Että tällaista "sisällissotaa" siellä Ukrainassa harjoitetaan:
https://www.verkkouutiset.fi/ukraina-pitaa-hajottaa-tai-liittaa-venajaan/
Mitäs mieltä ovat meidän tiltuset jotka kertoo ettei Venäjä siellä sodi?
Ukraina hajoitettava
31
236
Vastaukset
- EI.Reino
Kirjoituksen perusteella suomen pitäisi välittömästi liittyä NATOON.
Venäjä ei kunnioita toisten maiden rajoista pätkääkään. - vmäinen_venäjä
Taas Venäjä tekee itse itselleen vihollisen. Sanoisin että pohjimmiltaan kyse on kateudesta, Ukraina voi jonain päivänä olla menestystarina ja taas venäläinen joutuu tuntemaan alemmuutta.
- Hailputler
Odotellaan nyt ensin rauhassa Putistanin hajoamista. Hyvin samanlaiset oiret on ilmassa kuin ennen Putinin lapsuuden ihmemaan Neukkulan lopullista tuhoa, mikä tunnetusti oli vuosisadan merkittävin humanitaarinen onnistuminen.
Venäjä nimenomaan hyökkäsi Ukrainaan koska Putin ei voinut sallia että toinen slaavikeptokratia alkaisi menestyä. Neukkulan hajottua Puola ja Ukraina olivat melkein samassa tilanteessa. Toinen liittyi NATOon ja EU:hun, loppu onkin historiaa. Toki Ukrainassa on enemmän venäläisvaikutusta rasitteenaan.- mietiskelin
"Venäjä nimenomaan hyökkäsi Ukrainaan koska Putin ei voinut sallia että toinen slaavikeptokratia alkaisi menestyä. "
Sanoisin että kriittinen asia oli pelko siitä että slaavit näkisivät että on parempikin tapa järjestää yhteiskunta kuin kleptokratia ja henkilökultti.
Kauhistuttavinta Venäjän, ja epäilemättä myös Keski-Aasian, diktaattoreille oli nähdä kun leipääntynyt kansa siirtyi vallankumoukseen missä kikkailut vaaliuurnien kanssa ja opposition diskaaminen eivät enää auttaisi vaan juntat joutuisivat edesvastuuseen. Ukrainalla ei ole montaa ystävää koska korruptoituneet vallanpitäjät kaikkialla kavahtavat ajatusta että kansa ottaisi esimerkkiä.
Vielä 70-luvulla Moskovaa palvelevat juhlivat kun kansa kaatoi jossain vallankumouksella tyrannin, nyt ne vastustavat ja kutsuvat sitä laittomuudeksi! Niin ajat muuttuvat.
Aleksandr Hramtshihinin mukaan Ukraina on Venäjän vihollinen ja muodostaa sille uhan, kunnes se joko liitetään Venäjään tai hajotetaan pikkuvaltioiksi.Niin onhan vielä sekin vaihtoehto mitä ei voi pois sulkea että Venäjä hajoaa pikkuvaltioiksi,aika näyttää miten käy
Venäjän käytöskulttuuri on hyvin lähellä islamia.
Kehutaan olevan rauhanuskonto, mutta perimmäinen päämäärä on maailmanvalloitus jihadin kautta.
Samalla tavalla Venäjä näyttää feikkikasvonsa ja väittää olevansa sivistynyt valtio
Todellisuus on aivan jotain muuta näiden kummankin kohdalla, ja se on ilmiselvää.
Tällä ulostulollaan Venäjä ilmoittaa olevansa rikosoikeudellisessa vastuussa kansainvälisten sopimuksien rikkojana.
Siirrettäessä ydinaseet Ukrainasta Venäjälle N-liiton hajoamisen jälkeen, Venäjä antoi turvatakuut ja koskemattomuuden Ukrainalle. Tätäkin sopimusta Venäjä on räikeästi rikkonut, ja sen hallinto on saatava edesvastuuseen teoistaan.- ERommel
Venäjähän on rikkonut lähes kaikkia sopimuksiaan mitä se on tehnyt muitten valtioiden kanssa,tyypillinen esimerkki valtiosta mikä ajaa häikäilettömästi omaa etuaan
- VenäjäSitäVenäjäTätä
Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia.
VenäjäSitäVenäjäTätä kirjoitti:
Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia.
"Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia."
Pelkkiä epätoivoisia valheita: Venäjä valtaamalla Ukrainalta alueita ja aloittamalla siellä sodan, jota se edelleen ylläpitää, on rikkonut paitsi satoja Ukrainan kanssa solmimiaan kahdenvälisiä sopimuksia, niin myös kymmeniä kansainvälisiä sopimuksiaan.
- SePitääSuitsia
Kyllä pitää olla pää täys kusta että alkaa tuollaisia juttuja horisemaan julkisuuteen, ei taida apina edes ymmärtää puhuvansa itsenäisestä valtiosta.
Jossa tosin sotii tälläkin hetkellä ja ilman mitään oikeutta, kun ensin ryösti siltä maata.
Taitaa olla vain ajan kysymys koska muu maailma saa tarpeekseen tuosta häiriköstä. - Kettukolossaan
Katsohan kun natonasset on tuntosarvet pystyssä taas menossa natoon kun joku tutkija hiukan puhuu itsekseen, tuo ei käsittääkseni ole mikään virallisen Venäjän tiedote.
Samaahan natonasset puhuu kokoajan Venäjästä vai kuinka??- asuuko_ne_kaapissa
Missä ne sun nasset puhuu Venäjän liittämisestä johonkin?
- SBOSS
Tiltuille vaan tiedoksi voi olla että itäukrainassa ei sittenkään sodi kuunatsit...vaan arvaa ketkä?......
- HelppoArvata
Sboss-rykmennti?
- 0000007Bump
Törni olisi mennyt sinne aikoja sitten, mikset sinä?
- VoipiOllaEttäHajoaa
Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta. Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille. Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan. Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan.
"Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta."
Tuollaista roskaa ilmenee ainoastaan tiltujen rollitehtaan svustoilla. Luuleteko, että joku voisi oikeasti uskoa moisen valheen?
"Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille."
Putin lähetti hävittäjä't, koska aikoo laajentaa sotatoimiaan Ukrainassa itse Venäjän Donbassin asukkaita vastaan tekemänsä kemiallisten aseiden iskun varjolla, josta se sitten syyttää Ukrainaa.
"Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan."
Venäjä ilmoitti tänään uusista talouspakotteista Ukrainalle, joten epäilemätää Ukraina vastaa jonkinlaisilla talouspakotteilla Venäjälle, mutta ei kuitenkaan millään esittämälläsi tavalla.
" Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan."
Tiltun haave onkin ajaa miljoonaat ukrainalaiset pakolaisiksi omasta maastaan. Miksi et tällä kertaa halua tappaa heitä esim. ydinaseilla?- NoviTsokkiaLiikaaTaas
moloch_horridus kirjoitti:
"Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta."
Tuollaista roskaa ilmenee ainoastaan tiltujen rollitehtaan svustoilla. Luuleteko, että joku voisi oikeasti uskoa moisen valheen?
"Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille."
Putin lähetti hävittäjä't, koska aikoo laajentaa sotatoimiaan Ukrainassa itse Venäjän Donbassin asukkaita vastaan tekemänsä kemiallisten aseiden iskun varjolla, josta se sitten syyttää Ukrainaa.
"Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan."
Venäjä ilmoitti tänään uusista talouspakotteista Ukrainalle, joten epäilemätää Ukraina vastaa jonkinlaisilla talouspakotteilla Venäjälle, mutta ei kuitenkaan millään esittämälläsi tavalla.
" Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan."
Tiltun haave onkin ajaa miljoonaat ukrainalaiset pakolaisiksi omasta maastaan. Miksi et tällä kertaa halua tappaa heitä esim. ydinaseilla?Kylläpä nwo orja käy kuumana kun lontoon trollitehdas hakkeroitiin mutta ukrainan natonazit suunnittelee sodan julistusta venäjälle ja sille ei orjakaan voi mitään vaikka kuinka syyttelisi venäjää asiasta. Asiakirjoissa oli että venäjän kaasu korvattaisiin ilmeisesti us kaasukondensaatilla. Usa hoitaa samalla bisneksiä ja sotahan tietää lisää bisneksiä. Eikä ukrainalaiset mihinkään pakene mutta nazit voi kyllä ajaa saksaan joka on natsien syntymämaa.
NoviTsokkiaLiikaaTaas kirjoitti:
Kylläpä nwo orja käy kuumana kun lontoon trollitehdas hakkeroitiin mutta ukrainan natonazit suunnittelee sodan julistusta venäjälle ja sille ei orjakaan voi mitään vaikka kuinka syyttelisi venäjää asiasta. Asiakirjoissa oli että venäjän kaasu korvattaisiin ilmeisesti us kaasukondensaatilla. Usa hoitaa samalla bisneksiä ja sotahan tietää lisää bisneksiä. Eikä ukrainalaiset mihinkään pakene mutta nazit voi kyllä ajaa saksaan joka on natsien syntymämaa.
"Kylläpä nwo orja käy kuumana kun lontoon trollitehdas hakkeroitiin mutta ukrainan natonazit suunnittelee sodan julistusta venäjälle"
Väitteissäsi ei ole totuuden hiventäkään, mutta Venäjä käy jo sotaa Ukrainaa vastaan itä-Ukrainassa, joten se sodanjulistuskin olisi pelkästään oikein. Sinäkin lienee kuitenkin ymmärrät edes sen verran, ettei Ukraina ole missään tapauksessa hyökkäämässä Venäjälle, vaan Venäjä on hyökkäämässä Ukrainaan.
" ja sille ei orjakaan voi mitään vaikka kuinka syyttelisi venäjää asiasta."
Kaikki rehelliset ihmiset tietävät jo, että Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Äskettäin muuten paljastettiin lähes 1500 Ukrainassa sotivan venäläisen sotilaan nimet ja henkilötiedot.
"Asiakirjoissa oli että venäjän kaasu korvattaisiin ilmeisesti us kaasukondensaatilla."
Älä höpötä. Ei ollut. keskit valheita valheiden perään. Mutta kuten uurisista saimme eilen lukea, Venäjän pääministeri Medvejevjulisti yi 500 miljoonan dollarin edestä kauppapakotteita Ukrainalle.
"Usa hoitaa samalla bisneksiä ja sotahan tietää lisää bisneksiä."
Siinäkin olet väärässä: USA:n asevienti on pieni osa sen ulkomaankaupasta, joka tietysti voi sitä paremmin, mitä rauhallisempaa maailmalla on.
"Eikä ukrainalaiset mihinkään pakene mutta nazit voi kyllä ajaa saksaan joka on natsien syntymämaa."
Ukrainassa on natseja niin vähän, etteivät he ylittäneet edes 5%:n äänikynnystä eivätkä he ole vallassa. Siinä puhut kuitenkin tavalisista ukrainalaisista muka natseina. Jos Ukrainasta pitäisi natsien paeta, niin luonteva paikka olisi tietysti Venäjä, jossa Putinin hallinto paitsi tukee natseja, myös järjestää eurooppalaisille natseille kokouksia, joissa natsit ja Putinin kannattajat suunnittelevat yhteisiä toimiaan, kuten Pietarissa keväällä.- NatoTrolliTehtaanUutisia
moloch_horridus kirjoitti:
"Kylläpä nwo orja käy kuumana kun lontoon trollitehdas hakkeroitiin mutta ukrainan natonazit suunnittelee sodan julistusta venäjälle"
Väitteissäsi ei ole totuuden hiventäkään, mutta Venäjä käy jo sotaa Ukrainaa vastaan itä-Ukrainassa, joten se sodanjulistuskin olisi pelkästään oikein. Sinäkin lienee kuitenkin ymmärrät edes sen verran, ettei Ukraina ole missään tapauksessa hyökkäämässä Venäjälle, vaan Venäjä on hyökkäämässä Ukrainaan.
" ja sille ei orjakaan voi mitään vaikka kuinka syyttelisi venäjää asiasta."
Kaikki rehelliset ihmiset tietävät jo, että Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Äskettäin muuten paljastettiin lähes 1500 Ukrainassa sotivan venäläisen sotilaan nimet ja henkilötiedot.
"Asiakirjoissa oli että venäjän kaasu korvattaisiin ilmeisesti us kaasukondensaatilla."
Älä höpötä. Ei ollut. keskit valheita valheiden perään. Mutta kuten uurisista saimme eilen lukea, Venäjän pääministeri Medvejevjulisti yi 500 miljoonan dollarin edestä kauppapakotteita Ukrainalle.
"Usa hoitaa samalla bisneksiä ja sotahan tietää lisää bisneksiä."
Siinäkin olet väärässä: USA:n asevienti on pieni osa sen ulkomaankaupasta, joka tietysti voi sitä paremmin, mitä rauhallisempaa maailmalla on.
"Eikä ukrainalaiset mihinkään pakene mutta nazit voi kyllä ajaa saksaan joka on natsien syntymämaa."
Ukrainassa on natseja niin vähän, etteivät he ylittäneet edes 5%:n äänikynnystä eivätkä he ole vallassa. Siinä puhut kuitenkin tavalisista ukrainalaisista muka natseina. Jos Ukrainasta pitäisi natsien paeta, niin luonteva paikka olisi tietysti Venäjä, jossa Putinin hallinto paitsi tukee natseja, myös järjestää eurooppalaisille natseille kokouksia, joissa natsit ja Putinin kannattajat suunnittelevat yhteisiä toimiaan, kuten Pietarissa keväällä.Ensi vuoden alussa sitten selviää mitä ukraina päättää mutta yle ei siitä kerro koska lontoon trollitehtaalta löytyi ylen jessikka aro ja muita suomalaisia virkamiehiä täydessä touhussa. Kaikki epärehelliset suomessa tietää että venäjä käy sotaa ukrainassa ja vähän päästä maailman valtavalemediossa esiintyy listoja venäläisistä jotka on todettu vääriksi. Usa hoitaa kaikkia bisneksiään ei ainoastaan asekauppoja mutta trump on kyllä vetämässä liinoja kiinni tälle epäterveelle kauppatavalle ja on saanut us eliitin kimppuunsa. Ukrainan nyky natsit periytyy hjitlerin holokaustiin osallistuvista ukrainalaisista, joten saksa on niiden luonnollinen loppusijoituspaikka.
- Hourulan_verkkouutiset
Ei Ukraina ole koskaan Venäjää syyttänyt sotimisesta Ukrainassa. Pieniä vihreitä miehiä ja vaaleanpunaisia elefantteja Poroshenkon hoitoloissa on kyllä näkynyt.
Verkkouutisten toimitus taitaa olla saanut tartunnan?- trollithirteen
Etkö muuten pysty puolustelemaan venäjän rikoksia kuin valheilla? Aika köyhää on tapasi.
Tietenkin se on vaikeaa koska faktat tiedetään mutta yritttäisit edes.
- Putin-Huilo
Venäjä ei sotinut koskaan Suomea vastaan, se vain puolusta Suomen työväenluokka ja kommunistit.
Kuka muuten uskoo Venäjän hallituksen valehtelua?- Sodissa2Osapuolta
Suomen herrat on aina usuttaneeet suomen työmiehen sotimaan venäjää vastaan kuten ukrainassakin
- TiltuValehteleeAINA
Ei tarvinnut juuri usutella 30.11.1939 silloin kun Stalinin joukot vyöryivät ilman sodanjulistusta rajan yli!
- FasistiVenäjä
Suomen työväestö puolusti Suomen kunniaa ja vapautta ase omissa käsissään.
Itärajan takana asetta oli pidellyt venäläinen KGB-niljake suomalaisen työmiehen niskan takana ja ampunut myös.
Venäläiset Stalinin punafasistit lahtasivat tuhansittain suomalaista työväestöä. - HuonoaPropaa
SuurSuomiPropaganda on vielä voimissaan mutta sodat ei syty ilman politiikoja ja suomen suuruudenhullut politiikot on aina toimineet siten että työmiehet on pantu sotimaan venäjää vastaan
HuonoaPropaa kirjoitti:
SuurSuomiPropaganda on vielä voimissaan mutta sodat ei syty ilman politiikoja ja suomen suuruudenhullut politiikot on aina toimineet siten että työmiehet on pantu sotimaan venäjää vastaan
Kyllä sinne vitjaan lähdettiin hyvin pitkälti sillä mielellä, että ryssä ei tähän maahan tule, vaikka pirtin seinällä oliskin roikkuneet marxin ja leninin kuvat.
Ne stnan velliperceet, joille ei maanpuolustus sopinut kokivat ansaitun kohtalon ... .
IMHO.- Pakosta
44.Div kirjoitti:
Kyllä sinne vitjaan lähdettiin hyvin pitkälti sillä mielellä, että ryssä ei tähän maahan tule, vaikka pirtin seinällä oliskin roikkuneet marxin ja leninin kuvat.
Ne stnan velliperceet, joille ei maanpuolustus sopinut kokivat ansaitun kohtalon ... .
IMHO.Stalin taas päästelee omIaan, sotimaan suurin osa lähti vain pakosta mutta oli joukossa joku innokas suursuomen kannattajakin mutta rintamalla sitten totuus paljastui ja suursuomalainen piti siirtää kotirintamalle.
- lisää.pakotteita
Sellainen valtio, joka noin avoimesti pyrkii hajoittamaan naapurimaiden hallintoja pitäisi saada sakinhivutuksella kuriin. Taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset keinot yhteistoimin tehokkaaseen käyttöön.
- Mahdotonta
Kukapa usaa laittaisi kuriin kun se on naton rahoittaja ja naton luoja mutta nato yrittää vartioida venäjää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1153153- 122046
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371895Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4011763Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101201- 131196
- 201059