Racinen tekemä kansalaisaloite lestadiolaispaholaisen aktiivimallia vastaan on kerännyt jo yli 107 000 kannattajaa. Tämä luku tekee siitä kaikkien aikojen suosituimman kansalaisaloitteen, joka pyrkii kumoamaan voimassa olevaa virheellistä lainsäädäntöä. Toiseksi eniten keräsi homofobinen homoavioliiton kumoamiseen tähtäävä kansalaisaloite (joka hylättiin) 106 000 nimeä.
Seuraava etappi olisi ohittaa homotusaloite ja tulla kaikkien aikojen suosituimmaksi kansalaisaloitteeksi ikinä, se vaatii vielä n. 60 000 kannattajaa. Jos tämä vauhti jatkuu on homotusaloite ohitettu tämän kuun lopulla viimeistään ja sittenkin on vielä lähes 5/6 keräysaikaa jäljellä.
Merkittäväksi tämän tekee se, että päinvastoin kuin homotus, niin tätä aloitetta on pyritty lyttäämään valtamedian ja kokoomuksen toimesta sekä hyökätty jopa aloitteen tekijän henkilöä vastaan, joka on paitsi kuvottavaa niin myös odotettua kokoomuslaisuutta.
Racinen aloite kaikkein suosituin ikinä
50
242
Vastaukset
- turhaavaivaa
Sama se vaikka keräisi 2 miljoonaa kannattajaa, hallitus on sanonut että aktiivimalli on ja pysyy.
Sinisten taru on muutenkin lopussa (heitä ei siis kiinnosta)
Sipilän keskusta ei anna Sipilän menettää kasvojaan arvovaltatappioon (keskusta ei uskalla)
Kokoomukselle tämä on unelma (joten siltä suunnalta on turha odottaa muutoksia)- oipoiiiii
Selvästi suurempi osa väestöstä kannattaa kuin vastustaa aktivointia. Sikäli aloitteen touhuaminen on vain toimintaterapiaa. Ainakin persut ja vassarit vastustaa kaikkea, ja ennen kaikkea työntekoa.
oipoiiiii kirjoitti:
Selvästi suurempi osa väestöstä kannattaa kuin vastustaa aktivointia. Sikäli aloitteen touhuaminen on vain toimintaterapiaa. Ainakin persut ja vassarit vastustaa kaikkea, ja ennen kaikkea työntekoa.
Tämä tutkimus on mennyt multa ohi, joten annatko linkin.
- typeryyden.huippu
Hallituksen on pakko perua se, koska se on PERUSTUSLAINVASTAINEN ! Ja täysin järjetön jo muutenkin.
Kertoo vain miten hölmö ja saamaton hallitus meillä on. Kaikki lait mitä se on tehnyt on syvältä. Kiitos sipilä, kokoomus ja Soini, köyhien puollustajat.
Työkkäri on täynnä vuokrafimojen 0- sopimus töitä, puhellinmyyntityötä, joka pitäisi lailla kieltää, se on kotirauhan häirintää.
Hallitus ei ole saanut aikaan yhtään UUTTA työpaikkaa, vaan rahaa palaa tutkimuksiin tutkimusten jälkeen. Mutta tp. on menetetty ja menetetään, kun Bernerin tuhotyö paljastuu laajuudessaan. VR yksityistetään, sijalle halpatyövoimaa. Sote, mehiläinen maksaa mitä maksaa työntekijöilleen.Ect.Lisäksi muut monikansalliset yhtiöt..
Kun Prisma haki työntekijöitä uuteen liikkeeseen. 800 haki töitä, paikkkoja oli 130. Että revi siitä.
Se eniten allekirjoituksiako siinä aloitteessa se oleellinen asia on?
- erkkitässämoi
Miten niin oleellisinta?
- FUCKIFUUUC
Oleellisinta on tietysti aloitteen erinomainen sisältö.
Mutta se on hienoa, että ihmiset taistelevat suurin joukoin omista oikeuksistaan lestadiolaispaholaista vastaan. FUCKIFUUUC kirjoitti:
Oleellisinta on tietysti aloitteen erinomainen sisältö.
Mutta se on hienoa, että ihmiset taistelevat suurin joukoin omista oikeuksistaan lestadiolaispaholaista vastaan.Ok....ajattelinkin että aloituksesta huolimatta varmasti sisältö on tärkeämpi kuin ylittää joidenkin muiden aloitteiden kannatus.
FUCKIFUUUC kirjoitti:
Oleellisinta on tietysti aloitteen erinomainen sisältö.
Mutta se on hienoa, että ihmiset taistelevat suurin joukoin omista oikeuksistaan lestadiolaispaholaista vastaan.Miksi edes läheskään kaikki työttömät tai vihervassut eivät ole allekirjoittaneet aloitetta :O?
- FUCKIFUUUC
usko.vainen kirjoitti:
Miksi edes läheskään kaikki työttömät tai vihervassut eivät ole allekirjoittaneet aloitetta :O?
Samasta syystä kuin muidenkaan aloitteiden kannattajat eivät allekirjoittaneet, poislukien ehkä homoavioliiton vastustajat, he varmaankin allekirjoittivat kaikki aloitteensa.
Kansalaisaloitteilla ei uskota olevan todellista merkitystä, koska niistä 99% hylätään. FUCKIFUUUC kirjoitti:
Samasta syystä kuin muidenkaan aloitteiden kannattajat eivät allekirjoittaneet, poislukien ehkä homoavioliiton vastustajat, he varmaankin allekirjoittivat kaikki aloitteensa.
Kansalaisaloitteilla ei uskota olevan todellista merkitystä, koska niistä 99% hylätään.Minä kysin juuri niitä syitä miksi kaikki työttömät ja vihervassut eivät ole allekirjoittaneet.
- FUCKIFUUUC
usko.vainen kirjoitti:
Minä kysin juuri niitä syitä miksi kaikki työttömät ja vihervassut eivät ole allekirjoittaneet.
No lähdetään liikkeelle työttömistä, eli syitä miksi eivät ole allekirjoittaneet
1) Ei uskota kansalaisaloitteiden voimaan (kattanee 95% äänestämättömistä)
2) Ei ole tietokonetta tai internet yhteyttä
3) Ei ole tietoinen aloitteesta
4) Yhteiskunta ei kiinnosta ts. syrjäytynyt
Siinä nyt muutama joka kattanee 99% niistä jotka eivät äänestäneet
En tiedä mitä tarkoitat vihervassuilla, voitko määritellä termin.
Tarkoittaako vihervassu kenties persuäänestäjää, kuten Timo Soini sanoi. - FUCKIFUUUC
FUCKIFUUUC kirjoitti:
No lähdetään liikkeelle työttömistä, eli syitä miksi eivät ole allekirjoittaneet
1) Ei uskota kansalaisaloitteiden voimaan (kattanee 95% äänestämättömistä)
2) Ei ole tietokonetta tai internet yhteyttä
3) Ei ole tietoinen aloitteesta
4) Yhteiskunta ei kiinnosta ts. syrjäytynyt
Siinä nyt muutama joka kattanee 99% niistä jotka eivät äänestäneet
En tiedä mitä tarkoitat vihervassuilla, voitko määritellä termin.
Tarkoittaako vihervassu kenties persuäänestäjää, kuten Timo Soini sanoi.Vielä tarkennuksena kerro mitkä seuraavien puolueiden kannattajista ovat vihervassuja
1) Nukkuvien puolue ts. äänestämättömät
2) Kokoomus
3) Kepu
4) Sininen Tulevaisuus
5) RKP
6) PS
7) SDP
8) KD
9) Vasemmistoliitto
10) Vihreät FUCKIFUUUC kirjoitti:
No lähdetään liikkeelle työttömistä, eli syitä miksi eivät ole allekirjoittaneet
1) Ei uskota kansalaisaloitteiden voimaan (kattanee 95% äänestämättömistä)
2) Ei ole tietokonetta tai internet yhteyttä
3) Ei ole tietoinen aloitteesta
4) Yhteiskunta ei kiinnosta ts. syrjäytynyt
Siinä nyt muutama joka kattanee 99% niistä jotka eivät äänestäneet
En tiedä mitä tarkoitat vihervassuilla, voitko määritellä termin.
Tarkoittaako vihervassu kenties persuäänestäjää, kuten Timo Soini sanoi.vihervassut:
7) SDP
9) Vasemmistoliitto
10) Vihreät- FUCKIFUUUC
usko.vainen kirjoitti:
vihervassut:
7) SDP
9) Vasemmistoliitto
10) VihreätNo niin nyt asia on helpompi. Vihervassuista kuten esität on valtaosa suomenruotsalaisia ja oikeistolaisia siksi ei työttömien arki kiinnosta. Toki noissa puolueissa on vasemmistolaisiakin mutta he ovat vähemmistössä. Vihreät on kokoomuksen puisto-osasto.
Mutta entä äänestäjäkunta. Valtosa suomalaista on arvoiltaan vasemmistolaisia, mutta puolueista ei taida löytyä yhtään oikeasti vasemmistolaista puoluetta. usko.vainen kirjoitti:
Miksi edes läheskään kaikki työttömät tai vihervassut eivät ole allekirjoittaneet aloitetta :O?
Miksi kristinuskonharhaiset eivät jeesuslapsen nimeen ole allekirjoittaneet osoittaakseen armoa heikompiosaisia kohtaan?
he-ma kirjoitti:
Miksi kristinuskonharhaiset eivät jeesuslapsen nimeen ole allekirjoittaneet osoittaakseen armoa heikompiosaisia kohtaan?
Minä ainakin kannatan sktä, että he menevät töihin 🤗
usko.vainen kirjoitti:
Minä ainakin kannatan sktä, että he menevät töihin 🤗
Kuinka monta olet valmis palkkaamaan?
- Ateisti68
usko.vainen kirjoitti:
Minä ainakin kannatan sktä, että he menevät töihin 🤗
Ja mistähän niitä töitä nyt yhtäkkiä löytyisi kaikille työttömille?
Ateisti68 kirjoitti:
Ja mistähän niitä töitä nyt yhtäkkiä löytyisi kaikille työttömille?
Niin kauan kuin avoimia työpaikkoja on ja tänne tullaan ulkomailta töihin töitä kyllä on kun tehdä viitsii mutta tästä on oma ketjunsa en ala samaa taas jauhaa 🤗
usko.vainen kirjoitti:
Miksi se olisi minun tehtäväni?
Maksaja tietysti.
Kun olet sitä mieltä, että työttömien pitää mennä töihin, niin toki olet valmis palkkaamaan ainakin 10 työtöntä elämiseen riittävällä palkalla.he-ma kirjoitti:
Maksaja tietysti.
Kun olet sitä mieltä, että työttömien pitää mennä töihin, niin toki olet valmis palkkaamaan ainakin 10 työtöntä elämiseen riittävällä palkalla.Tässä olen sanonut jo kaiken
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15123710/miksi-vassut-varjelevat-tyottomia-tyoltausko.vainen kirjoitti:
Tässä olen sanonut jo kaiken
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15123710/miksi-vassut-varjelevat-tyottomia-tyoltaVoin siis lähettää sinulle 10 työtöntä, joille sinä maksat palkan?
FUCKIFUUUC kirjoitti:
No niin nyt asia on helpompi. Vihervassuista kuten esität on valtaosa suomenruotsalaisia ja oikeistolaisia siksi ei työttömien arki kiinnosta. Toki noissa puolueissa on vasemmistolaisiakin mutta he ovat vähemmistössä. Vihreät on kokoomuksen puisto-osasto.
Mutta entä äänestäjäkunta. Valtosa suomalaista on arvoiltaan vasemmistolaisia, mutta puolueista ei taida löytyä yhtään oikeasti vasemmistolaista puoluetta."...puolueista ei taida löytyä yhtään oikeasti vasemmistolaista puoluetta. "
Oikeastaan ei löydy. Kyllähän se kommunismin romahtaminen johti siihen, että vanhan kaartin porukka jäi täysin paitsioon.FUCKIFUUUC kirjoitti:
Samasta syystä kuin muidenkaan aloitteiden kannattajat eivät allekirjoittaneet, poislukien ehkä homoavioliiton vastustajat, he varmaankin allekirjoittivat kaikki aloitteensa.
