Presidentinvaaleissa tehtiin nyt historiaa! Nykyjärjestelmän mukaisissa vaaleissa nyt ensimmäistä kertaa ehdokas valittiin ensimmäisellä kierroksella. Tällainen tuskin toistuu ihan pian. Eipä näin tainnut koskaan tapahtua valitsijamiesjärjestelmänkään aikana vapaissa vaaleissa, sillä eihän niitä Kekkosen presidenttiyden aikaisia vaaleja voida vapaiksi sanoa.
Historiaa tehtiin siinäkin, että maalaisliitto-keskustapuolue-Suomen keskustan ehdokkaan saama kannatus oli nyt heikompi kuin koskaan ennen. Se ei mielestäni johtunut niinkään puolueen ehdokkaan vähäisyydestä kuin siitä, että valituksi tullut ehdokas, Niinistö, oli puolueen kannattajienkin mielestä ehdokkaista selvästi paras. Johtui myös siitä, että puolueen ehdokkaan, Vanhasen, kannatusta tuli nyt sabotoimaan puolueen petturi, luopio, jota eräät puoluetta muuten kannattavatkin nyt äänestivät. Voi heitä!
Niinistön ylivoima oli siis murskaava. Uskoin toki hänen voittavan jo ekakierroksella, mutta en odottanut hänen olevan noin ylivoimainen. Hyvältä tuntuu nähdä järjen ja Suomen parasta ajattelevan oikean isänmaallisuuden vallitsevan tuolla tavalla kansalaistemme selvässä enemmistössä!
Olihan näissä vaaleissa myös puolueuskollisia. Siitä kai lähinnä kertoo Haaviston saama noinkin suuri äänimäärä, joka jokseenkin vastaa puolueen kannatusta. Hän tosin lienee saanut nyt kannatusta muidenkin puolueiden kannattajilta, ja se paikkasi niitä ääniä, joita varmaan meni vihreidenkin kannattajilta Niinistölle. Haaviston sijoittuminen selvästi kakkoseksi tuossa ”kisassa” oli ihan odotettua hänen historiansa ja vaalitenttiesiintymistensä valossa.
Oikeastaan ei yllätä Huhtasaarenkaan sijoittuminen kolmanneksi. Persut ovat ennenkin osoittautuneet puolueuskollisiksi ja niin osoittautuivat nytkin. Huhtasaari sai jokseenkin puolueensa kannatusta vastaavan kannatuksen. Vaikka en yhdy juuri mihinkään Huhtasaaren näkemyksistä, tunnustusta on annettava ensikertalaisen suoritukselle!
Entäpä Väyrynen? Voi poloista, ei voi muuta sanoa. Vielä vaaleja edeltävänä päivänä hän uhosi nousevansa ekakierroksella toiseksi ja haastavansa Niinistön toisella kierroksella. Nyt piti neljättä sijaansa ja 6,2 % kannatustaan suurena voittonaan! Voiko tuota miestä pitää missään mielessä uskottavana, edes täysijärkisenä? Tällä palstallakin nähdyn perusteella sama kysymys koskisi myös Väyrystä nyt äänestäneitä. Tunnustusta on annettava Väyryselle nyt siksi, ettei hän ainakaan heti syyttänyt tuloksestaan mediapeliä.
Surkea on tilanne vasemmistossa, kun sen ehdokkaat eivät saaneet läheskään samaa kannatusta kuin puolueittensa kannatus on, ainakin gallupien mukaan. Surkea tilanne puolueille, mutta hienoa siksi, että myös siellä nähtiin järjen voittavan, sillä Niinistölle sieltäkin paljon kannatusta tuli. Merja Kyllönen käänsi asian hauskasti vasemmiston voitoksi siksi, että mielestään muka Niinistö olisi omaksunut vasemmistolaisia arvoja. Höpö höpö, tosiasiassa myös monet vasemmistolaiset laittoivat tärkeämmät arvot puoluearvojensa yläpuolelle.
Olihan vaalit!
10
149
Vastaukset
- ihmisarvo.kaikille
Kirjoitus loukkaa Väyrysen äänestäjiä. Ilmianto tehty.
- isovaari.vaan
Eihän muilla ehdokailla ollut des käsitystä persitentin tehtävistä, kuin puhuivat sekavasti kuin tavallinen tallaaja.
Vain uskonnossa on puhuttu yhtä laveasti kaiken parantavasti. - isovaarivaan1932
" Voiko tuota miestä pitää missään mielessä uskottavana, ", en ainakaan minä pidä, käy taistoo jokaiselal rintamalla, kahden puolueen mies,.
paavo vedättää kansaa, koskaan ei ole selvinnyt minulle, onko paavolla korkealla paikalla yhteistyökumppaneja, vai onko yksin, oman tiensä saarnaaja.
Ainakaan vaalibutjettiin ei saanut kannatusta, siitä voi tehdä johtopäätöksen, että ei saa "hienoihin" ideoihinsakaan yhtään kannatusta. - Historiantuntija
Opetetaanpa pieni historia osuus avaajalle. Valitsijamiesvaalien ensimmäisellä kierroksella valittiin Koivisto 1982.
Koivisto ei saanut enemmistöä valitsijamiehistä, mutta Kalevi Kivistön valitsijamiehet (osa heistä) äänesti Koivistoa heti ensimmäisessä vaalissa ja niin Koivisto tuli valituksi.
Voisit myös perustella, miksei Kekkosen valintaan johtaneita vaaleja voi pitää vapaina vaaleina. Jokaisessa niistä kun oli vastaehdokas, useitakin. Vaalit olivat aina täysin normaalit ja sen ajan valtiosäännön mukaiset.
Poikkeuslaki on oma tarinansa, sehän oli lähinnä SDP:n aikaansaannos, tai ainakin heillä oli ratkaisevin rooli poikkeusvalintaan johtanessa prosessissa. - Havainnointia
Joissakin "asiantuntija" kommenteissa (niitähän piisaa) kehuttiin, että näissä vaaleissa ei äänestetty ketään vastaan. Olen hiukan eri mieltä. Niinistöä äänestämällä äänestettiin Väyrystä vastaan.
Niinistön suosio oli lopulta niin ylivertainen, koska kansa äänesti etenkin Väyrystä, mutta myöskin Haavistoa vastaan. Viikko ennen vaaleja Iltalehden vaaliennuste näytti toisen kierroksen olevan lähestulkoon käsillä, niinpä moni päätti lähteä numeroa 8 äänestämään estääkseen näin kilpailijoiden nousun toiselle kierrokselle.
Iltalehden ennuste (se ei siis ollut mielipidekysely) meni pahasti metsään, sen laatinut taho oli aiemmissa ennusteissaan päätynyt varsin tarkasti toteutuneeseen lopputulokseen, mutta nyt tuli täysi huti. Varmasti tuolla ennusteella oli vaikutuksensa vaalipäivän ääniin, ja sille, ettei kukaan lopulta noussut lähellekään toista kierrosta.Sanoisin ennemmin, että osa Niinistöä suoraan kannattajista äänesti toista kierrosta vastaan, koska pitivät siihen liittyvää ja tulossa olevaa kampanjointia jokseenkin stressaavana, varsinkin jos tiesi oman ehdokkaan jäävän siltä pois. Varsinkin edellisissä vaaleissa kampanjointi toisella kierroksella oli melko aggressiivista ja osittain mautontakin. Tältä säästyisi, jos hoitaa toisen kierroksen varman tuloksen selväksi jo ensimmäisellä.
- PaavoAinoaOikea
Onnea Paavo Väyrynen, suomen presidentti!
- 3456789000ifghjk
Mitä paavo on aikaansaanut, muuta kuin rahaa itselleen.
Ni, eihän yhden miehen ryhmä paljoa aikaansaakaan
- Olihan
Historiallista
naiset: 13,2% — miehet: 96,8%, Tarja Halonen Ylellä: "Sukupuoli ei pelkästään riitä"
sosialistit 6,3% — ei sosialistit 93,7%
sosialistit 6,3% — Huhtasaari 6,9
Halonen: 51,8 %, Lipponen: 6% — Haatainen 3% —>
Kyllönen sai sääliääniä vain kotikunnasta
Flores piti ihan hyvänä, Haavisto on nähnyt saamelaisen, Haavisto ja Flores muuttavat ulkomaille!
Haatainen: "Olen saanut liikkeelle jotain”
Häkkänen: Venäjä-mieliset eivät saaneet kannatusta - poikkeusSDP
Seuraavissa pressanvaaleissa SDP vaatii taas poikkeuslakia ja Niinistön valintaa ilman vaaleja kuten Kekkonen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532139En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel691324- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 81992
- 20969