Roksolaani eli rosso-lainen

historian-tutkija

7

145

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etymologiaa

      Nimi RUSSIA tulee Suomen sanasta ruskea. Karjalassa 1200 -luvulla hiippailleet varkaat tapasivat suojamaalata kasvonsa ulosteella ennen hyökkäämistään karjalaisten turkiskauppiaiden kimppuun ja näin sai alkunsa nimitys ruskeanahka joka tarkoitti varastelevaa orjaa eli slaavia.

      • syöp.persiis

        Sinä pskatunkio voisit mennä tunkemaa apinanhäntääsi vaikka peräaukkoosi. Tämä keskustelupalsta on ihmisille, vaikka sinä et sitä tajuakaan.


    • Kiinnostavaa kirjan tekstiä. Hienoa että huolellisen arvioinnin ansaitsevia otettavia vanhoja tutkimuksia on julkaistu uudelleen. Kielten ja kansojen historiaa koskien näissä on usin sellaista, josta "arjalaishenkiset" myöhemmät tutkimukset vaikenivat ja joita ei uusimpiinkaan neutraleihin kirjoihin paljon pääse.
      100-400 vuotta vanhoihin tutkimuksiin on tieteessä yleensä hankala viitata muuten kuin yleismaininnoilla.

      Onko tuttu kirja: Heikki Klemetti: Vierasperäisiä muinaisnimiä Etelä-Pohjanmaalta ja muualta Suomesta (WSOY, 1950, 483s.) ?
      Kirjassa analysoidaan toistatuhatta vierasta suvun- ja paikannimeä ja kymmenkertaisesti niiden muunnoksia ja merkityksiä, kerättyinä paljolti myöhemmin ruotsalaistuneella Pohjanmaan rannikkoseudulta.

      Analyysin perusteella Klemetti päätyy käsitykseen, että kyseiset nimet ovat alueen ruotsalaistumista edeltävältä ajalta. Aikaisemmin alue oli suomenkielinen, mutta kyseiset nimet ovat vielä vanhempaa kerrostumaa. Tämä viittaisi alueella hyvin varhain olleeseen kieleltään kelttiläis-germaaniseen väestöön. Kyseinen germaanisuus ei ole skandinaavista, vaan etelämpää.
      Kyseinen väestö olisi sulautunut alueen suomalaiseen väestöön.

      • itse.pitää.kaikki.tehdä

        "kelttiläis-germaaniseen väestöön"

        Niin, ja heiltä tulee myös suuri osa kielestämme. Melkoinen osa siitä käsitetään joksikin helvetin germaanilainoiksi, vaikka vitun germaanit ovat saaneet ne sanat omiin kieliinsä juuri samalla tavoin kuin mekin. Keltit olivat yksinkertaisesti keltaisia, juuri kuten Asterix gallialainen. Eikä tämä ole vitsi. Etruskit olivat ruskeita. Ruotsit ja russit olivat hekin ruskeita. Russot ovat sitä vieläkin, Ruotsista taas ruskeat lähtivät viikingeiksi ja rauhallisemmat vanhemman väestökerrostuman edustajat jäivät jäljelle ja perustivat kukoistavan hyvinvointivaltion.

        Indoeurooppalaisia yhdistetään aina mukamas maanviljelyyn ja kaikenlaiseen kehitykseen. Sehän on aivan roskaa. Indoarjalainen vaikutus on peräisin kelttiläistyyppisiin kansoihin sekoittuneilta mustalaislaumoilta. Tänä päivänäkin romaanikieli on lähinnä iraanisia kieliä. Sieltä on myös peräisin indoeurooppalaisten vuosisatoja kestänyt sotaisuus ja voimakkaan epätasa-arvoiset yhteiskuntajärjestykset. Eiväthän aateliskalenterit ole mitään muuta kuin primitiivisten sukuklaanien luetteloita ja niiden läheisin vastine nykyisin ovat romaanien sukuklaanit. Kunniakäsityksetkin ovat aika samat, kuten ne ovat kreikkalaisilla ja sisilialaisillakin, jotka taas olivat ensimmäisen sekoittumisaallon tuloksia. Pidemmän päälle kuohuva romaaniveri kuitenkin tappaa itse itsensä pois populaatiosta. Kielelliset vaikutteet jäävät jäljelle, jonka vuoksi puoli maapalloa puhuu nykyisin indoeurooppalaisia mongerruksia.