Kansalaisaloitteilla ei uskota olevan todellista merkitystä, koska niistä 99% hylätään.>poislukien ehkä homoavioliiton vastustajat, he varmaankin allekirjoittivat kaikki aloitteensa.
Räyhis tosiaan ihmettelee täysin aiheellisesti, miksi kaikki työttömät ja vihervassarit eivät ole allekirjoittaneet aloitetta, vaikka maan kaikki homoliittojen vastustajat allekirjoittivat omansa viimeistä mökinmummoa myöten. 😀mummomuori kirjoitti:
"...puolueista ei taida löytyä yhtään oikeasti vasemmistolaista puoluetta. "
Oikeastaan ei löydy. Kyllähän se kommunismin romahtaminen johti siihen, että vanhan kaartin porukka jäi täysin paitsioon.Sosialistisia eli tuotantovälineiden valtionomistuksen kannattajia ei eduskuntapuolueista löydy, vasemmistolaisuus on sitten loivempi juttu joten sitä laatua kyllä on. Jopa Laura H. on enemmän vasemmalla kuin oikealla oman ilmoituksensa mukaan.
USA:ssa muuten piti 55 % alle 30-vuotiaista sosialismia siistinä juttuna (käsitettä ei tietääkseni kysyttäessä määritelty sen tarkemmin). Tutkittiin muistaakseni ennen Trumpin valintaa. Mahtaakohan luku olla tuosta kasvanut vai supistunut? 😉RepeRuutikallo kirjoitti:
Sosialistisia eli tuotantovälineiden valtionomistuksen kannattajia ei eduskuntapuolueista löydy, vasemmistolaisuus on sitten loivempi juttu joten sitä laatua kyllä on. Jopa Laura H. on enemmän vasemmalla kuin oikealla oman ilmoituksensa mukaan.
USA:ssa muuten piti 55 % alle 30-vuotiaista sosialismia siistinä juttuna (käsitettä ei tietääkseni kysyttäessä määritelty sen tarkemmin). Tutkittiin muistaakseni ennen Trumpin valintaa. Mahtaakohan luku olla tuosta kasvanut vai supistunut? 😉"Jopa Laura H. on enemmän vasemmalla kuin oikealla oman ilmoituksensa mukaan."
Sitä minä olenkin ihmetellyt. Huhtasaari haluaa siis ollakin "vihervassari":Dmummomuori kirjoitti:
"Jopa Laura H. on enemmän vasemmalla kuin oikealla oman ilmoituksensa mukaan."
Sitä minä olenkin ihmetellyt. Huhtasaari haluaa siis ollakin "vihervassari":DViimeistään verouudistuksellaan laitaoikeistolaiseksi osoittautuneen Trumpin ihailu ei tosin kovastikaan vihervasemmistolaisuuteen (t)viittaa...
- oipoiiiii
Hienoa että saatiin kerättyä 100000 työnvieroksujan nimeä.
Nyt nimet vain julki niin työnantajat tietää jatkossa varoa.- FUCKIFUUUC
Ne tulevat julki mikäli aloite hyväksytään eduskunnassa. Eli julki vain. Jos aloitetta ei hyväksytä niin nimiä ei julkaista. Ei ne tosin internettiin tule saataville.
Työantajat voivat toki varoa mutta sitten on turha uhriutua ettei ole työvoimaa saatavilla jos ei ammattilaiset kelpaa poliittisista syistä. Meinaatko että ne tuhannet työssäkäyvätkin, jota eivät kannata moisia lakeja, tulevat irtisanotuksi?
mummomuori kirjoitti:
Meinaatko että ne tuhannet työssäkäyvätkin, jota eivät kannata moisia lakeja, tulevat irtisanotuksi?
Aloitteen allekirjoittajista on tosiaan varmasti selvä enemmistö töissä tai eläkkeellä aivan kuten homoliittojen kannattajatkin ovat pääosin heteroja. Karu on oleva heidän kohtalonsa...
Itsekin se allekirjoitin, mutta vaikutus tuolla aloitteella on korkeintaan se, että aihe pysyy keskusteluissa ja hallituksen kengässä hiertää yhä enemmän. Hyvä.
Sillä joutaisi kaatua koko pellehallitus, ettemme joutuisi sotekarnevaalien maksajiksi.- näinsemeneee
Kokoomus todellakin on uhka maamme rauhalla, itsenäisyydelle, hyvinvoinnille, ihmisoikeuksille, kansalaisvapauksille, moraalille, tasa-arvolle, sananvapaudelle, yksityiselämän suojalle, uskonnonvapaudelle sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaudelle.
Lisäksi kokoomus tuhoaa Suomen talouden. näinsemeneee kirjoitti:
Kokoomus todellakin on uhka maamme rauhalla, itsenäisyydelle, hyvinvoinnille, ihmisoikeuksille, kansalaisvapauksille, moraalille, tasa-arvolle, sananvapaudelle, yksityiselämän suojalle, uskonnonvapaudelle sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaudelle.
Lisäksi kokoomus tuhoaa Suomen talouden.Sarkasmia, ok, mutta Soten sotkuja ihmettelee asiantuntijat vähän joka taholla.
Ei minulla ole kokoomusta (eikä sinisiä tai kepua) vastaan oikein kuin se, että ne näyttää ajavan Suomen terveydenhuollon katastrofaaliseen tilaan, josta ei ole enää paluuta.
Mutta aika näyttää, kuinka meidän käy. Itselleni asia on lähes yhdentekevä, mutta osalle kansaa hallituksen Sote-malli voi tarkoittaa kurjaa jatkoa. 18 aluetta, joissa valtaosassa kepulla on enemmistö ja päälle kokkareiden valinnanvapaus. Kallista valtaa.- FUCKIFUUUC
qwertyilija kirjoitti:
Sarkasmia, ok, mutta Soten sotkuja ihmettelee asiantuntijat vähän joka taholla.
Ei minulla ole kokoomusta (eikä sinisiä tai kepua) vastaan oikein kuin se, että ne näyttää ajavan Suomen terveydenhuollon katastrofaaliseen tilaan, josta ei ole enää paluuta.
Mutta aika näyttää, kuinka meidän käy. Itselleni asia on lähes yhdentekevä, mutta osalle kansaa hallituksen Sote-malli voi tarkoittaa kurjaa jatkoa. 18 aluetta, joissa valtaosassa kepulla on enemmistö ja päälle kokkareiden valinnanvapaus. Kallista valtaa.Oli sarkasmia tai ei, niin tottahan se on, sen osoittaa luvut jotka eivät valehtele kuten kristityt tekevät. Eli aina kun maassa on ollut porvarihallitus (erityisesti kokoomus) niin maamme on mennyt BKT muodossa alas.
"...vaikutus tuolla aloitteella on korkeintaan se, että aihe pysyy keskusteluissa ja hallituksen kengässä hiertää yhä enemmän. "
Ehdottomasti tuo on se jutun ydin. Kun luodaan painetta, niin ainakin se herättälee näitä yksivaltioiden tavoin päättäviä, ettei suomen kansa nyt ihan mitä tahansa siedä.
Suomalaiset ovat tunnetusti hyvin pitkämielistä kansaa. Mutta joskus se oljenkorsi katkaisee selän. Nyt on alkanut jo huolestuttavissa määrin tulla todella vihamielistä ilmapiiriä.mummomuori kirjoitti:
"...vaikutus tuolla aloitteella on korkeintaan se, että aihe pysyy keskusteluissa ja hallituksen kengässä hiertää yhä enemmän. "
Ehdottomasti tuo on se jutun ydin. Kun luodaan painetta, niin ainakin se herättälee näitä yksivaltioiden tavoin päättäviä, ettei suomen kansa nyt ihan mitä tahansa siedä.
Suomalaiset ovat tunnetusti hyvin pitkämielistä kansaa. Mutta joskus se oljenkorsi katkaisee selän. Nyt on alkanut jo huolestuttavissa määrin tulla todella vihamielistä ilmapiiriä.Minustakin on kauheeta kun hallitus pienetää tuleville sukupolville lankeavaa velkataakkaa eikä anna kansalaisten vain olla ja löhötä syöttiläinä.
Suomalaiset näkevät tänään taloutensa ja tulevaisuutensa valoisampana kuin koskaan kymmenen vuoden aikana. Ostovoima kasvaa kun ihmisiä on enemmän töissä kuin entisen hallituksen aikana.- olenyrittäjä_myynSohvia
usko.vainen kirjoitti:
Minustakin on kauheeta kun hallitus pienetää tuleville sukupolville lankeavaa velkataakkaa eikä anna kansalaisten vain olla ja löhötä syöttiläinä.
Suomalaiset näkevät tänään taloutensa ja tulevaisuutensa valoisampana kuin koskaan kymmenen vuoden aikana. Ostovoima kasvaa kun ihmisiä on enemmän töissä kuin entisen hallituksen aikana.Kun persut poistettiin hallituksesta niin talouden nousu kiihtyi heti.
usko.vainen kirjoitti:
Minustakin on kauheeta kun hallitus pienetää tuleville sukupolville lankeavaa velkataakkaa eikä anna kansalaisten vain olla ja löhötä syöttiläinä.
Suomalaiset näkevät tänään taloutensa ja tulevaisuutensa valoisampana kuin koskaan kymmenen vuoden aikana. Ostovoima kasvaa kun ihmisiä on enemmän töissä kuin entisen hallituksen aikana.Pienentää "velkataakkaa" ottamalla silti lisää velkaa??? :D
Miksi tätä "velkataakkaa" ei piennetä sitten muilta kuin vähäosaisilta ja pienituloisilta? Tavallisen palkansaajan ostovoima kun pienenee kaiken aikaa Kikyjen ym. ansiosta.- potenssiaalinen.asiakas
olenyrittäjä_myynSohvia kirjoitti:
Kun persut poistettiin hallituksesta niin talouden nousu kiihtyi heti.
Onko teillä paraikaa alennusmyynti eli saako kaksi yhden hinnalla?
mummomuori kirjoitti:
"...vaikutus tuolla aloitteella on korkeintaan se, että aihe pysyy keskusteluissa ja hallituksen kengässä hiertää yhä enemmän. "
Ehdottomasti tuo on se jutun ydin. Kun luodaan painetta, niin ainakin se herättälee näitä yksivaltioiden tavoin päättäviä, ettei suomen kansa nyt ihan mitä tahansa siedä.
Suomalaiset ovat tunnetusti hyvin pitkämielistä kansaa. Mutta joskus se oljenkorsi katkaisee selän. Nyt on alkanut jo huolestuttavissa määrin tulla todella vihamielistä ilmapiiriä.Joo, tuo aktivointimalli, Sote, tiekaari (sisältäen VR:n pilkkomisen), Bernerin ideat ja muut hullutukset. Taksit vapautettiin, mutta apteekkisysteemiä ei.
Hallintorekisterilaki hyväksyttiin eli ison rahan piilottaminen muuttui helpommaksi jne.
Kyllä hallituksen pojat tietää kenen asiaa ne ajaa.olenyrittäjä_myynSohvia kirjoitti:
Kun persut poistettiin hallituksesta niin talouden nousu kiihtyi heti.
Jaa, samat ihmiset sinne minun mielestäni jäivät eikä hallitusohjelmakaan rukattu 🤗
mummomuori kirjoitti:
Pienentää "velkataakkaa" ottamalla silti lisää velkaa??? :D
Miksi tätä "velkataakkaa" ei piennetä sitten muilta kuin vähäosaisilta ja pienituloisilta? Tavallisen palkansaajan ostovoima kun pienenee kaiken aikaa Kikyjen ym. ansiosta.Vihervassut vaativat ottamaan edelleen holtittomasti lisälainaa mutta hallitus ei sitä tee vaan kannnustaa ihmiset töihin. Se on kestävää kehitystä eikä jatkuva ylimvarojensa eläminen. 2020 valtion velan otto voidaan lopettaa kokonaan jos vain vihervassut eivät julista yleislakkoa koko maahan 🤗
qwertyilija kirjoitti:
Joo, tuo aktivointimalli, Sote, tiekaari (sisältäen VR:n pilkkomisen), Bernerin ideat ja muut hullutukset. Taksit vapautettiin, mutta apteekkisysteemiä ei.
Hallintorekisterilaki hyväksyttiin eli ison rahan piilottaminen muuttui helpommaksi jne.
Kyllä hallituksen pojat tietää kenen asiaa ne ajaa."Hallintorekisterilaki hyväksyttiin eli ison rahan piilottaminen muuttui helpommaksi jne."
Veronkierto ei kiinnosta lainkaan, muistelen että valtiolta jää saamatta 800 miljonaa sen vuoksi. Talvivaaraan laitettiin kaksi käsin rahaa lisää, yrittäjiä helpotettiin monin alennuksin jne. Pääomaverotusta helpotettiin...
VAltion velka kun on eri asia kuin tavallisen ihmisen velka. Ei valtioiden edes oleteta maksavan velkojaan takaisin. Suomi on yksi vähävelkaisin maa, eikä mikään valtio toimi enää ilman velkaa.mummomuori kirjoitti:
"Hallintorekisterilaki hyväksyttiin eli ison rahan piilottaminen muuttui helpommaksi jne."
Veronkierto ei kiinnosta lainkaan, muistelen että valtiolta jää saamatta 800 miljonaa sen vuoksi. Talvivaaraan laitettiin kaksi käsin rahaa lisää, yrittäjiä helpotettiin monin alennuksin jne. Pääomaverotusta helpotettiin...
VAltion velka kun on eri asia kuin tavallisen ihmisen velka. Ei valtioiden edes oleteta maksavan velkojaan takaisin. Suomi on yksi vähävelkaisin maa, eikä mikään valtio toimi enää ilman velkaa.Yritystukien määrää ei laskettu.
"Valtio myöntää joka vuosi neljä miljardia euroa yritystukia.
Vain 11 prosenttia [niistä] on hyödyllisiä.
Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen ei odota enää, että Juha Sipilän hallitus ryhtyy karsimaan yritystukia, vaikka karsimista vaatii jo poikkeuksellisen moni taho.
”Jos yritystuille jotain tehtäisiin, se olisi tehty puoliväliriihessä”, Kuismanen arvioi.
”Asia on jäämässä tulevien poliittisten päättäjien harteille. Saamattomuus tässä asiassa tippuu vain poliittisten päättäjien niskaan, mutta kukaan muu ei voi päättää yritystukien karsimisesta. Heiltä puuttuu rohkeus”, hän sanoo.
Osa yritystuista on suorastaan sementoitu hallitusohjelmaan."
Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-jakaa-tehottomia-yritystukia-miljardeittain-viela-pitkaan/5aWJ4W2qqwertyilija kirjoitti:
Yritystukien määrää ei laskettu.
"Valtio myöntää joka vuosi neljä miljardia euroa yritystukia.
Vain 11 prosenttia [niistä] on hyödyllisiä.
Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen ei odota enää, että Juha Sipilän hallitus ryhtyy karsimaan yritystukia, vaikka karsimista vaatii jo poikkeuksellisen moni taho.
”Jos yritystuille jotain tehtäisiin, se olisi tehty puoliväliriihessä”, Kuismanen arvioi.
”Asia on jäämässä tulevien poliittisten päättäjien harteille. Saamattomuus tässä asiassa tippuu vain poliittisten päättäjien niskaan, mutta kukaan muu ei voi päättää yritystukien karsimisesta. Heiltä puuttuu rohkeus”, hän sanoo.
Osa yritystuista on suorastaan sementoitu hallitusohjelmaan."
Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-jakaa-tehottomia-yritystukia-miljardeittain-viela-pitkaan/5aWJ4W2q"...ryhtyy karsimaan yritystukia, vaikka karsimista vaatii jo poikkeuksellisen moni taho."
Niinpä. Nämä eivät ilmeisesti kuulu mitenkään suomen kansaan, koska heitä ei koske "säästötalkoot" millään tavalla? Se vähävaraisempi kansa laitettaan tämänkin maksamaan, ihankuten aikoinaan pankkien tappiot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa862650En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361819- 101704
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181572Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681427- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201029