Miksimonet naiset eivät ymmärrä/halua ymmärtää kuin pissaaminen saattaa kiihottaa eräitä. Esimerkiksi tällä filmillä nainen pissaa filmisession lopuksi, noin 33min kohdalla. Kyllä alkaa pikkuveli jökättämään.
https://www.redtube.com/2338610
Kiihottava pissaaminen
7
2501
Vastaukset
- likaistapervoilua
Pissaava nainen saa kullin seisomaan en tiedeä miksi. On myös kiihottavaa katsoa kun nainen pissaa housuun. Alistuvana kai samaistun tuon naisen häpeään mutta toisaalta on myös ihanan tuhmaa ja viimeisenkin säädyllisyyden ylittävää kun ajattelee että laskisi housuunsa dommen edessä. Ensin tulisi pissat ja sitten laksatiivien pakottamana suoli tyhjenisi housuun mikä veisi taatusti viimeisenkin ylpeyden rippeen.
Mutta mitä naisten pissaamiseen tulee niin filmeillä nuorilla naisilla kusi lentää komeassa kaaressa vahvalla suikulla ilmeisesti merkkinä vahvoista lantionpohjan lihaksista. Osaltaan vaikuttaa varmaan että pillu on synnyttämättömällä timmi. Joillakin vanhemmilla pornotähdillä kusi pärskyy ympäriinsä häpyhuulien välistä niin että kengätkin kastuvat. - seksikästäonon
Minusta tuollaisen nuoren naisen pissasuihku on kiihottava. Varsinkin kun nainen lähettää viekottelevan suukon session jälkeen.
- pissajakakka
Tuolla on aika villejä sivustoja :)
http://www.pornosivut.com/kategoria/pissa-ja-kakka-porno/
Kerran olen kaveria kattonu kyykkypissalla pillu levällään ja sanoin runkkaavani samalla kun katson. Katsoin suihkua ja pillua ja runkkasin .. kunnes katsoin kaveria silmiin samalla kun laukesin. Hymyillen katsoi kun spermat ropisivat ruoholle. Otin pikkuhousut muistoksi.
- Anonyymi
Käskin vaimoni juoda enkä antanu pissata sitte mentiin suihkuun ja sanoin että nyt pissaat se pissasi ja mä räpläsin sen värkkiä,sen jälkeen saunan lauteille ja alotin työnnöt kylläpä teki hyvää molemmille ja liukasta oli!
- Anonyymi
naisen pissaaminen on todella kiihottavaa, jo pelkkä näkeminen kun nainen pissaa, se kun saa laittaa käden alle kun nainen pissaa tai sitten on ihan parasta kun nainen pissaa mulkun päälle tai naamalle ja suuhun, muutaman naisen kanssa olen saanut kokea nuo jutut mutta lisää haluaisin
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969