Eräässä tapaamisessa tuli voimakkaasti esille ihmisen seitsemänkymppistä elämänkaaren alkuvaihetta. Hän täyttää lähiaikana tasavuodet.Äiti ei afaasian vuoksi voi kertoa mitään. Olisimme halunneet tietää, millä kulkuneuvolla hän lähti maaseudulta polttojen alkaessa kohti synnytyssairaalaa. Joku muisteli, että hevosella alkumatka ja taksilla loput. Vuonna -48 maaliskuussa, maanantaina syntyi suvun ensimmäinen lapsi ja vielä poika. Nyt harmittelen, että miksi en aikaisemmin kysellyt enemmän elämämme alkuvaiheista. Näin vanhemmiten kiinnostaa. Liikuttavaa oli nähdä, kun iäkäs äiti ja kohta seitsemänkymppinen esikoispoika liittivät kätensä yhteen. Poika sanoi äidilleen, että tervetuloa kahville hänen luokseen palvelutaloon synttäreitä viettämään. Iäkäs äiti lepäsi sängyssään ja poika istui pyörätuolissa. Jotenkin siinä hetkessä ei tarvittu enää historian dokumenttejä. Heidän kasvonsa, olemuksensa, läheisyytensä kertoivat kaiken. Olin siskona vieressä hyvin vaikuttunut. Olemme aina lapsia äidillemme, vaikka elämä olisi kolhinut ja kulku olisi ollut tahmeaa ja takkuista. Äiti taitaa sittenkin hyväksyä meidät sellaisina kun olemme. 2lesken
Elämä kulkee kulkuaan
13
340
Vastaukset
- hehehehee
Ei maaseudulla minnekään kotoa lähdetty synnyttämään 70 vuotta sitten. Kätilö tuli kotiin.
Mä olen kotona syntynyt ja kaikki sisarukseni myös, joista nuorin syntyi 1960.
1900-luvun alkupuoliskolla maaseudulla ainakin lasta pilkattiin, jos lääkärin apua oli tarvittu lapsen syntyessä.- 1lesken
heheh
Tässä tapauksessa kätilö ei tullut kotiin vaan äitini vietiin sairaalaan. Syytä en tiedä. Eikä afaatikko pysty enää vastaamaan. Olisiko niin, että kun isossa talossa, jossa äitini asui, oli hevosmiehiä ja kylällä oli taksi, niin ensimmäisen lapsenlapsen syntymä oli niin suuri asia, vaikka mummolleni, että näin toimittiin. Samoin äitini synnytti seuraavankin lapsensa samassa sairaalassa. Kolmas lapsi syntyi kotona. Historia ei kerro, onko jotain koulukiusattu syntymän vuoksi. 2lesken - kylmätotuus
Meitä on neljä sisarusta, joista vanhin on syntynyt v, 1946.
Kaikki muut ovat syntyneet sairaalassa, paitsi minä kuopus, joka synnyin kotona. Kätilö sentään ehti synnytykseen mukaan.
Hupaisa juttu oli, että maailmaan putkahdettuani, synnytyksessä mukana ollut naapurin emäntä ilmoitti isälleni:" Nyt on Kallella (nimi muutettu) kolme tyttöä."
Isäni käsitti asian niin, että perheeseen oli syntynyt kolmoset ja lienee ollut pyörtymäisillään, ennenkuin tajusi, että hänellä oli jo kaksi tytärtä ja yksi poika ennen syntymääni.
Pilkkaaminen ei kuulunut savolaiseen "kulttuuriin" synnytyksissä. Lienee ollut yhdentekevää kuka "lapsenpäästäjänä" toimi. Pääasia oli, että lapsi syntyi elävänä ja äiti ja vauva voivat hyvin.
- Muisteloita
Meillä ainakin kaksoset syntyvät sairaalassa 1947 ja minä myöhemmin, en tiedä miten muut, liuta meitä on. Epäilen että suurin osa sairaalassa, vaikka maaseutua on. Äiti on kyllä kertonut aikanaan paljonkin lapsuudestamme ja jopa omasta lapsuudestaan. Ne olivat antoisia iltoja, kaikki kuuntelimme.
Itse olen kertonut nyt lukiolaisille lapsenlapsilleni aikanaan myös paljon entisistä ajoista. Nyt kun palaan tapahtumiin, eivät muista mitään, joten ilmeisesti ei ole ollut kiinnostavaa.
Olen alkanut kertoa vanhoista ajoista muutaman vuoden ikäisille lapsenlapsille, kun olen heitä vahtimassa. Kertovat innoissaan niitä vanhemmilleen. Näyttää siis kiinnostavan.
On aika paljon varsinkin minua nuorempia, jotka eivät tiedä juuristaan paljoakaan, oikein huvitti, kun ydeltä kysyin, montako sisarusta heitä on. Hän keskittyi laskemaan. - Turha-katua-kutua
"""Nyt harmittelen, että miksi en aikaisemmin kysellyt enemmän elämämme alkuvaiheista."""
Ellet olisi lähtenyt maailmalle haihattelemaan ja antanut elämääsi viinalle, voisit olla huomattavasti viisaanpi sukusi vaiheista ja elämästä yleensä.
Toisaalta eihän välimatkat ole haitanneet yhteydenpitoa ennenkään. Oli lankapuhelimet, puhelinkioskit, lennättimet ja sähkösanomat, myöhemmin telefaxit ja puhelinvastaajat.
Suvustaan pystyi kyselemään lankaluurissa roikkuenkin, jos kellä halua oli kysellä? Kyllä äidit ikävissään siellä maalaistönöissään kertoivat vaikka heinänseivästyksestä kuinka se tapahtui vuonna 1932 kun kieltolaki loppui.
Entä kesälomilla siellä tutussa ja turvallisessa lapsuuskoti ympäristössä, ehkä sukukin läsnä! Eli tietoa olisi ollut.
Enpä ole kyllä itsekään kysellyt koskaan mitään, mutta suvullani on ollut outo taipumus avata suunsa ihan vapaahtoisesti. Niinpä olen tullut tietämään sellaisenkin yksityiskohdan, että olen syntynyt varttia vailla puolta yötä. - maissiiii
Olen minäkin monesti harmitellut mielestäni kun en kysellyt aikoinani vanhempieni ja isovanhempieni elämän vaiheista, pääpiirteittäin toki tiesin ja tunsin.
Mutta vasta sitten ku n olin saanut oman jälkikasvuni maailmalle, alkoi kiinnostus yksityiskohtiin kasvaa. Sitten oli vielä muutama täti ja setä, jotain osasivat kertoa, pian ei ollut ketään, joka sisäpiiriläisenä olisi tarinoillaan vienyt äitini ja isäni lapsuuteen ja nuoruuteen. Ne ajan jaksot erityisesti olisivat kiinnostaneet. miten helppoa olisikaan aikoinaan ollut kysellä mummolta ja papalta myös juttuja omista vanhemmista. Onneksi he kertoilivat omista nuoruusvaiheistaan.
Joskus tuntui kun isä ja äiti kertoivat menneitä tarinoitaan, saatoin kiireessäni ajatella, että taas noita samoja...
Tällä hetkellä on vain kirjeitä, nippu lehtileikkeitä ja muutama ääninauha.
Onneksi myös veljeni, joilta voin tivata miten he muistavat mitäkin. Jokainen muistaa samankin tapahtuman niin erilailla. Toinen muista materiakohtaisesti, miltä mikäkin näytti. Toinen taas muistaa hyvin henkilökohtaisesti, eli hyvinkin yksitiskohtaisesti mitä kukakin henkilö sanoi ja toimi. - Muisteloita
Tuo on totta että jokainen muistaa eri asioita ja saman asian kukin eri tavalla. Joskus tulee ihan riitaa, kun vängätään, missä kohdassa pihakuusi seisoi tai iso kivi jöpötti. Yksi meistä muistaa naapureidenkin arkiset letkautukset oman perheen sutkautuksista puhumattakaan.
Mutta ei niin kauas tarvii mennä. Vanha työkaveri muistaa 70-luvun alusta, mitä kukin on työpaikalla tehnyt hassua. Sitten kun hän niitä kertoo, osaa muistaa itsekin, osaa ei ollenkaan. Minulla on pitkiä jaksoja etten muista oikein mitään yksittäisiä tapahtumia työelämästä, lienee ollut ruuhkavuosien aikaan. - kylmätotuus
Kirjoitat pojan ja äidin tapaamisesta "ulkopuolisen" silmin, vaikka kyseessä ovat äitisi ja veljesi.
Miksi toimit näin?
