Pystytkö panemaan paremmaksi?

aika-vaikeaa-varmaan

Mitä tänään löytyi lautaseltasi?

Mulla kotimaisia uusia perunoita ja tillivoisulaa kera voissa paistettujen muikkujen ja paikallisen ruisleivän. Jälkkäriksi pannukahvit ja kermainen likööritujaus.

20

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähällävaivalla

      Jonkun äidin tekemää lihalootaa mikron kautta suuhun. Nami.

    • Tyhjä hernesoppalautanen tuossa on vieressäni haisemassa

    • Oma.satsi.parenpata

      Ei ollut lautasta koko päivänä. Kuivakakkua leikkasin suoraan talouspaperin päälle. Keksikokoelma on rasiassa. Omenapiirakka on jääkaapissa.
      Samaa talouspaperirullaa käytin kun otin uunista grillitoiminnolla kypsynyttä makkaraa. Leipää oli Servetin päällä, kuin juustoakin ja pahvimukia käytin niin kahviin kuin ruokajuomaankin. Kahvia valmistan 3 x 1 litra per päivä. Eri asia juonko kaikki, no en todellakaan.
      Kylillä en käynyt joten tämän kesän satoperunat on ostamatta. Tilliä en edes käytä. Eilen maistui tuore savulohi.
      Jokaisellahan meistä omat eväät on paremmat kuin toisen, mukamas.

    • staka

      Melkein samat eväät kuin aloittajalla eli uusia perunoita ja paistettuja muikkuja suoraan torilta. Omatekemää salaattia, tujuna siinä punasipuli. Voita perunannoukkaan. Tilliä makuna perunakattilassa, eli tilli ja voi erikseen. Kahvit jonkin aikaa lounaan jälkeen sopivien serviisien kanssa. Á vot.

      Parasta päivässä oli hieno ilma noin 25C , hetken lekottelu paikallisessa ulkoilmauimalassa ja lasten uimahyppyjen seuraaminen. Kävin uimassakin. Ja illansuussa puolentoista tunnin lenkillä. Eilisestä pizzasta loput meni iltapalana. Nyt kohta unta pannuun... Hyvät yöt :)

    • Heikunkeikku

      En pysty pistämään paremmaksi. Ruokasi on niin maittavan hyvää, että jos jotakin yrittäisin piipertää paremmasta ruuasta, niin kaikki tietäis, että toi nainen valehtelee.

      Oon aika paljon nyt viimeaikoina kuleksinut ulkona syömässä. vaihteeksi sekin kivaa. Remontin takia en ole täällä viitsinyt ruokaa laittaa. Tänään kyllä laitoin ja huomenna laitan. Maanantaina tulee sitten uusi urakka työmiehillä. He alkavat laittamaan keskikerrosta ja sielä on keittokomero ja ruokailutila ja muut, että ensi viikolla sitten menen taas ulos syömään.

      Mutta jahka täs kykenen, niin kyllä minäkin uusia perunoita keitän.

    • hompsantuusa_

      Eiliseltä jääneet höyrytetyt kukka- ja parsakaalit lämmitin mikrossa. Vierellensä saivat silliä, keitettyä kananmunaa, maustekurkkua, oliiveja, avokadoa. Eli koottu sitä mitä löytyi. Menetteli.

    • ö-Öö

      Kaiketi ei lautasella.

      Ilmeisimmin yötä myöten pari kaalikäärylettä paketista, ehkä panaani. Palanpainikkeeksi Valdemar-viiniä ja keskaria.

      Ostin juu puolella eurolla ruottalaista uuttapottua. Sekä kevätsipulin, matjee sillifileen. Jos viitin, keittelen potut huomenissa. Mä en juurikaan syö pottuja, noit varhaispotut kuitenkin keskimääräisesti parahainta potturuokaa, johtunee paljon lisukkeistakin. Mä iteasiassa ostin jo aikaisemminkin ruottalaista varhaispottua. Mutta kun tuli ostettu suutarinlohta, lohet tuli syötyä rasiasta ja potut niinkuin jäi yli. Varhaispottu ei ole hääviä jos ehtii kylmetä.... Ehkä menis spydärinä, aattelin ruokkia lintuja niillä.

      Ketuttaa, kun kovin kuivaa, ei tonne ulos viiti grilliä virittää, palaa pian koko hikiä. Kunhan vähän tulis sadetta, sitten kokkaukset lähinnä ulkona, juu läskiä, kyljystä, pihviä, makkaraa, kaikkea hyvää :DDDD

      Kaalisoppaa tekis mieli, aika hankala keittää yhtä annosta. Mutta varhaiskaalta jo kaupoissa. Pitänee jossain vaiheessa koittaa keittää pien kattilallinen. Pitääkin ostaa läskiä sitä varten.... Kunnon vihannesruokaa.

      Iteasiassa. tässä tuumaillessa muuttui mieli. Ostin jotain juustotäytteisiä jalapenoja, laitankin net nyt uuniin. rehtiä suomalaista sapuskaa .DD

      =DW=

    • Makuasioita, joista ei voi kiistellä................

    • aika-vaikeaa-varmaan

      Aika vaatimattomilta vaikuttivat appeenne, paitsi Stakan.

      Tänään täällä lähti aamu käyntiin lautasellisella hyvää ja ja ravitsevaa Elovena kaurapuuroa kera voisilmän ja perkolaattorilla valmistetun kahvimukillisen. Lisäksi vielä sain suun makeaksi eiliseltä kakun valmistuksesta yli jääneillä paikallisen luomuviljelijän mansikoilla.

      Tänään päivällä grillataan, sillä saattaa olla kesän viimeinen sateeton päivä ;)

      Saapa nähdä mitä herkkuja tuo grillimestarini lautaselleni loihtii, ei ainakaan mitään huonoa.

    • nim.kokemustaon

      Kyllä mulle hyvä ruoka maistuu ja jotain osaan itsekin valmistaa mutta tuo parastaan paneminen on iän myötä vähän hiipunut.

    • kaikillanapatirajaa

      Eilen grillattiin grillipaletti ( esikypsennys teki niistä mureaa ja pehmeää), juustomakkaraa, pekoni-juusto- herkkusieniä ja hiivaton ruisleipä, uudet perunat ja jälkiruoaksi mango-syreeni-chili- mehujäät.

    • En.mieti.etukäteen

      Tänään lautasellani on haarukka ja veitsi.
      Päivän edetessä keksin niille seuraa.

    • Eilen oli uusia perunoita voin kanssa, tilliä,sipulisilliä ja broilerin siipiä. Lisänä tuoresalaatti.
      Tänään söimme Stroganoff kastiketta, perunat, tuoresalaatti, puolukkahillo.
      Aamiainen aina sama, puuroa siemenillä, kokojyvä paahtoleipä vaihtelevin päällystein, joskun jotain kahvileipää. Tänään oli itse tehtyä vadelma-raparperipiirakkaa, oli vielä pakkasessa vadelmia ja maassa raparperia.

    • hompsantuusa_

      Mikä lie puutostauti nyt, kun on alkanut mielitekemään riisikakkuja, päälle pähkinävoita runsaasti ja siihen päälle vielä varovasti suolattuja pähkinöitä. Omega3 pitäisi olla kyllä kohdillaan, mutta ei nuo hassumpia syötäviä ole.

    • aamulla turkkilaista jogurttia pellavarouheella chian ja aurinkgonkukan siemenillä
      tällä hetkellä herkuttelen salaatilla
      pinaattia lehtikaalia parsakaalia kurkkua rapeeksi paistettu Amerikan pekoni lisänä
      ja tietysti hyvää salaatinkastiketta
      ruokajuomana vettä.

    • ö-Öö

      Terveysruokaa

      Rössyä, päälle paksu kerros terveysOivariinia, sentin paksuinen ylikypsän kylkiläskin siipale. Kaks palaa. Illemmalla ehkä maalaisaladoobia lautaselta. Etikkaa, maustepippuria, ehkä suolaa, Hiivaleipää terveysOivariinilla ja sinileima emmentaalilla. Ehkä puoli tölkkiä kefiiriä.

      Ite asiassa, ei noit erityisen epäterveellisiä sapuskoita ole, pitää ottaa huomioon määrät. Kyllä ihminen rasvaakin tarvii, leipä aina leipää, maitotuotteet hyödyllisiä. Kaikki maukasta.

      Mä juu kyllä syön kasviksia, salaatteja jne mieluusti. Mutta kaikista mieluiten monenlaista, joskus läskiäkin. Näin kuumalla pitää huolehtia nesteytyksestä. Pitää muistaa suola. eilen, ennen kauppareissua join puoli litraa suolavettä, jossa vitamiiniporetapletti. Mutta ihan suolavesikin tarpeen. Ei ehkä kaikista herkkua, mutta tömäkkä lasillinen sitä auttaa kuumuudessa. Lihaliemi muuten kans hyvää. Mulla jemmassa nyt tomaattimehutölkki, se kerrassaan loistava hellejuoma.

      Vaan juu. Kunhan kuivuus loppuu, grilli pihalle ja siihen kaikea herkkua. Pitäis oikeestaan ostaa reilu pala grillikylkeä. Mä niinkuin jenkkiläisen kokkauksen kannalla siinä. Kylki pitää keitellä melko hyvin. Sitten kuivaus, rutkasti itetehtyä grillimaustetta pintaan. Ja miedolle grillautumaan, väriä ja karsinogeenia juu pitää saada kuitenkin.

      Ei kesässä paino ehdi paljoa muuttua, kuitenkin, ihminen syö vain rajallisen määrän. Toisekseen kesällä kuluu paljon just salaatteja, kaikenlaista vihannesta, kyllä läski sinne sekaan mahtuu. Ai juu suolaläski, sitä pitäis kans jossain vaiheessa tehdä. Siis jotain sian lapaa, tönkkösuolattuna karkealla suolalla. Aivan hittiä ruisleipäsiipaleen päällä :D

      =DW=

    • "Yksin-kertaisesti sitten:

      Apetit pakaste-vihannekset ja kasvikset, sekä Kukka-Kaali.
      300gr. ja 250gr. X 2.SF 300gr. X 1 SF.
      10-12 kpl. Kariniemen Kukon-Pojan paisti-leikkeitä 800gr.SF
      Vaihto-ehtona tar-tar leikattua laatu-naudan lihaa 2% 850gr.SF
      Leipinä Täysjyvä Ruis ja Vehnä 1 X 2vpl.SF
      Juustoportti Luomu-Kirnu-Voi SF
      Juustoportti Luomu-viili 6kpl.SF
      Valio Maito 3ltr. luomu rasvaton SF
      Viikon eväs.
      Maksaa mitä maksaa"
      -
      Höyryttäessä TODELLA paljon Valko-Sipuli-jauhetta Vihannes-kerrosten väliin.
      -
      Satunnaisesti Äitien Maksa-Laatikkoa vitamiinien vuoksi.
      Kaali-Kääryleitä huvin-vuoksi.
      -
      1 Rahkosen iso Omena SF
      1 Mandariini IL
      Karkeasti rouhittu Smoothie-sekoittimessa
      -
      1pss. 250gr. Pakaste-Mustikoita SF
      1pss. 500gr. Pakaste-Mansikoita SF
      1 Lohko Vesi-Meloni isoiksi suu-paloiksi leikattu IL
      - Kun pakasteet ovat sulaneet ja liemistyneet, sekoitetaan kaikki keskenään kauhalla kulhoon.
      Maksaa mitä maksaa.
      -
      Jouluna Ruokani lisääntyy Kinkulla ja Sillillä.
      Juomiini tulee Puna-Viiniä.
      -
      Keväisin Peruna.
      1-2 kertaa.
      -
      Aina jää eläkkeestä kuukausittain runsaasti säästöön.

      H.

    • Varhaiskaalilaatikkoa puolukkahillon kera. Kyytipoikana wissy Novellea sitä suolatonta ja siivu saaristolaisleipää laktoosittomalla keijulla. Eilen lohta ja suomalaisia uusia perunoita.

    • Psykoterapeutitar

      BBQ maustettua broileria ja tryffelirisottoa ja juomana rasvatonta maitoa😋

    • En pysty. Koska päiväni alkoi lasillisella sitruunavettä, jossa yön yli liotettuja pellavan siemeniä, kaurapuuroa voisilmällä ja musta, kahvi kera kinkkuleivän, juuston, kurkun ja tomaatin. Lounaalla vihanneksia ja vähän tummaa riisiä. Kahvi ja pala kakkua päivällä. Päivällinen vihanneksia. Iltapala kahvia kupillinen. Ja vettä, sitä pitkin päivää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2120
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2100
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      122
      2011
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      79
      1742
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1165
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe