Lähti kioskille hakemaan tupakkaa ja sen jälkeen ei ole näkynyt.
Sukulaiset ja tuttavat on soiteltu läpi, mutta kukaan ei tiedä olinpaikkaa.
Olihan se mulle melkoinen järkytys!
Onneksi löysin keittiön yläkaapista muutaman askin ja pahin tilanne meni ohitse.
Kuitenkin on keittiössä jo melkoinen tiskiröykkiö ja alkaa jo nälkä haitata.
Olinkohan vaimolleni liian ankara ja vaativainen?
Jos hän vielä palaa takaisin, niin helpotan hieman hänen elämäänsä:
Lyhennän hieman sitä kettinkiä, ettei hänen tarvitse turhaan kävellä keittiön kynnykselle kurkkimaan ja tuhlaamaan vähäistä laatuaikaansa näissä kotiaskareissa.
Minä olen sentään melko sopuisa ja suvaitsevainen aviopuoliso!
Vaimoni on mystisesti kadonnut
17
505
Vastaukset
- EnOleNähnyt
Montako vuotta katoamisesta on?
Se on nyt minun seksiobjektina eikä karkaa.
- Pidä-parempi-huoli
Sinunko luona hän olikin nämä vuodet?
Kun luin kertomuksesi, pistin ovet takalukkoon.
Huomenna vaihdatan lukot, ettei hän tule takaisin. Ainakaan ovista.
Ikkunoissani onkin jo kalterit. Kännykän laitoin jo äänettömälle.
Mutta jos hän ilmestyy ovelleni, annan taksirahan kyllä, postiluukun kautta, että voi palata kettingin jatkoksi. En minä nyt vuositolkulla sitä hirviötä pidä, viikon ollut vasta, myyn välillä muillekkin.
- Työntö.ja.lurahdus
Onko sulla jatkuvasti pikalaukeava "ase"? Se voi selittää...
- Bengalitikku
Tuntomerkit. Sellaiset yleispätevät: sinisilmäinen, ristiverinen, keskimittainen.
Näillä kyllä joku löytyneen.
Tosin aloittajan kotiolot vaikuttavat keskitysleiriltä, joten voi olla, että jossain vihreämpi ruoho on saanut aikaan loikan. Aita lienee ollut matala.
Mutta tuntomerkit. Kyllä joku saattaisi tykätä alisteisesta suhteesta. En minä.
SM-tyyli ei nappaa.
- huii-tukka-nousi-pystyyn
alotuksentekijälle:
VOI KAUHEETA,
oletko tehny vaimollesi jotain hirveen pahaa,
moni on valittanu ku vaimo m u k a on kadonnu,
onki vaimo löytyny tapettuna jostain lähistöltä metsästä , jäevestä, joelta tai merestä,
kerrohan poliisi TV:n kyllä ne etsivät löytää vaimosi joataki, - Sovinistipossuolet
Onnekas flikka. Toivottavasti meni kauas ja lujaa.
- VamosAlaPlaya
En usko valheitasi, mutta loukkasit. Miksi?Kekkisen eräsmaassa on syntynyt suuria luulevia vaikka tähän saakka heillä on vain Onni ollut myötä. T. Vaimosi
- Otankovelan
Joko on löytynyt?
- Uuteen-tölliin
Vaimolla lie ollut mukana lappu, löytäjä saa pitää.
Kyllä joku peräkamarin pete on hänet adoptoinut.
Luojan tähen noin ne joidenkin liitot päättyy kun kumppani onkin muualta.
- palintromi
oho
- eka-toka-kolmas
pallit podiumille
- KaikkiKadonneet
Otti varmaan lapset avuksi?
- seliikkuusittenkin
ahh 2 argeologia jutteli,,toinen sanoi.on loydetty naisen alaleukaluu 10000v vanha,,,toinen kysyi,,,mista sen tietaa olevan naiselle kuuluva ,,toinen vastasi......se liikkui viela..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969