Suomenkielinen koululaitos pelasti sivistyneen Suomen valheelliselta venäläiseltä propagandalta. Venäläistämistoimenpiteitä kyllä yritettiin sortokausilla, mutta ne eivät onnistuneet. Muissa kansallisuuksissa ympäri Venäjää kävi tässä suhteessa huonosti. Venäläisestä valehtelun kulttuurista tuli osa noiden kansojen identiteettiä.
Suomalainen sivistys perustuu koululaitokseen
20
487
Vastaukset
- hyvä.me
Suomen kieli pelasti Suomen kansan !
Suomen kielilaitosta ei yritetty venäläistää edes sortovuosina 1899-1905 ja 1908-1917.
Tällöin ainoastaan oppikouluissa (ei siis kansakouluissa) oli pakkovenäjän kursseja samaan malliin kuin nykyiset pakkoruotsin kurssit ovat.
Näitäkin vastustettiin laajasti svekokiihkoilijoiden provosoinnin seurauksena, vaikka venäjä on järkevä naapuri- ja maailmankieli. Näinhän Itä-Suomessa edelleen korostetaan.
Valitettavasti muut venäläistämistoimet sortoaikana aiheuttivat tämän vastareaktion.
Sensijaan kiihkovenäläistys oli voimissaan ortodoksiuskoisilla Suomen itäisimmillä seuduilla sekä Vienassa ja Aunuksessa.
Itäisimmässä Suomessa sitä vastaan taisteltiin menestyksellisesti mm. Sortavalan seminaarin ja muun kansansivistyksen keinoilla. Siinäkään taistelussa ei svekomaaneista ollut mitään apua.- seikka.saletti
suoraanjaselkeästi kirjoitti:
Suomen kielilaitosta ei yritetty venäläistää edes sortovuosina 1899-1905 ja 1908-1917.
Tällöin ainoastaan oppikouluissa (ei siis kansakouluissa) oli pakkovenäjän kursseja samaan malliin kuin nykyiset pakkoruotsin kurssit ovat.
Näitäkin vastustettiin laajasti svekokiihkoilijoiden provosoinnin seurauksena, vaikka venäjä on järkevä naapuri- ja maailmankieli. Näinhän Itä-Suomessa edelleen korostetaan.
Valitettavasti muut venäläistämistoimet sortoaikana aiheuttivat tämän vastareaktion.
Sensijaan kiihkovenäläistys oli voimissaan ortodoksiuskoisilla Suomen itäisimmillä seuduilla sekä Vienassa ja Aunuksessa.
Itäisimmässä Suomessa sitä vastaan taisteltiin menestyksellisesti mm. Sortavalan seminaarin ja muun kansansivistyksen keinoilla. Siinäkään taistelussa ei svekomaaneista ollut mitään apua.Koko suomalainen yhteiskunta oli tarkoitus venäläistää, siihen sortotoimet tähtäsivät, turha sitä on kaunistella. Tsaari Nikolai II lakkautti Suomen autonomian helmikuun manifestilla.
Kyllä siinä olisi mennyt koululaitoksen kieli mukana kuten muuallakin Venäjällä on käynyt aivan näihin päiviin asti. Vähemmistökansallisuuksien suojelu Venäjällä/Neuvostoliitossa on suuri vitsi.
Yritykset venäläistää Suomi kaatuivat Venäjän sisäisiin levottomuuksiin ja I maailmansodan myllerryksiin. - seikka.saletti
suoraanjaselkeästi kirjoitti:
Suomen kielilaitosta ei yritetty venäläistää edes sortovuosina 1899-1905 ja 1908-1917.
Tällöin ainoastaan oppikouluissa (ei siis kansakouluissa) oli pakkovenäjän kursseja samaan malliin kuin nykyiset pakkoruotsin kurssit ovat.
Näitäkin vastustettiin laajasti svekokiihkoilijoiden provosoinnin seurauksena, vaikka venäjä on järkevä naapuri- ja maailmankieli. Näinhän Itä-Suomessa edelleen korostetaan.
Valitettavasti muut venäläistämistoimet sortoaikana aiheuttivat tämän vastareaktion.
Sensijaan kiihkovenäläistys oli voimissaan ortodoksiuskoisilla Suomen itäisimmillä seuduilla sekä Vienassa ja Aunuksessa.
Itäisimmässä Suomessa sitä vastaan taisteltiin menestyksellisesti mm. Sortavalan seminaarin ja muun kansansivistyksen keinoilla. Siinäkään taistelussa ei svekomaaneista ollut mitään apua.Kielimanifestilla venäjä määrättiin tärkeimpien virastojen kieleksi. On aivan selvä asia, mihin näillä toimilla tähdättiin. I maailmansota pelasti Suomen kielen ja sivistyksen itsenäisen Suomen kivijalaksi.
Kiitos Saksa ja keskusvallat, kun laitoitte imperialistisen Venäjän hetkeksi polvilleen ! Aivan oikein, sortokautena 1899-1905 ja aivan erityisesti sortokautena 1908-1917 yritettiin venäläistää suuriruhtinaskunnan ylempi hallinto (senaatti, läänit ym.) ja osittain alempaakin hallintoa. Myös lopullinen venäläistämistavoite oli nähtävissä.
Siksi paha olisi perinyt, vaikka taloudella menikin lujaa, eikä tarvinnut sotia maailmansodassa.
MUTTA koululaitoksen suhteen rajoituttiin vain pakkovenäjän kursseihin, joiden laajuus oli likimain nykyistä pakkoruotsia vastaava. Venäjä oli maailmankielikin, eli ei aivan turhuutta.
Muuten Suomen koululaitos sai olla rauhassa.
Todettakoon että sivistynyt Aleksanteri II poisti oma-aloitteisella määräyksellään venäjän pakolliset opinnot korkeimmistakin opinnoista ja määräsi tilalle valinnaisuuden.
Sellaisen valinnaisuuden, jota tänäänkin vaaditaan yhä voimakkaammin pakkoruotsin sijaan.
Aleksanteri II:n pedagogisiin tutkimuksiin tukeutunut vakaumus oli, että pakottaminen ei ole tuloksellinen tapa oppia kieliä.
Kymmenen vuotta myöhemmin pakkovenäjän sai takaisin svekomaaninen hallintomme C. von Kothenin johdolla.
Kuten sanoin, ortodoksisella karjalaisalueella suuriruhtinaskunnan itäpuolella venäläistämistä tapahtui koko ajan ja kaikilla tavoilla
- hyvin.kävi
Koululaitoksen muuttaminen venäjänkieliseksi on ollut isovenäläisen politiikan kulmakiviä. Suomalaisille ei kuitenkaan venäjän kieli maistunut. Vanha ruotsinkielinen ja suomalaisuusaatteen vaikutuksesta suomenkielistynyt sivistyneistö piti puolensa. Suomen kansa oppi lukemaan ja kirjoittamaan suomen kielellä ja Suomi säästyi venäläiseltä propagandalta.
- Tämä-On-totuus
Ruotsin yhteydessä ei suomenkielistä koululaitosta olisi edes ollut olemassa. Sortovuosien tarkoitus oli todella romuttaa Suomen autonomia ja venäläistää maa. Ruotsi teki samaa politiikkaa vuosina 1600-1809, suomalaiset piti ruotsittaa.
"Suomenkielinen sivistyneistö" syntyi 1800-luvulla siten että suomenkielisten perheiden oppineet ( ruotsiksi, koska opetusta yliopistoissa ei saanut suomeksi) kyllästyivät äidinkielensä ja sukunsa kielen sortoon.
Ruotsinkieliset sveko-piirit ovat ikuisesti katkeria keisari Aleksanteri II vuoden 1863 kieliasetuksesta jolla suomenkielestä tuli tasavertainen valtionhallinnossa. Tätä ennen svekot olivat yrittäneet epätoivoisesti kuihduttaa suomenkielen. Vuonna 1850 annettiin niin sanottu kieli- eli sensuuriasetus, joka kielsi suomen kielen käyttämisen kirjallisessa toimessa, paitsi uskonnollisten ja taloudellisten aiheiden käsittelyssä.
Huomatkaa että tuo asetus oli reaktio Kalevalan ilmestymiseen 1835 ja 1849.
Näin törkeä oli ruotsinkielinen yläluokka suomenkielisiä kohtaan. - hyvin.kävi
Tämä-On-totuus kirjoitti:

Näin törkeä oli ruotsinkielinen yläluokka suomenkielisiä kohtaan.Tietenkin Aleksanteri II halusi ruotsin kielen pois hallinnosta. Tilalle haluttiin venäjä !
Nikolai II sen sitten toteuttikin, venäjä määrättiin kielimanifestilla Suomen tärkeimpien virastojen kieleksi.
Tavoite ei siis pitemmän päälle ollut suomen kielen aseman korostaminen, vaan ruotsin kielen poistaminen ja venäjän kielen saaminen tilalle.
Autonomia, josta Suomi sai nauttia lähes sata vuotta kielineen päivineen taisi seuraamuksien osalta hieman yllättää Tsaarin hallinnon vuosisadan vaihteessa. Tästä oppineena vastaavia vapauksia ei sitten muille kansoille olekaan myönnetty. - hyvin.kävi
Tämä-On-totuus kirjoitti:
Ruotsin yhteydessä ei suomenkielistä koululaitosta olisi edes ollut olemassa. Sortovuosien tarkoitus oli todella romuttaa Suomen autonomia ja venäläistää maa. Ruotsi teki samaa politiikkaa vuosina 1600-1809, suomalaiset piti ruotsittaa.
"Suomenkielinen sivistyneistö" syntyi 1800-luvulla siten että suomenkielisten perheiden oppineet ( ruotsiksi, koska opetusta yliopistoissa ei saanut suomeksi) kyllästyivät äidinkielensä ja sukunsa kielen sortoon.
Ruotsinkieliset sveko-piirit ovat ikuisesti katkeria keisari Aleksanteri II vuoden 1863 kieliasetuksesta jolla suomenkielestä tuli tasavertainen valtionhallinnossa. Tätä ennen svekot olivat yrittäneet epätoivoisesti kuihduttaa suomenkielen. Vuonna 1850 annettiin niin sanottu kieli- eli sensuuriasetus, joka kielsi suomen kielen käyttämisen kirjallisessa toimessa, paitsi uskonnollisten ja taloudellisten aiheiden käsittelyssä.
Huomatkaa että tuo asetus oli reaktio Kalevalan ilmestymiseen 1835 ja 1849.
Näin törkeä oli ruotsinkielinen yläluokka suomenkielisiä kohtaan.ps. nimimerkkisi on huvittava
- mikseimuka
Tämä-On-totuus kirjoitti:
Ruotsin yhteydessä ei suomenkielistä koululaitosta olisi edes ollut olemassa. Sortovuosien tarkoitus oli todella romuttaa Suomen autonomia ja venäläistää maa. Ruotsi teki samaa politiikkaa vuosina 1600-1809, suomalaiset piti ruotsittaa.
"Suomenkielinen sivistyneistö" syntyi 1800-luvulla siten että suomenkielisten perheiden oppineet ( ruotsiksi, koska opetusta yliopistoissa ei saanut suomeksi) kyllästyivät äidinkielensä ja sukunsa kielen sortoon.
Ruotsinkieliset sveko-piirit ovat ikuisesti katkeria keisari Aleksanteri II vuoden 1863 kieliasetuksesta jolla suomenkielestä tuli tasavertainen valtionhallinnossa. Tätä ennen svekot olivat yrittäneet epätoivoisesti kuihduttaa suomenkielen. Vuonna 1850 annettiin niin sanottu kieli- eli sensuuriasetus, joka kielsi suomen kielen käyttämisen kirjallisessa toimessa, paitsi uskonnollisten ja taloudellisten aiheiden käsittelyssä.
Huomatkaa että tuo asetus oli reaktio Kalevalan ilmestymiseen 1835 ja 1849.
Näin törkeä oli ruotsinkielinen yläluokka suomenkielisiä kohtaan.Onhan Ruotsissa saamelaisillakin ollut jo sama oikeudet kuin kantaväestöllä 40-luvulta lähtien. Venäjällähån saamelaiset yritettiin venäläistää kokonaan.