Nyt on pakko palata aiempiin kirjoituksiisi. Olet verrannut lapsuuskotiasi hullujenhuoneeseen, jossa viina, tappelut, erot, väkivälta ja uskonto näyttelivät pääosaa.
Olet myös maininnut äitisi olleen katkera siitä, että lapset "pilasivat" hänen elämänsä.
Pakenit kodistasi Helsinkiin, avioiduit ja alkoholisoiduit.
Olet todennut, että lapsuutesi ja nuoruutesi olivat katastrofaaliset, etkä siitä johtuen ja saamillasi eväillä halunnut koskaan hankkia omia lapsia.
Nyt kuitenkin kuvailet äitisi ja veljesi suhdetta läheiseksi, joka käy ilmi ilman sanoja.
Sisarusten muistikuvat lapsuudesta poikkeavat suuresti toisistaan riippuen siitä, missä asemassa olemme olleet tapahtumissa. Siitä on tehty tutkimuksia ja tiedän sen itsekin omista kokemuksistani.
Muistikuvamme sirpaloituvat aikojen saatossa ja kokoamme ne uudestaan osittain muuttuneina.
Oletan, ettei äitisi ole ollut halukas kertomaan synnytyksistään, koska ne ovat olleet hänelle epämiellyttäviä kokemuksia.
Kommenttini ei ole syytös ketään kohtaan, vaan oma näkemykseni asioista.- 1lesken
kylmä
Olen tuntenut itseni aina
ulkopuoliseksi, ylimääräiseksi taakaksi. Synnyin kaupungissa, kun vanhempani muuttivat maalta pieneen hellahuoneeseen ja äitini meni tehtaaseen työhön. Isäni oli matkahommissa. Lapsia oli neljä alle kouluikäistä, pieni vaatimaton asunto, äiti hyvin nuori ja minä tulin siihen viidenneksi. Tämän elämänvaiheen olen kuullut satoja kertoja. Kuinka kaaosta se kaikki oli nuorelle äidille ja isälle. Meidät ikäänkuin syyllistettiin olemassaolostamme. Tämä ei ole vain minun kertomaani. Läheisin suhde oli ja on veljelläni ja äidilläni. Nyt se tulee vielä enemmän esiin, kun molemmat ovat palvelutalossa. Pidän sitä itseestään selvänä, että ensimmäinen suvun lapsenlapsi on tärkein ja muut tulevat varjona perässä. Koin lapsuuteni niin turvattomana rikkonaisena ja ylimääräisenä, että aina ajattelin, etten ikinä ala tuohon painajaismaiseen äitirooliin. Ja nämä ajatukset tulivat jo hyvin varhain. Eikä ne koskaan ole muuttuneet. Kovetinko sitten sisimmässäni jotain ensimmäisinä elinvuosina. Kun huomion saaminen oli käytännössä mahdotonta. Käperryin itseeni ja olisi ehkä tänäpäivänä voitu luokitella sairaudeksi. Eihän silloin missään lääkäreissä kakaroita kuljeteltu. Isot laumat tenavia pyöri siellä sun täällä. Kun täytin 60-vee, hain syntymäsairaalani arkistosta itseäni koskevat tiedot. V. 1954 olen syntynyt juhannuksen jälkeen sunnuntaina terveenä. Äitini on toipunut hyvin. Isäni kertoi, että kun hän saattoi äitini sairaalaan minua synnyttämään, kätilö oli haukkunut hänet pystyyn. Ja sanonut, että eihän nuori vaimorukkanne kestä enää näitä synnytyksiä. Isäni oli ollut lievästi sanoen loukkaantunut. Jäin viimeiseksi. 2lesken - kehitä.itseäsi.ihminen
1lesken kirjoitti:
kylmä
Olen tuntenut itseni aina
ulkopuoliseksi, ylimääräiseksi taakaksi. Synnyin kaupungissa, kun vanhempani muuttivat maalta pieneen hellahuoneeseen ja äitini meni tehtaaseen työhön. Isäni oli matkahommissa. Lapsia oli neljä alle kouluikäistä, pieni vaatimaton asunto, äiti hyvin nuori ja minä tulin siihen viidenneksi. Tämän elämänvaiheen olen kuullut satoja kertoja. Kuinka kaaosta se kaikki oli nuorelle äidille ja isälle. Meidät ikäänkuin syyllistettiin olemassaolostamme. Tämä ei ole vain minun kertomaani. Läheisin suhde oli ja on veljelläni ja äidilläni. Nyt se tulee vielä enemmän esiin, kun molemmat ovat palvelutalossa. Pidän sitä itseestään selvänä, että ensimmäinen suvun lapsenlapsi on tärkein ja muut tulevat varjona perässä. Koin lapsuuteni niin turvattomana rikkonaisena ja ylimääräisenä, että aina ajattelin, etten ikinä ala tuohon painajaismaiseen äitirooliin. Ja nämä ajatukset tulivat jo hyvin varhain. Eikä ne koskaan ole muuttuneet. Kovetinko sitten sisimmässäni jotain ensimmäisinä elinvuosina. Kun huomion saaminen oli käytännössä mahdotonta. Käperryin itseeni ja olisi ehkä tänäpäivänä voitu luokitella sairaudeksi. Eihän silloin missään lääkäreissä kakaroita kuljeteltu. Isot laumat tenavia pyöri siellä sun täällä. Kun täytin 60-vee, hain syntymäsairaalani arkistosta itseäni koskevat tiedot. V. 1954 olen syntynyt juhannuksen jälkeen sunnuntaina terveenä. Äitini on toipunut hyvin. Isäni kertoi, että kun hän saattoi äitini sairaalaan minua synnyttämään, kätilö oli haukkunut hänet pystyyn. Ja sanonut, että eihän nuori vaimorukkanne kestä enää näitä synnytyksiä. Isäni oli ollut lievästi sanoen loukkaantunut. Jäin viimeiseksi. 2leskenOpettelisit edes jakamaan tekstisi kappaleisiin. Ja myös referoimaan, ellei se satu olemaan liian hienosteleva sana tälle palstalle. Nuo pitkät pötköt on kamalan tylsiä.
Olisi helpompi lukea, ja ehkä kirjoittajankin ajatukset saisivat jämptimmän muodon.
Mutta eihän yli 60 vee enää mitään uutta opi. Totta vai tarua? kehitä.itseäsi.ihminen kirjoitti:
Opettelisit edes jakamaan tekstisi kappaleisiin. Ja myös referoimaan, ellei se satu olemaan liian hienosteleva sana tälle palstalle. Nuo pitkät pötköt on kamalan tylsiä.
Olisi helpompi lukea, ja ehkä kirjoittajankin ajatukset saisivat jämptimmän muodon.
Mutta eihän yli 60 vee enää mitään uutta opi. Totta vai tarua?kehitä
Kirjoitan älypuhelimella ja en tiedä, miltä tekstini näyttää läppärillä.
Referointi ei ole ihan helppo juttu. Mutta tärkeä taito.
Pitää tiivistää ja selostaa ja kertoa ymmärrettävästi olennainen.
Nyt käytin enteriä paljon ja luulen tämän sepustuksen näyttävän harakanvarpailta.kehitä.itseäsi.ihminen kirjoitti:
Opettelisit edes jakamaan tekstisi kappaleisiin. Ja myös referoimaan, ellei se satu olemaan liian hienosteleva sana tälle palstalle. Nuo pitkät pötköt on kamalan tylsiä.
Olisi helpompi lukea, ja ehkä kirjoittajankin ajatukset saisivat jämptimmän muodon.
Mutta eihän yli 60 vee enää mitään uutta opi. Totta vai tarua?Hänen kerrontansa on kuitenkin niin sujuvaa (mielenkiintoistakin) ja yleensä virheetöntä, että ainakin minä jaksan vaivatta lukea hänen kappalejaotonta tekstiään tuon verran.
Luen muutenkin paljon kirjoja, joissa saattaa olla kokonainen sivukin samaa kappaletta, eikä mitään lukuvaikeuksia.- kokeile.sinäkin
2lesken kirjoitti:
kehitä
Kirjoitan älypuhelimella ja en tiedä, miltä tekstini näyttää läppärillä.
Referointi ei ole ihan helppo juttu. Mutta tärkeä taito.
Pitää tiivistää ja selostaa ja kertoa ymmärrettävästi olennainen.
Nyt käytin enteriä paljon ja luulen tämän sepustuksen näyttävän harakanvarpailta.Älypuhelimellakin voi jakaa tekstin kappaleisiin.
Helppoa.
Näin se sujuu minultakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959