Muuramen Halpa Hallissa nöyryytettiin ihmistä!

Mielensäpahoittaja

Näppäriä (?) istutettiin melkein tunti myymälän sisääntuloaulassa kaiken kansan näkyvillä vantteran vartijan seisoessa vieressä ja puolen tusinan myyjän kaakattaessa ympärillä.
Ymmärrän, että näpistely on väärin ja siitä tulee saada sanktioita. En kuitenkaan ymmärrä, että ihmistä nöyryytetään; syytön kunnes toisin todistetaan.
Luultavasti pääoven eteen kaarsi vielä poliisiauto pillit päällä. Sitä en tiedä, mutta epäilen.

Mistäkö tämän tiedän? Oli aikaa seurata tilannetta, kun odottelin tuttavaani.

25

2966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttujuttu

      Suomalainen vartija on sovelias vain vanginvartijaksi. Minkäänlaista sosiaalista silmää ei vaadita kuten portsarilta mutta ihmettelen kyllä helluntalaistaustaisen putiikin lähemmäisenrakkautta.
      Toisaalta helluntalaisuuteen kuuluu olennaisena vikojen kaivelu ja alistaminen, synnit kun saa anteeksi joka sunnuntai niin saa olla taas viikon paska ja parempi ihminen.

    • Totuus

      Yhden kerran olen käynyt Muuramessa asuessani ja toista kertaa ei tule,eihän siellä osata edes tervehtiä asiakkaita,huomasi heti kun liikkeeseen meni että sisäänpäin kääntynyt ilmapiiri koko paikassa. Pitäisi se uskonlahko ja palveluala olla 2 eri asiaa.

    • FairPlay_

      Varkaat linnaan!

      • Komppaan

        Bingo!


    • HHalli

      Ai tälläkin palstalla on natsittelevia Suomi-ateisteja!

      • Anonyymi

        Varoitus.. älä sinä ala syyttelemään Ateisteja mikisikään, se että joku ei usko satuihin, ei ole vähempiarvoinen, päinvastoin, hän on se viisain.


    • Totuutta

      Uskovaisten musiikki siellä soi keskellä arki päivää,itse oon yhden kerran käynyt ja eipä siellä oikein ystävällinen ilmapiiri ole kun asiakkaat menee.
      Myyjät pälisee keskenään eikä asiakkaita tervehditä.

      • päivitystä

        Nyt siellä taitaa soida musiikki keskellä pyhäpäivääkin.Niin se vaan raha menee uskon edelle :).


    • fyjfkk

      Kannattaa miettiä miksi edes haluaa tukea jotain uskonlahkolaisia.

    • raippoja

      Nöyryytäminen ? Vastuu teoistaan pitää olla valmis kantamaan . Nöyryytämistähän tuollainen kertomasi odottelu ei ole . Varas tietenkin haluaa pysyä hämärässä .

    • vaihtoehtojalöytyy

      tuon kauppaketjun liikkeet kierrän kaukaa

      • kerro.totuus

        Oletko sinäkin näpistelijä?


    • paskakauppa

      tuon halpiksen vartijat pahimpia mitä tiedän, koskaan en oo saanut kulkea kaupassa rauhassa yksin ilman, että joku ukko kyttää hyllyn välistä. ja ikinä en ole mitään mistään paikasta varastanut. välttelen siis suosiolla.

      • luuseritkitisee

        Halpis on hyvä kauppa. saa saman katon alta kaikenmoista j apostikin on siinä missä käyn, erittäin hyvä, tavara on enimmäkseen edullista, pakko olla kun on saanut pystyyn yli kolmekymmentä myymälää j atöissä on liki 2000 henkeä, ei ole napilla pelaamista sellainen.

        mutt akun on ihmisiä joille ei mikään ol ehyvä, se olisi jos kärryaulassa annettaisiin raha käteen j apipo päähän sitten ilman kassaa ulos takaovesta, se sopisi monille natisijalle luulen.


      • sehän on siis hyvä että siellä on vartijoita


    • vinetto

      Aloittjalle, olet kirjoittanut tästä pari kuukautta sitten ensimmäisen kerran. Miksi asia noin kaihertaa ? Halpa halli on hyvä ja edullinen ruoka ja vaatteiden ostopaikka. Olen itse lähtenyt muista liikkeistä vartijan kyttäämisen takia, mm. jyväskylän sokos, halonen, tokmanni. Kyllähän se häiritsee, enkä mene mielellään enää koskaan ed. mainittuihin liikkeisiin. Kyllähän todellisiin varkaisiin on suhtauduttava vakavasti, monet pakenevat paikalta ja tulevat huomenna uudestaan. Vartijan koulutuksessa olisi hyvä ottaa huomio ja tarkastelu miltä näyttää oikea varas, opetella lukemaan kehon kieltä. Näin vältyttäisiin turhalta kyttäykseltä.

    • eihyvänenaikamitäsoopaa

      Halpahallilla ei ole mitään tekemistä helluntain kanssa, ja kirjoittan ei pitäisi puhua mistään helluntailaistaustoista koska et mitään siitä tiedä sen enempää kuin muustakaan hengen asioista, et tiedä lutteristasikaan yhtään mitään noin 99% varmuudella.

      kuten suurin osa suomalaisita kirkon jäsenistäkään.

      halpahalli työllistää lähes 2000 ihmistä ja on palvelultaan taatusti kelvollinen, edelleen vartijoita tarvitaan vain epärehellisten ihmisten vuoksi kuten useimmat saattavat sen jo tietääkkin.

      tosin en ole koskaan vartija a nähnyt hhallissa, ilmeisesti asun rehellisten ihmisten alueella, sellaista kin on olemassa.

    • Anonyymi

      Omistaja oli aikoinaan kärsinyt viinan kiroista, ja kielsi uskoon tultuaan
      kaljan ja tupakin myös liikkeistään mikä sopii hyvin meille kyylääville, tekopyhille ja paremmille.

      • en juo alkoholia mutta en ole silti muita parempi. Halpa-Halli on hyvä kauppa koska siellä ei ole uhkapelejä, tupakkaa eikä alkoholia.


      • Anonyymi
        huhtasuon_hiihto2022 kirjoitti:

        en juo alkoholia mutta en ole silti muita parempi. Halpa-Halli on hyvä kauppa koska siellä ei ole uhkapelejä, tupakkaa eikä alkoholia.

        höh, höhöh, mees täältä ja lukeen sitä mustaa kirjaasi


    • Anonyymi

      Naismyyjät seksikkäitä suurinosa kyseisessä myymälässä kyllä niitä ehtoolla ripittäs,kahvittelis ja tietennii etoollis viinittäis......ym

    • Anonyymi

      Ihan oikein!
      Tyyppi ei luultavasti ollut ensimmäistä kertaa asialla!

      Ja mitä sitten vaikka olisikin!

    • No jos näppäri on kieltäytynyt menemästä kiinniottotilaan ni sittenhän sitä ootellaan pollareita siinä

    • Anonyymi

      Nöyryytettiin varasta. No kamala sentään.

    • Anonyymi

      Ihmisiähän Muuramessa yleensä kiusataankin, epäilen, että ovatko varsinaiset Muuramelaiset yleensäkään ihmisiä lainkaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe