Kaikki fenotyyppiemme variaatiot (sekä fysiologiset että patologiset) täytyisi nähdä ja tutkia seurauksena epigenomin ja ympäristön jatkuvasta vuorovaikutuksesta, eli toisin termein: genomin softan muuntumisena. Tämä ”muuntunut softa” kykenee muokkaamaan soluvastetta, sopeuttamaan sitä ajan kuluessa ja lopulta se siis muuntaa itse hardwaren, geenien,
suhteellisen stabiilia toimintaa. Meidän on välttämätöntä ymmärtää, että vain epigenomivetoinen, häiriötön ohjelmoituminen sikiökehityksen aikana luo pohjan häiriöttömälle yksilönkehitykselle, harmonisen fenotyypin syntymiselle ja geenien (hardwaren) ongelmattomalle käytölle. Kun taas vääristyneen informaation aiheuttamat varhaiset häiriöt epigeneettisessä ohjelmoitumisessa aiheuttavat ohjelmoitumisen epäonnistumisen ja saavat aikaan geneettisten ja toiminnallisten stressimekanismien aktivoitumisen.
Havainnot hardwaren, eli DNA:n muuttumisesta ovat selvät. Mitä enemmän eliö adaptoituu, sitä enemmän DNA:han tulee virheitä. Tästä löytyy lukemattomia esimerkkejä. Geeni- ja kromosomihäviöt ovat tieteellinen fakta kaikissa eliöissä luonnossa. Mikäli polyploidi eliö kykenee kopioimaan genomiaan, on kyseessä olemassaolevan informaation kopioiminen. Tämä tapahtuu histonimarkkereiden ohjaamana mekanismina, ei satunnaisena mutaationa.
Kaikki eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä TAI informaation vähittäisestä mutta väistämättömästä rappeutumisesta. Siksi evoluutiolle ei ole olemassa mekanismia.
Fenotyyppien variaatiot - Epigenetiikkaa
17
327
Vastaukset
Geenit eivät ohjaa elämää, vaan elämä ohjaa geenejä. Tästä on hyvänä esimerkkinä astronautti, jonka genomi koki merkittäviä muutoksia kuukausia avaruudessa vietetyn ajan jälkeen. Hänen epigenominsa adaptoitui nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin ja vaihtuneet epigeneettiset profiilit saivat aikaan geneettisiä virheitä. Maahan palattuaan hänen epigenominsa palautui, mutta geneettiset virheet jäivät. 7% genomista ei siis palautunut. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen tällä palstalla kirjoittanut.
- tuotaanoin
Mutta sinun väitteesi eivät ole todisteita siihen mihin yrität niitä sovittaa. Se on paha ongelmas.
Ihan saman periaatteen mukaan kuin evokkienkaan väitteet eivät ole todisteita evoluutioteoriasta.
Fyysisellä asialla et voi todistaa hengellisiä totuuksia. "Maahan palattuaan hänen epigenominsa palautui, mutta geneettiset virheet jäivät."
En ota sen enempää kantaa sekoiluhisi, mutta vedit juuri vessasta alas kretujen, luultavasti myös sinun itsesi käyttämäsi, argumentin DNA:n erinomaisesta, jumalallisesta itsestäänkorjaantuvuudesta. Tuskin se sinun pseudopelleilyäsi hidastaa, mutta ihan tiedoksi vain.- olethakotiellä
Raamattu ei millään tavoin pyri osoittamaan että ihmisissä olevat fyysiset terot olisiit syyt millä jyvät erotetaan akanoista. Taekka hyvät pakanoista. Eikä liioin että parempi karjapaimen olisi otollisempi kuin hyvä jyväjemmari.
" Maahan palattuaan hänen epigenominsa palautui, mutta geneettiset virheet jäivät. 7% genomista ei siis palautunut. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen tällä palstalla kirjoittanut. "
Tuo tulos on kiistetty. Ensinnäkin genomia ei verrattu hänen omaan genomiinsa ennen avaruusmatkaa, vaan hänen identtisen veljensä genomiin. Molemmat ovat kokeneet mutaatiota syntymästään saakka, joten ei voida osoittaa, että geneettiset virheet olisivat johtuneet avaruudessa oleskelusta. Lisäksi otos on naurettavan pieni, jotta tutkimuksella olisi tieteellistä painoarvoa.agnoskepo kirjoitti:
" Maahan palattuaan hänen epigenominsa palautui, mutta geneettiset virheet jäivät. 7% genomista ei siis palautunut. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen tällä palstalla kirjoittanut. "
Tuo tulos on kiistetty. Ensinnäkin genomia ei verrattu hänen omaan genomiinsa ennen avaruusmatkaa, vaan hänen identtisen veljensä genomiin. Molemmat ovat kokeneet mutaatiota syntymästään saakka, joten ei voida osoittaa, että geneettiset virheet olisivat johtuneet avaruudessa oleskelusta. Lisäksi otos on naurettavan pieni, jotta tutkimuksella olisi tieteellistä painoarvoa." Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen tällä palstalla kirjoittanut"
Yksi tieteellisesti epäpätevä havainto? Vahvistaako se myös fossiiliaineiston syntymisen Nooan tulvassa? Ajatteletko lainkaan, mitä näppikseltäsi palstalle syydät?- uhihoi
agnoskepo kirjoitti:
" Maahan palattuaan hänen epigenominsa palautui, mutta geneettiset virheet jäivät. 7% genomista ei siis palautunut. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen tällä palstalla kirjoittanut. "
Tuo tulos on kiistetty. Ensinnäkin genomia ei verrattu hänen omaan genomiinsa ennen avaruusmatkaa, vaan hänen identtisen veljensä genomiin. Molemmat ovat kokeneet mutaatiota syntymästään saakka, joten ei voida osoittaa, että geneettiset virheet olisivat johtuneet avaruudessa oleskelusta. Lisäksi otos on naurettavan pieni, jotta tutkimuksella olisi tieteellistä painoarvoa.Kyllä niitä näytteitä otettiin kummaltakin ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen.
Muutoksia tapahtu tietenki kummallaki, mut osa avaruudessa olleen veljeksen muutoksista voitiin aika luotettavasti liittää avaruusmatkaan. Ei genomista tietenkään 7% muuttunu pysyvästi, vaan niistä geenien ilmentymiseen liittyvistä muutoksista mitä oli matkan aikana kertyny, 7% ei palautunu. Niistä vaan pieni osa oli nukleotidien virheitä. Koko homma ei liity Rotin väitteisiin juuri mitenkään.
https://www.nasa.gov/feature/nasa-twins-study-investigators-to-release-integrated-paper-in-2018 uhihoi kirjoitti:
Kyllä niitä näytteitä otettiin kummaltakin ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen.
Muutoksia tapahtu tietenki kummallaki, mut osa avaruudessa olleen veljeksen muutoksista voitiin aika luotettavasti liittää avaruusmatkaan. Ei genomista tietenkään 7% muuttunu pysyvästi, vaan niistä geenien ilmentymiseen liittyvistä muutoksista mitä oli matkan aikana kertyny, 7% ei palautunu. Niistä vaan pieni osa oli nukleotidien virheitä. Koko homma ei liity Rotin väitteisiin juuri mitenkään.
https://www.nasa.gov/feature/nasa-twins-study-investigators-to-release-integrated-paper-in-2018Kiitos oikaisusta. En ollut lukenut tuota laajempaa artikkelia ja siksi vedin liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Niin rot voisi viimeinkin paljastaa mitä sapienssin pitää syödä jotta siitä tulisi neaderthalin ihminen?
- katkonaine
ravenlored kirjoitti:
Niin rot voisi viimeinkin paljastaa mitä sapienssin pitää syödä jotta siitä tulisi neaderthalin ihminen?
Nyt liippaat liki yhtä perustavan luontoista asiaa.
Perintötekijöiden yhtenevyyden selitykseksi voidaan tarjota sitäkin että jotta ne toimisivat koko eliökunnassa on myös maanpiiristä löytyvällä ympäröivällä muulla aineella yhtäsuuri merkitys. Kaikki eliökunta tarvitsee myös perintötekijöihin kuulumatonta materiaa ravinnoksi josta valitaan kulloinkin tarvittavat ainekset solujen rakennusaineiksi. Näinollen yhtäläisten geenien tehtävät ovat ratkaisevassa asemassa sillä niillä vain voidaan saada aikaan ne toiminnot joita kulloinkin tarvitaan.
"Kaikki fenotyyppiemme variaatiot (sekä fysiologiset että patologiset) täytyisi nähdä ja tutkia seurauksena epigenomin ja ympäristön jatkuvasta vuorovaikutuksesta, eli toisin termein: genomin softan muuntumisena."
Tässä ei sinänsä mitään katastrofaalisen väärin, mutta miksi sinä haluat jättää yhden kokonaisen kerroksen tästä kompleksisesta järjestelmästä pois?
"... muuntaa itse hardwaren, geenien..."
En ole koskaan kuullut yhdenkään kreationistin käyttävän geeneistä, DNA:sta, termiä harware. Tämä on aina ollut heidän mielestään se software. Ja tässä olen pakotettu olemaan näiden muiden kreationistien kanssa samaa mieltä.
"Mitä enemmän eliö adaptoituu, sitä enemmän DNA:han tulee virheitä."
Kyllä ja ei. Englanninkielessä on käytössä eräs sanonta, joka sopii tähän erinomaisesti "putting the cart before the horse". Syy ja seuraus ovat väittämässäsi käänteiset. Kun DNA:n tulee virheitä, voi tämä johtaa parempaan sopeutumiseen. Eli sopeutuneemmassa organismissa on enemmän virheitä, mutta nuo virheet ovat olleet hyödyllisiä.
"Tämä tapahtuu histonimarkkereiden ohjaamana mekanismina, ei satunnaisena mutaationa."
En käsitä tätä lausetta. Puhut kahdesta eri asiasta tässä yhtenä. Satunnaiset mutaatiot ovat mitkä tahansa perimään, DNA:n, tapahtuneet muutokset, oli tässä kyse yksittäisistä nukleotideistä tai kokonaisista genomeista. Histonimarkkerit toimivat geenien säätelyelementtein. Nämä ja näiden muutokset eivät välttämättä ole satunnaisia.- Luucifer
Sekopäisellä luokanopettajalla Tomi Aallolla maaninen vaihe menossa, keskellä yötä ennen töihin lähtöä kirjoitellaan epärehellisiä, pseudotieteellisiä runoja internetin syövereihin.
Vanhempasikin varmasti häpeävät sinua, Tomi.- hehhhee
Kaheli toimii palstan varoittavana esimerkkinä yhdessä Mark5:n kanssa. Molemmat kahelit luulevat käännyttävänsä ihmisiä... No kyllä he käännyttävätkin, niitä jotka olivat jo melkein tulossa uskoon, käännyttävät pois.
- HolyLight
Ei kannata mennä henkilökohtaisuuksiin...
- Unholylight
HolyLight kirjoitti:
Ei kannata mennä henkilökohtaisuuksiin...
Eikö sinua Tomi yhtään hävetä tuo äärimmäisen typerä ja äärimmäisen epärehellinen esiintyminen täällä palstalla? Olet järjestään jokaisessa avauksessasi nolannut itsesi täysin.
Sivumennen sanoen, millaisen muutoksen kelpuuttaisit evoluutioksi? Jos kiduskansiensa avulla maalla kulkevalle kalalle kehittyy ajan mittaan kiduskansista raajat, onko se sinusta evoluutiota?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009