Valehteleeko Joona Korteniemi?

V_Alehtelija

" Perustin Hulluinhuonelainen-blogin 23.10.2013 blogspot-alustalle. Ystäväni Roosa Tahkola tuli mukaan toiseksi blogistiksi syksyllä 2014. Blogi on ollut erittäin suosittu koko olemassaolonsa ajan. Blogspot-versiota on klikattu tähän mennessä yli 524 000 kertaa. WordPress-blogiamme on vajaan vuoden aikana, jonka se on ollut olemassa, klikattu noin 190 000 kertaa. Vierailijoita on ollut yli 45 000, siis vajaa prosentti Suomen väestöstä! Kommentteja ehti blogspot-blogiin kertyä 4049. WordPress-alustalla niitä on kertynyt tähän mennessä 1362."
--- --- ---
Katselin Joonan neljä viimeisintä aloitusta eli aloitukset siltä ajalta, kun hän julkisesti erkaantui Jumalan valtakunnasta; aloitukset parilta viime kuukaudelta. Siellä oli 59 eri nimimerkin/henkilön kommentteja, joista viitisentoista pääasiassa on täyttänyt palstaa. Etunenässä nimimerkki Jupe.

Ei tunnu oikein luonnolliselta, että palstaa olisi klikattu 700.000 kertaa ja vierailijoita olisi ollut yli 45.000. Eikö heillä ole mitään sanottavaa? Miksi he seuraisivat yltiöpäisten nuorten melskaamista eriseuraisten palstalla?

Oletettavasti parin viimeisen kuukauden aikana myös joku Jumalan lapsi on sanonut palstalla jotakin. Uskovaisten ouhujien yleinen käsitys lienee, ettei Hulluinhuonelaisen tapaisia palstoja olisi paljon syytä seurailla, vaan antaa siellä eriseuraisten melskata keskenään.

16

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kenties_suuri

      uteliaiden laiteilla elävien joukko on käynyt ihastelemassa Joonan ylivertaista kirjallista lahjakkuutta sekä Jupen kilometrien pituisia sekoiluja. Hyvä kait se on joskus vilkaista niin tietää sitten varoa valkeuden enkeleiksi puheutuneita saatanoita.

      • 478799

        Valkeuden enkeleiksi pukeutuneet saatanat on tosin yllättävän vaikeaa erottaa saatanoiksi pukeutuneista valkeuden enkeleistä.


    • Etsivä-xxx

      Lukeminen on ja kirjoittamien blogeihin ovat eri asioista, jos et netin luonnetta ymmärrä.
      Sitäpaitsi ihmiset palaavat samoille sivuille takaisin useita kertoja, jos seuraavat keskusteluun kirjoitettuja juttuja. Niitähän tulee lisää.

      Sensijaan kummeksin kovasti mikä pakkomielle on kirjoittaa taukoamatta uusia avauksia Joonasta. Jos sinulla, joka niin teet, on selllainen sieulullinen ongelma, että et sinun on pakko taukoamatta tehdä niin, hae ihmeessä rauha mieleesi ja keskustele jonkun luotettavan sielunhoitajan kanssa siitä ongelmastasi.

      Asia ei muutu tänne kirjoitelemalla miksikään. Ei sinun eikä kenenkään muunkaan kannalta. Et vakuuta täällä ketään. Ihan oikeasti. Miksi täällä olevat helluntailaiset ja vapaakirkon jäsenet tai entiset vanhoillislestadiolaiset pätkääkään välittäsivät näistä jutuistasi. Tuskin täällä on lestadiolaista nuorisoa, koska nuoriso on ihan muilla somekanaville. Tämä täällä on vanhoille ihmisille vanha jäänne ei enää sitä mitä oli 2005.

      Turhaa huudat tuuleen täällä. Enemmän hyötyö olisi, jos olet huolissasi, että rukoilisit. Minä nyt rukoilen tänään yhden rukouksen sinun mielenrauhasi vuoksi, viha sydämessä ei tuo Herraa lähellesi. Jos asiasi olisi oikein, mitä varmasti moni epäilee, niin etkö usko Herran taistelevan puolestasi?

      Minä olen luotanut ja luotan edelleenkin näihin jakeisiin. Ja olen saanut vastauksia.
      Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

      • Eihän_täällä

        paljon lukijoita ja kävijöitä ole. Sen puoleen tämä on tehoton kanava. Joona kumppaneineen joskus käy täällä katsomassa, onko hänestä sanottu jotakin ja mitä. Luultavasti aika tehoton on Joonan blogikin, koska siellä tosiaankin näyttää olevan vain 15 - 20 eriseurahenkistä kirjoittajaa, jotka ystävällisesti takovat toisiaan selkään. Lukijoita tai blogia silmäileviä saattaa olla enemmän, mutta tiedossa ei ole, miten blogi on heihin vaikuttanut.


      • Osaatko_sinä

        nimimerkki "etsivä-xxx" sanoa, millä SOME-kanavilla uskovaiset nykyään kommunikoivat keskenään ja miten näitä foorumeita voisi löytää?


    • KysyväinenSisar

      Aloittajalla häntä kuvaava nimimerkki ???

    • Kuvaat hullunhuonelainen-blogissa kirjoittavien kirjoittelua
      "melskaamiseksi"

      Miten kuvaisit kirjoittelua esim. tällä suomi24-portaalin vanhoillislestadiolaisuus-palstalla, johon itsekin otat osaa?

      • miksimelskausta

        Ei tullut avaajalta tähän vastausta, miksihän ei?


    • Synti_on_ek-

      syttänyt Joonan.

    • Varmaan_Joona

      valehtelee. Aktiivisia hullujenhuonelaisia on vain muutamia. Tuntuu käsittämättömältä, että kymmenet tuhannet ihmiset viitsisivät lukea muutamien eriseuraisten höpötyksiä.

      Seuraavaksi Joonalta varmaan saadaan tarkat luvutsiitä, kuinka monta Jumalan lasta hän on jo eksyttänyt, ja mikä on tavoite.

    • Hänhän_on

      valehdellut ja kieroillut ja juonitellut koko aikuisikänsä ajan.

    • Tuossa_toisessa

      ketjussa sanottiin, että Joonan eriseuraan kuuluu 19 henkilöä.

      • Ne_kymmenet-

        tuhannet, joista Joona kerskaa, käyvät varmaan ihmettelemässä Joonan ja hänen kumppaneittensa suurta pimeyttä ja sitä, että melko varma tapa joutua ulos Jumalan valtakunnasta on opiskella teologiaa.


      • umpeloisille
        Ne_kymmenet- kirjoitti:

        tuhannet, joista Joona kerskaa, käyvät varmaan ihmettelemässä Joonan ja hänen kumppaneittensa suurta pimeyttä ja sitä, että melko varma tapa joutua ulos Jumalan valtakunnasta on opiskella teologiaa.

        voi sinua raukkaa joka et tajua mitään siitä jumalan valtakunnastasi.

        opiskele nyt kaiken uyhallakin sen verran että uskallat lukea ainakin pari jaetta aiheesta, se riittääkin.


    • Melskaaminen

      kuulemma loppuu nyt.

      • Niin_ne_mai-

        neikkaatkin eriseurat kuolevat pois.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe