Aina kun on kerrottu MV-lehden joutuneen lopettamaan toimintansa, minkä se on jo muutaman kerran tehnytkin, nousee se rehellisten ja päivänvalon kestävien ihmisten suureksi riemuksi tuhkasta, kuten Feeniks-lintu. Taas on uutiskanava, mikä kertoo totuudet, kun valtamedia ei halua, tai saa sitä tehdä.
Niillä, joilla on puhtaat jauhot pussissa, ei ole mitään pelättävää, kun sitten taas niillä muilla on asia toisella tavalla.
MV-lehti kuin feeniks-lintu
15
73
Vastaukset
- säikähtänyt
Noin juuri. Nyt taas tämän säikäyksen jälkeen tuota lehteä osaa arvostaa.
Heh suvakkien vuosi vaihtui synkästi. Siksi ne eilen riehuivat humalapäissään helsingissä ja pahoinpitelivät ihmisiä. Mitäs suvakki tähän?
Mvlehti on henkireikä, ja sille oleva kaipaus ja kysyntä kertoo yhteiskuntamme eriarvoisuudesta, korruptiosta ja sensuroidusta diipadaapa valtamediasta. Valtaa pitävien (edustuksellinen demokratia on käännetty äänestäjien enemmistöä vastaan) likaiset jauhot ovat edelleen likaisia, kerrottiin niistä tai ei. Mutta kansalaisten on hyvä tietää missä oikeasti mennään, ja ehkä vasta painostuksesta järjestelmä alkaisi tervehtyä. Että vilungin tekijät voitaisiin saattaa häpeään ja katumaan, toisaalta psykopaatit että narsistit ei nyt vaan tee sitä.
- jahyväniin
Ilman MV-lehteä väärinkäytöksiä olisi paljon enemmän. Hyvä, että joku pitää kuria yllä.
- fyrk
Lehden rahoitus olisi vain saatava kuntoon, kestävälle pohjalle.
- kärkkäs
Ainakaan Stokka ei uskalla mainosta MV-lehden sivuilla.
- p.apukaija
MV kertoo sen, mistä virallista liturgiaa toistava media vaikenee.
- fxlintu
-totuus ei pala tulessakaan, sanotaan
- niinmielenipahoitin
Olipa kamalaa kuultavaa SKE-Jallun striimissä kun SKE-Sami luovuttaa ja suvakoituu. Aiemmin hän teki kuuluvalla äänellä selväksi jos et usko joudut helvettiin. Nyt hän luovuttaa ja antaa olla koska elinikäideksi ei jousta.
Nyt sitten vittu lehti on auki 2 viikkoa. - mv.Mahtava.Vedätys
Paska kelluu, kun siinä on liikaa aivopierua joukossa.
- SuvakinUnelma
Pitääkin nyt suvakkien kiusaksi laittaa muutama kymppi MV-lehdelle jotta on edellytyksiä jatkaa!
Näin hienosti voi kusta suvakin naamaa päin kun laittaa vähän rahaa suvakkien vihaaman lehden toiminnan tukemiseen!- Rovoteiriitä
Eikö sinulta liikenisi yhtään enempää tärkeän asian puolustamiseen?
- mv.Mahtava.Vedätys
Rovoteiriitä kirjoitti:
Eikö sinulta liikenisi yhtään enempää tärkeän asian puolustamiseen?
Mä laitoin just miljoona bitcoinia ja ostin koko julkaisun. Nykyinen kuona-MV kuopataan ja julkaisu on uudelta nimeltään Uzi Pravda ja siinä sitä sitten on totuutta kerrakseen.
- Torstinvitutus
Jo pelkästä vittuilun ilosta kannattaa lahjoittaa nyt roposensa MV-lehdelle!
- salattavaaon
Kyllähän se niin on, että kalikka kalahtaa vain niihin, joilla on jotain salattavaa, tai pimitettäviä väärinkäytöksiä. Siitä johtuu se helvetinmoinen älämölö MV-lehteä vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa442043En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91281
- 121078
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 81952