- OnnistunutAivopesu
Aivan varmasti, siinä kallon mittailun välissä. Myös Ruotsissa asuvat suomalaiset ovat onnistuneet säilyttämään identiteettinsä ja siksi muutamia jäljellä olevia kutsutaankin meänkielisiksi. Kansana taitavat olla siis meikäläisiä tai vastaavia.
- murmanskin.vainot
OnnistunutAivopesu kirjoitti:
Aivan varmasti, siinä kallon mittailun välissä. Myös Ruotsissa asuvat suomalaiset ovat onnistuneet säilyttämään identiteettinsä ja siksi muutamia jäljellä olevia kutsutaankin meänkielisiksi. Kansana taitavat olla siis meikäläisiä tai vastaavia.
Venäjällä olisi tullut poromiehelle kalloon luodinreikä.
- Kova-yritys
on stallareilla väärentää tämäkin totuus ja kääntää asia Venäjän ansioksi.
- SeAravakasteinen
Sivistys saapui Suomeen idästä Malmin lentokentälle 22.09.1944 ja saavutti Porkkalan jo 29.09.1944. Aikaisemmin Suomessa ei tunnettu sanaa SIVISTYS.
Helsinkiin ja Porkkalaan tehtiin neuvostoliittolaisten toimesta paljon uudistuksia. Helsingissä hotelli Tornin huoneet saivat uuden ja eloisan ilmeen.
Samoin Porkkalassa tehtiin paljon rakennusten uudistamiseksi aitoon neuvostoliittolaiseen makuun ja tyyliin. Sinne tehtiin myös lentokenttä, jota suomalaiset eivät osanneet rakentaa.
Kaiken tämän Suomi on ymmärtänyt väärin ja tuhonnut kaikki sivistyneen Neuvostoliiton aikaan saamat suurten uhrausten kautta tekemät parempaan elämään johtaneet ponnistelut.- venäläiset.sottapytyt
Ja oikeasti huoneet olivat hotellissa sinun synnyinkotisi sikolätin näköiset musikoiden sieltä poistuttua.
- erilainen.sivistys
Venäläinen sivistys perustuu pikku pioneerien asekoulutukseen.
- porvarit-valehtelee
"Suomenkielinen koululaitos pelasti sivistyneen Suomen valheelliselta venäläiseltä propagandalta. "
Pelasti ruotsalaisuuden valheilta vaikkei ihan kokonaan, siitä esimerkkinä ikuinen koulujemme pakkoruotsi.
" Venäläisestä valehtelun kulttuurista tuli osa noiden kansojen identiteettiä"
Hyvin tarttui juurikin nimenomaan suomalaiseen porvariin. Suomen historiasta ajalta 1917-tähän päivään asti ei totuuden sanaa ole vielä saanut aikaan.- alku.oli.hyvä
Siinä olet oikeassa, että etenkin syyskuusta 1944 aina jouluun 1991 on Suomen historia valhetta täynnä. Ainoina kahtena vapauden vuosikymmeninä plootuvuorien ja punikkiministerien mellastaa. Punikkiministeri toki otettiin päiviltä.
- todentottaniin
alku.oli.hyvä kirjoitti:
Siinä olet oikeassa, että etenkin syyskuusta 1944 aina jouluun 1991 on Suomen historia valhetta täynnä. Ainoina kahtena vapauden vuosikymmeninä plootuvuorien ja punikkiministerien mellastaa. Punikkiministeri toki otettiin päiviltä.
....Siinä olet oikeassa, että etenkin syyskuusta 1944 aina jouluun 1991 on Suomen historia valhetta täynnä....
Juuri niin, on porvariston valeita täynnään, ilma ihan sakeana.
- hyvä.Viro
Virossa valmistui eniten ylioppilaita 20-luvulla. Talous ja kulttuuri kukoisti ja elämä hymyili. Sitten tuli ryssän aika II MS:n jälkeen. Venäläinen propaganda tuhosi kaiken. Uusi aika koitti kun yhteiskuntakokeilu romahti 1991.
https://yle.fi/uutiset/3-10073586
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532139En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel691324- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 81992
- 20969