Eräs tuntemani yli seitsemänkymppinen naisihminen hehkui jotensakin ihan eritavalla kuin vuosikausiin.
Hän asuu yksin ja on paljon omissa oloissaan.
Nyt hän kertoi, että hänellä on miesystävä ja he seurustelevat.
Mitä ihmettä?
Olin huuli pyöreänä ja ällistynyt.
Mistä ihmeestä hän on prinssin löytänyt.
Radiota kuunnellen hän kertoi.
Monien radiokuuntelukertojen jälken tapahtui kummia.
Sai soittaa määrättyyn numeroon.
Tästä seurasi pitkiä keskusteluja hänen ja miehen välillä ja tapaaminen.
Ja aivan kuin romaaneissa, nämä ikäihmiset tunsivat läsnäoloillaan ihmeellistä tuttuutta ja luonnikkuutta.
Ja se oli menoa kahdelle vapaalle ihmiselle.
Käyvät konserteissa ja kuuntelevat paljon musiikkia ja tutustuvat toisiinsa. Ja ihmettelevät kohtaloa.
Tässä nähdään, että koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Ei tarvitse edes kotoa lähteå minnekkään kun voi löytää sielunkumppanin.
Pitäisikö alkaa kuuntelemaan radiota.
Ihmisen ikävä toisen luo
16
431
Vastaukset
- ö-Öö
Ihmisen ikävä naisen luo
Siis joku ihminen oli kaivannut naisseuraa ja joku oli tarjoutunut, siitä kyse.
Turha yrittää romantisoida asioita, oisko muijalla varallisuutta, tai jotain muuta seksikästä, millä saa ihmisen kiinnostumaan? Räystäänpudotusten jälkeen naisen markkina-arvo on nollilla muuten. Tässä katellut, naapurin vanha haahka "isknyt" itteäään pikkasen nuoremman ukkelin. No, muikilla auto, osake ja kesämökki. Asustelevat osakkeessa, tekevät mökkimatkoja autolla, joopajoo.
Miks nuoreet mimmit alkaa styylaan vanhojen ukkojen kanssa, vissiin sielujen sympatiaa.... ei kaanndde olla kateellinen sille sun tutulle, voithan aina koittaa lotata, jos voitat, jo alkaa ihmisseuraa löytymään :D
=DW=- Kehity
Oletpa sinä ikävän kuuloinen ihminen.
ööööö
Naisella ei ole varallisuutta sen paremmin kuin miehelläkään.
Ovat ihan peruseläkkeillä molemmat.
Tuskinpa yli seitsenkymppiset joka hetki ajattelevat seksiä. Muistavatko edes mokomaa puuhaa.
Läheisyys on tärkeää ja sielujen sopusointu.
Radiossa on miellyttävä ääninen toimittaja, joka kertoo elämästään ja musiikkiharrastuksestaan.
Nainen/ mummo on kuunnellut ohjelmaa vuosia. Kun mies jää leskeksi, hän kertoo sen.
Hänelle on voinut soittaa ohjelmasta ja muutenkin.
Näin tapahtui.
Ei ole rahasta, ei mökeistä, ei autoista kyse. Olisiko löytynyt se toinen puolikas, minkä voi elämässääm vain kerran löytää.
En ole kade, olen vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan.
Enkä ikinä lottoa. Pelaan pokeria.=DW= , olet kyyninen.
Kyllä meissä vanhoissa naisissa on hyvät puolemme, en allekirjoita kokonaan juttuasi.
Vanhemmat ukkelit ovat usein melkoisia jääriä.
Nuorempi kaverini ajelee joka viikko yhteensä 440 km tänne luokseni. Ollaan mökilläni tai osakkeessani. Siinä lesken on oikeassa, kumppanuus on tärkein pointti yhteiselossamme, tykätään samoista asioista. En odota silmät kiiluen kaveria tänne sänkyhommiin.
Ei vähäisintäkään hyväksikäyttöä, hänellä on omakotitalo itsellään, en halua ajaa sinne niin pitkää matkaa kuin harvakseltaan. Maksaa osansa sähkölaskusta ja kuluista.
Aikoinaan eräs nuorempi tyyppi yritti huijata minulta rahaa, turhautuneena tuumi että ennemmin saa valtiolta veturin kuin sinulta lainaa.
En ymmärrä tuota markkina-arvoa, ei me mummelit olla kauppaamassa itseämme.
Viihtyisin ihan hyvin yksinkin, aika tahtoo kulua liiankin nopeasti.
Menehän Porvoolaisille.
Siellä näytellään ja ollaan olevinaan.
Vaikka ei ihan ollakaan.
H.hunk
Älä jaksa.
Pikku neiti porvoolainen ei ole minun juttuni.
Eikös tällä palstalla melkein jokainen, paitsi minä, vedä jotain roolia.
- hehehehee
Kauheaa, miten rumasti noi edelliset - @hunksz ja @ö-Öö - kirjoittavat Rakkaudesta 😍😘
On se niin sääli, kun eivät vielä tässä iässä ole kokeneet aitoa, oikeaa Rakkautta 💓hehehe
En itsekään tiedä mitään rakkaudesta.
Kiintymyksestä, kunnioituksesta ja välittämisestä tiedän enemmän.
Kahden ihmisen välinen kemia on niin henkilökohtaista. Joko sitä on alusta lähtien tai sitten ei.
- Voima-aiheita
Nämä(kään) aiheet; ikävä- ja rakkausasiat, eivät katso ikää lainkaan eikä niillä ole ulkoisen kuoren kanssa mitään tekemistä. Sisältöpuoli, syrän ja sielu kaipaavat ihmistä, lempeä, lämpöä, läheisyyttä ja hyväksyntää oli ihmisen ikä mikä hyvänsä.
- kysynn
- noi räystäitten putoamiset ja vanhat haahkat - joteski kuulostaa perikansalliselta luonnehdinnalta naisista - onko epäluuloista kuvitella että jotain untuvaistakin voi olla välissä - vaikka vanhojen naisten silkinohut iho - ilman kuvitelmia lottovoittojen tarpeellisuudesta, tms. ? Tai muuta munimistä?
- Eikestähellimistä
"Silkinohut iho" on nätisti sanottu mutta vaarallista jos sellainen on.
- yllärikoo
Elämä on minutkin yllättänyt ja kohdalle on osunut kunnon miehiä. Toivon samaa muillekin.
ylläri
On ilo katsella, vanhoilla päivillä toisensa löytänyttä pariskuntaa.
Käsi kädessä kuljetaan jotenkin ujosti. Vähän niinkuin teinit.
Mikä onkaan omaisille mukavampaa, kun kaksi yksinäistä leskeä ovat löytäneet toisensa.
Voi puhua mieltä askarruttavasti asioista, tuntea toisen läsnäolon ja välittämisen. Ei tarvita masennuslääkettä tai vastaavaa tohtorilta.
Saa myös ihan konkreettista apua moneen askareeseen. Varsinkin mieslesket saattavat olla keittiössä täysin kädettömiä.- Sällin-sepuskat
Kyllä minä murjon aikaan miehiset sapuskat vaik en leski olekaan. Enkä kovin sydänperäisesti murjottukaan. En edes murjota murkinani äärellä. Enkä kulkisi käsi kädessä kuin teini. Kulkeeko teinitkään enää. Niillähän on älyluurit ja itseselfiet.
Sällin-sepuskat kirjoitti:
Kyllä minä murjon aikaan miehiset sapuskat vaik en leski olekaan. Enkä kovin sydänperäisesti murjottukaan. En edes murjota murkinani äärellä. Enkä kulkisi käsi kädessä kuin teini. Kulkeeko teinitkään enää. Niillähän on älyluurit ja itseselfiet.
Sälli
Sinähän se tunnut olevan miesten mies, kun itse murkinat kokkaat
Murjot lihapullat, et murjota kesäkeittolautasenkaan äärellä.
Ja elät ilmeisesti tasapainoista elämää, kun sydän ei ole karrella.
Olen aikoinani askeltanut käsikynkkää ukkokullan kanssa, kun on tullut maisteltua liikaa ilolientä lähikuppilassa.
Jalat tupannut notkahtelemaan ja tasapaino heittänyt pahasti.
Onneksi on takanapäin moiset riennot.
Joo, teinit taitaa ajella nykyään mopoautoilla ja istua sylikkäin, että koko jengi mahtuu koslaan.
- tööttt
-lääkärillä ollu vähän parsintahommia niin päässä kui peffassa ja muuallakn kehossa
- milloinkahan miespuoliset uskois että pienet naiset ei niitä ikilevyjäkään ole?
Saati ihan terästä tai muuten vaan hakkamsen kestäviä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826