Olen yksinhuoltaja, ja aion olla edelleen.
Odotan aikaa jolloin lapset kasvavat "isoiksi", eivätkä tarvitse minua enää kokoaikaiseksi peräänkatsojaksi.
Olen ajatellut niin, etten edes ala seurustelemaan kenenkään kanssa niin kauan kun nuoriso pyörii jaloissa. Kaikilla lapsilla on oma isä, ja tuntuisi jotenkin vaikealta tuoda kotiin ketään muuta miestä. Onhan minulla toki seksielämä, ainakin silloin tällöin, mutta se hoidetaan kumppanin kotona, tai silloin kun lapset ovat isänsä luona.
Mitä mieltä asiasta? Kun kuitenkin tuntuu välillä aika yksinäiseltä, eikä voi jakaa iloja eikä murheita kenenkään kanssa. Vastuun kantaminen yksin ei kuitenkaan ole koskaan ollut vaikeaa, mutta kuitenkin. Olisi niitä aikuisten asioita joskus kiva jollekin kertoa.
Elämää vain lasten ehdoilla
57
2654
Vastaukset
- junttiukko
Olet oikeilla jäljillä,yritä kuitenkin elää mysö omaa elämääsi,älä ainakaan esiinny "marttyyrinä joka on uhrautunut" van hanki lapsenvahti silloin tällöin tai koita järjestää niin että lapset olisivat yhtaikaa isänäs/isiensä luona jollin saat omaa aikaa ja ehkä tavata välillä jotain miestäkin?Teet kyllä mielestäni oikein siinä ettet sekoita uusia miehiä lasten elämään ainakaan ennekuin seurustelu on todella vakavaa,minulla ei ole lapsia mutta seurustelin kolmisen vuotta kahden lapsen äidin kanssa enkä oikein koskaan tiennyt mikä asemani siinä perheessä oikeastaan oli,olisi melkein ollut parempi etten olisi lainkaan tavannut hänen lapsiaan koska suhde katkesi kuitenkin siihen ettei hän halunnut tai voinut juuri lasten vuoksi muuttaa maalle ja minä taas en jättää taloa!
- Hmmm...
hanki omia ystäviä,naispuolisia jotka ovat samassa tilanteessa,voitte tavata toistenne luona ja lapsetkin tutustuvat,sillä tavoin saat myös aina puolueettoman lapsenvahdin jos joskus haluat ulos hauskaa pitämään,miesten mielestähän usein eron jälkeen vain heillä on oikeus käydä ulkona,ex-vaimon paikka on lasten luona 24t/vrk!
- Hmmm...
Nyt kävikin ilmi lapsia olevan jo kuusi,älä pidä NIIN hauskaa että tulee seitsemäskin veljes!
- *****
siis ymmärsinkö oikein!
sinulla on 6 lasta ja kaikilla eri isä???!!- En löydä
Mutta jos sanoo "kaikilla lapsilla" tarkoittaa vähintään kolmea!
- Nyt löysin
En löydä kirjoitti:
Mutta jos sanoo "kaikilla lapsilla" tarkoittaa vähintään kolmea!
No jos 38-vuotiaaalla on jo kuusi lasta kuuden eri miehen kanssa niin eiköhän sitä "romantiikkaa" ole ollut tarpeeksi hänen elämässään jo seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi?
P.S Ehkäisyvälineet keksittiin jo muutama sata vuotta sitten.... - ruudinkeksijä
Oma ja eri tarkoittaa eri asioita, ei oma asioita
- s.a.n.t.s.a
Etpä ymmärtänyt ihan oikein.
- s.a.n.t.s.a
En löydä kirjoitti:
Mutta jos sanoo "kaikilla lapsilla" tarkoittaa vähintään kolmea!
Lasten lukumäärä mainitaan galleria sivulla, jolla kirjoittaja on ilmeisesti vieraillut. Tervetuloa vaan kaikki kylään.
- En ymmärräkään
s.a.n.t.s.a kirjoitti:
Etpä ymmärtänyt ihan oikein.
Onko jokaisella kuudella lapsellasi eri isä?
En ymmärräkään kirjoitti:
Onko jokaisella kuudella lapsellasi eri isä?
Vaan toteaisin,Mitä "en ymmärräkään" sillä tiedolla yleensä teet,kun tuo ymmärryksesi vaikuttaa muutenkin hiukan "alamitoitetulta".
Etkö satu tietämään edes sitä,että tieto lisää tuskaa,eli aivan sinun etua ajattelen.- Nyt ymmärrän
emw34 kirjoitti:
Vaan toteaisin,Mitä "en ymmärräkään" sillä tiedolla yleensä teet,kun tuo ymmärryksesi vaikuttaa muutenkin hiukan "alamitoitetulta".
Etkö satu tietämään edes sitä,että tieto lisää tuskaa,eli aivan sinun etua ajattelen.Sinulla ei taas taida olla huumorintajua,johtuisiko iästä vai oletko yksi niistä kuudesta isästä?