        On käsittämätöntä, miten 1800-luvun germaanisten kansojen oman häntänsä kasvattamiseksi rustaamat typerät rotuopit edelleen muodostavat pohjan antropologisille käsityksille. Niinpä edelleen implisiittisesti jaetaan kunniaa esi-isistä ja vertaillaan, että kenellä oli suurin. Tai kenen esi-isällä oli suurin. Siis kallo, vaikka sitä ei indoeurooppalaisen arjalaisgermaanin kyseessä ollen juuri voikaan erottaa mahdollisista muista elimistä, joita niillä perkeleen kekkuloilla on ollut tapana keskenään vertailla. Tosiasia on, että indoarjalaisen ja germaanisen vaikutuksen seurauksena oli 1000 vuotta kestänyt pimeä keski-aika, josta päästiin eroon vasta kun väestön genetiikka ajan myötä muuttui. Sama tapahtui muinaisessa kreikassa, jossa muuttoaallot romahduttivat kukoistuksessaan olleen muinaisen kulttuurin ja johtivat noin tuhat vuotta kestäneeseen sotien, kurjuuden ja tyhmän taikauskon aikakauteen, joka päättyi vasta persialaissotien aikoihin. Aivan sama tarina, joka toistui muualla Euroopassa Rooman luhistuessa kansainvaellusten alle.

        Typerintä tässä kaikessa on se, että teoriat on väsätty aivan kuin kansojen väliset kokoerot olisivat koko ajan olleet samat kuin ne ovat nyt, ja toisaalta kielentutkimuksen sukulaisuuskäsitteet, jotka käsittävät kielten kehityksen jonain helvetin puuna, aivan kuin kielet ja ihmisetkin olisivat levittäytyneet aiemmin asumattomaan tyhjiöön. Kumpikin on silkkaa paskaa. Ensinnäkin jossain vaiheessa Ruotsin ja Pohjois-Saksan alueella vallinnut kulttuuri on ollut jotain ihan muuta kuin jotain helvetin hintu-arkaaista, se on ollut pitkälti samaa kuin täällä. Vaippa-hintujen alkaessa levittäytyä puukkotappeluineen, kutomataitonsa kanssa, alueelle väestöjen voimasuhteet ovat olleet juuri päinvastoin kuin ovat nyt ja niin ollen myös kielelliset lainat ovat tapahtuneet toiseen suuntaan kuin niiden edelleen väitetään tapahtuneen.

        Samaten lukuunottamatta sitä vaihetta kun mannerjää vetäytyi, ei yksikään tulokasaalto ole levittäytynyt tyhjiöön eikä se totaalisia tappovalloituksia lukuunottamatta ole perinpohjin hävittänyt aiempaa kulttuuria. Roomalaiset kyllä niin tekivät valloittamillaan alueilla, ilmeisesti tappamalla ja orjuuttamalla miespuolisen väestön lähes täysin ja naimalla itse jäljelle jääneet orjattariksi joutuneet naiset paksuiksi. Tällä perinteisellä arjaaisella tavalla toimien kulttuuri kyllä korvautuu aika nopeasti ja näppärästi, mutta se ei välttämättä ole se standarditapa. Itämerensuomalaisuus on siis syntynyt jonkin tuollaisen kelttiläistyyppisen kulttuurin alkaessa levitä jäänreunalla ja kenties sen päällä eläneiden uralilaisten sekaan. Germaanisuus syntyi myöhemmin kun indohintit alkoivat Itämeren etelärannalla sekaantua keltauralilaisiin, siellä tuon vaiheen kantaväestössä kuitenkin uralilaista vaikutusta vähemmän ja keltaista vaikutusta enemmän kuin täällä.

        Mikä vittu se tässäkin asiassa on niin monimutkaista, että sitä pitää vuosisatoja tutkia ja tuhertaa ja sittenkään ei vaan tajuta? Mistä niille akateemisille iänikuisvalittajille oikein maksetaan?


    • radnomdedu
    • Bror-Erik1974odin-1Ac

      Ja venäläisessä puheenparressa suomalaiset ovat vieläkin tsuhnia, `kuumaverisiä suomalaisia.` -Mikä onkin aika paikalleen luonnehdittu. Eiks je?

    • Bror-Erik1974odin-1Ac

      Yleensäkin venäläinen osaa hetkessä tehdä luonneanalyysin suomalaisesta puhekumppanistaan ja tämä jos mikä on vaihe kuinka suomalaiseen sukukansalaisena tullaan
      suhtautumaan jatkossa. Kohtelias kunnioittava käytös kannattaa aina!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2159
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      370
      1489
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1327
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe