Uusiutuva energia olisi ihan hyvä, ellei se olisi niin kallista. Ehkä tulevaisuudessa kehitetään ja keksitään ratkaisuja, miten uusiutuva energia todellisuudessa kilpailee perinteisen energiatuotannon kanssa.
Tuulivoimahan on nyt kallis ratkaisu, lisäksi siitä ympäri maapalloa on uutisoitu merkittäviä haittoja. Myös Suomessa on monia perheitä joutunut muuttamaan pois "tuulimyllyjen" läheltä, kun haitat ovat kasvaneet siinä sietämättömiksi. Ikävä kyllä, heidän asuntojensa arvokin on nollaantunut ja mistää ei siihen saa korvausta.
Uskon, että tulevaisuudessa aurinkoenergia on se mitään kehitetään ja siitä tulee yhä enemmän varteenotetava vaihtoehto muulle energialle.
Mietteitä tulevasta
5
1717
Vastaukset
Ainoat järkevät energiat saadaan uusiutuvista energialähteistä. Niiden potentiaali ylittää maapallon energiankulutuksen monisatakertaisesti.
- Energiat
Aurinko ja ydinvoima ovat tulevaisuuden energioita.
Tuulivoima ja fossiiliset ovat menneisyyden energioita.
Tuulivoimala melusuoja-alueineen tarvitse suuren maa-alan tuottaakseen suhteellisen vähäisen määrän sähköenergiaa satunnaisella tuotantoteholla.- eisattumaa
Nimenomaan näin. Tuulivoimaa on tuettu, jotta se kehittyisi kilpailukykyiseksi. Valitettavasti luonnonlait ovat tulleet vastaan ja tuhansien vuosien tuotekehitys saavuttanut lähes maksimin. Se on edelleen kallista ja vielä selvästi esim. ydinvoimaa vaarallisempaa.
Aurinko on ok. Ydinvoima on kuitenkin paras ja kunhan sille saadaan uusiutuvien status niin homma on bueno. Sinänsähän ydinvoima täyttää ussiutuvien määritelmän ihan kirkkaasti.
Halpaa energiaa ei enää ole. Sähkön alennusmyyntikin loppuu, kun Ruotsi alkaa sulkea ydinvoimaloitaan. Suomi ostaa sähkön naapurimaiden päätöksistä riippuvalla hinnalla.
- NoinhanSeOn
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merilämpövoimala
Pelkkä potentiaali ei ratkaise, pitää olla myös tehokkaat ja taloudelliset menetelmät ottaa energia käyttöön. Esimerkkinä vaikkapa merilämpövoimala OTEC, jonka potentiaali on myös valtava. Eikä olisi vaihtelevatuttoinen, toimisi päivät yöt, ja kesät talvet. Mutta hyötysuhde on vain muutaman prosentin luokkaa.
Toinen valtavan potentiaalin omaava energialähde on geoterminen energia. Mutta vain harvoilla paikoilla sitä voidaan hyödyntää kannattavasti.
Joten pelkästä potentiaalista puhuminen on tietämättömyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391849En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421377Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81171
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919