- Hmmm...
emw34 kirjoitti:
Vaan toteaisin,Mitä "en ymmärräkään" sillä tiedolla yleensä teet,kun tuo ymmärryksesi vaikuttaa muutenkin hiukan "alamitoitetulta".
Etkö satu tietämään edes sitä,että tieto lisää tuskaa,eli aivan sinun etua ajattelen.Tuskin ihan "lasten ehdoilla" on äiti elänyt jos siinä sivussa on hoidellut ne kuusi isää ja kertomansa mukaan vielä vähintään pari muutakin?
Hmmm... kirjoitti:
Tuskin ihan "lasten ehdoilla" on äiti elänyt jos siinä sivussa on hoidellut ne kuusi isää ja kertomansa mukaan vielä vähintään pari muutakin?
kauheaa moralisointia.
Kaikille suotakoon oma elämänsä ja elämänpapa, miten toimii.
Mielestäni hän elää omaa arvokasta elämää ottaen huomioon lapsensa. Jos valita pitää kummanko henkilön kasvattamana haluaisin lasteni lasteni kasvavan,jos olisi vaihtoehtona Te Hmmm...tai Hän ,niin sanoisin,että moralistille ja ahdasmieliselle henkilölle en missään olosuhteissa lapsiani antaisi kasvatettavaksi.
Olen ollut yden naisen mies yli kolmekymmentä vuotta ja kolmen hyvin yhteiskuntakelpoisen aikuisen lapsen onnellinen isä.
jk.Valintaa kyllä tein ennen avioliittoa kyllä varmasti riittävästi,siitä ei sen enempää.- ettei
emw34 kirjoitti:
kauheaa moralisointia.
Kaikille suotakoon oma elämänsä ja elämänpapa, miten toimii.
Mielestäni hän elää omaa arvokasta elämää ottaen huomioon lapsensa. Jos valita pitää kummanko henkilön kasvattamana haluaisin lasteni lasteni kasvavan,jos olisi vaihtoehtona Te Hmmm...tai Hän ,niin sanoisin,että moralistille ja ahdasmieliselle henkilölle en missään olosuhteissa lapsiani antaisi kasvatettavaksi.
Olen ollut yden naisen mies yli kolmekymmentä vuotta ja kolmen hyvin yhteiskuntakelpoisen aikuisen lapsen onnellinen isä.
jk.Valintaa kyllä tein ennen avioliittoa kyllä varmasti riittävästi,siitä ei sen enempää.sinulla ole lapsia!
- Sivusta seurannut
emw34 kirjoitti:
Vaan toteaisin,Mitä "en ymmärräkään" sillä tiedolla yleensä teet,kun tuo ymmärryksesi vaikuttaa muutenkin hiukan "alamitoitetulta".
Etkö satu tietämään edes sitä,että tieto lisää tuskaa,eli aivan sinun etua ajattelen.Kaikitietävä,joku voisi kyllä sanoa besserwisser ::))
ettei kirjoitti:
sinulla ole lapsia!
vai etkö sen verran viitsi.että lukisit kirjoituksen,johon vastaat.
ps,tavumerkit kyllä puuttuvat,että se vois selittää.- Sivusta seuraava
emw34 kirjoitti:
vai etkö sen verran viitsi.että lukisit kirjoituksen,johon vastaat.
ps,tavumerkit kyllä puuttuvat,että se vois selittää.Senhän jo tietää etukäteen,joko arvostelet muita tai kerrot ihanennewperheesi kultaisista tuokioista :::)))
Sivusta seurannut kirjoitti:
Kaikitietävä,joku voisi kyllä sanoa besserwisser ::))
liian tyly kommentissani,silti vastaan sanoistani ja olen luonteeltani sellainen,että "taistelen"kaikkea syylistävää tai alentavaa kommentointia vastaan.Vielä pyrin sen tekemään samalla tyylillä,kuin kirjoitus,johon vastaan on tehty.
Silti mielipiteeni voi olla edellisen kanssa asiallisesti sama,mutta tyyli millä henkilö asioitaan esittää saa minut kommentoimaan kirjoittajaa.Tässä tapauksessa miksi ko.kirjoitusta kommentoin oli läh.se,että siinä hänen kommentissaan ei ollut mitään sellaista asiayhteyttä mihin hän tietoja olisi tarvinnut,vaan henkilön oma uteliaisuus ja moralisointi toisen elämäntilanteesta.- Sivusta seurannut
emw34 kirjoitti:
liian tyly kommentissani,silti vastaan sanoistani ja olen luonteeltani sellainen,että "taistelen"kaikkea syylistävää tai alentavaa kommentointia vastaan.Vielä pyrin sen tekemään samalla tyylillä,kuin kirjoitus,johon vastaan on tehty.
Silti mielipiteeni voi olla edellisen kanssa asiallisesti sama,mutta tyyli millä henkilö asioitaan esittää saa minut kommentoimaan kirjoittajaa.Tässä tapauksessa miksi ko.kirjoitusta kommentoin oli läh.se,että siinä hänen kommentissaan ei ollut mitään sellaista asiayhteyttä mihin hän tietoja olisi tarvinnut,vaan henkilön oma uteliaisuus ja moralisointi toisen elämäntilanteesta.Tämä on keskustelupalsta etkä tuskin sinä voi määrätä mitä mieltä kukin on,ei sen takia tarvitse haukkua ihmisiä tyhmiksi jolleivät ole samaa mieltä kanssasi,olet tehnyt sitä ennenkin!
Sivusta seurannut kirjoitti:
Tämä on keskustelupalsta etkä tuskin sinä voi määrätä mitä mieltä kukin on,ei sen takia tarvitse haukkua ihmisiä tyhmiksi jolleivät ole samaa mieltä kanssasi,olet tehnyt sitä ennenkin!
milloin olen edes pyytänyt jotain toista olemaan kanssani samaa mieltä.Esimerkki?ja perustelu? Muuten ei asiota ei voi käsitellä vaan se on tyhjänpäiväistä sanan helinää.
Ja vielä kerran koitan rautalangasta vaantää.Minä en sinun mielipidettä arvioinut vaan kritisoin sinun esiystapaasi esittämääsi kommenttiin ketjun aloittajaa kohtaan.
Tosin sitä mielipidettä en kyllä löytänytkään,joten samaan vastaukseesi väännä minulle rautalangasta missä se sinun mielipiteesi oli ja miten se mahdollisesti pitäisi ymmärtää.Niin päästään itse mielipiteiden tasolla asiaa käsittelemään.
Näissä kolmessa kommentissasi et ole millään muotoa perustellut mielipidettäsi,tee se nyt.
Pyydän anteeksi kirjoitustani,jos olet siitä pahaa oloa itsellesi saanut.- Sivusta seurannut
emw34 kirjoitti:
milloin olen edes pyytänyt jotain toista olemaan kanssani samaa mieltä.Esimerkki?ja perustelu? Muuten ei asiota ei voi käsitellä vaan se on tyhjänpäiväistä sanan helinää.
Ja vielä kerran koitan rautalangasta vaantää.Minä en sinun mielipidettä arvioinut vaan kritisoin sinun esiystapaasi esittämääsi kommenttiin ketjun aloittajaa kohtaan.
Tosin sitä mielipidettä en kyllä löytänytkään,joten samaan vastaukseesi väännä minulle rautalangasta missä se sinun mielipiteesi oli ja miten se mahdollisesti pitäisi ymmärtää.Niin päästään itse mielipiteiden tasolla asiaa käsittelemään.
Näissä kolmessa kommentissasi et ole millään muotoa perustellut mielipidettäsi,tee se nyt.
Pyydän anteeksi kirjoitustani,jos olet siitä pahaa oloa itsellesi saanut.En puhu itsestäni vaan kuinka haukut MUITA täällä kirjoittavia,oma elämäsi ilmeisesti on niin ihanteellista (?) ettet tajaua kaikilla olevan erilaiset elämänkuviot,myös yli 40-50-vuotiailla,eivät kaikki voi itse päättää miten elämä menee eikä kaikilla ole vaimoa ja tytärtä jotka ovat tasapainoisia ja joiden kanssa voi keskustella,sitä vartenhan moni täällä juuri purkautuu!
- Eikö ole aiheen aloittajan ...
emw34 kirjoitti:
milloin olen edes pyytänyt jotain toista olemaan kanssani samaa mieltä.Esimerkki?ja perustelu? Muuten ei asiota ei voi käsitellä vaan se on tyhjänpäiväistä sanan helinää.
Ja vielä kerran koitan rautalangasta vaantää.Minä en sinun mielipidettä arvioinut vaan kritisoin sinun esiystapaasi esittämääsi kommenttiin ketjun aloittajaa kohtaan.
Tosin sitä mielipidettä en kyllä löytänytkään,joten samaan vastaukseesi väännä minulle rautalangasta missä se sinun mielipiteesi oli ja miten se mahdollisesti pitäisi ymmärtää.Niin päästään itse mielipiteiden tasolla asiaa käsittelemään.
Näissä kolmessa kommentissasi et ole millään muotoa perustellut mielipidettäsi,tee se nyt.
Pyydän anteeksi kirjoitustani,jos olet siitä pahaa oloa itsellesi saanut.vastata hänelle osoitettuihin kommentteihin eikä sinun?
Eikö ole aiheen aloittajan ... kirjoitti:
vastata hänelle osoitettuihin kommentteihin eikä sinun?
häirikkö,en kai voi sille mitään.Keskustelussa kuka tahansa kirjoittaakin laittaa kirjoituksessa itsensä ja kommenttinsa avoimelle kentälle ja pitää sen verran olla miestä/naista, että puheensa vastaa.Vielä hyvä,jos asioista on eimielisyyttä,niin perustelee asiansa,silloin voidaan kirjoittelua pitää myös keskusteluna,mikä kai näillä palstoilla on ilmeinen tarkoitus.

Rautalangasta olisi joskus sielläkinpäin apua ?
Sivusta seurannut kirjoitti:
En puhu itsestäni vaan kuinka haukut MUITA täällä kirjoittavia,oma elämäsi ilmeisesti on niin ihanteellista (?) ettet tajaua kaikilla olevan erilaiset elämänkuviot,myös yli 40-50-vuotiailla,eivät kaikki voi itse päättää miten elämä menee eikä kaikilla ole vaimoa ja tytärtä jotka ovat tasapainoisia ja joiden kanssa voi keskustella,sitä vartenhan moni täällä juuri purkautuu!
Ja siellä oli yksi kirjoitukseni,Pyydän sinua itseäsi sanomaan se kohta tai kohdat missä mielestäni olen Haukkunut tai edes väittänyt mielipiteeni olevan jotenkin Oikeampi kuin jonkun toisen mielipide.Sano nyt hyvä ihminen ja yksilöi se asia mikä mielestäsi on väärin tai jotenkin vaikkapa edes hyvän tavan vastainen.
PERUSTELE,OLE HYVÄ? Tai peru edellä lausumasi paikkaansa pitämättömänä,ole vastuullinen henkiö,kiitos!Sivusta seurannut kirjoitti:
Rautalangasta olisi joskus sielläkinpäin apua ?
Tässä olikin hyvä vastaus.Minullahan oli rautalanka ja koitin vääntää,mutta missä sinun rautalankasi on kun pyysin siitä vääntämään itselleni selventävän mallin.Jään odottelemaan.
Oikeesti,selitä asiallisesti 1)mitä tarkoitit kysymykselläsi ketjun aloittajalle?
2)Mitä olisit tiedolla,montako eri isää hänen lapsillaan on,mihin sitä tietoa tässä keskustelussa olisit tarvinnut?
Nyt tein kaksi selvää kysymystä,Jos saan asiallisen vastauksen,oli se mikä tahansa olen erittäin tyytyväinen ja arvostan sinua fiksuna henkilönä.- Sivusta seurannut
emw34 kirjoitti:
Ja siellä oli yksi kirjoitukseni,Pyydän sinua itseäsi sanomaan se kohta tai kohdat missä mielestäni olen Haukkunut tai edes väittänyt mielipiteeni olevan jotenkin Oikeampi kuin jonkun toisen mielipide.Sano nyt hyvä ihminen ja yksilöi se asia mikä mielestäsi on väärin tai jotenkin vaikkapa edes hyvän tavan vastainen.
PERUSTELE,OLE HYVÄ? Tai peru edellä lausumasi paikkaansa pitämättömänä,ole vastuullinen henkiö,kiitos!Miksi luulet aina juuri sinun mielipiteesi olevan ainoan oikean?
- ???
emw34 kirjoitti:
Tässä olikin hyvä vastaus.Minullahan oli rautalanka ja koitin vääntää,mutta missä sinun rautalankasi on kun pyysin siitä vääntämään itselleni selventävän mallin.Jään odottelemaan.
Oikeesti,selitä asiallisesti 1)mitä tarkoitit kysymykselläsi ketjun aloittajalle?
2)Mitä olisit tiedolla,montako eri isää hänen lapsillaan on,mihin sitä tietoa tässä keskustelussa olisit tarvinnut?
Nyt tein kaksi selvää kysymystä,Jos saan asiallisen vastauksen,oli se mikä tahansa olen erittäin tyytyväinen ja arvostan sinua fiksuna henkilönä.???
- emw34 53
Sivusta seurannut kirjoitti:
Miksi luulet aina juuri sinun mielipiteesi olevan ainoan oikean?
Sano jo,miten se ilmenee,PERUSTELE,kerro siitä esimerkki,vai etkö kykene,Sääli.
ps.Katsoitko mitä kommenttia tuli siitä "apua voi"-ketjun kirjoituksestani.Minua se ei loukannut vaikka sillä selvästi oli sellainen tarkoitus.Minä kesän kyllä arvostelua,mutta en anna sellaiselle henkilölle paljon arvoa.joka ei pysty puheitaan perustelemaan.
Ps.2) satutko tunistamaan tyylistä,kuka sieltä piilosta arviointia heittää,Sääli. ??? kirjoitti:
???
se polusta selviä.Ollaan jotenkin toivottoman kaukana keskustelusta,että kiitos mielenkiinnosta,jaksakaa hyvin.
- ???
emw34 kirjoitti:
se polusta selviä.Ollaan jotenkin toivottoman kaukana keskustelusta,että kiitos mielenkiinnosta,jaksakaa hyvin.
Turhaapa taistella tuulimyllyä vastaan....
- Sivusta seurannut
emw34 53 kirjoitti:
Sano jo,miten se ilmenee,PERUSTELE,kerro siitä esimerkki,vai etkö kykene,Sääli.
ps.Katsoitko mitä kommenttia tuli siitä "apua voi"-ketjun kirjoituksestani.Minua se ei loukannut vaikka sillä selvästi oli sellainen tarkoitus.Minä kesän kyllä arvostelua,mutta en anna sellaiselle henkilölle paljon arvoa.joka ei pysty puheitaan perustelemaan.
Ps.2) satutko tunistamaan tyylistä,kuka sieltä piilosta arviointia heittää,Sääli.En ole juoruileva eläkeläinen!
- tuffe
ja yh-äiti... Reipas tyttö, nostan hattua :) En haluaisi olla sinun housuissasi kun vatsatauti iskee...
Muuten tuo otsikko pisti hieman silmään, jokainenhan tekee niin kuin parhaakseen katsoo, mutta eikös elämä sitten käy tyhjäksi kun viimeinen pentu on ulkona eikä sinulla ole elämää ilman heitä? - maatuska
alat elää, kun lapsesi ovat maailmalla? Eikööhän ole aika paksua. Jätä tuo sitku-ajattelu ja ala elää nyt. Voihan olla että sitä aikaa mitä osotat, ei koskaan tule.
- pintaa syvemmälle
Pelkästään lastenmaailman elossa ei kukaan jaksane kauaa, jollei ole aikuiskontaktia. Ihmetellä täytyy, eikö yhdestäkään lapsesi isästä ole ollut kumppaniksi asti, tai edes että jostain olisi suhteen katkettua jäänyt sellaista yhteyttä, jossa välitetään kunnella, huoltaa juoksevia asioita jne. En vähättele asemaasi. Kunnioitan jaksamistasi kuuden lapsen äitinä, mutta silti mietin mitä oikeasti etsit. Etsitkö samanlaista suhdetta kuin tähän astisista miehistä, onko jotain matkalla opittua koetusta, mitä ehkä on vielä oppimatta...?
Voi kuulostaa moralisoinniltakin, mutta olkoon:)
Riippumatta siitä, onko takana avioliittoja vai tietoisia muita valintoja, varmaan kuuden lapsen kassa kasvatuksellista silmää alkaa kehittyä, vastuuta esimerkkinä muodostua. Valinta on toki sinun siinä mikä on ns. normaalia ja mikä kolloutta kasvatusperiaatteissa ja malleissa. Toivottavasti löydät pysyvän, haluamasi miessuhteen. Se tasoittaa arkijaksamista kummasti. Kuitenkin suhteeseen on molemmin puolin panostettava.
Nyt kuitenkin pääasia on lapset ja heidän vastuullinen kasvattaminen, sitten tulet sinä ja muut oheisasiat. Niin se vaan menee. Nykyaika toitottaa itsekästä omasta hyvinvoinnista kiinnipitämistä liiaksi, siksi vanhemman vastuu on pitkälle hämärtynyt. Jokainen tietää, että siinä ohessa itsensä hoitaminen on paikallaan, mutta omasta hyvinvoinnista ei saa tulla 'mun kiva olo enste'-aate. korkea aikakin, tähän saakka lapset ovat taitaneetkin elää sinun (ja miesystäviesi) ehdoilla? Kukaan ei varmaankaan epäile, että sinulla ei olisi (ollut) seksielämää tai että eri kumppanien kämpille raahaaminen alkaa tuntumaan pikkuhiljaa jo vähän kiusalliseltakin... Oletkohan elämässäsi muuta tehnytkään kuin lapsia ja sitten hoitanut niitä kotona? Suosittelisin välillä vaikka opiskelua ja sitten palkkatöihin menoa.
nyt ei taida elokuvan juoni riittää.Tässä ketjussa kirjoitetut asiat on oikeata elämään.
Toteuta toki omassa elämässäsi asiat,miten parhaaksi näet,mutta jätä tosielämän neuvominen pois ja keskity kehittämään itseäsi.Peilin edestä se maailmanparannus oikeesti alkaa.- Normeja elämään
emw34 kirjoitti:
nyt ei taida elokuvan juoni riittää.Tässä ketjussa kirjoitetut asiat on oikeata elämään.
Toteuta toki omassa elämässäsi asiat,miten parhaaksi näet,mutta jätä tosielämän neuvominen pois ja keskity kehittämään itseäsi.Peilin edestä se maailmanparannus oikeesti alkaa.Kuka elättää nämä lapset ja millaista heidän elämänsä on eri isiensä kanssa,oletko ajatellut sitä,lasten henkistä tasapainoa tässä tilanteessa?
- s.a.n.t.s.a
No niin. Saatiinhan ihan keskustelua aikaiseksi, ja kiitos kaikille kommenteista.
Mielikuvitus on tosiaankin suurenmoinen asia, ei kuitenkaan aina ihan paikallaan.
Ei kaikilla lapsilla ole eri isää, kuten vilkkaimmat kansalaiset heti arvelevat. Eikä parisuhteen jatkaminen lasten takia kannata, ainakaan jos on esimerkiksi väkivaltaan( henkistä tai ruumiillista ) taipuvainen puoliso.
Eikä omaa leikkikaveriakaan kannata joka kerta vaihtaa, kyllä se voi olla vakituinenkin ja pelkästään sitä varten olemassa, yhteisellä sopimuksella.
Ja minkä kumman takia kaikkien pitäisi olla etsimässä uutta puolisoa? Itsenäisestikin voi elää. Taitaa niitä ongelmia tulla siitäkin, kun edellisestä suhteesta juostaan suoraa seuraavaan. Kannattaisi opetella tulemaan ensin toimeen itsensä kanssa.
Ja mielelläni luen muidenkin arkisia tarinoita elämän menosta.
Iloista kevään odotusta kaikille.- E-pillerit
Mitenkäs ois?
- jokaisella kuudella oma
Vika ei aina ole lukijassa, joka lukee tekstin kuten se on kirjoitettu. Alahan miettiä oikeasti omaa elämääsi ja sinun käytöstäsi.
- Oma tarinani
olisi kiva tietää, miten kaikki on käynyt..
kuinka jäit noin monen lapsen yksinhuoltajaksi?
Ja mitä heidän isiensä kanssa on tapahtunut?
Itse olin aikoinaan kahden lapsen yksinhuoltaja. Seurustelin ja kas huomasinkin olevani raskaana. Poikaystävä juoksi huutaen karkuun. Minusta ei ollut tekemään aborttia, joten synnytin pojan ja kasvatin hänet viisivuotiaaksi yksin. Sitten seinät alkoivat kaatumaan päälle ja oli pakko hakeutua aikuiseen seuraa. Poika kummitädille ja kapakkaan. Yöseuralainen löytyi ja tapaamista jatkui vuoden aikana viisi kertaa. Se oli pelkkää seksiä. Ehkäisy petti ja siinäpä sitä oltiin.
Miten noloa, yh-äiti hakemassa aborttia.
Se jäi kuitenkin tekemättä, ei minusta ollut siihen. Sisulla päätin, että pärjään ja sain kauniin pienen tytön ja elimme onnellista perhe-elämää vaikka kylän raitilla kuohui.
Ja paskat ajattelin ja nostin leukani pystyyn.
Tämä on minun elämäni. Lasten isät maksoivat kiltisti elatusmaksut ja kasvatin heistä kunnollisia ihmisiä.
Ja jos totta kerron, niin en ole ollut onnellisempi, kuin silloin, kun kävelimme sunnuntaisin uimarantaan. Yksivuotias vaaleakiharainen prinsessa rattaissa kesämekossaan ja suloinen hymykuoppa-naurusuinen poika pyörällä vieressä ajamassa. Heistä näki, että olimme onnellisia ja minusta. Koskaan eivät hiukseni tai ihoni ole ollut niin hyvässä kunnossa.
Ja ihmiset saivat pitkän nenän, kun luulivat, että jätän heidät heitteille tai huonolle hoidolle.
Sitten tapasin nuoruudenaikaisen rakastettuni ja
rakastuimme uudestaan ja muutimme omakotitaloon asumaan kaikki neljä. Poika opiskelee jo muualla ja tyttö on teini-iässä.
Nostan itselleni hattua, että tein niin kuin tein.
Vaikka vaikeaa se oli ja usko oli monesti pettää, kun lapset sairastelivat, työ oli pakko hoitaa ja laskut kaatuivat päälle. Onneksi taivaanisä antoi optimistista luonnetta etten luovuttanut. Oma tarinani kirjoitti:
olisi kiva tietää, miten kaikki on käynyt..
kuinka jäit noin monen lapsen yksinhuoltajaksi?
Ja mitä heidän isiensä kanssa on tapahtunut?
Itse olin aikoinaan kahden lapsen yksinhuoltaja. Seurustelin ja kas huomasinkin olevani raskaana. Poikaystävä juoksi huutaen karkuun. Minusta ei ollut tekemään aborttia, joten synnytin pojan ja kasvatin hänet viisivuotiaaksi yksin. Sitten seinät alkoivat kaatumaan päälle ja oli pakko hakeutua aikuiseen seuraa. Poika kummitädille ja kapakkaan. Yöseuralainen löytyi ja tapaamista jatkui vuoden aikana viisi kertaa. Se oli pelkkää seksiä. Ehkäisy petti ja siinäpä sitä oltiin.
Miten noloa, yh-äiti hakemassa aborttia.
Se jäi kuitenkin tekemättä, ei minusta ollut siihen. Sisulla päätin, että pärjään ja sain kauniin pienen tytön ja elimme onnellista perhe-elämää vaikka kylän raitilla kuohui.
Ja paskat ajattelin ja nostin leukani pystyyn.
Tämä on minun elämäni. Lasten isät maksoivat kiltisti elatusmaksut ja kasvatin heistä kunnollisia ihmisiä.
Ja jos totta kerron, niin en ole ollut onnellisempi, kuin silloin, kun kävelimme sunnuntaisin uimarantaan. Yksivuotias vaaleakiharainen prinsessa rattaissa kesämekossaan ja suloinen hymykuoppa-naurusuinen poika pyörällä vieressä ajamassa. Heistä näki, että olimme onnellisia ja minusta. Koskaan eivät hiukseni tai ihoni ole ollut niin hyvässä kunnossa.
Ja ihmiset saivat pitkän nenän, kun luulivat, että jätän heidät heitteille tai huonolle hoidolle.
Sitten tapasin nuoruudenaikaisen rakastettuni ja
rakastuimme uudestaan ja muutimme omakotitaloon asumaan kaikki neljä. Poika opiskelee jo muualla ja tyttö on teini-iässä.
Nostan itselleni hattua, että tein niin kuin tein.
Vaikka vaikeaa se oli ja usko oli monesti pettää, kun lapset sairastelivat, työ oli pakko hoitaa ja laskut kaatuivat päälle. Onneksi taivaanisä antoi optimistista luonnetta etten luovuttanut.Elämä on.Sille ei ole käsikirjoitusta vaan asioita tapahtuu,eikä kaikkeen voi itse vaikuttaa ,eikä nimen omaan aina pidäkkään.
Kyllä näiltä moraalin vartioiltakin elämässään on moni asia mennyt omaa rataansa.Ja jos tulevia ja varsinkin aikaa,tässä ja nyt,ei uskalla elää,niin tuntuu aika mitäänsanomattomalle sellainen elämä.
Teille toivotan hyvää jatkoa perheenne kera,voikaa hyvin.- Rajansa kaikella
emw34 kirjoitti:
Elämä on.Sille ei ole käsikirjoitusta vaan asioita tapahtuu,eikä kaikkeen voi itse vaikuttaa ,eikä nimen omaan aina pidäkkään.
Kyllä näiltä moraalin vartioiltakin elämässään on moni asia mennyt omaa rataansa.Ja jos tulevia ja varsinkin aikaa,tässä ja nyt,ei uskalla elää,niin tuntuu aika mitäänsanomattomalle sellainen elämä.
Teille toivotan hyvää jatkoa perheenne kera,voikaa hyvin.Monihan tapaa useammankin hampuusin ja palaa useammankin kuin kahdesti pohjaan ennenkuin oppii,toisilla taas on heti alusta alkaen idyllistä mutta eikö nyt jo sentään parista kolmesta kerrasta luulisi normaalinaisen jo oppivan,pitääkö joka juntin kanssa välttämättä hommata lapsikin,ehkäisyvälineethän on jo keksitty?
- s.a.n.t.s.a
Vaikka kuinka yritin, en voinut olla tarttumatta yhteen asiaan, nimittäin kansalaisten lukutaitoon.
Lauseessa: kaikilla lapsilla on oma isä, ainoastaan lapset on kirjoitettu monikkomuodossa. Äidinkielen alkeiskursseja järjestetään kansanopistossa myös teille sitä tarvitseville.
Eikä kaikkiin pikkuasioihin tarvitse takertua, eihän kannataisi ruveta palstalle edes kirjoittelemaan jos joka asiasta vetäisi herneen nenään. Kuten sanonta hauskasti kuuluu.
Terveisiä emw34:lle.
Mitähän kirjoittaisi seuraavaksi otsikoksi? - (.)Y(.)
s.a.n.t.s.a kirjoitti:
Vaikka kuinka yritin, en voinut olla tarttumatta yhteen asiaan, nimittäin kansalaisten lukutaitoon.
Lauseessa: kaikilla lapsilla on oma isä, ainoastaan lapset on kirjoitettu monikkomuodossa. Äidinkielen alkeiskursseja järjestetään kansanopistossa myös teille sitä tarvitseville.
Eikä kaikkiin pikkuasioihin tarvitse takertua, eihän kannataisi ruveta palstalle edes kirjoittelemaan jos joka asiasta vetäisi herneen nenään. Kuten sanonta hauskasti kuuluu.
Terveisiä emw34:lle.
Mitähän kirjoittaisi seuraavaksi otsikoksi?Kaikilla lapsilla oma ja yhteinen isä.. ;))
Keksi jotain, mikä saa kansan liikkeelle..
Uteliaana, nicistäsi: Onko siinä, lasten etunimien kirjaimet?.. ;)) - s.a.n.t.s.a
(.)Y(.) kirjoitti:
Kaikilla lapsilla oma ja yhteinen isä.. ;))
Keksi jotain, mikä saa kansan liikkeelle..
Uteliaana, nicistäsi: Onko siinä, lasten etunimien kirjaimet?.. ;))Kyllä se on ihan oma lempinimi, kaikki lastn nimet alkaa eri kirjaimella.
Uusi juttu on jo kirjoitettu. - (.)Y(.)
s.a.n.t.s.a kirjoitti:
Kyllä se on ihan oma lempinimi, kaikki lastn nimet alkaa eri kirjaimella.
Uusi juttu on jo kirjoitettu.Jeps, arvasin sitten väärin.. ;))
Huomasin, mukava saada joukkoon, sinunlaisesi aktiivinen ihminen.. ;)) - Näin maalaisjärjellä
s.a.n.t.s.a kirjoitti:
Vaikka kuinka yritin, en voinut olla tarttumatta yhteen asiaan, nimittäin kansalaisten lukutaitoon.
Lauseessa: kaikilla lapsilla on oma isä, ainoastaan lapset on kirjoitettu monikkomuodossa. Äidinkielen alkeiskursseja järjestetään kansanopistossa myös teille sitä tarvitseville.
Eikä kaikkiin pikkuasioihin tarvitse takertua, eihän kannataisi ruveta palstalle edes kirjoittelemaan jos joka asiasta vetäisi herneen nenään. Kuten sanonta hauskasti kuuluu.
Terveisiä emw34:lle.
Mitähän kirjoittaisi seuraavaksi otsikoksi?HEH!
- (.)Y(.)
Näin maalaisjärjellä kirjoitti:
HEH!
Jokaisella lapsella OMA, mutta YKSI yhteinen isä.. ;))
- JOOPAJOO
(.)Y(.) kirjoitti:
Jokaisella lapsella OMA, mutta YKSI yhteinen isä.. ;))
Pitäisi sanoa että lapsilla on isä eikä kaikilla lapsilla on oma isä,siitä saa helposti käsityksne eettä isoä on useampi,no en kyllä myöskään käsitä miksi joku tekee kuusi lasta väkivaltaisen miehen kanssa ennekuin lopultakin tajuaa erota?
- joopa
JOOPAJOO kirjoitti:
Pitäisi sanoa että lapsilla on isä eikä kaikilla lapsilla on oma isä,siitä saa helposti käsityksne eettä isoä on useampi,no en kyllä myöskään käsitä miksi joku tekee kuusi lasta väkivaltaisen miehen kanssa ennekuin lopultakin tajuaa erota?
Kaikilla lapsilla on oma isä tarkoittaa eriä luettuna kuin: kaikilla lapsilla on yhteinen isä. Lause: kaikilla lapsilla on omat isät on verrattavissa lauseeseen: kaikki lapset laittoivat pipot päihinsä:)) (jos ei aukene, selitettäköön, että lapsella oletetaan olevan yksi biologinen isä kuten ihmisellä vain yksi pää)
Eli ihan se ja sama. Mutta suurin mikä ihmetyttää, että ko. ihminen 'juoksuttaa' lukijoita vain kylmästi keksaisemalla taas uutta(vaikka sitten omakohtaista) juttua kommentoitavaksi. Hae apua! - s.a.n.t.s.a
joopa kirjoitti:
Kaikilla lapsilla on oma isä tarkoittaa eriä luettuna kuin: kaikilla lapsilla on yhteinen isä. Lause: kaikilla lapsilla on omat isät on verrattavissa lauseeseen: kaikki lapset laittoivat pipot päihinsä:)) (jos ei aukene, selitettäköön, että lapsella oletetaan olevan yksi biologinen isä kuten ihmisellä vain yksi pää)
Eli ihan se ja sama. Mutta suurin mikä ihmetyttää, että ko. ihminen 'juoksuttaa' lukijoita vain kylmästi keksaisemalla taas uutta(vaikka sitten omakohtaista) juttua kommentoitavaksi. Hae apua!Tietääkseni tämä on keskustelupalsta, vai olenko oikeassa? Eihän kenenkään ole pakko osallistua jos ei halua. Eikä ihan kaikki välttämättä ole omakohtaisesti koettua, voihan jutella muistakin asioista.
Tuokaa palstalle omia aiheita, jos valmiit jutut eivät kiinnosta.
Kirjoitellaan.
- äiti
Olen sitä mieltä etta Suomessa ihmiset elävät liikaa lastensa ehdoilla. Tietysti lapsia pitää rakastaa ja kuunnella. Mutta se, kenen kanssa aikuinen ihminen seurustelee ei ole lasten päätettävissä.
Välillä tuntuu että lapsilla on kaikki oikeudet ja vanhemmat ovat heidän palvelijoitaan.
Kolmevuotiaidenkin kanssa keskustellaan loputtomiin sen sijaa etä joskus naputettaisiin: Asia on niin koska minä päätän niin. Ja mars!
En peräänkuuluta diktaattoriotteita, mutta perheen sisäistä hierarkiaa kyllä.
Vahempien kuuluu olla auktoriteetteja.
Kivoja sellaisia, toki, mutta myös vähemmän kivoja jos kersat pomppii nenälle.- HÖH!
Jenkeissähän tämä auktoriteettien puute on mennyt jo täysin mahdottomuuksiin,vanhemmat ja opettajat pelkäävät lapsia!
Minä ja vaimoni olemme koettaneet elää lastemme parhaaksi ja heitä ei ole "kasvatettu" vaan he heille on yritettyy antaa mahdollisuus "kasvaa".
Sekä antaa heille turvallinen koti.
Ainoat asiat joita olemme tahtoneet heidän todella sisäistävän,ovat:rehellisyys,luottamus, toisten tasavertainen kohtelu sekä vastuu/vapaus.
Turha on yrittää puhumalla saada asioita menemään perille,jos vanhempien teot ovat ristiriidassa heidän "kasvatuksensa" kanssa.Lapset hyvin pienestä huomaavat kyllä ristiriitaisuuden.
Arjen tekojen kautta lapsi mielestäni parhaiten arvomaailmansa sisäistää.Auktoriteetti pitää teoilla ei pakottamalla hankkia.
Tämä ei ole mikään opinkappale vaan meidän oma variaatio lapsi/vahhemmat yhteis elämässä.
Ja näinkin on kohtuudella pärjätty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796