Todisteet jumalasta on vihdoin löydetty. Kaikki todisteet löytyivätkin aivan odotetusta paikasta, nimittäin uskovaisten mielikuvituksesta. Uskovaisten harmiksi samalla selvisi myös jumalan kykyjen, voimien ja tahdon rajat sillä uskovaisten oma mielikuvitus asettaa myös nämä rajat.
Todisteet jumalasta löydetty
5
157
Vastaukset
Todisteet jumalasta on olemassa, ne on siellä puun kolossa mihin tonttu ne piilotti.
Jumala rakasteli ameebaa, apinaa sekä Mariaa. Jumalan Libidon dildon killumiselle ei näy loppua.
Jumala puhui siveellisyydestä käskyissään, tekiköhän anoppi Jumalalle ns. pakkoraon kirjoittaa käskyt? Kaulin kalisi ja polla kuhmuttui ja pahka kasvoi Marian mahan tapaan. Madaleenan Marian äitee,- Just'Tiina, Anopeista parhain!- Pakkstori
Niin, Korkein Olento on Jumala(ja -tar). Ihmiset ova monena aikakautena antaneet Jumaluustittelin esim. Keisareilleen ja Jeesus on Kristinuskossa Jumalan Poika, ja Isäkin henkisesti monelle.
Älä sekoita selvää käsitystä Jumalasta omaan pahaan ateismiisi. Korkeimpia olentoja on, mutta se, millainen on KAIKKEIN KORKEIN olento, niin Hän on se, joka pisti kaiken alulle, ja juurikin muutti alussa kaiken olemattomasta olevaiseksi. Ei tuolloin ollut tosin mitään selkeää persoonallisuutta, jolle olisi pitänyt antaa kaikki kunnia. KAIKKI OLI VALHETTA, kunnes kaaoksesta kohosi idea, jonka tuo eräs kykeni rakentamaan käsittämättömän kauan ennen omankin Universumimme syntyä.
"Mikään Valhe ei ole lähtöisin totuutesta"(1. Joh.kirje 2:23). Vaan toistepäin, koska tämä uskomaton 3D-illuusio rakennettiin totuudeksi tännekin. Siis valhetta oli alussa kaikki se usko, jolla alettiin rakentamaan kolmiulotteista maailmaa. NYT SE ON TOTTA, ja onko jollakin näkemys siitä, millaisia esim. fysikaalisen maailman elementtejä täältä puuttuisi? Jos löytäisit SEN, - jopa Korkeimmat Jumalat katsoisivat sinuun. Älkää siis lopettako työtänne, siihen saakka, kunnes Jumalan 7 lepopäivä alkaa, ja eräiden mielestä sen tulisi alkaa vuonna 6000 jälkeen Aadamin? Koneidemme ansiosta meillä olisi todella tuo lepopäivä. Saatana on silloin sidottuna vankilassaan, ja seuraavan viikon alussa on suuri Sota, kun se toviksi vapautetaan ja joka tuhoaa osan ihmiskunnasta, ja moni asia pistetään silloin alkutekijöihinsä. Onko teillä jotain Stephen Kinggimäisiä mielikuvia jo tuosta sodasta? Helvettiin joutuuu tuolloin Saatana, kaikkine sotilaineen, tähän menessä se ei ole ollut Hellvetissä, vaikkapa Peto ja Väärä profeettaa siellä kai jo on. I ja II mailmansota(Jumalan Karitsan sodat) tuhosi näet Hellvetiksi osan vanhan Aatun miesmallia, joka oli Petomies, ja nykyään pedoinkin mies, joutuu taistelemaan Helvetiksi murtuneita fiiliksiään vastaan.
Heistäkin eräät pelastuu, Taivaan Isän eikä Helvetin pedoiksi, sen samaisen Jeesuksen avulla, mutta en viitsi saarnata nyt tätä itselleni ainakin liian tuttua evankeliumia nyt tän' enempää... - LakiV
Eli jos jotakuta ihmetyttää, että Walheesta tulee totta, niin kyse on aivan tavallisesta IMPLIKAATIOSTA, mutta ekvivalenssi puolestaan on se tavallinen looginen operaatio, jossa valhe säilyy valheena ja totuus totuuena. Implikaatiosta on helppoa kai tehdä esimerkki. Esim. joku selkeästi valheellinen sääennustus: SUOMEEN TULEE HURRIKAANI TAI SUORASTAAN TAIFUUNI, lienee silti loppun asti valhe, eli vaikkapa pikkutrombeja oli ainakin Alexander Stubbin pihalla...
Joitakin ennusteita, jos jotakin EI OLE KOSKAAN jossakin tapahtunut, ne saattaa Jumalakin implikoida joskus totuudeksi. Implikaatiota merkitään => nuolella, mutta ekvivalenssia <=> merkillä ja kaikki tavalliset yhtälöt on matematiikassa ekvivalenttisluonteisia. Teoriassa on mahdollista pistää niinkin että TOTUUDESTA tulisi valhe, ja sellaistakin näet IHMISILLE tapahtuu, eli jokin kirkon varmana pidetty maailmankatsomus vuosilta 100-1200 eli että maailma syntyi tuolloin noin 4000 vuotta sitten on nykyään tieteen omaksuneille kyllä valhe, mitä suurimmassa määrin. Monikin meidän varmana totuutena pidettyistä luuloistamme saattaa osouttautua valheeksi, valitettavasti. Se ei ole valhe kuitenkaan, että Jeesuksen kautta Kristitty pelastuu, mutta sitä en tiedä, pelastuuko Muhammedin kautta samoin Ählämi tai Kung-zufen kautta kungfuäijät tai Buddhan kautta buddhalaiset, koska kristillisesti on väitetty, että ainoastaan synnitön kyenee voittamaan synnin... Onko teillä esimerkkejä NYKYAIKANA, jostakin synnitömästä ihmisestä? Esterikin niin luulottelee ainakin itsestään aikansa:-) Jos joudutte oikeuteen, älkää väittäkö olevanne kovinkaan syyttömiä, vaikkapa totuus on, että ei murhasta saisiedes syyttää ketään, jos se ei jäänyt suorastaan itse teosta kiinni. Ei Nils Gustaffsonia voitu tuomita eikä Aueriakaan, ja minusta se oli kuitenkin oikein, koska ei voitu todistaa heidän olleen syyllisiä, vaikkapa moni spurguilija-todistaja olisikin Saatanaltaan saanut viestin, että HE olivat syyllisiä. - Hihukki
Sinulla on hvyin huono Jumala, "jottasellasta". Sinun JUmalasi siis sijaitsee vain uskovien mielikuvituksessa? Se on hyvin pieni Jumala, varmaan se todella on jokin Jumalan Enkeli sekin, mutta maailmankaikkeuden henkisen koodauksen aloittajana, TUOLLA Jumalalla ei liene suurtakaan osaa - luulisin. Kyllä jopa maailman uskonto- ja taruosasto tiedostaa harhamaailmajumalat ja illuusioita tekevät Jumalat, mutta se on vain niiden eräs tapa, huvitella ihmisten kustannuksella. Älä tee siitä Jumalaa itsellesi. Tai jos teet, niinkuin olet tehnytkin, niin voinen auttaa sinua:-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889