Tähän ketjuun kaikki, jotka eivät halua riidellä.

ystävyydellä

Uudet tuulet puhaltamaan!

148

1891

4Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös_ystävyydellä

      vähän ihmetystä onkin jo herättänyt uusien tulokkaiden tuoma riitaisuus. Tällä palstalla ei sitten hajun, tai Susmorsiamen ja Satun nyk, Merilii, Mummelimia, riitoja pahemmin ole räiskynyt. Kantaa en ota, mieluummin katson osallistumatta tilanteen rauhoittumista.

      • Mitä luulet miten saavuttaisimme riidattoman palstan?

        Ottaisin mielelläni vastaan ideoita kuinka voisimme kirjoittaa sovussa. Minua kiinnostaa nimimerkit, jotka mainitsit. Ovatko he lopettaneet kirjoittelun vai siirtyneet plus80 palstalle. Onko Merilii entinen meirikki?

        Nythän kuuskymppiset niinkin kauan kirjoittaneet kuin itsekin, siirtyvät tänne.
        Osa tulee tanat pystyssä kuten olet jo saanut esimakua.

        Olen sopuisa, mutta sanova enkä käännä toista poskea jos toiselle poskelleni lyödään.

        Plus 60-palstalle olin liian vanha, eikä mielipiteeni ollut kuten eräs kirjoittaja painotti 64-vuotiaitten tasolla, joten hus hus pois. Kun tulin tänne olen huomionhakuinen niin kuin tuo nyt uusi havainto olisi koska tykkään keskustella. Yksinpuhelua tosin harrastetaan ja niissä keskusteluissa viha on käsin kosketeltavissa.

        Mistä juteltaisiin, että rauha säilyisi. Aloitushan on kuin hiljaa syttyvä nuotio.

      • Totuus.ei.pala

        Susmorsian oli se joka riiteli ja Sinirirkku häntä kiihotti,

        Satua Meriliitä he haukkuivat liiasta kiltteydestä. Hän yritti saada heidät lopettamaan pahat viestinsä, mutta ei se onnistunut.

      • niin.oli

        Susmorsiamelle riitely oli yhtä kuin hengittäminen, ei siihen suurta kiihotusta tarvinnut
        hänen piti saada purkaa kateutensa ja vihansa joka päivä
        mutta onhan ss ollut kyllä aina jokaisessa riidassa täällä suuna ja päänä.

      • hänhän

        joi viinaa jopa kaksi pulloa suomiviinaa meni vuorokaudessa ite kerto, ,,siihenkö se kuoli

      • niin.oli kirjoitti:

        Susmorsiamelle riitely oli yhtä kuin hengittäminen, ei siihen suurta kiihotusta tarvinnut
        hänen piti saada purkaa kateutensa ja vihansa joka päivä
        mutta onhan ss ollut kyllä aina jokaisessa riidassa täällä suuna ja päänä.

        Eikö annettaisi edes kuolleitten levätä rauhassa.
        Tikulla (pensaan oksalla) silmään siellä pusikossa ...

      • Totuus.ei.pala kirjoitti:

        Susmorsian oli se joka riiteli ja Sinirirkku häntä kiihotti,

        Satua Meriliitä he haukkuivat liiasta kiltteydestä. Hän yritti saada heidät lopettamaan pahat viestinsä, mutta ei se onnistunut.

        Jaha --että näinkö tealoititte --- tämän juttutuokion ? Milkäs on kokouksen aihe?
        Jaa niin Rokotus !

      • muistellaan
        niin.oli kirjoitti:

        Susmorsiamelle riitely oli yhtä kuin hengittäminen, ei siihen suurta kiihotusta tarvinnut
        hänen piti saada purkaa kateutensa ja vihansa joka päivä
        mutta onhan ss ollut kyllä aina jokaisessa riidassa täällä suuna ja päänä.

        Susmorsian oli juoppo myönsi sen itsekin.

    • OhMyGod

      Pyydän anteeksi käytöstäni, mutta en mahda sille mitään, että eräs kirjoittaja saa sappeni kiehumaan. Olen pahoillani ja yritän olla osallistumatta enää tilanteeseen.

      • OhMyGod
        29.8.2018 14:36

        Ihan törkeen itseriittoisa ämmä, jolle ruuvimeisselin käyttö on jotain mitä muut eivät muka osaa? Melko pienet kuviot Kainuussa, illan vähän kuin säkissä kasvaneita.

        Tällaista tekstiä sinulta, et osaa kohdistaa anteeksipyyntöäsi minulle, jota kirjoituksillasi loukkasit.

        Miksi kannat minulle kaunaa. Kerro, milloin käämisi paloi, etkä pysty asialliseen kommunikointiin kanssani?

      • ihan.mahoton
        korppis kirjoitti:

        OhMyGod

        Taasko se alkaa..?

      • 09oip900

        Miksi te riitelijät tungette joka paikkaan? Hieman käytöstapoja toivomme

      • Eikö se tunnu yhtään turhauttavalle yrittää kasvattaa aikuisia ihmisiä mieleisekseen, onnistumatta kuitenkaan?
        Jos sappi kiehuu, niin eihän se voi mitenkään olla toisen syytä. Oman itsensä sisältä se tunne nousee.

      • 09oip900 kirjoitti:

        Miksi te riitelijät tungette joka paikkaan? Hieman käytöstapoja toivomme

        riitelijät monikossa
        tässähän oli selkeesti tämä ohmygod
        joka haluaa riitaa aikaiseksi
        olis ollu voinu olla kommentoimatta koko ketjuun.

      • korppis kirjoitti:

        OhMyGod
        29.8.2018 14:36

        Ihan törkeen itseriittoisa ämmä, jolle ruuvimeisselin käyttö on jotain mitä muut eivät muka osaa? Melko pienet kuviot Kainuussa, illan vähän kuin säkissä kasvaneita.

        Tällaista tekstiä sinulta, et osaa kohdistaa anteeksipyyntöäsi minulle, jota kirjoituksillasi loukkasit.

        Miksi kannat minulle kaunaa. Kerro, milloin käämisi paloi, etkä pysty asialliseen kommunikointiin kanssani?

        Joka vanhoja muitelee " Sitä tikulla silmään " Vanha hyvä sananlasku !

      • no.siltä.se.näyttää
        Tellukka kirjoitti:

        Eikö se tunnu yhtään turhauttavalle yrittää kasvattaa aikuisia ihmisiä mieleisekseen, onnistumatta kuitenkaan?
        Jos sappi kiehuu, niin eihän se voi mitenkään olla toisen syytä. Oman itsensä sisältä se tunne nousee.

        Tellukka on esillä olevasta kuvastaan päätellen pieni ja karvainen.

    • tosi_se_on

      Ei kai se mitään riitelyä ole, jos huomautan, että Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) täytti eilen 100 vuotta?

      • Palomanhuomautus-

        hää on kommunisti

      • Se.co
        Palomanhuomautus- kirjoitti:

        hää on kommunisti

        Tarkoittaako se.co se kommunisti ?

    • Hyvä.muistaa

      Ennenkuin kirjoittaa mitään täytyy kysyä kohteliaast sopiiko palstalaisia puhutella, sitten jäädä odottelemaan.

      • Ilmoitin haluni keskustella sovussa, kysyin neuvoja. Ei vastattu kun kysyin ja joku vastasi vaikka en mitään kysynyt. Kirjoitin myös, että aloitus on hiljaa syttyvä nuotio.

        Ei kun heinähankojen hakuun ja tappelemahan 😉

      • Ei.ymmärrä
        korppis kirjoitti:

        Ilmoitin haluni keskustella sovussa, kysyin neuvoja. Ei vastattu kun kysyin ja joku vastasi vaikka en mitään kysynyt. Kirjoitin myös, että aloitus on hiljaa syttyvä nuotio.

        Ei kun heinähankojen hakuun ja tappelemahan 😉

        Älä kysy jos et kestä vastauksia. Muutenkin olet kuin joku kielikello, että en minä ole mitään tehnyt, vaikka itseasiassa sinä sen koko mäiskeen tullessasi toit tänne. Kyllä sinun pitää olla ihan yhtälailla ihmisiksi kuin muidenkin palstalaisten!

      • Ei.ymmärrä kirjoitti:

        No, lopeta tyrkkiminen ja ole siivosti. Aina kun esität syytöksiä ne sinun pitää pystyä toteen näyttämään. Muuten tuhlaat energiaasi turhaan sun pieksäntään.

        Jos kommenttini, jotka pääsääntöisesti koskevat itseäni sinua ärsyttää niin johan tuon vanhan ohjeen tiedät. Ohita.

      • Ei.ymmärrä
        korpikirjailija kirjoitti:

        No johan on tulokkaalla otsaa? Älä kuule rupea itseäsi vanhempia neuvomaan miten käyttäydytään. Sinä toit mukanasi eripuraisuutta, en minä! Olen kirjoitellut yli kuusi vuotta enkä ole tavannut kaltaistasi vänkyrää.

      • korppis11
        Ei.ymmärrä kirjoitti:

        No johan on tulokkaalla otsaa? Älä kuule rupea itseäsi vanhempia neuvomaan miten käyttäydytään. Sinä toit mukanasi eripuraisuutta, en minä! Olen kirjoitellut yli kuusi vuotta enkä ole tavannut kaltaistasi vänkyrää.

        Kielikello ja vänkyrä. Itseppäs todistat nyt kaikille, että nimittelet minua ihan oma aloitteisesti.

      • Sivustaseurannut
        korppis11 kirjoitti:

        Kielikello ja vänkyrä. Itseppäs todistat nyt kaikille, että nimittelet minua ihan oma aloitteisesti.

        Tähän ketjuun kaikki, jotka eivät halua riidellä...

      • Sivustaseurannut kirjoitti:

        Tähän ketjuun kaikki, jotka eivät halua riidellä...

        heti kun korppis kirjoitti ihan asiallisen kommentin
        sitä ruvettiin syyttämään mukanaan tuomasta riitelystä
        ymmärsin hänen kirjoituksestaan ettei hänkään halua riidellä
        mutta kun kellään ei oo mitään asiaa
        muuta kun mollata toisia kirjoittajia
        turha syyttää yhtä kun toinen vastaa riitaa haastavasti.

      • monien.puolesta
        korppis11 kirjoitti:

        Kielikello ja vänkyrä. Itseppäs todistat nyt kaikille, että nimittelet minua ihan oma aloitteisesti.

        Kukas se melkein ensitöikseen täällä nimitteli puskapaskaksi, kun joku antoi aiheellista palautetta röyhkeydestäsi ? Kukaan ei sinua täällä kaipaa, etkö jo tajua !

      • Korppis11
        monien.puolesta kirjoitti:

        Kukas se melkein ensitöikseen täällä nimitteli puskapaskaksi, kun joku antoi aiheellista palautetta röyhkeydestäsi ? Kukaan ei sinua täällä kaipaa, etkö jo tajua !

        Voisitko linkittää niin nähdään milloin ja missä yhteydessä kyseinen paskapuska sylki silmilleni?

        Kirjoita vaan itsesi puolesta et kuulu muskettisotureihin, etkä ihmisten ilmoille muutoinkaan.

      • Outolintu.olet
        Korppis11 kirjoitti:

        Voisitko linkittää niin nähdään milloin ja missä yhteydessä kyseinen paskapuska sylki silmilleni?

        Kirjoita vaan itsesi puolesta et kuulu muskettisotureihin, etkä ihmisten ilmoille muutoinkaan.

        Ilmeisesti kuvittelet itse olevasi jotain kainuunämmää parempaa kun on oikein lakeijatkin, viivatiina ja tellukka mukana. Mielestäni voisit palata takaisin maakuoppaan josta olet lähtöisin ja ennenkaikkea koota jäljellä olevat järjen rippeet.

      • pensaspensas
        Outolintu.olet kirjoitti:

        Ikävää että fiksun tuntuinen palomakin on tuossa korppiksen hännystelijäkaartissa.

      • ainanaakka
        pensaspensas kirjoitti:

        se korppis on kirjoittanut että jos et ole samanhenkinen kanssamme, olet meitä vastaan

      • rukihinen
        pensaspensas kirjoitti:

        Ikävää että fiksun tuntuinen palomakin on tuossa korppiksen hännystelijäkaartissa.

        Vähemmän fiksu kuvaa paremmin Palomaa.

      • kmkmmk
        Outolintu.olet kirjoitti:

        Ilmeisesti kuvittelet itse olevasi jotain kainuunämmää parempaa kun on oikein lakeijatkin, viivatiina ja tellukka mukana. Mielestäni voisit palata takaisin maakuoppaan josta olet lähtöisin ja ennenkaikkea koota jäljellä olevat järjen rippeet.

        Etköhän se ole sinä sieltä maakuopasta kotoisin. Sinulle ei ole sivistystä sen vertaa kertynyt ettet muita ämmiksi haukkuisi.

        Kun näköjään tarvitset vihallesi purkautumiskanava lähde pois täältä ja mene nyrkkeilysalille.

      • Paloma-KOMMUNISTI
        rukihinen kirjoitti:

        Vähemmän fiksu kuvaa paremmin Palomaa.

        Paloma ja sen poikakin ovat kommunisteja.

      • Korppipahasuustaan
        kmkmmk kirjoitti:

        Etköhän se ole sinä sieltä maakuopasta kotoisin. Sinulle ei ole sivistystä sen vertaa kertynyt ettet muita ämmiksi haukkuisi.

        Kun näköjään tarvitset vihallesi purkautumiskanava lähde pois täältä ja mene nyrkkeilysalille.

        Korppis haukkui paskaksi, se on slhaista. Ämmä on ihan normi sana Lapissa.

    • Yhteensulautuneet

      Ihminen, joka on täyttänyt 70 v. kutsuu toista mielipidepalstalla "ämmäksi". Tällä saitilla ei henkilökohtaisia haukkumisia ole juurikaan kirjoiteltu, joku innokas kyllä nimittää kaikki erimielisiä idiooteiksi ja kehoittaa ottamaan lääkkeet ja uhkaa piipaa-autolla, mutta silmille hyppivää nimittelyä on harvoin nähty.
      Uudet tuulet puhaltavat. Onneksi vanhat seitsemänkymppiset siirtynevät seuraavaan kategoriaan. Kummastuttaa vaan, että yksi kuusikymppisistä muuttanut kiskoo perässään räkyttävän lauman.
      Jäisivät sinne ja rauhoittuisivat.
      Ilmeisesti keskinäinen kiintymys kuitenkin pitää kaikkia yhdessä.

      • ootan.sitä

        Jäi sinne vielä osa hunksin palvojista ja täältäkin tuppaavat palaamaan vauhtia ottaakseen. Kunhan hunksz reilun vuojen päästä siirtyy tänne niin perässään peesaajii riittää.

    • Hallaahon.äänestäjä44

      "Ei kai se mitään riitelyä ole, jos huomautan, että Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) täytti eilen 100 vuotta? "

      Sosialistien keppihevosporukka SKP on perustettu Suomessa, ei, Pietarissa jossa pankkiryöstäjäpunainen johto piilotteli, ei, vaan

      MOSKOVASSA Leninin ja Stalinin toimesta.

      Tänään että voi kuvitella että voisitte Moskovan Putiniassa perustaa puoluetta Suomen Kansalaiset Putinin puolesta SKP

      Putin panisi teidät likvidoitavien listalle

      Taatusti ette 1918 VOI STALINALENINIASSA PERUSTAA SUOMEN KOMMUNISTIPUOLUETTA suomalaisin voimin, teidät olisi teloitettu, huomatkaa että Venäjä oli täynnä vallankumouksellisia sosialistisia liikkeeitä kerenskejä ja trotskeja ja valkoiset päälle

      joten siellä EI MITÄÄN PUOLUEITA PERUSTETTU ILMAN LENINSTALININ LUPAA

      Siksi Suomessa ei kukaan juhli venäjän diktatuurin perustamaa puoluetta
      koska SE ON MYÖS PETOS SUOMALAISIA KOMMUNISTEJA KOHTAAN

      Venäjä oli tehnyt SAKSAN kanssa rauhan maaliskuussa 1918 ja Kuusinen ja Manner eivät voineet olla niin TIETÄMÄTTÖMIÄ etteivät he olisi ymmärtäneet että se on nyt selvä

      Lenin ei tule auttamaan suomalaisia Suomessa kaatamaan valkoisia joiden tukena on saksalasia, koska se tarkoittaisi uutta sotaa Saksan ja Puolan rynniessä valloittamaan Venäjän

      Halla-aho 23.8. "Sosiaaliturvajärjestelmän ylikuormittaminen siirtotyöttömillä johtaa rahoituspohjan romahdukseen ja sosiaaliturvan alasajoon. Kokoomus ymmärtää tämän, vasemmisto komppaa muista syistä, kolmansille on hillotolppa tärkein" https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/697175-usu-hallitus-aikoo-avata-suomen-sosiaaliturvaa-ulkomaalaisille-suomalaisten-etuja

      • vanha.tukkijätkä

        Olipa "rautaisen riidaton"mielipiteen ilmaisu halla-aholaiselta ajttelijalta. Harmi vain, ettei yhden puolueen valtioilla näytä olevan tulevaisuutta. Neuvostoliitto sortui toisinajattelijoiden vahvuuteen. Saksa havitteli maailmanherruutta ja sekin mureni, Kiinan kommunistinen puolue on näennäisen vahva mutta kapitalistisen korruption aiheuttamat ongelmat syövät uskottavuutta. Trump puolestaan uskoo vainoharhaisen päättäväisyydellä itseensä. Persujen ongelma on yhden
        yhteisen uskon tavoitteleminen. Mistä johtuu, ettei enemmistö usko tällaisiin teemoihin?

    • enpäsiirrykkään

      se on näemmä kuuskymppisten aktiivisin riitelijä kolmikko siirtynyt tänne jatkamaan palstojen pilaamistaan, taitaa olla jo kolmas palsta menossa ;(

    • e.lä.mä

      Ruotsi pitää tässäkin asiaa ja suomalaiset ulisee tavallaan.

      Asia on kuitenkin tärkeä ihmisille joilla on järkeä.

    • että.noin.kuvasivat

      Korppis pahastui, kun sitä luonnehdittiin pönäkäksi.

      • Ei pahastunut, en ole kukkakeppi.

    • luin jostain kirjoituksesta ettei tällä palstalla ole riidelty ennen kun korppis tuli tänne
      tähän asiaan en voi sanoa juuta en jaata kun en ole ihan hirveersti seurannut tätä palstaa
      mutta sen mitä nyt olen juttuja lukenu
      niin jotenkin mun mielestä on turha syyttää heitä
      jotka ovat ikänsä puolesta tänne siirtyneet
      kaikki on hyviä kirjoittajaia
      jokaisella on oma syynsä kirjoituksiinsa
      mutta kuuskymppisissäkin joutuivat aina poikkeuksetta hyökkäyksen kohteeksi
      luen itseni kuuluvan tähän samaan vainottuun porukkaan
      enkä usko että nämä vainoajat jotka perässä kulkevat
      ovat tältä palstalta ja tuskin kukaan seitenkymppinen tekee tällaista aloitusta
      hyvin paljon mahdollista että riidan haastannan takana
      on ainoastaan yksi ja sama kirjoittaja
      ja ihan sama vaikka olis kymmenen kirjoittajaa
      niin hänellä kautta heillä ei ole mitään asiaa
      haluaa kautta haluavat tehdä teityistä kirjoittajista epäsuosittuja
      ja kukapa ei itseensä puolustaisi ainakin tiettyyn pisteeseen asti
      ja sillon soppa on valmis.

      • Hyvin kirjoitit, viivatiina. Tuollaiselta se tapausten kulku on minustakin näyttänyt.
        Kun nämä kolme aktiivista kirjoittajaa hävisivät 60 :lta - tai alkoivat kirjoittaa harvemmin - palsta menetti paljon. Ehkä riitelyä oli vähemmän, mutta eipä aloituksiakaan sadellut entiseen malliin. Lapsi heitettiin pesuveden mukana.

        Luulen, että tuo itsensä puolustaminen on se, mikä lisää vettä myllyyn, etenkin kun kaikki mainitut kirjoittajat ovat siinä taitavia.
        Paha on kuitenkin kenellekään sanoa, että älä vastaile, anna olla, kun se ei kaikkien luonnolla onnistu. Tahallinen ilkeys - miten sen sitten itse kukin määrittelee - ei tietenkään palvele ketään ja nakertaa sellaista ilmapiiriä, missä "suurin osa" kirjoittajista viihtyisi, mutta kuten on monella suulla todettu, toisten kasvattaminen on aika epätoivoinen tehtävä, kun se aina onnistu omallakaan kohdalla.

        Jos itsestään voi todistaa, niin kai minä lukeudun sopuilijoitten joukkoon, eli "pääsen" ehkä tähän ketjuun..))
        Mutta eihän sitä tiedä, vaikka ne omatkin demonit joskus pääsisivät irti...

    • kummasteleva

      Mielestäni riidaton palsta on sellainen, jossa ihmisiä kunnioitetaan ihmisinä puuttumatta sukupuoleen, ikään, polittisen tai uskonnolliseen kannanottoon , Poliittinen tau uskonnollinen paatos tai tasa-arvon unohtaminen ovat varmin tapa saada riita aikaiseksi palstalla.
      Kaikki eivät ole samalla viivalla väittelytaidoissa, miksi siis pitäisi riidellä?

      • Enhyväksy

        Tuollaisten vuosikymmeniä palstoilla riidelleiden tyyppien saapuminen on ikävää. Olisi hyvä jos olisi sen verran kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan ettei ensimmäiseksi aleta arvostelemaan vanhoja palstalaisia. Taitaa olle kyse jotain paskaporukasta?

      • normaali.elämä
        Enhyväksy kirjoitti:

        Täytyy olla tosi vinksahtanut, kun tylsää elämäänsä täällä selostaa, ei ketään kiinnostaa äitinsä hameen liepeissä roikkuvat keski ikäiset luuseripojat , mäkkiröhjän paikkailu , makkaran hotkimiset tai nettikaverina vanha äijän käppyrä maailman tylsimmästä maasta. Jos ei tätä kehu, saat kuulla olevasi kateellinen puskapaska. Miten voisi olla kateellinen tuollaiselle, jonka koko elämä on pakstan varassa.

      • normaali.elämä kirjoitti:

        :)
        Mutta se tosi vinksahtanut on se joka seuraa meitä vinksahtaneita ketjusta ketjuun, palstalta palstalle, aiheesta aiheeseen kertomaan meille miten vinksahtaneita me olemme ja miten vinksahtanut kommentoija ei todellakaan ole.
        Peace.
        Minä taas uskon että olet "vinksahtanut" vähemmistössä. Ja sitäpaitsi, tää on ketju vain MEILLE jotka emme halua riidellä.

      • 360astetta
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Valitettavasti ketju on muuttunut kaatopaikaksi kaltaisesi pohjasakan ilmestyttyä tänne riitelemään ja paukuttelemaan henkseleitään.

      • Utsija

        Kertokaa minulle, milloin 70 oli riidaton.

      • Aina vain paranee..)) Että pohjasakkaa, riidankylväjäväkeä ?
        Tuliko meitä "uusia" nyt liikaa kerralla ? Niinhän se pakkaa olla isommissakin puitteissa. Yksi ja kaksi vielä siedetään, mutta neljä on jo liikaa, vai ?

        Muistan kun kuuskymppisiin tuli neljä uutta kirjoittajaa viiskymppisistä. Heti "toivotettiin tervetulleiksi" vähän samaan tapaan kuin täällä nyt. Aikaa myöten heistä kaikista tuli käsittääkseni hyvinkin suosittuja kirjoittajia palstalle.

        On tietysti harmillista, jos tulomme särkee jonkin vaivoin rakennetun harmonian, enkä ainakaan itse tahtoisi olla se, joka siihen syyllistyy. Olinkin tässä tiukemman väännön aikana maalla ja syystoimissa niin tiiviisti, etten ehtinyt/jaksanut tulla meteliiin mukaan. Omasta puolestani kiitän kuitenkin siitä, että muutama "vanha" palstalainen noteerasi, enkä kovin epätoivotuksi itseäni tuntenut. Mutta jospa se tästä sitten huononee..))

      • Enhyväksy
        demeter1 kirjoitti:

        Aina vain paranee..)) Että pohjasakkaa, riidankylväjäväkeä ?

        Tuollainen kerta rytinä ei auttanut tuloanne, vaan olisi ollut paljon parempi tulla ihan omineen eikä paskaporukan mukana. Olet nyt saanut leiman että olet yksi ”heistä”.

      • Enhyväksy kirjoitti:

        Aivan. Mutta kun minä olen "yksi heistä"..)) Siis ikäni puolesta ja tuttujahan nämä tulijat minulle olivat...

      • demeter1 kirjoitti:

        Niinpä.
        Kuinka kauan me olemme olleet näillä palstoilla ja vaihtaneet mielipiteitä, lukeneet toistemme tekstiä? Kaikessa ystävyydessä. Enpä muista että välillämme olisi koskaan ollut mitään riitaisaa tai pahaa sanaa sanottu. (ps. se Hararin kirja on tullut hieman raskaammaksi lukea nyt keskivaiheen jälkeen…)

      • Hyvä-ja-tasapainoinen
        demeter1 kirjoitti:

        Aivan. Mutta kun minä olen "yksi heistä"..)) Siis ikäni puolesta ja tuttujahan nämä tulijat minulle olivat...

        ihminen on Demeter, tulipa minkä porukan vanavedessä tahansa.
        Tervetuloa!
        Tosin itse vain satunnaisesti vilkaisen tänne silloin tällöin, säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta Demeterin viestit luen aina.
        Olen ollut lapseni perheen kanssa mökillä, ja mieleni olisi ollut vieläkin jatkaa rantasaunan lämmittämistä ja uimista, koska suht. mukavia säitä on vielä luvassa, mutta heillä alkaa työt ja koulut sekä opiskelu huomenna.
        Voidaan hyvin !

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        :)
        Niinpä.
        Kuinka kauan me olemme olleet näillä palstoilla ja vaihtaneet mielipiteitä, lukeneet toistemme tekstiä? Kaikessa ystävyydessä. Enpä muista että välillämme olisi koskaan ollut mitään riitaisaa tai pahaa sanaa sanottu. (ps. se Hararin kirja on tullut hieman raskaammaksi lukea nyt keskivaiheen jälkeen…)

        Enpä minäkään muistaa riitaa välillämme, Paloma. Vaikka eri mieltä olemmekin olleet monesta asiasta.. Minä kun olen suomalainen perusjuntti, sinä maailmankansalainen..)) Noin kärjistäen... Juntti kyllä kelpaa moneen paikkaan, maailmankansalaisuus, jopa Ruotsissa asuminen, katsotaan epäilyttäväksi ominaisuudeksi..))
        Mulle kävi Hararin kanssa päinvastoin, loppua kohti parani kun tuli näitä visioita tulevaisuudesta. En ole vielä hankkinut kirjaa itselleni, mutta luultavasti hankin.

        Mutta ihan vielä tästä meidän palstanvaihdosta. Minustakin olisi kiva tietää, mikä meissä on vikana ? ..)) Otammeko liikaa tilaa ? Onko tuttuus/kaveruus kiellettyä ?
        Pitääkö pitää matalampaa profiilia ? Vai pysyä ihan hiljaa ? Siis keskustelupalstalla..))

      • Hyvä-ja-tasapainoinen kirjoitti:

        ihminen on Demeter, tulipa minkä porukan vanavedessä tahansa.
        Tervetuloa!
        Tosin itse vain satunnaisesti vilkaisen tänne silloin tällöin, säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta Demeterin viestit luen aina.
        Olen ollut lapseni perheen kanssa mökillä, ja mieleni olisi ollut vieläkin jatkaa rantasaunan lämmittämistä ja uimista, koska suht. mukavia säitä on vielä luvassa, mutta heillä alkaa työt ja koulut sekä opiskelu huomenna.
        Voidaan hyvin !

        Kiitos sanoistasi. "Hyvä-ja-tasapainoinen". Ehkä olivat vähän ylisanoja, mutta lämmittävät silti mieltä..))
        Sinä onnellinen, kun saat vielä olla veden äärellä. Minullekin kesän parhaita muistoja oli saunominen ihanan, puhtaan veden äärellä synnyinpaikkakunnallani . Harmi että oleilu siellä jäi vähäiseksi.
        Voidaan hyvin ja annetaan hyvän kiertää..))

      • normaali.elämä kirjoitti:

        Täytyy olla tosi vinksahtanut, kun tylsää elämäänsä täällä selostaa, ei ketään kiinnostaa äitinsä hameen liepeissä roikkuvat keski ikäiset luuseripojat , mäkkiröhjän paikkailu , makkaran hotkimiset tai nettikaverina vanha äijän käppyrä maailman tylsimmästä maasta. Jos ei tätä kehu, saat kuulla olevasi kateellinen puskapaska. Miten voisi olla kateellinen tuollaiselle, jonka koko elämä on pakstan varassa.

        "Miten voisi olla kateellinen tuollaiselle, jonka koko elämä on pakstan varassa."

        Jo kirjoituksesi viittaa siihen, että et osaa edes kirjoittaa, mitä tarkoitat, vai mitä tuo "pakstan varassa"??

        Ilmeisesti haluat aliarvioida korppista, joka kertoo omasta elämästään ja kuinka hänen pojat auttavat häntä. Niin mekin tytöt ja pojat autoimme vanhempiamme vielä aikuisiälle saakka, mutta nyt on vanhemmat kuolleet, mutta meidän lapsemme taas auttavat meitä.

        Minä olen ikikiitollinen siitä, että lapseni ja lapsenlapseni ovat lähellä ja varmasti saan heiltä apua heti, kun tarvitsen, mutta itsekkin heille apuani annan niinkauan, kuin pystyn ja vielä minä pystyn.

        Mielestäni on tosi loukkaavaa kirjoitella korppiksesta halveksivia arvosteluja hänen aikuisista pojistaan, jotka käy äitiään auttamassa, koska niin mekin tehtiin silloin aikanaan, kun vanhempani elivät ja niin tekee nyt nuorisokin nykyisin.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Iltapäivää@ Kiitos Kristiina ja kaikki mun kivat kamut.

        Asiaan ; )

        Olin kuopuksen 28-v (ei vielä keski-ikäinen) kanssa laituria oikasemassa. Kieltämättä on ihanaa kun lapset auttavat jo vanhaa ja raihnaista äitiä. Kun palasin kotiin oli pakko ottaa päikkärit. Miesten hommia tämä korvenämmä ja vänkyrä taas teki raikkaassa syyssäässä.

        No, nyt voin taas alkaa turpakäräjöimään.
        Olette päässeet hyvään vauhtiin ja lämmitelleet tataamia.

        On se kieltämättä hauskaa lukea kuinka epänormaalia elämää vietän kun 28-v ja 34-v poikani auttavat minua miesten hommissa. Sellaisissa, joita en enää itse kykene tai tohi. Ei tunnu olevan tapans normaaleilla jälkeläisillä.

        Onhan tämä nuorempi aikamoinen vänkyrä ; ) tullut äitiinsä osaa pistää hanttiin, mutta hali-lutunen kun saa ensin purkaa aidosti itseään kun kotiin maailmalta piipahtaa. Opiskelut alkavat taas maanantaina ja viikon piti kesälomaa.

        Ei normaalissa elämässä näin voi elää.

        Ei ole normaalia kun on nettiukonrähjä. Maailman tyhmimmästä maastakin vielä, eihän se ole normaalia.

        Normaalia on lukea huurteisten pullonpohjalasien läpi, joka ainoa napsaus mikä Korven mökkirähjän akan tabletista ihmisten ilmoille lähtee.

        No, minähän rakastan kirjoittaa näitä pienoisnovelleja. Ne kun ovat saaneet "laajan" lukijakunnan ja palautetta saan päivittäin.

        Joo

      • ainanaakka
        Kristiina23 kirjoitti:

        ei korppis tarvitse mitään puolestapuhujia hän osaa kyllä nokkia silmät päästä myös heiltä jotka ovat hänestä hyvää kirjoittaneet perusolettamuksen sitä saa mitä tilaa paikkansapitävyys tulee hyvin esiin näillä palstoilla ja korppis on läpeensä mätä ihminen joten lopeta jo tuo naiivi tyttökaveruus ihmishirbiön kanssa

      • Enhyväksy
        korpikirjailija kirjoitti:

        Iltapäivää@ Kiitos Kristiina ja kaikki mun kivat kamut.

        Asiaan ; )

        Olin kuopuksen 28-v (ei vielä keski-ikäinen) kanssa laituria oikasemassa. Kieltämättä on ihanaa kun lapset auttavat jo vanhaa ja raihnaista äitiä. Kun palasin kotiin oli pakko ottaa päikkärit. Miesten hommia tämä korvenämmä ja vänkyrä taas teki raikkaassa syyssäässä.

        No, nyt voin taas alkaa turpakäräjöimään.
        Olette päässeet hyvään vauhtiin ja lämmitelleet tataamia.

        On se kieltämättä hauskaa lukea kuinka epänormaalia elämää vietän kun 28-v ja 34-v poikani auttavat minua miesten hommissa. Sellaisissa, joita en enää itse kykene tai tohi. Ei tunnu olevan tapans normaaleilla jälkeläisillä.

        Onhan tämä nuorempi aikamoinen vänkyrä ; ) tullut äitiinsä osaa pistää hanttiin, mutta hali-lutunen kun saa ensin purkaa aidosti itseään kun kotiin maailmalta piipahtaa. Opiskelut alkavat taas maanantaina ja viikon piti kesälomaa.

        Ei normaalissa elämässä näin voi elää.

        Ei ole normaalia kun on nettiukonrähjä. Maailman tyhmimmästä maastakin vielä, eihän se ole normaalia.

        Normaalia on lukea huurteisten pullonpohjalasien läpi, joka ainoa napsaus mikä Korven mökkirähjän akan tabletista ihmisten ilmoille lähtee.

        No, minähän rakastan kirjoittaa näitä pienoisnovelleja. Ne kun ovat saaneet "laajan" lukijakunnan ja palautetta saan päivittäin.

        Joo

        "No, nyt voin taas alkaa turpakäräjöimään"

        Tämän keskustelu aihe oli, että tänne kaikjotka eivät halua riidellä ja kuitenkin korpikirjailija ryntäsi ensimmäisenä lyttäämään muita kirjoittajia. Nyt hän ihan odottaa sitä että pääsisi tukkanuottasille ja turpakäräjille.

        Eikö tuota naista saa pois tästä keskustelusta, koska hän on palstan pahin riidanhaastaja!

        No et todellakaan saa häntä säikyteltyä pos vaikka kuinka äriset, irvistelet ja näyttelet hampaitasi.
        Aivan turhaa sinulta siis. On niinkuin oksentaisit vastatuuleen.

      • Korppis..on
        Enhyväksy kirjoitti:

        "No, nyt voin taas alkaa turpakäräjöimään"

        Tämän keskustelu aihe oli, että tänne kaikjotka eivät halua riidellä ja kuitenkin korpikirjailija ryntäsi ensimmäisenä lyttäämään muita kirjoittajia. Nyt hän ihan odottaa sitä että pääsisi tukkanuottasille ja turpakäräjille.

        Eikö tuota naista saa pois tästä keskustelusta, koska hän on palstan pahin riidanhaastaja!

        hää on sisar sille joka kuol ja ol pahasuine ja toiste kimppuu kävi koko ajan.

      • Enhyväksy
        Korppis..on kirjoitti:

        hää on sisar sille joka kuol ja ol pahasuine ja toiste kimppuu kävi koko ajan.

        Ihmetyttää myös nuo korppiksen myötäilijät pullukka-tellukat ja viivatiinasanonkomikä. Eikö kuuskymppisistä tulee yhtään tervejäkistä vaan kaikki samanlaisia kiihkoilijoita.

      • Katotaaan
        Enhyväksy kirjoitti:

        Ihmetyttää myös nuo korppiksen myötäilijät pullukka-tellukat ja viivatiinasanonkomikä. Eikö kuuskymppisistä tulee yhtään tervejäkistä vaan kaikki samanlaisia kiihkoilijoita.

        Demeter on ok. Mutta jos hän asettuu noiden kolmen eli korppu, viinatiina ja sekopaloman lakeijaksi,,,,ei hyvä !!!!

      • Katotaaan kirjoitti:

        Demeter on ok. Mutta jos hän asettuu noiden kolmen eli korppu, viinatiina ja sekopaloman lakeijaksi,,,,ei hyvä !!!!

        Heh. Että pitää ikäänkuin valita puolensa..)) Hyvä kun varoitit, "katsotaan"....
        Mulla onkin vähän sellainen lakeijan luonto. Mutta jos täällä joku vähän pitää silmällä niin eiköhän tässä selvitä...))

        Mutta ihan tosissaan. Yritän yleensä luovia eri kuvioissa niin, etten kovasti herätä pahaa verta. "Kiltin tytön syndrooma" kuten niin monella meidän ikäisillä.

      • Korppis..hyvääyötä

        Olin aktìiviaikoinani vuosia paikallisen peruskoulun vanhempainneuvoston puheenjohtaja. Meillä oli upea naiserginen ryhmä, teimme tiivistä yheistyötä koulun opettajien ja henkilökunnan kanssa. Tehtävämme oli luoda hyvä koulu lapsillemme, järjestimme iltapäivätoimintaa ja illanviettoja, harrastevälineiden kirppareita jne.. Yksi tärkeä tehtävämme oli kytkeä pois koulukiusaamista. Puutuimme tilanteisiin ja toimimme.

        Täällä vanhusten palstalla toteutetaan koulukiusaamisen perusmuotoja.

        Ulkonäön irvailua, "sinulla on iso pää ja rumat hampaat"
        Eristämistämisyrityksiä, "et voi olla tuon ystävä, hän haisee"
        Panettelua ja väärien tietojen levittelyä, "hän on tyhmä, hän on huora".

        Onko ainonaakalla lapsia?
        Onko sivustaseuraava mummu?

        Uskon, että näillä vanhuskiusaajilla ei ole jälkikasvua.

      • Herää.jo
        Korppis..hyvääyötä kirjoitti:

        Minä uskon sinun olleen yksi pahimmista kiusaajista.

      • Korppis..hyvääyötä
        Herää.jo kirjoitti:

        Minä uskon sinun olleen yksi pahimmista kiusaajista.

        Onko sinulla lapsia?
        Oletko mummi?

      • ainanaakka
        Korppis..hyvääyötä kirjoitti:

        Onko sinulla lapsia?
        Oletko mummi?

        et sinäkään mikään mummi ole kun tuhkamuna poikasi eivät ole saaneet jälkeläisiä aikaan

      • Korppis..hyvääyötä kirjoitti:

        Olin aktìiviaikoinani vuosia paikallisen peruskoulun vanhempainneuvoston puheenjohtaja. Meillä oli upea naiserginen ryhmä, teimme tiivistä yheistyötä koulun opettajien ja henkilökunnan kanssa. Tehtävämme oli luoda hyvä koulu lapsillemme, järjestimme iltapäivätoimintaa ja illanviettoja, harrastevälineiden kirppareita jne.. Yksi tärkeä tehtävämme oli kytkeä pois koulukiusaamista. Puutuimme tilanteisiin ja toimimme.

        Täällä vanhusten palstalla toteutetaan koulukiusaamisen perusmuotoja.

        Ulkonäön irvailua, "sinulla on iso pää ja rumat hampaat"
        Eristämistämisyrityksiä, "et voi olla tuon ystävä, hän haisee"
        Panettelua ja väärien tietojen levittelyä, "hän on tyhmä, hän on huora".

        Onko ainonaakalla lapsia?
        Onko sivustaseuraava mummu?

        Uskon, että näillä vanhuskiusaajilla ei ole jälkikasvua.

        Minäkin olin luokkatoimikunnan puheenjohtaja ja koulun johtokunnan jäsen. Ja uskokaa tai älkää, olin melkoinen riidanhaastaja..)) Koulu oli mielestäni
        vanhoillinen ja minä tietysti radikaali, joka tahtoi lanseerata uusia ideoita, uutta linjaa kasvatuksen kentälle, jotakin sellaista summerhilliläistä.
        Jälkeenpäin olen ymmärtänyt täysin opettajia ja sitä vastustusta, minkä ideani saivat osakseen. Silti koin kyllä, että "yksityishenkilönä" moni hyväksyikin ajatuksiani, mutta eihän niitä voinut sellaisenaan ja hetkessä toteuttaa. Vajavaista oli tietämykseni ja tilannetajukin petti aika tavalla.

        Silloin 70-luvun taitteessa meidän pienessä kyläkoulussa kiusaaminen ei ollut ongelma, jokunen tapaus ilmeisesti sattui, mutta ei siitä mitään isoa numeroa tehty.

        Mielenkiintoinen ajatus, että vanhuksetkin kiusaisivat. Ystäväni maalla asuu vanhustentalossa ja kyllä hänellä on monenlaista tarinaa kerrottavana: kyttäilyä, vainoamista, suunpieksäntää. Ja kuten tiedetään, yksikin ihminen voi saada aikaan paljon pahaa.
        Käsittääkseni eripura tai kiusaaminen - jos niin tahtoo nähdä - on somessa yleistä, ei siis pelkästään meidän ikäpalstoilla. Luonne-eroja ja yleistä turhautumista, tarvitaanko siihen muuta ? Suoranaista ilkeyttä kai kuitenkin harvoin esiintyy, vai olenko vain sokea sille, yritän hypätä riitaketjujen yli ?

      • Kristiina..23
        korpikirjailija kirjoitti:

        Iltapäivää@ Kiitos Kristiina ja kaikki mun kivat kamut.

        Asiaan ; )

        Olin kuopuksen 28-v (ei vielä keski-ikäinen) kanssa laituria oikasemassa. Kieltämättä on ihanaa kun lapset auttavat jo vanhaa ja raihnaista äitiä. Kun palasin kotiin oli pakko ottaa päikkärit. Miesten hommia tämä korvenämmä ja vänkyrä taas teki raikkaassa syyssäässä.

        No, nyt voin taas alkaa turpakäräjöimään.
        Olette päässeet hyvään vauhtiin ja lämmitelleet tataamia.

        On se kieltämättä hauskaa lukea kuinka epänormaalia elämää vietän kun 28-v ja 34-v poikani auttavat minua miesten hommissa. Sellaisissa, joita en enää itse kykene tai tohi. Ei tunnu olevan tapans normaaleilla jälkeläisillä.

        Onhan tämä nuorempi aikamoinen vänkyrä ; ) tullut äitiinsä osaa pistää hanttiin, mutta hali-lutunen kun saa ensin purkaa aidosti itseään kun kotiin maailmalta piipahtaa. Opiskelut alkavat taas maanantaina ja viikon piti kesälomaa.

        Ei normaalissa elämässä näin voi elää.

        Ei ole normaalia kun on nettiukonrähjä. Maailman tyhmimmästä maastakin vielä, eihän se ole normaalia.

        Normaalia on lukea huurteisten pullonpohjalasien läpi, joka ainoa napsaus mikä Korven mökkirähjän akan tabletista ihmisten ilmoille lähtee.

        No, minähän rakastan kirjoittaa näitä pienoisnovelleja. Ne kun ovat saaneet "laajan" lukijakunnan ja palautetta saan päivittäin.

        Joo

        "Iltapäivää@ Kiitos Kristiina ja kaikki mun kivat kamut."

        Eipä kestä kiitellä, koska sainhan heti moitteet, että kerroin itsestäni ja kuinka meillä tehtiin, mutta sitähän ei olisi saanut kertoa, koska se oli taas tuota minä, minä ja me löpinää ja mitä ihmettä? Sinun suosimista?

        Mutta niin vain me tehtiin ja olen joskus siitä kirjoitellutkin, kuinka vietimme kaikki lomat vanhempieni luona (ei koskaan anoppilassa, kuin pikaisella käynnillä) ja lapsemmekin laitoimme sinne kesäksi äidin hoiviin. Tosin myöhemmin vietimme talvilomia lasketellen Itävlta, Italia, kun nuo kersat alkoivat pysyä suksilla.

        Löytyihän se vihdoinkin; "Minulla on lapsoa ja tulossa lapsenlapsi,"??
        Kerro hieman lisää, koska olin itse aivan haltioissani, kun lapsen ilmoitti saavansa lapsenlapsen ja minä olin jo 61-v, mutta oli hänkin jo "aikuisiässä" 37-v, jolloin tietenkin olin menettänyt jo kaiken toivoni, että koskaan tulisin mummiksi.

        Onneksi nyt olen saanut nauttia "kaikillamausteilla" tästä mummina olosta ja oli mieltäylentävää mummille, kun jalis tuloksia luin lehdestä, niin siellähän taas oli sen toisen lapsenlapseni nimi, hän jota hoidin syntymästään saakka, koska äidillään oli niin paha skolioosi.

        ps .aika oudoksi on mennyt täällä syyttely siitä, että sinä toit eripuran tänne, kun minä taas ounastelen, että sinua seurasi lauma, jotka jatkoivat noita omia oletuksiaan.
        Liikaa jäin mietteisiin, joten taas on robotti, mutta Kristiina 23 olen ja ehkä tuo robotti taas muistaisi sen pisteiden kanssa!D

    • Korppis..hyvääyötä

      Onko sinulla lapsia, oletko mummi oli kysymykseni?
      Minulla on lapsoa ja tulossa lapsenlapsi,

    • Hyvää lauantai ehtoota ! Olen niin riemuinnut yksinäni täällä Kotona -- Suomi Voitti Ruotsin Ainakin miehet .Oli kova juoksu --kaksi miestä tuli melkein rinta rinnan maaliin ---ja molemmat irvitää ja koittaajuosta --mutta Rautanenpa ottikin Kultaa --jos oikein huomasin Hyvä suomi -- Tämä juoksu olikin se joka toi Suomelle voiton ! Hyvä Suomi !

      • Puolustusasianajaja

        Se oli Raitanen joka otti kultaa, mutta joka tapauksessa aivan mahtavaa suomalaisilta miehiltä, joita aina mollataan jos jonkun asian takia. Ikäväkseni olen huomannut monen ulkomaalaisen miehen kanssa asustelevan olevan kovin kriittisiä suomalaisia miehiä kohtaan. Mielestäni suomi-mies on joka tapauksessa ainakin meikäläiselle suomalaisnaiselle paras vaihtoehto. Tietää mitä saa: luotettavan harvapuheisen jörrikän, joka on aina sanojensa mittainen!

      • Korppis..hyvääyötä

        Miĺoinkahan innostuisin katsomaan tv:tä. Urheilu ei jaksa kiinnostaa. Olenkohan taantumassa vain uutiset kerran päivässä herättä. Sain ison tv:n esikoiselta, onhan se "rikkaan" näköinen kun kehtais avata. Odottelen kuopusta ja miniää kotiin, ovat ystävänsä tupareilla. Kävin saunassa, unittaa.

      • Miten ne meni pisteet?
        En seurannut kokonaan vaikka telkkari oli kyllä auki.

      • Puolustusasianajaja kirjoitti:

        Se oli Raitanen joka otti kultaa, mutta joka tapauksessa aivan mahtavaa suomalaisilta miehiltä, joita aina mollataan jos jonkun asian takia. Ikäväkseni olen huomannut monen ulkomaalaisen miehen kanssa asustelevan olevan kovin kriittisiä suomalaisia miehiä kohtaan. Mielestäni suomi-mies on joka tapauksessa ainakin meikäläiselle suomalaisnaiselle paras vaihtoehto. Tietää mitä saa: luotettavan harvapuheisen jörrikän, joka on aina sanojensa mittainen!

        En ole tarvinnut elämäni aikana vielä Puolustusasanajajaa-- Kiva kun olen tähän ikään tullut hyvin toimeen Toivottavasti tästä eteenkinpäin Holhoojista puhumattakaan --- mutta asiasta toiseen

        Paljon oli Ruotsalaisilla Ulkomaalaisilla nimillä ainakin edustamassa Ruotsia Maaottelussa . Muhamettia ja sen sellasia -- ja enkä ole Rasisti --.mutta oli se entiseenaikaan toisenlaisia Ruotsalaisetkin valkoihoisia . Keihäskisa oli hieno . Ja pituushyppyt . No--, minunmielestä Molempien maiden Urheiliat olivat kaunista katseltavaa!!

      • Puolustusasianajaja
        ullamirjami kirjoitti:

        Koko ruotsalais yhteiskunnan ongelmat juontavat juurensa Muhamedeista yms., jotka ovat muuttaneet täysin vieraista kulttuureista kauas poihjoismaahan, jossa heille ei ole mitään muuta kuin elintaso. Hyvin nähtiin jo viisikymmentä vuotta sitten, kun suomalaiset sankoin joukoin siirtyivät työnhakuun Ruotsiin, eihän se edes onnistunut heiltä vaikka itse luokitellaan pohjoismaalaisiksi. Onneksi suurin osa ymmärsi tulla takaisin, vaikea silti käsittää mihin Ruotsi laittaisi nämä nykymaahanmuuttajat. Ei niistä maalle mitään hyötyä ole, kuten ei ollut suomalaisistakaan.

      • Puolustusasianajaja kirjoitti:

        Se oli Raitanen joka otti kultaa, mutta joka tapauksessa aivan mahtavaa suomalaisilta miehiltä, joita aina mollataan jos jonkun asian takia. Ikäväkseni olen huomannut monen ulkomaalaisen miehen kanssa asustelevan olevan kovin kriittisiä suomalaisia miehiä kohtaan. Mielestäni suomi-mies on joka tapauksessa ainakin meikäläiselle suomalaisnaiselle paras vaihtoehto. Tietää mitä saa: luotettavan harvapuheisen jörrikän, joka on aina sanojensa mittainen!

        Mun ukkelini on ehta suomalainen ja ei mikään tuppisuu jörrikkä. Minä olen hiljaisempi meistä kahdesta. Myös luotettava ja sanojensa mittainen. Huolehtivainen ja erittäin sisäsiisti. (Nyt kun olen kehunut sen valmiiksi en edes aio jatkaa kertomalla sen kaikista parhaista puolista. Kateus on suomalaisten perisynti ja tyhjentää naapurinkin katiskat.)

      • Puolustusasianajaja kirjoitti:

        Koko ruotsalais yhteiskunnan ongelmat juontavat juurensa Muhamedeista yms., jotka ovat muuttaneet täysin vieraista kulttuureista kauas poihjoismaahan, jossa heille ei ole mitään muuta kuin elintaso. Hyvin nähtiin jo viisikymmentä vuotta sitten, kun suomalaiset sankoin joukoin siirtyivät työnhakuun Ruotsiin, eihän se edes onnistunut heiltä vaikka itse luokitellaan pohjoismaalaisiksi. Onneksi suurin osa ymmärsi tulla takaisin, vaikea silti käsittää mihin Ruotsi laittaisi nämä nykymaahanmuuttajat. Ei niistä maalle mitään hyötyä ole, kuten ei ollut suomalaisistakaan.

        Ai että suomalaisista ei ollut hyötyä ruotsalaisille kun me sinne menimme tekemään niitä töitä, mitkä eivät ruotsalaisille kelvanneet ? Nöyriä olimme ja teimme työmme hyvin, meitä arvostettiin, mutta emme me mitään erityiskohtelua tai erityispalveluja saaneet. Näin ainakin omien kokemusteni mukaan.

        Kuten sanoit, Puolustusasianajaja, moni palasi takaisin, jos/kun työtilanne parani Suomessa. Ei ollut tarkoitus jäädä vaan selviytyä.

        Nykyisistä maahanmuuttajista, siis Ruotsiin en osaa sanoa mitään, mutta ongelmia siellä tuntuu olevan paljon.

      • vanha.tukkijätkä
        Puolustusasianajaja kirjoitti:

        Koko ruotsalais yhteiskunnan ongelmat juontavat juurensa Muhamedeista yms., jotka ovat muuttaneet täysin vieraista kulttuureista kauas poihjoismaahan, jossa heille ei ole mitään muuta kuin elintaso. Hyvin nähtiin jo viisikymmentä vuotta sitten, kun suomalaiset sankoin joukoin siirtyivät työnhakuun Ruotsiin, eihän se edes onnistunut heiltä vaikka itse luokitellaan pohjoismaalaisiksi. Onneksi suurin osa ymmärsi tulla takaisin, vaikea silti käsittää mihin Ruotsi laittaisi nämä nykymaahanmuuttajat. Ei niistä maalle mitään hyötyä ole, kuten ei ollut suomalaisistakaan.

        Persujen politiikka juontaa juurensa vennamolaisuudesta ja ajalta. jolloin muhameddilaisuus oli tuntematon käsite.Samoin ruotsidemareiden katkeruus ja tarrautuminen populismin ääriteemoihin on peräisin yhteiskunnan urbanisoitumisen aiheuttamasta eriarvoistumisesta. Pakolaiset ovat oiva malitaulu aiheettomalle katkeruudelle.

      • vanha.tukkijätkä
        Puolustusasianajaja kirjoitti:

        Koko ruotsalais yhteiskunnan ongelmat juontavat juurensa Muhamedeista yms., jotka ovat muuttaneet täysin vieraista kulttuureista kauas poihjoismaahan, jossa heille ei ole mitään muuta kuin elintaso. Hyvin nähtiin jo viisikymmentä vuotta sitten, kun suomalaiset sankoin joukoin siirtyivät työnhakuun Ruotsiin, eihän se edes onnistunut heiltä vaikka itse luokitellaan pohjoismaalaisiksi. Onneksi suurin osa ymmärsi tulla takaisin, vaikea silti käsittää mihin Ruotsi laittaisi nämä nykymaahanmuuttajat. Ei niistä maalle mitään hyötyä ole, kuten ei ollut suomalaisistakaan.

        Puolustusasianajaja väittää. ettei suomalaisista ollut mitään hyötyä Ruotsille. Tuntuu oudolta että näitä hyödyttömiä syöpäläisia miltei kiskottiin sinne töihin. Totuushan on, että monien valtioiden täytyi aloittaa miltei alusta toisen maailmansodan päätyttyä, näiden maiden jälleenrakentamiseen tarvittiin tuotteita, joista sodassa kärsineillä mailla oli huutava pula. Näiden maiden joukossa mm. Suomi. Tässä vaiheessa Ruotsin vienti kasvoi räjähdysmäisesti seurauksena työvoimapula,jota paikattiin ulkomaisella työvoimalla. Suomalaisten onni oli, ettei silloisen itäblokin maista ollut mahdollista saada työvoimaa Neuvostoliiton tiukan kontrollin vuoksi.
        Vuosien 1950 -1975 välisenä aikana työvoiman tarve oli huipussaan ja työläiset tarvitsivat asuntoja, uusia asuntoalueita nousi kuin sieniä sateella, valitettavasti asuntojen taso oli vauhtisokeuden vuoksi heikko, mm.kylpyhuoneissa esiintyi putkirikkoja tiheään tahtiin. Kaiken lisäksi näistä alueista muodostui maahanmuuttaenemmistöisiä nukkumalähiöitä, osa sai slummileiman.
        !980-luvun aikainen öljykriisi oli siirtotyöläisten kannalta kohtalokas, teollisuus joutui kustannussyistä automatiosoimaan tuotantoaan, seurauksena työvoimatarpeen jyrkkä lasku ja sosiaalivan tarvitsijoiden määrä nousi jyrkästi. Pahimmin tämä on koskenut juuri slummialueiden asukkaita. Tämä ei kuitenkaan tue väitettä.ettei suomalaisista ollut mitään hyötyä Ruotsille,

    • Tulin tänne Ruotsiin työhön jo täytetyäni 51 vuotta ja itse en voi sanoa muutakun hyvää Ruotsalaisista - Olen tehnyt töitä tässä maassa heti ensimmäisestä tulopäivästä siihenasti kun täytin 65 v jäin hyvin ansaitulle eläkkeelle . Nyt olen siitä nayttinut tähänpäivään saakka olen Helmikuussa 85 v --ja täysin terve,

      Suomessa Tampereella meni heti minun lähtöni jälkeen melkein heti Kenkätehtat konkurssiin syytä en kyllä tiedä --ainahan Suomalainen Kenkä on kestänyt Talviolosuhteetkin . Mutta se siittä -- jatkoa seuraa joku toinen kerta - jos tarvitaan .---ja tarvitaanhan sitä näköjään täälä keskustelut ovat jotenkin Tarvinneet ( huomasin) Puolustus-asanajajaakin jo !!!!

      U.M

      • Ei ole pahaa sanottavaa ruotsalaisista minullakaan, ullamirjami. Hyvin minua kohdeltiin, ehkä hiukan alentuvasti, mutta ei pahaa tarkoittaen.
        Onnittelut hyvästä terveydestä. Vanhin veljeni on samanikäinen mutta on ehtinyt sairastaa ja selättää kolme syöpäsairautta, asuu siis Ruotsissa....

      • Puolustusasianajaja
        demeter1 kirjoitti:

        Ei ole pahaa sanottavaa ruotsalaisista minullakaan, ullamirjami. Hyvin minua kohdeltiin, ehkä hiukan alentuvasti, mutta ei pahaa tarkoittaen.
        Onnittelut hyvästä terveydestä. Vanhin veljeni on samanikäinen mutta on ehtinyt sairastaa ja selättää kolme syöpäsairautta, asuu siis Ruotsissa....

        Minun mielestä kaikki muut kuin Ruotsissa työskennelleet näkevät asian eri tavalla. Suomalainen perusjuntti ajattelee ruotsalaisia herraskansana ja Suomea entisenä alusmaana ja suomalaisia vaatimattomina olevan vain halveksittua ja huonompiosaisia.

        Asian havaitsee hyvin ruotsalaisdekkareista, joissa roistoilla on aina suomalainen nimi ja nämä puhuvat murteellista ruotsia.

        Heh, taidat olla oikeassa, Puolustusasianajaja.,)) Kyllähän minäkin muistan niitä lehtiotsikoita, joissa "finnjävel" oli tehnyt pahojaan.
        Ehkä omalla kohdallani asiaa auttoi se, että olin nuori ja puhuin ruotsia (koulutietojen pohjalta tietenkin vain). Meidän perheestä Ruotsissa oli parhaimmillaan neljä, mutta kukaan meistä ei muista Ruotsin aikaa pahalla.
        Ehkä meillä sitten oli se "alamaisen" asenne, emmekä tunteneet historiaa riittävän hyvin..))
        Ja kai on niinkin, että hyvinvointivaltion kansalaiset suhtautuvat muualta tulleisiin tietyllä ylemmyydellä eivätkä ole kovin kiinnostuneita muista.

      • korppishuomenta

        Olin ensimmäisen kerran Ruotsissa syksystä1966 - kesään 1969.

        Tehtaan tyttönä silmät ympyrkäisenä opettelemassa kansainvälistymistä. Työtä oli ja olisi ollut jatkossakin, hyvinä työntekijöinä pidettiin. Meitä oli viisi samaan aikaan täältä korvesta lähteneitä. Kaksi jäi Ruotsiin, yksi muutto Saksaan, ja kaksi palasi Suomeen. Saksaan muuttanut avioitui saksalaisen kanssa. Molemmat Ruotsiin jääneet avioituivat ruotsalaisten kanssa.

        Toisen kerran olin Ruotsissa kesän 1979 opiskelijavälityksen kautta. Työskentelin tarjoilijana Kiirunassa. Olisi pidetty sielläkin ja jatkokoulutus mahdollisuutta tarjottiin. Palasin kuitenkin takaisin Suomeen jatkamaan opiskelujani täällä.

        Olen kiitollinen noille vuosille. Mikä parasta kuuskytluvulla ei Suomessa eläkejärjestelmä toiminut, joten saan nyt pientä leipärahaa Ruotsista.

        Miten sinua kohdellaan riippuu siitä miten itse käyttäydyt. Ummikkona menin kuuskytluvulla, palasin ruotsia kohtalaisen hyvin puhuvana takaisin Suomeen.

        Minulla on facekaverina Kiirunan aikainen ystäväni.

      • korppishuomenta kirjoitti:

        Juu. Ruotsi muistaa vielä minuakin. 23 euroa napsahtaa tilille joka kuukausi..))

        Itse olen valitettavasti "unohtanut" ruotsinkielen sillä tavoin, että puhuminen on kankeata. Oikein hävettää kun yritän jotakin solkata Ruotsin sukulaisten kanssa.
        Pitäisi, pitäisi...

        Nyt on pakko myöntää, että kielikylpyä tarvitsisin eli pitäisi matkustaa Ruotsiin ja olla esim. pariviikkoa ruotsia äidinkielenään puhuvien kanssa. Uskon, että opittu on tallessa aivojen tiedostoissa, mutta kielen käyttämättömyys on pölyttänyt tiedostot.

        Minäpä pistän paremmaksi ; ) saan noin 70 euroa/kk ruotsalaista kehitysapua..

        Ai että nyt ruvettiin rehvastelemaan eläkkeillä..)) Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun muut saavat enemmän...))

        Totta tuo mitä sanoit, korppis: kaikki on tallessa kovalevyllä, se opittu kielikin... Kun itse jouduin näissä myöhäisopinnoissani puhumaan ruotsia se sujui ihan hyvin, mutta vain siksi, että muut eivät osanneet ruotsia lainkaan. Että sokeitten maailmassa yksisilmäinenkin on kuningas. Olikohan rumasti sanottu ?..))
        Paloman oppeihin vedoten täsmennän, että opiskelijakollegat olivat monin verroin minua lahjakkaampia käytännön töissä. Kai minäkin sain vähän paistatella parrasvaloissa ?..))

    • Summa..summarum

      Yhteenveto ketjusta

      Täällä vanhusten palstalla toteutetaan koulukiusaamisen perusmuotoja.

      Ulkonäön irvailua, "sinulla on tyhmä pää ja rrikkinäiset hampaat"
      Eristämistämisyrityksiä, "et voi olla tuon ystävä, hän on väärässä puolueessa"
      Panettelua ja väärien tietojen levittelyä, "hän on tyhmä, hän on huora".

      Onko ainonaakalla lapsia?
      Onko sivustaseuraava mummu?

      Uskon, että näillä vanhuskiusaajilla ei ole jälkikasvua.

    • Minulla ei ole pahaa sanottavaa Ruotsista tai Ruotsissa saaneestani kohtelusta: ensimmäiset vuodet kun puhuin huonosti ruotsia puhuin sitä amerikkalaisittain murtaen ja sehän tietenkin nosti statustani. :))
      Joskus läsnäollessani esim. opettajainhuoneessa kollegat yritti sanoa jotain suomalaisista johon aina puutuin että tallaa varovasti, minä olen suomalainen, mutta ne sanoi että en ollut "oikea", koska olin asunut niin pitkään muualla.
      Suomi taas ei muista minua minkäänlaisella eläkkeellä vaikka ehdinkin tehdä töitä yli vuoden ennen lähtöäni.
      USA sen sijaan lähettää minulle pienen summan joka kuukausi. Kolumbian eläkkeen hakemisesta olen luopunut. Pitäkööt.

      • M-L

        Minäkin olin ylippilaaksi päästyäni 3 viikkoa tiskaamassa Sadshotellet:issa Ruotsissa, husfrun sanoi usein katsoessaan pestyjä laseja valoa vasten: "Omdiskas!"
        Se tuntui pahalta, kun olin ne kunnolla pessyt.

        Hänen äänensä oli kolkko, korkeat korot ja leveälierinen hattu myöskin oudot.

        Suomessa kesätöitä sai vain kotitilalla heinätöissä, eikä niistä saanut palkkaa,
        mutta eipä sitä kummemmin saanut Ruotsissakaan, joten pyysin sen vähäisen palkkani, ostin sillä uusia vaatteita ja nousin laivaan.

        Opiskelut alkoivat, rahaa oli niin vähän, että ainainen nälkä minulla oli, se ei unohdu.
        Mutta valmistuin, ja aloin saada työstäni minipalkkaa.
        * * *
        Ruotsissa oloani helpotti ystävystymiseni Margaretin kanssa, joka myöskin työskenteli siellä, mieleeni on jäänyt, että hän halusi ostaa minulle jäätelön kaupungilla käydessämme, ja hän kutsui minut käymään kotonaan. Myöskin hotellin nuori autonkuljettajapoika oli kohtelias ja mukava, kun minun piti päivittäin kantaa raskas tarjotin yläkertaan henkilökunnan lounaan edellä, niin hän alkoi ilmestyä aina hiukan aikaisemmin ja pyysi saada kantaa sen. Olin hyvin solakka tyttö, joten kaipa hän ajatteli sen olevan minulle liian raskasta.

      • Tällä_

        korjauksella on merkitystä vain minulle, mutta kirjoitan sen kuitenkin.
        Tuo matka tapahtui vuotta aikaisemmin, abivuottani edeltävänä kesänä.
        Seuraavana kesänä yo-kirjoitusten jälkeen sain kesätöitä Suomesta eräässä päivälehdessä.

      • M-L kirjoitti:

        Minäkin olin ylippilaaksi päästyäni 3 viikkoa tiskaamassa Sadshotellet:issa Ruotsissa, husfrun sanoi usein katsoessaan pestyjä laseja valoa vasten: "Omdiskas!"
        Se tuntui pahalta, kun olin ne kunnolla pessyt.

        Hänen äänensä oli kolkko, korkeat korot ja leveälierinen hattu myöskin oudot.

        Suomessa kesätöitä sai vain kotitilalla heinätöissä, eikä niistä saanut palkkaa,
        mutta eipä sitä kummemmin saanut Ruotsissakaan, joten pyysin sen vähäisen palkkani, ostin sillä uusia vaatteita ja nousin laivaan.

        Opiskelut alkoivat, rahaa oli niin vähän, että ainainen nälkä minulla oli, se ei unohdu.
        Mutta valmistuin, ja aloin saada työstäni minipalkkaa.
        * * *
        Ruotsissa oloani helpotti ystävystymiseni Margaretin kanssa, joka myöskin työskenteli siellä, mieleeni on jäänyt, että hän halusi ostaa minulle jäätelön kaupungilla käydessämme, ja hän kutsui minut käymään kotonaan. Myöskin hotellin nuori autonkuljettajapoika oli kohtelias ja mukava, kun minun piti päivittäin kantaa raskas tarjotin yläkertaan henkilökunnan lounaan edellä, niin hän alkoi ilmestyä aina hiukan aikaisemmin ja pyysi saada kantaa sen. Olin hyvin solakka tyttö, joten kaipa hän ajatteli sen olevan minulle liian raskasta.

        Minä tein Ruotsissa kahtakin työtä yhtä aikaa: päivät tehtaassa, Aktiebolaget Alpha, illat Gilletissa tiskaamassa. Tiskihommissa viihdyin: ravintolaväki oli mukavan irtonaista porukkaa, minut bongattiin sieltä lastenvahdiksikin välillä, vaikka kuulemma praattasin vähän konstikkaasti..)) ""Va du pratar konstigt"
        sanoi paimennettavani.
        Oma husfruni oli ystävällinen vaikka kärsimätön joskus, saatoin itse olla vähän hidas ja työkaverit olivat usein näitä Slussenin sissejä: tiskasivat juomarahaa saadakseen. Särkyneitä, hyväntahtoisia ihmisiä he olivat ja kun työmaalle saakka pääsivät, hoitivat hommansa.
        Minähän sitten etenin hyvin uraputkessa ihan pankkineidiksi saakka, vaikka viihdyin paremmin hanttihommissa. Ystäviäkin Ruotsissa sain ja vähän harmittelin, etten ole heihin pitänyt yhteyttä.

      • Onhan tähän taas lisättävä oma kokemukseni noista kokemuksista, kuinka minä päädyin Englantiin?

        Olin jo kihloissa ja lueskelin Hesaria, jossa oli ilmoitus ravintolatyöntekijöistä ja siinä sanoin, että tuonne minä haen, kun taas sulhoni oli sitä mieltä, että sinusta ei ole lähtijäksi sinne.

        Oliko se suomalainen sisu, kun laitoin hakemukset sinne ja pääsin. Himppua vaille vuoden pestin ilmoitin sulholleni, että tänne jään, mutta ihmeekseni tulikin minulle paluuliput Suomeen, tosin mutkankautta, koska hän oli jossain kielikursseilla Saksassa.

        Kaikkien lukemattomien kommellusten ja jopa ihmistraumojen jälkeen päädyimme kuitenkin loputlta Suomeen ja meidät vihittiin pyhään avioliittoon, joka jatkuu edelleen, tosin nyt eri osoitteissa, mutta onhan nämä puhelimet.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Onhan tähän taas lisättävä oma kokemukseni noista kokemuksista, kuinka minä päädyin Englantiin?

        Olin jo kihloissa ja lueskelin Hesaria, jossa oli ilmoitus ravintolatyöntekijöistä ja siinä sanoin, että tuonne minä haen, kun taas sulhoni oli sitä mieltä, että sinusta ei ole lähtijäksi sinne.

        Oliko se suomalainen sisu, kun laitoin hakemukset sinne ja pääsin. Himppua vaille vuoden pestin ilmoitin sulholleni, että tänne jään, mutta ihmeekseni tulikin minulle paluuliput Suomeen, tosin mutkankautta, koska hän oli jossain kielikursseilla Saksassa.

        Kaikkien lukemattomien kommellusten ja jopa ihmistraumojen jälkeen päädyimme kuitenkin loputlta Suomeen ja meidät vihittiin pyhään avioliittoon, joka jatkuu edelleen, tosin nyt eri osoitteissa, mutta onhan nämä puhelimet.

        Kivoja muistoja nämä ovat, Kristiina23. Sitä oli niin rohkea ja luottavainen.
        Joskus näkee juttuja, joissa joku eläkeläinen lähtee Au-pairiksi ulkomaille. Itse en enää uskaltaisi, kun muidenkin elämänmuutosten kanssa tekee tiukkaa.
        Aika aikaa kutakin, sanotaan...

        "Sitä oli niin rohkea ja luottavainen."

        Sanos muuta? Mihin se rohkeus on nyt kadonnut ja kun ajattelen tuota Englantiin lähtönäni, niin en ikikuunakullanvalkeassa tekisi samaa ja oli minulla ilmeisesti joku "suojelusenkeli" matkassan, koska samaan hyttiin tuli laivamatkalla ystävä, joka oli menossa samaan paikkaan, mutta hieman myöhemmin. Aivan uskomattoman avun sain häneltä, kuinka sieltä laivalta selvisin junaan ja ohjeet myös, missä täytyi junaa vaihtaa.,

        Toinenkin suojelusenkeli oli matkassani, kun lähdin kodistani joskus 13-v ja tarkoitus oli päästä ensin junalla Kotkaan, mutta siitä sitten linja-autolla eteenpäin ja siellä pysäkillä oli rouva, joka neuvoi minut perille.

        Usein olen ajatellut, kuinka minusta tuli tuollainen rohkea kulkija, mitään pelkäämätön, koska, kun meni 5-v kouluun, olin aivan riippuvainen siskoni läsnäolosta ja itkin heti, jos hän ei ollut lähelläni ja eihän "isosisko" voinut ipanaa kaitsea.

        Oliko syy, vai seuraus, niin minä jouduin hieman kaitsemaan tätä vanhempaa ja "alta-aikayksikön" opin, kuinka maailmalla pärjätään, ilman siskonkin apua!D

      • Ruotsalainen-ystäväni

        Margaret oli hyvin kaunis, Elizabeth Taylor-tyyppiä, hän oli kotoisin suuresta perheestä maaseudulta ja oli nyt muuttanut kaupunkiin töihin. Hän jutteli paljon, ja ymmärsin hänen juttujaan, mutta oma puheen tuottamiseni kouluruotsillani oli hitaampaa.

        Suuresta perheestä olen itsekin - ennenaikaan suuret perheet olivat tavallisia, ja kaksi vanhempaa veljeäni ovat parikymmentä vuotta minua vanhempia, koska meitä on kaksi perheen iltatähteä . Ainoa elossa oleva siskoni on minua 2 1/2 vuotta nuorempi, ja me olemme olleet ystäviä ja leikkitovereita aivan pienestä saakka. Ja edelleenkin.

        Jonkinlainen varjelus minunkin elämässäni on täytynyt olla, Kristiina23, kun mitään ikävää "maailmalla" ei koskaan tapahtunut. Ja myöhemminkin koen, että kaikissa vaikeissa vaiheissa on löytynyt juuri siihen kohtaan sopiva henkilö, joka kulki rinnalla sen hetken, kun häntä kipeimmin tarvittiin. Tai sitten vain avautui jokin uusi ovi, sattumus, joka johdatti uudelle tielle.
        Kyllä meistä huoli pidetään, vaikka minunkin siskoni on jo edesmennyt...

      • Ruotsalainen-ystäväni kirjoitti:

        Margaret oli hyvin kaunis, Elizabeth Taylor-tyyppiä, hän oli kotoisin suuresta perheestä maaseudulta ja oli nyt muuttanut kaupunkiin töihin. Hän jutteli paljon, ja ymmärsin hänen juttujaan, mutta oma puheen tuottamiseni kouluruotsillani oli hitaampaa.

        Suuresta perheestä olen itsekin - ennenaikaan suuret perheet olivat tavallisia, ja kaksi vanhempaa veljeäni ovat parikymmentä vuotta minua vanhempia, koska meitä on kaksi perheen iltatähteä . Ainoa elossa oleva siskoni on minua 2 1/2 vuotta nuorempi, ja me olemme olleet ystäviä ja leikkitovereita aivan pienestä saakka. Ja edelleenkin.

        Minä ystävystyin siskoni kanssa vasta myöhään. Hän oli minua kymmenen vuotta vanhempi ja monessa mielessä vastakohtani, mutta kun me lopulta kohtasimme sisarina ja hyväksyimme toisemme, meitä ei enää erottanut mikään, siis henkisesti.

        Emme enää kilpailleet emmekä mittailleet toisiamme vaan pidimme yhtä, ymmärsimme, osasimme tukea ja lohduttaa. Sisko on unohtumaton, kaipaan häntä, mutta se mitä hän oli, on minussa tallella, kutsuttavissa esiin milloin vain.
        Ja niinkin, että elämä antaa meille uusia siskoja, jos otamme heidät vastaan..))

      • Kristiina23 kirjoitti:

        "Sitä oli niin rohkea ja luottavainen."

        Sanos muuta? Mihin se rohkeus on nyt kadonnut ja kun ajattelen tuota Englantiin lähtönäni, niin en ikikuunakullanvalkeassa tekisi samaa ja oli minulla ilmeisesti joku "suojelusenkeli" matkassan, koska samaan hyttiin tuli laivamatkalla ystävä, joka oli menossa samaan paikkaan, mutta hieman myöhemmin. Aivan uskomattoman avun sain häneltä, kuinka sieltä laivalta selvisin junaan ja ohjeet myös, missä täytyi junaa vaihtaa.,

        Toinenkin suojelusenkeli oli matkassani, kun lähdin kodistani joskus 13-v ja tarkoitus oli päästä ensin junalla Kotkaan, mutta siitä sitten linja-autolla eteenpäin ja siellä pysäkillä oli rouva, joka neuvoi minut perille.

        Usein olen ajatellut, kuinka minusta tuli tuollainen rohkea kulkija, mitään pelkäämätön, koska, kun meni 5-v kouluun, olin aivan riippuvainen siskoni läsnäolosta ja itkin heti, jos hän ei ollut lähelläni ja eihän "isosisko" voinut ipanaa kaitsea.

        Oliko syy, vai seuraus, niin minä jouduin hieman kaitsemaan tätä vanhempaa ja "alta-aikayksikön" opin, kuinka maailmalla pärjätään, ilman siskonkin apua!D

        Kyllä minäkin olin huolissani, kun nuorempi likka ilmoitti kesken lukion lähtevänsä yksinään vuodeksi Lontooseen töihin ja yritin päkättää ensin vastaan, että eikö kukaan kaveri olisi lähdössä mukaan. Mutta kun hän huomautti, että yksinhän itsekin tulit saman ikäisenä Ruotsiin, niin sitten aloin ajattelemaan, että kenties se ei niin vaarallista olekaan.
        Hänellä kuitenkin oli jo kännykkä, jolla voitiin pitää yhteyttä.
        Minä kai vasta perille tultuani heitin viikon päästä kotiin kortilla, että perille on päästy.

      • M-L

        Meidän nuorempi lapsi, tytär (ystävänsä kanssa) opiskelijana lähetti ulkomailta hupikortteja meille, jotka sydän sykkyrässä odotimme mökillä, esim. Istrian niemimaalta Kroatiasta tuli kortti: "Olemme Pulassa!" - Naurattihan se väkisinkin.

      • Hauskasti

        Siellähän on sen niminen kaupuki, Pula, mutta olihan se isolla alkukirjaimella. Tiesittekö te entuudestaan sen kaupungin nimen?

        Kai halusivat helpottaa teidän oloanne.

    • M-L

      Koulukaupunkiini lähdin opettajieni usuttamana, he olivat siitä soittaneet isälleni jo pari vuotta, mutta isäni ei uskonut voivansa nuorta, oikeaastaan lasta, lähettää tuntemattomaan kaupunkiin.

      Äitini antoi luvan ja lähdin parhaan ystäväni Ainon kanssa rohkeasti tietämättä esimerkiksi asunnon vuokraamisen vaikeudesta, äitini oli siihen aikaan umpisuolen leikkauksen jälkeen toipumisvaiheessa, ja syksyhän oli täystyöllistävä muulle perheelle.

      Mutta sain asunnon järjestymään, harmi vain, ettei siinä koulussa ollut ruokailua, vaan kaikki lähtivät ruokatunniksi kotiin. No kyllä ruokajututkin jotenkin järjestyivät. Tunsin kulkevani kuin Taivaan Isän johdatuksessa ja suojeluksessa, en pelännyt yhtään.

      Ylioppilaaksi pääsin 6 vuoden jälkeen. Lähikaupungissa S:ssa olisi tyttökoulussa mennyt 9 vuotta, pelkkä keskikoulu jo kesti siellä 6 vuotta.

      • Puhuin juuri hiljattain erään ystäväni kanssa siitä, miten monet nuoret joutuivat lähtemään kotoa"kortteeriin" toiselle paikkakunnalle kun lukiota ei omalla paikkakunnalla ollut. Ikävä oli varmasti monella, mutta se piti tukahduttaa, ettei aiheuttanut harmia kenellekään ja miten vieraat ihmiset olisivat edes pystyneet asennoitumaan nuoren tilanteeseen, lievittämään koti-ikävää ?
        Vasta nyt, yli seitsemänkymppisenä tällaiset asiat voivat tulla mieleen ja joudutaan kohtaamaan niitä tunteita, mitkä silloin oli pakko painaa alas.
        Että monin tavoin urheita olivat ne nuoret - oikeastaan lapset - joiden opintie kulki vaikeimman kautta. ei ollut koulukyytejä...Tiedä onko nytkään kymmenien kilometrien päähän...

      • demeter1 kirjoitti:

        Puhuin juuri hiljattain erään ystäväni kanssa siitä, miten monet nuoret joutuivat lähtemään kotoa"kortteeriin" toiselle paikkakunnalle kun lukiota ei omalla paikkakunnalla ollut. Ikävä oli varmasti monella, mutta se piti tukahduttaa, ettei aiheuttanut harmia kenellekään ja miten vieraat ihmiset olisivat edes pystyneet asennoitumaan nuoren tilanteeseen, lievittämään koti-ikävää ?
        Vasta nyt, yli seitsemänkymppisenä tällaiset asiat voivat tulla mieleen ja joudutaan kohtaamaan niitä tunteita, mitkä silloin oli pakko painaa alas.
        Että monin tavoin urheita olivat ne nuoret - oikeastaan lapset - joiden opintie kulki vaikeimman kautta. ei ollut koulukyytejä...Tiedä onko nytkään kymmenien kilometrien päähän...

        Vähän hourin nyt. Lukio-ikäinen voi toki jo pärjätä omillaan, mutta kun oli niitä, jotka joutuivat käymään oppikouluakin muualla, olemaan vaikka viikot pois kotoaan, 11-vuotiaasta alkaen....

      • muistojamenneiltävuosilt

        Meillä vanhemmat sisaret olivat jo kouluttautuneet ja naimisissa poissa kotoa, myös vanhin veli oli jo naimisissa ja poissa kotoa, joten aika pieneksi oli perhe muuttunut.

    • isoäiti_

      Hellurei, minä aloitin tämän ketjun, jotta unohtaisitte riitelynne.
      Valitettavasti en jaksa lukea tätä läpi, mutta toivon uusien tuulien puhaltavan.

      Alaikäisenä hypähdin tuonne ylemmäksi viisaiden joukkoon, jossa vallitsee rauha ja hyvä tahto,

      • Löytyisköhän sieltä tilaa toisellekin alaikäiselle, isoäiti ?..))

        Ei vaineskaan. Ei tässä mitään. Olen joskus kuuskymppisistä kurkkinut ja vieraillutkin täällä 70 :lla ja kiinnittänyt huomiota hyviin kirjoittajiin, joista nyt monet lienevät siellä 80 :lla. Mutta kai te voitte nyt täälläkin kirjoitella ? Kun sanotaan, että vanhana on kaiken ikäinen..
        Ja kyllä täälläkin viisaita löytyy - ja rauhaa ja hyvää tahtoa, ainakin välillä..))

    • että.hyvää.tahtoa.piisaa

      Täällä on hyvä tahtoa ja hyväntahtoisia hölmöjä.

      • Niinkuin minä vai ?..)) Siis hyväntahtoinen hölmö. Vilpitön pölvästi sopii myös..))

      • ne.oudot.viestit

        että.hyvää.tahtoa.piisaa nimimerkille kysymys
        Onkohan itselläsi kaikki se kotona, jota tarvitaan asiallisten viestien kirjoittamisen?

    • Minä pidän tästä seurasta. Olen kai sitten yksi näistä "hölmöistä". Mutta ellei tää olisi ketju meille jotka emme halua riidellä niin voisin sanoa pari sanaa nimimerkistä että.hyvää.tahtoa.piisaa.
      Toisaalta, on paljon hyökkääviä, peitset tanassa sekoilevia palstahörhöjä jotka kuvittelevat että anonyymisti on ns kivaa hyökkäillä puskasta normaalien ihmisten kimppuun, hämmentää keitosta omalla myrkkysatsillaan, Halvat ovat joidenkin huvit.

      Ei niin, eihän mun pitänyt….
      Huomenta demeter1

      • Niin Paloma, eiköhän se muutosvastarinta kuulu ihmisluontoon ja siitä kai tässä sanainvaihdossa, minkä meidän tänne tulo aiheutti, oli lähinnä kyse ?

        Siitä olen pahoillani, että teille muille sitä "huomiota" osui taas mielestäni kohtuuttoman paljon. Mutta taitaa olla kirjoittamaton sääntö näillä palstoilla, että aktiivisuudesta sakotetaan..))
        Niin, että parempi vain pitää se kynttilä säästöliekillä niin ei häikäise kenenkään silmiä..)) Minultahan se sujuu luonnostaan, kun sen vakan alla ei niin suurta roihua olekaan..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Niin Paloma, eiköhän se muutosvastarinta kuulu ihmisluontoon ja siitä kai tässä sanainvaihdossa, minkä meidän tänne tulo aiheutti, oli lähinnä kyse ?

        Siitä olen pahoillani, että teille muille sitä "huomiota" osui taas mielestäni kohtuuttoman paljon. Mutta taitaa olla kirjoittamaton sääntö näillä palstoilla, että aktiivisuudesta sakotetaan..))
        Niin, että parempi vain pitää se kynttilä säästöliekillä niin ei häikäise kenenkään silmiä..)) Minultahan se sujuu luonnostaan, kun sen vakan alla ei niin suurta roihua olekaan..))

        Huomenta tytöt : )

        Tunnen, että kuulun tänne. Tunnen olevani tasavertavinen, en halveksittu vanhus kuten loppuaikoinani plus60 palstalla, enkä halua olla tekemisissä sen palstan nuorempien kirjoittajien kanssa. Toivon, että hekin unohtavat minut. Joitakin kommentteja olen plus60 palstalle heittänyt, mutta se lie sitä totututuista tavoista irtaantumista.
         
        Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille.
        Olen toki oppinutkin taas jotain. Pyrin deletoimaan loppuheittojani. Keskittymään kommenttien sopuisaan loppuun. Lopussa piilee usein se  ; ) johon lukija jää kiinni.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Hups! unohtui.....Hyvää alkanutta tiistai-päivää.

      • että.hyväntahtoisia.höl
        korpikirjailija kirjoitti:

        Huomenta tytöt : )

        Tunnen, että kuulun tänne. Tunnen olevani tasavertavinen, en halveksittu vanhus kuten loppuaikoinani plus60 palstalla, enkä halua olla tekemisissä sen palstan nuorempien kirjoittajien kanssa. Toivon, että hekin unohtavat minut. Joitakin kommentteja olen plus60 palstalle heittänyt, mutta se lie sitä totututuista tavoista irtaantumista.
         
        Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille.
        Olen toki oppinutkin taas jotain. Pyrin deletoimaan loppuheittojani. Keskittymään kommenttien sopuisaan loppuun. Lopussa piilee usein se  ; ) johon lukija jää kiinni.

        "Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille."

        Kuinka tänne joku voi jonkun hyväksyä? Sitten vielä kiitetään kaikkia palstan kirjoittajia!

        Tuo jos mikä on palstalla silloin tällöin esiintyvää hyväntahtoista hölmöyttä! Mitäs pahaa siinä loppujen lopuksi on.

      • Mitenköhäntämäkinoli
        että.hyväntahtoisia.höl kirjoitti:

        "Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille."

        Kuinka tänne joku voi jonkun hyväksyä? Sitten vielä kiitetään kaikkia palstan kirjoittajia!

        Tuo jos mikä on palstalla silloin tällöin esiintyvää hyväntahtoista hölmöyttä! Mitäs pahaa siinä loppujen lopuksi on.

        En ole koskaan ennen nähnyt yhtä paljon vastustusta mitä korppiksen siirtyminen aiheutti. Huonolla menestyksellä hän yrittää kääntää sitä voitokseen. Aika monet täällä kirjoittajat muistavat hänet edellisestä ikäryhmästä eivätkä haluaisi tuollaista rääväsuuta tänne.

      • alaspilvilinnasta
        korpikirjailija kirjoitti:

        Huomenta tytöt : )

        Tunnen, että kuulun tänne. Tunnen olevani tasavertavinen, en halveksittu vanhus kuten loppuaikoinani plus60 palstalla, enkä halua olla tekemisissä sen palstan nuorempien kirjoittajien kanssa. Toivon, että hekin unohtavat minut. Joitakin kommentteja olen plus60 palstalle heittänyt, mutta se lie sitä totututuista tavoista irtaantumista.
         
        Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille.
        Olen toki oppinutkin taas jotain. Pyrin deletoimaan loppuheittojani. Keskittymään kommenttien sopuisaan loppuun. Lopussa piilee usein se  ; ) johon lukija jää kiinni.

        Kunhan lopetat ne luulottelut, että olet jotain ainutlaatuista ja suurempaa kuin muut. Joka asian täällä kuittaan, miten MINÄ MINÄ MINÄ teen, omistan , osaan, matkustan, minua palvotaan.Kun lopetat aggressiivisen hyökkäilyn ja ruman sättimisen kaikille, jotka sinua ihan syystä arvostelee. Kun vähennät huomattavasti tuota hokemista miten aikamies poikasi ja se hollantilainen sulhanen ovat parempia kuin muitten ukot ja lapset. Kun lopetat joka suupalan ja ostamasi rätin kertomisen ja kivien kääntelyn tönölläsi. Sitten voit kuuluakkin tänne.

      • että.hyväntahtoisia.höl kirjoitti:

        "Minut on hyväksytty tänne samanikäisteni porukkaan siitä kiitos kaikille palstan kirjoittajille."

        Kuinka tänne joku voi jonkun hyväksyä? Sitten vielä kiitetään kaikkia palstan kirjoittajia!

        Tuo jos mikä on palstalla silloin tällöin esiintyvää hyväntahtoista hölmöyttä! Mitäs pahaa siinä loppujen lopuksi on.

        Minä miellän tuon "hyväksymisen" sellaiseksi, etteivät ihan kaikki ole meitä vastaan. Palautteista ja "plussista" näin hölmöyksissäni päättelen.
        Sitä ei kukaan varmasti uskokaan, että isolla joukolla huudettaisin hurraata, kun kolme (Tellukka tuli jo aikaisemmin) näinkin aktiivista ja ehkä "tilaakin vievää" kirjoittajaa tulee teille tuttuun porukkaan, mutta jospa meitä aikaa myöten opittaisiin sietämään..))
        Kaikesta huolimatta minä koen korppiksen ja Paloman tavoin tiettyä huojennusta siitä, että olen ikäisteni parissa. Minulle ei niin kovasti naljaltu - ainakaan suoraan - yli-ikäisyydestä, mutta aloin itse kokea tiettyä vierautta keskusteluissa mutta muutama tuttu kirjoittaja sitten piti palstalla yli-ikäisenäkin. Luultavasti minäkin käyn heitä moikkaamassa joskus...

      • no.hyväntahtoisista.hö
        alaspilvilinnasta kirjoitti:

        Kunhan lopetat ne luulottelut, että olet jotain ainutlaatuista ja suurempaa kuin muut. Joka asian täällä kuittaan, miten MINÄ MINÄ MINÄ teen, omistan , osaan, matkustan, minua palvotaan.Kun lopetat aggressiivisen hyökkäilyn ja ruman sättimisen kaikille, jotka sinua ihan syystä arvostelee. Kun vähennät huomattavasti tuota hokemista miten aikamies poikasi ja se hollantilainen sulhanen ovat parempia kuin muitten ukot ja lapset. Kun lopetat joka suupalan ja ostamasi rätin kertomisen ja kivien kääntelyn tönölläsi. Sitten voit kuuluakkin tänne.

        "Kun vähennät huomattavasti tuota hokemista miten aikamies poikasi ja se hollantilainen sulhanen ovat parempia kuin muitten ukot ja lapset. Kun lopetat joka suupalan ja ostamasi rätin kertomisen ja kivien kääntelyn tönölläsi. "

        Tuo oli hyvin sanottu! HAH-HAH-HAH-HAAAAAAAA

      • no.hyväntahtoisista.hö kirjoitti:

        "Kun vähennät huomattavasti tuota hokemista miten aikamies poikasi ja se hollantilainen sulhanen ovat parempia kuin muitten ukot ja lapset. Kun lopetat joka suupalan ja ostamasi rätin kertomisen ja kivien kääntelyn tönölläsi. "

        Tuo oli hyvin sanottu! HAH-HAH-HAH-HAAAAAAAA

        Olenhan toki huomannut, että komppaat itseäsi. Eikö ketjusi plus60 palstalla ota tuulta alleen, kun pitää tulla tänne vanhempien palstalle riehumaan.

      • jghfsdf
        no.hyväntahtoisista.hö kirjoitti:

        "Kun vähennät huomattavasti tuota hokemista miten aikamies poikasi ja se hollantilainen sulhanen ovat parempia kuin muitten ukot ja lapset. Kun lopetat joka suupalan ja ostamasi rätin kertomisen ja kivien kääntelyn tönölläsi. "

        Tuo oli hyvin sanottu! HAH-HAH-HAH-HAAAAAAAA

        Niin oli, samaa mieltä.

      • no.hyväntahtoisistahan
        korpikirjailija kirjoitti:

        Olenhan toki huomannut, että komppaat itseäsi. Eikö ketjusi plus60 palstalla ota tuulta alleen, kun pitää tulla tänne vanhempien palstalle riehumaan.

        Pitää tulla piristämään tämän seitsenkymppisten palstan tilaa, se kun tuntuu pyörivän yhden ja saman eri nikkejä käyttävän korpikirj,:n ympärillä.

        "Olenhan toki huomannut, että komppaat itseäsi". Mitä tarkoittaa kompata?

    • Kyllä minäkin olen itseni kokenut tervetulleeksi tähän huoneeseen ja monethan täällä ovat jo entisestään tuttuja, enemmän tai vähemmän. Koen tämän paikan ikäsuositukset vähemmän rajoittaviksi elikkä olemme nyt tässä ja tänään, 70 ja haudan välissä:)) hienoa että monet jo kahdeksankymmentä täyttäneet ovat edelleen aktiivikirjoittajia ja samalla palstalla. Ei ikäneuroosista puhettakaan!
      Minä taas aion kirjoitella ehkä etupäässä täällä, mutta vierailla usein tuolla alaikäisten puolella,; sinnekin jäi nyt monta hyvää kirjoittajaa ja kamua.

      • Jos minulla vapaana itsenäisenä ihmisenä on oikeus mennä jonnekin/minne vain, niin en minä kyllä siihen kenenkään hyväksyntää tarvitse, enkä edes kysele.

      • No ei tässä nyt ole sellaista lähettyvillä.

      • että.rikastuttaisi.pirtt

        Tuollainen keskustelu sopisi paremmin palstan täti-ihmisten kahvipirttiin, jota kaikki eivät lue.

      • Leinikkiko
        Tellukka kirjoitti:

        No ei tässä nyt ole sellaista lähettyvillä.

        Minun mielestä Tellukka ei ole kirjoittanut muuta kuin noita viddyilu viestejään, jossain kehuttiin hänen kantaaottavuutta, nyt hän kantaa ja näkee vaivaa korppiksen kohtelusta. Ei täällä muutkaan ole puolustajia tarvinneet vaan ovat itse olleet kunnolla, joten Tellu älä leiki lastentarhaopettaja!!!!

      • Leinikkiko kirjoitti:

        Siihenkään en tarvitse edes sinun hyväksymistäsi, mitä kirjoitan ja minne.

    • NIKILLE..Hyppää..järveen

      Kyllä joku täysin sivistymätön ääliö voi käyttää rumasti kieltä!
      Ymmärtääköhän edes hävetä?

      Hyppää itse, jospa suusi siivoutuisi!

    • no.hyväntahtoisia.hölm

      "Tähän ketjuun kaikki, jotka eivät halua riidellä." noin todetaan otsakkeessa

      Mukava todeta, että edelläkään ei riidellä. Eihän pahantahtoisuutta voi odottaakaan, kun on liikkeellä muutama hyväntahtoinen hölmö.

      Valokuvia katselee ihan mielikseen.

      • En-jummarra

        Mitä tarkoitat?

    • Ans.kattoo.nyt

      Onhan se kehitystä, jos päätetään muuttaa uudelle palstalle ja yritetään olla riitelemättä.
      Ihan kannustettava ajatus.
      Luulisi, että palsta on 7-vuotiaille suunnattu, mutta HEI tämä on 70-palsta. Luuletteko, että ikäihmiset oppivat uutta, kuten asiallista käytöstä, vanhoilla päivillään?
      Suuresti ounastelen, että kuusikymppisten puolelta siirtyy tänne samat asenteet, jotka vallitsivat edelliselläkin saitilla.

      • Niinköhän...käy

        Harmi todella. jos...

    • yksullamirjami

      No niin __se siittä sitten! Jos vielä muistatte --Ja jo aikaisempina vuosina , kun lopetin lintujen Sääksien kirjoittelun --moni jo kyseli olenko minä Kuallu ,--mutta mikäs" pahan tappaa" !
      Ja elämä on kivaa !

      Aattelin vielä jatkaa --Kun on ollut mukava lukea näitä muistoja niiltä kirjoittajilta jotka olivat rohkeita heidän nuoruusvuosinaan !
      -- Itse pääsin vasta vauhtiin "vanhemmalla iällä . Te monet olette kokeneet jo nuoruudessa kaikenlaista kun lähditte kotoanne " maalimaakatseleen " .

      Ja se kehittääkin --ainakin niin sanotaan .

      Niin jäin nuorena leskeksi --moni on varmaankin senkin tääällää lukeneet ,kuinka Mieheni jätti minut kun olin 38 vuotiaana itse oli 41v kun kuolema meidät eroitti .

      ---Se oli ensin opettelemista minkälaista tämä suuri maailma tarjoo --tällaiselle kotona viihtynelle , Miehensä ja lapsille ainosataan omistautuneelle Pelokkaallekkin Yksin eläjälle Lapsilla kun oli jo omat kujeet .
      Kaksi vuotta meinailin ja haikailin --ja sitten kun se alko se Päivätansseissa ja Kimpassa matkustelu , niin siinä olikin sivullisilla ihmettelemistä --!

      Otin osaa kaikenlaiseen Yhdistystoimintaankin ,johonka olin ollut kovasti jo aikaisemminkin kiinnostunut.

      Niin sillalailla työssäkin , ei auttanut puhua omia asioitaan --se kamala uteliaisuus ja pahan suopaisuus tulipa sekin sekin koettua .
      Oli vaan muutama jonka kanssa kerrottiin asioistamme.
      --Siis tosi ystäviä oltiin .
      Sai olla varovainen , kaikki kun eivät tykänneet kun olin muuttunut --sain elää vapaana Ilosena leskenä !

      U M

      • Taas tuli kivaa luettavaa, ullamirjami. Siitä miten suomalainen nainen pärjää !
        On rohkea, sitkeä ja kyvykäs ottamaan elämän omiin käsiinsä.
        Kaikkea hyvää sinulle sinne naapuriin..))

    • Kiitos kun vastasit --kuka lienetkin? " demeter " Harvoin saan kiitosta näin ja näin positiivisessa Linkissäkin , Nimimerkki on paras mahdollinen !

      • Poiskaan ei voi kukaan iänperusteella meitä häätää--tarkoitan kun otamme osaa keskusteluihin jos se kiinnostaa niinkun minäkin.
        Olen lukenut eriikäisten kirjoituksia ,näinä vuosina , kun minulla on tämä Internetti ollut---Ja ensimmäisen PC laitoin vuonna 2000 Käyttöjärjestemäkin oli Millenium --ensimmäinen käytössä .
        Niinkaunan meinaan avata nämä keskestelut tääläkin --aina sillon ,tällöin ,--harvemmin kuitenkin , en viitsi osallistua jutuihin jostain tietystä syystä !
        Mutta, kun aloitus on näinkin kiinnostava onhan sitä vanhankin sanottava elämän kokemuksen pohjalta jotain ,varsinkin, kun asia on aina puheen aiheena --vuodesta toiseen , --ei olla opittu vielä tarpeeksi näitä keskustelu taitoja !!!

      • ullamirjami kirjoitti:

        Poiskaan ei voi kukaan iänperusteella meitä häätää--tarkoitan kun otamme osaa keskusteluihin jos se kiinnostaa niinkun minäkin.
        Olen lukenut eriikäisten kirjoituksia ,näinä vuosina , kun minulla on tämä Internetti ollut---Ja ensimmäisen PC laitoin vuonna 2000 Käyttöjärjestemäkin oli Millenium --ensimmäinen käytössä .
        Niinkaunan meinaan avata nämä keskestelut tääläkin --aina sillon ,tällöin ,--harvemmin kuitenkin , en viitsi osallistua jutuihin jostain tietystä syystä !
        Mutta, kun aloitus on näinkin kiinnostava onhan sitä vanhankin sanottava elämän kokemuksen pohjalta jotain ,varsinkin, kun asia on aina puheen aiheena --vuodesta toiseen , --ei olla opittu vielä tarpeeksi näitä keskustelu taitoja !!!

        Olen Eänyt silmät ja korvat auki.
        Ajat ovat muuttuneet paljon minun aikanani .
        Historiaakin kertynyt minun " aikajanallani ", mutta on vahinko ,että on joitain ihmisiä jotka ovat jääneet niihin aikoihin mistä nyt Historioitsiat kirjoittavat .

        Nykyaika on minua kiehtovampi , jokalailla .
        Kunhan pysyisimme van mukana .

        U.M

    • @ullamirjami.
      minäkin yritän rimpuilla mukana, kehityksessä, ajankohtaisessa, mutta huomaan että etenkin kielellisesti olen luiskahtamassa johonkin "harmaaseen alueeseen", jossa ymmärrän kyllä sanat mutta jotenkin niille on tullut merkityksiä joita en ollut ennen tavannut. Tätä tapahtuu minulle etenkin suomenkielessä. Oma kieleni kuulostaa "vanhalta" jopa omissa korvissani. Oiliskohan se siitä että en harrasta v-alkuisia sanoja, varsinkaan kirjallisessa tekstissä? Ruotsinkielessä enole huomannut samaa asiaa.

      • Lipsahti sinulla kuitenkin kaksi v-alkuista sanaa tuohon tekstiisi.

      • voisentään

        Eikö kirjailijan kuuluisi kirjoittaa hyvää ajankohtausta kieltä, eikö se kirja ole suomalaisille tarkoitettu ?

    • Samavanhavenla

      Oikein hyvä aloitus.
      Kiitos.
      Lähes alkuaikoina valitsemani nimimerkki

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1829
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1608
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1368
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1151
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1058
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      961
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      909
    Aihe