Tarkennus: olin siis vahingossa vauhdikkaasti menossa miestentoilettiin.
Merkillistä on se, että oven avattuani, kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä, kunnes...
- Sinisetsangat-mustalasit
"Olet nurkassa ruikkiva rakki"
Tuon tapainen laulukin oli. Ehkä äM Alatalon kiekumana. - tööttt
Passaahan sitä kansanedustajana vissiin elvistellä letkein lantein....
Oikeasti suomalaisen työkansan elo silleen lapsesta saakka aika rankka ja raju
- kyllähän meitä häpeällä kruunattuja riittää
- silleen ikänsä kun on hajuissa kasvanut
- ei ikänäs oo tarvinnu pakosti lähteä ulkomailtakaan tauteja hakemaan
-kotimaisuusastekin silleen ylipursuavan runsas.
Kauniisti ja lempeästi suomalaiset ammatti.ihmiset osaavat hoitaa heitäkin
joilla ei enää pelaa mikään
joten ålå ole milläsikään......
-aloitus lie ala-arvoista prpakandaa vanhenevien ikäihmisten ongelmakentästä.... - iäisyysongelma
Ennen vanhaan vessoissa oli lappu: astu askel lähemäksi,ei se ole niin pitkä,kun luulet!
- kakkeliukkeli
Onpas kertakaikkiaan mielenkiintoinen keskustelunaihe. Tein tänään wessassa kokeilun eli kakkasin seisaaltaan ja tulos oli hämmentävä. Noin puolet osui pönttöön ja loput sen ulkopuolelle. Vaatii harjoittelua jotta kaikki menee maaliin.
- Lempitonttu
Yök.
- Lämmintorttu
Siksikö ennen vanhaan vessoja sanottiin paskiksiksi, kansanomaisesti p a s k a huussi. Niissä sai toimia miten parhaaksi näki.
Tämä - ilmeisesti vanhan naisen - katkera aloitus on sikäli huvittava, että naiset ovat tämän pissimiskysymyksen kohdalla varsin heikoilla. Heillä kun ei ole vaihtoehtoja.
Sisätiloissa on samantekevää istunko vai seisonko, kun itse jälkeni siivoan, mutta ulkona raittiissa ilmassa pissiminen on miehelle nautinto, josta naisilla ei ole aavistustakaan! Ja jos he joskus siihen tilanteeseen joutuvat, heille se on kärsimys.
Peniskateutta?- puhtaat.kädet
Sama se kuinka ja mihin pissii, kun ei toisen taskuun tai itsensä päälle.
Ketjusta tuli mieleeni tarina maalaisesta, joka oli serkkunsa luona kaupungissa. Kävivät baarissa ja siellä yhdessä vessassa. Kaupunkilainen pesi käteensä, ja huomautti serkulleen, että meillä kaupungissa on tapana aina pestä kädet tällaisen toimenpiteem jälkeen.
Niin, sanoi maalaispoika, mutta siellä maalla meillä ei ole tapana kusta käsiimme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039