Montako mummopermanenttia palstalla

Lähde-YLE-sivut

""Permanentti on päässyt mummoleimasta, mutta kaikki kampaajat eivät enää osaa tehdä sitä
Permanentti hiipii takaisin suomalaispäihin oltuaan poissa vuosikymmeniä. Lähetä kuva omasta ikimuistoisesta permiksestäsi!Permanentin paluusta on puhuttu pitkään, mutta suoruus on silti pitänyt sitkeästi pintansa suomalaisten hiuskuontaloissa jo vuosikymmenien ajan. Vuoden sisällä permiksen suosio on kuitenkin alkanut osoittaa selviä nousun merkkejä.

– Kysyntä on lisääntynyt, ja ammattilaiset puhuvat foorumeillaan permanenteista aiempaa enemmän. Hyviä tekijöitä etsitään, ja asiakkaita ohjataan heille, sanoo Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtaja Marja Liimatainen.

Hyvien tekijöiden löytäminen voikin tulevaisuudessa olla nykyistä vaikeampaa, sillä permanentin tekemisen ammattitaito uhkaa rapistua. Jo nyt on olemassa kampaajien sukupolvi, joka ei ole päässyt käyttämään koulussa hankkimaansa taitoa käytännössä."""
""Kaikki kampaajat eivät tee permanentteja. Osalla tarvittavat kemikaalit ottavat henkeen. Hintavia aineita ei myöskään kannata seisottaa hyllyssä vanhenemassa, jos niitä tarvitaan vain harvoin.

Suomessa on jo kampaajia, joilta puuttuu kokemus ja sen myötä taito."""

26

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liukuletti

      Ei ole minulla ollut mummopermistä.
      Minivogue oli. Angela Davis -afro. Vaaleana.
      Nykyisin otan raitoja, ne nostattavat hiuksia ja vähän karheuttavatkin.

      Kyllä se permisaine kirveli päämajassa. Hiuksia katkeili. Ei tarviis tulla takaisin.

    • Tukka.hyvin.ja.muuenkin

      Minulla on aina permanentti, sama laittaja, todella osaava, jää eläkkeelle vuoden kuluttua. Harmi! Ei tietenkään sellainen kihara-kihara, vaan laimeita kiemuroita pitkin päätä. Laitan aamulla papiljotteja kuiviin hiuksiin, vähän suihkupullosta perään ja tunnin päästä on tukka kuivunut ja menoksi. Pysyy pitkään kuohkeana ja hyvänä. Ei hassumpi kampaus sitenkään, että kastelee vaan ja antaa kuivua. Jää nähtäväksi löydänkö vuoden kuluttua permiksenlaittajan. Kunpa!

      • Bengalitikku

        On kokeiltu on permistä. Minivoguesta lähtien: tulos lampaantalja. Ei kiitos enää.


      • Oliko-pehmyt-talja
        Bengalitikku kirjoitti:

        On kokeiltu on permistä. Minivoguesta lähtien: tulos lampaantalja. Ei kiitos enää.

        tuku tuku lampaita-aa-ni
        päkä bäkä pässejä-ää-ni


      • Bengalitikku

        Oli pehmyt. Suorastaan hattara. Siitä tuli niin kuiva, että kun suitsutin ja savuke osui siihen, se vähän kärvähti. Sammutus kämmenellä ja juksin hanan alle. Koko päivän oli palaneen haju nenässä. Joiduin vielä loikkimaan virastoissa niiden kärvähtäneiden kutrien kanssa.
        Ja tästä on aikaa noin 40 vuotta.


    • ei oo ollu permanenttia vuosikymmeniin
      olisko ollu joskus kolkyt viis vuotta sitten viimeks
      muotoilutuotteet on niin kehittyny hyviksi
      että liruletistäkin saa vahvan näköisen
      kun viittii nähdä vaivaa.

    • Peruspertta

      Juu,ei ikinä enää.Se oli joskus 83 kun otin ja viikon päästä suoristuspermis,olin juuri sellainen papiljottitäti,voi tsiisus miten kamala!
      Häpesin olla olemassa.
      Sen jälkeen itse joskus laitoin raitoja,onnistui hyvin,nyttemmin suosin suoraa tukkaa,pari kertaa vuodessa napsastaan lyhemmäks,ehkä juuriraitaa luonnollisesti,se on siinä.Pysyn blondina aurinkoraidoin muutenkin.

      • Ei.ikinä.enää

        "Häpesin olla olemassa". Sama täällä. Semmoinen hattarapää olin. Vaan kaikkea on kokeiltava.


      • Bengalitikku

        Toisaalta siitä hattarasta saattoi muotoilla Charlien enkeli -tyyliset hurlicurlit, kunhan oli kärsivällisyyttä. Mutta anti olla, jos oli kostea ilma, niin kampaus näytti karvansa. Mitähän lie olleet ne hiuslakatkin.
        Muotoiluvaahdon kanssa olen ollut onneton. Kampaaja sanoi, että vaahtoa vain golf-pallon verran. Mutta ei oli kuin olisi laittanut Brylcreemiä tai Briskiä kuontaloon. Rasvainen lätty tuli juuri pestyistä hiuksista.
        Mitähän noista mömmöistä meneekään verenkiertoon?


    • Hyvännäköinen

      Laitan aina permiksen itse, kun teen sen niin nopsaan, kampaajalla kesti tunteja siihen aikaan kun kävin laitattamassa. Telkkaa katsellessa rullat, sitten mies ruiskaisee vaahtopermisaineen ja pidän sitä kymmenen minuuttia, sitten pesu ja kiinnitysaine viisi minuuttia. Aina onnistuu, eikä tule liian kikkara, kampaaja pitää ainetta liian kauan, joten tulee ylikihara. En ole ikinä ollut kampaamoalalla, mutta onnistuu minultakin paremmin kuin ammattilaiselta. Vähintään pari kertaa vuodessa laitan.

      • sori-mielikuvitus

        "sitten mies ruiskaisee vaahto(s)permisaineen"


      • köyhämuteikipee

        Minä myös laitoin vuosikymmenet itse ja leikkasin, viimeisen permiksen joskus 10 vuotta sitten, sittemmin olen lopettanut niiden laiton ja annoin tukan kasvaa pitkäksi, nyt on tosi helppo kun ei tarvii kauheesti laitella, helppo kietaista kiinni ja menoksi


      • tsypy
        köyhämuteikipee kirjoitti:

        Minä myös laitoin vuosikymmenet itse ja leikkasin, viimeisen permiksen joskus 10 vuotta sitten, sittemmin olen lopettanut niiden laiton ja annoin tukan kasvaa pitkäksi, nyt on tosi helppo kun ei tarvii kauheesti laitella, helppo kietaista kiinni ja menoksi

        Harvalle harmaantuneelle sopii pitkä, koska hiusten kiilto mennyt ja kasvonpiirteet valahtavat, mutta on niitäkin joilla pysyy elävänä, tyypillisen suomalaisen ohuthiuksisen rajapyykki voi olla jopa kolmekymppisenä.


      • köyhämuteikipee
        tsypy kirjoitti:

        Harvalle harmaantuneelle sopii pitkä, koska hiusten kiilto mennyt ja kasvonpiirteet valahtavat, mutta on niitäkin joilla pysyy elävänä, tyypillisen suomalaisen ohuthiuksisen rajapyykki voi olla jopa kolmekymppisenä.

        Hyvin tuossa kiiltoa vielä on vaikka osittain jo harmaantunutkin......mulle se tosin on ihan yks hailee mitä muut ajattelee mun tukasta kun itse tykkään ja ikinä ei ole ennen hoito ollut yhtä helppoa kuin nyt kun on pitkä tukka......kuivaajaakaan ei tarvii kuin tosi harvoin käyttää (tänä vuonna ei vielä kertaakaan) kun on aikaa antaa kuivua ihan ittekseen…..tukka kiittää :)


    • Tukka.hyvin.ja.muutenkin

      Kiitos Hyvännäköinen vinkistä. Olen jo miettinyt, mitä sitten kun tämä permanenttaajani lähtee eläkkeelle. Alan siis laittamaan itse, joskus laitoin otsatukkaa kymmeniä vuosia sitten. Mies ei sairautensa takia pysty ruiskauttamaan (joo on vähän kaksimielinen vaikka täyttä asiaa), mutta on minulla lapset. Taas saavat vitsailla äidin kotkotuksille. Onko sitä ainetta sitten itse vaikea ruiskauttaa, eikö levity tasaisesti? Heitin jo roskiin ne iänikuisen pikkurullat, kuminauhat olivat perstuneet. Käykö siihen tavalliset vanhanaikaiset pienet muovipapiljotit. Niitä on paljon pilallemenoon asti, jos vain eivät sula tukkaan permisaineen vaikutuksesta.
      Ketjussa jotkut puhuvat afropermiksestä, nyt ei lainkaan sellaisesta ole kyse, tuskin enää tämän päivän aineetkaan ovat samoja. Oli mullakin yksi afro 30nä, se oli kyllä nätti, ja siihen aikaan just oikea, vanhoista valokuvista päätellen. Oikein tarpeellinen ketju, kiitos aloittajan.

      • köyhämuteikipee

        Osta vaan permisrullat, tavallisilla paplareilla ei onnistu.....jos sitä vaahtopermisainetta aioi ruikkia niin suosittelen siihen hommaan apulaista että tulee tasaisesti....nestemäisellä onnistuu paremmin jos niitä apukäsiä ei ole.....itse käytin tukkataikaa, oli paras mun tukalle ja levitin aineet pienellä vaahtomuovipalalla, siten sai parhaiten tasaisesti


    • Huishius

      Mun risukiharahuispään pohjana ei ole ikuna ollut mikään mummopermis. Onneksi mulla on ollut kampaajia (2), jotka ymmärtävät kun kerron mitä tahdon.

      • pitkätukkainen-nainen

        Tulihan se permis otettua silloin, kun olin 16-v, mutta tulos oli kamala, siis se lampaantalja. Jotenkin sen sai aina paplareilla kondikseen, mutta vähänkin kostea ja varsinkin sadeilma sai sen taas pikkukiharoille, joka oli aivan hirveä mielestäni.

        Pahimman mokan tein, kun otin permiksen Lapinmatkallani, siis Ylläksellä ja kampaaja oli varma, että pitäisin sellaisesta afrotukasta, mutta se oli kamala. Koko junamatka kotiin Hesaan oli yhtä kidutusta, vaikka aikamonella oli silloin juuri sellainen käkkärätukka. Siitä kun selvisin, niin minun hiuksiini ei laiteta permistä ikinä.

        Hiuksiani olen värjännänyt/värjäyttänyt, siis kampaajalla ja joskus itse, muistaakseni 15-v lähtien, aluksi blondiksi, mutta blondina menin kihloihin ja brunettina avioon ja siinä värissä olen pysytellyt, mitänyt joskus joitain raitoja lisätty.

        Nyt olen antanut hiukseni kasvaa ja itse niitä tasailen välillä. Myös värinlevitys onnistuu vielä itseltäni, mutta olen huomannut, että värien kesto on heikentynyt, sillä jo ensimmäinen pesu vie sen värin juurista ja taas on harmaat esissä, mutta ei se minua haittaa, koska en tarvitse olla missään edustuskunnossa hiusteni suhteen.


    • Olen kokenut muodonmuutoksen kiharapääbrunetista suoratukkaiseksi blondiksi. Permanenttia ei minulla ole koskaan ollut vaan kiharani ovat aina olleet luonnollisia. Olin aina taistellut kiharoitani vastaan ja föönannut tukkaani suoremmaksi (ja sitten kun olen astunut kosteaan ulkoilmaan niin frummps vaan tukka taas käkkärässä) mutta nyt tukkani on korkeintaan taipuisa. Fööniä en tarvi ja olenkin siirtynyt vanhanaikaisiin papiljotteihin: ohuessa tukassani niitä ei tarvi pitää korkeintaan tunti ja säästävät tukkaani.

      • "Paloma.se.co"

        Päästä nyt jo irti.

        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Päästä nyt jo irti.

        H.

        Kenet? Mikä? Mistä?


    • ÄitiÄläViiti

      Kermakakkukampaus on suosituin palastalaisnaisten keskuudessa.

      • Mikä on kermakakkukampaus?
        Minä uskoisin että yleisin kampaus ikäluokassamme on paashi tai bob.


      • Bengalitikku

        Tein kuvahaun googlesta ja tuli aivan ihania kakkuja ja upeita kampauksia.
        Tekisitkö palveluksen ja etsisit linkin, että voimme tarkistaa, ovatko hiuksemme noin.
        Epäilen.


    • mimmimum-..mi

      Vuonna -86 pyysin kampaajalta sellaisen tyvikohotus permanentin ....miedon...hän "poltti" hiukseni ...myönsi heti itse että teki virheen ...piti kai liian kauan ainetta päässäni...oli pahoillaan ...mutta ei se auttanut hiuksiani silloin...no onneksi se oli uusiutuvaa ...nopea kasvuistakin vielä silloin...

    • Tukka hyvin, kaikki hyvin, näkyykö kello :)
      Otan hyvin lievän pehmennyksen kerran, pari vuodessa. Hiukseni ovat hyvin paksut ja liukkaat, ilman pehmennystä ovat hankalat. Kestää hyvin siihen asti kunnes kasvaa pois.
      Olen saanut kehuja hiuksistani, ovat kiiltävät ja terveen näköiset. Luottokampaajani osaa tehdä oikein, ei pilaa hiuksiani. Kerran erehdyin ottamaan permanentin muualla, tulos oli järkyttävä vaikka varoittelin että ei tarvise mitään kovia käsittelyitä. Olin kuin sormi olisi pantu pistorasiaan. Piti vain odottaa hiusten kasvamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe