Informaation dekoodaus solukalvon läpi

Eliöissä havaittavat muutokset johtuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettisestä säätelystä tai informaation vähittäisestä mutta väistämättömästä korruptoitumisesta, joka usein johtaa geneettiseen rekombinaatioon eliön priorisoidessa välttämättömimpiä metabolisia toimintoja.

Ulkoiset signaalit, joiden lähteenä ovat tyypillisesti ravinto, ilmasto, stressitekijät, aistiärsykkeet, sosiaalinen vuorovaikutus, ympäristömyrkyt jne., muokkaavat eliöiden genomia epigenomin kautta. Ulkoiset signaalit ovat usein molekyylejä, kuten tuoksumolekyylit. Valoherkkä silmän rodopsiini reagoi fotoneihin. Solut kommunikoivat keskenään myös koodaamattomien RNA-molekyylien avulla. Näitä ovat esim. microRNA:t.

Solu tarvitsee dekoodausvälineistön kyetäkseen tulkkaamaan ulkoisia signaaleja siten, että solu voisi reagoida ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Tästä dekoodauksesta vastaavat G-proteiinikytkentäiset reseptorit (G protein-coupled receptors). Tutkimuksen mukaan ne toimivat pieninä tietokoneina, jotka keräävät ja prosessoivat ympäristöstä tulevaa informaatiota. Ne dekoodaavat saamansa informaation solun mekanismeille, jotka modifioivat tarvittavia epigeneettiisiä informaatiokerroksia, jotta eliö kykenisi sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

Satunnaiset mutaatiot ja valinta on naurettava pseudotieteellinen teoria, jolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. Voimme havaita vain Älykkäästi Suunniteltuja ja Luotuja mekanismeja, jotka mahdollistavat eliöiden nopean adaptoitumisen muuttuviin olosuhteisiin. Mutta mitä enemmän eliö joutuu sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, sitä enemmän se kokee geneettistä rappeutumista. Tämä johtuu erityisesti vaihtuvien metylaatioprofiilien aiheuttamasta DNA:n epävakaudesta. Metylaatio nimittäin stabilisoi genomin. Ilman metylaatioprofiileja DNA on varsin epävakaa ja siihen tulee helposti mutaatioita. Näitä on ihmisen genomissa populaatiotasolla jo kymmeniä miljoonia ja ne ovat merkittävin syy yli 220 000:een geneettistä sairautta aiheuttavaan mutaatioon. Samaa tapahtuu luonnossa kaikkialla.

Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi.

23

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Se_on_fartikkeli

        Huuhaablogisi ei ole mikään viite.

      • NoloTomi

        Tuo ei ole mikään artikkeli tai tutkimus, vaan tietämättömän opettajan kirjoituksia.

      • Olet.sinä.pelle

        Uskonnollista ja pseudotieteellistä huuhaata. Olet täysi pelle. Olet saanut jokaisessa avaamassasi keskustelussa pataan. Normaaljärkinen ihminen ottaisi jo opiksi, mutta sinä elätkin harhoissasi etkä itse tajua miten nolo tapaus olet.

    • itsejessus

      Onko sinun usko ainoa mikä ei ole harhaoppia?

    • Ahaa! Nyt ymmärrän miten tämä kaikki todistaa Israelin Jumalan ja Jeesuksen! Taidanpa ryhtyä dominionistiksi...

    • Evoluution ja evoluutioteorian kritisoijien ja kiistäjien toiminta olisi huomattavasti uskottavampaa jos he pystyisivät esittämään sellaisen vaihtoehdon edellämainituille joka perustuisi johonkin muuhun kun 100% todistamattomaan uskoon siitä että on olemassa jokin korkeampi olento.

      Edelleenkin yllä oleva pätee, aloitus ei esitä mitään sellaista miksi se ei pätisi.

    • "Voimme havaita vain Älykkäästi Suunniteltuja ja Luotuja mekanismeja, jotka mahdollistavat eliöiden nopean adaptoitumisen muuttuviin olosuhteisiin."

      Ja vielä kun voisimme havaita sen Älykkään Suunnittelijan niin tämä lausekin olisi jollain tavalla pätevä kritisoimaan sitä mitä se kritisoi.

      Mutta ei, sen Älykkään Suunnitelijan olemassaolosta ei ole kukaan koskaan eikä missään esittänyt yhtään ainoaa todistetta.

      Siispä turha edes keskustella tästä ns. "aiheesta".

    • "Mutta mitä enemmän eliö joutuu sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, sitä enemmän se kokee geneettistä rappeutumista. "

      Eli evoluutiota tapahtuu, haluat vain jostain syystä kutsua sitä rappeutumiseksi.

      Eikö olisi, meidän kaikkien kannalta, parempi sinunkin alkaa etsiä yhteensovituskohtaa epigeneettisen periytymisen ja evoluution kanssa? Olisit sitten tietämyksen etunenässä kun nuo vihdoin saadaan kunnolla sovitettua yhteen. Tällä tavalla sinut vain osoitetaan ihan täydeksi pelleksi kun tappelet tosiasioita vastaan.

      • asdfs

        informaation katoaminen ei ole evoluutiota. Moniin lajeihin on valmiiksi ohjelmoitu muuntelumahdollisuus tiettyyn rajaan asti, mutta tässä muuntelussa menetetään informaatiota.

      • "informaation katoaminen ei ole evoluutiota. "

        Ompas, jos se johtaa positiiviseen muutokseen niin silloin ominaisuus myös pysyy.

        "Moniin lajeihin on valmiiksi ohjelmoitu muuntelumahdollisuus tiettyyn rajaan asti, mutta tässä muuntelussa menetetään informaatiota."

        Höpö höpö, mitään rajaa muuntelulle ei ole. Monet ovat yrittäneet tällaisia rajoja kokeellisesti etsiä mutta eivät ole niitä löytäneet.

        Lisäksi jätät täysin huomiotta mutaatiot jotka lsäävät geneettistä informaatiota.

      • asdfs kirjoitti:

        informaation katoaminen ei ole evoluutiota. Moniin lajeihin on valmiiksi ohjelmoitu muuntelumahdollisuus tiettyyn rajaan asti, mutta tässä muuntelussa menetetään informaatiota.

        "mutta tässä muuntelussa menetetään informaatiota. "

        Suuri osa geeneistä on duplikaatteja. Esimerkiksi suomalaisen metsäkuusen genomi on jossain vaiheessa monistunut niin paljon, että kuusen DNA on n. kuusi kertaa suurempi kuin ihmisen DNA. Päällekkäistä informaatiota, joka voi mutantoitua informaation hävimättä on vaikka kuinka paljon. Jos duplikoituneista geeneistä toinen kokee mutaation, toinen hoitaa alkuperäisen funktion ja informaatio lisääntyy kyseisen mutaation seurauksena.
        Ihmisen genomista on yli 10 % retrovirusten pätkiä. Ne ovat lisänneet genomin informaatiota huomattavasti. Väite, ettei informaatio voi lisääntyä, ei kestä yksinkertaistakaan tarkastelua.

        Kannattaisi opetella edes alkeet, niin ei tarvitsisi sokeasti toistella kreationistien valheellisia väitteitä.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Kreationistit voivat pohtia myös sitä, että miksi kromosomimäärät ovat niin erikokoisia eri eliöillä (liittyy tuohon mitä kirjoitit). Miksi jollakin saniaisella kromosomiluku pyörii jossain 180 paikkeilla?

      • eipelitä
        agnoskepo kirjoitti:

        "mutta tässä muuntelussa menetetään informaatiota. "

        Suuri osa geeneistä on duplikaatteja. Esimerkiksi suomalaisen metsäkuusen genomi on jossain vaiheessa monistunut niin paljon, että kuusen DNA on n. kuusi kertaa suurempi kuin ihmisen DNA. Päällekkäistä informaatiota, joka voi mutantoitua informaation hävimättä on vaikka kuinka paljon. Jos duplikoituneista geeneistä toinen kokee mutaation, toinen hoitaa alkuperäisen funktion ja informaatio lisääntyy kyseisen mutaation seurauksena.
        Ihmisen genomista on yli 10 % retrovirusten pätkiä. Ne ovat lisänneet genomin informaatiota huomattavasti. Väite, ettei informaatio voi lisääntyä, ei kestä yksinkertaistakaan tarkastelua.

        Kannattaisi opetella edes alkeet, niin ei tarvitsisi sokeasti toistella kreationistien valheellisia väitteitä.

        Ainakin Sanfordin mukaan duplikaation on huomattu laajasti tuhovan informaatiota niin kirjoitetussa tekstissä kuin elävässä elämässä.

        Tuplaus geeneistä 70-90 % ehtii palautua takaisin yksinkertaiseen muotoon

        Yleensä ajan kuluessa monistunut kopio menettää alkuperäisen funktionsa ja toiminnallisuutensa mutaatioiden kertymisen seurauksena. Tällaista aluetta sekvenssissä kutsutaan pseudogeeniksi.

        Monistuneiden geenien absoluuttinen merkitys genomin koolle on vähäinen.

      • eipelitä kirjoitti:

        "Tuplaus geeneistä 70-90 % ehtii palautua takaisin yksinkertaiseen muotoon"
        Entä sitten?

        "Ainakin Sanfordin mukaan duplikaation on huomattu laajasti tuhovan informaatiota niin kirjoitetussa tekstissä kuin elävässä elämässä."
        Millä mekanismilla. Jos alkuperäinen toteuttaa samaa funktiota kuin ennenkin, niin miten informaatiota häviää.
        Laitahan linkkiä tuohon Sanfordin huomioon. Googlaamalla Sanford löytyi liikaa vaihtoehtoja.

        "Yleensä ajan kuluessa monistunut kopio menettää alkuperäisen funktionsa ja toiminnallisuutensa mutaatioiden kertymisen seurauksena. "
        Siitähän juuri on kysymys. Niistä mutaatioista osa on haitallisia, osa neutraaleja ja pieni osa hyödyllisiä. Hyödyllinen mutaatio lisää genomin informaatiota ilman, että alkuperäinen informaatio häviää.

        Professori Yrjö Helariutta kertoo, että kuusen genomi on kuusinkertainen ihmiseen verrattuna ns. hyppivien geenien takia. Eli palautumista yksinkertaisiin muotoihin ei ole kovinkaan tehokkaasti tapahtunut.

        Studia Generalia kevät 2018 kohdasta 15 min eteenpäin.
        https://youtu.be/Bd4g9lq92AQ

    • loogista-ajattelua

      "Satunnaiset mutaatiot ja valinta on naurettava pseudotieteellinen teoria, jolle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. "

      Kyllä luonnonvalinnalle on tieteelliset perusteet, koska Darwin oli tiedemies.

      • pappiakyydissä

        Eikös hänellä ollut pappiskoulutus?

    • Paljon sivistyssanoja, vähän villoja.

    • Ei.mitään.ROTia

      PPP - Plagioitua Pseudotieteellistä Paskanjauhantaa ...

      Kaikenlaisia hörhöjä sitä opettajiksi päästetään ...

    • Iytryi
    • Geeneihin muodostuvat muutokset yleistyvät kannassa jos muutos antaa valintaedun. Geenit määräävät sen mitä olemme. Geneettinen muuntelu lisää informaatiota, korruptoitunut eli ei soveliaat piirteet taasen väistyvät populaatiosta.

      • mitähäntuleevastaukseksi

        Mikä geeni määrittelee sen kun olen rakastunut?

      • mitähäntuleevastaukseksi kirjoitti:

        Mikä geeni määrittelee sen kun olen rakastunut?

        Miten tämä taas liittyy aiheeseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe