Karkeasti sanottuna 44 työssä käyvää elättää 100 suomalaista.
Tilanne on kohtuullinen vielä, syntyvyyden vähentyessä ja ikärakenteen vääristyessä tilanne mutkistuu.
Työllisyys aste on välttävä 72 % kohtuullinen olisi 75 % hyvä 80 %
Tilanne tulevaisuudessa on ongelmallinen jos työttömyys lisääntyy uudestaan.
Jos saamme työllisyyttä nostettua on jatkossa lisättävä maahanmuuttoa jossain vaiheessa jopa 70 000 vuodessa muuten tämä maa kurjistuu.
Tämä karkeasti supistettuna tilastokeskuksen tiedotteesta.
Huolto suhde
14
179
Vastaukset
- Jonkun-on-elätettävä
Toistan itseäni.
Jo neljäkymmentä vuotta sitten oli tilanne, että kourallisen työttömiä (verrattuna tähän päivään) vuoksi julistettiin "hätätila" jolloin joku Urpo lupasi lopettaa työttömyyden puolessa vuodessa. Ja silloin oli töitä halukkaille.
Työttömyysluvut ovat seuranneet kutakin hallitusta aina ja ikisti, eikä yksikään hallitus ole saanut lähellekään täysi työllisyyttä.
Se on vain puheiden retoriikkaa. Ei mihinkään yritykseen mahdu työntekijöitä määräänsä enempää ja nyt ei ole edes pakko täysityöllistää, kun saatavilla on 9 euron orjavoimaa, on saatavilla pätkää ja silppua ja eri toten käytettävissä ase nimeltä määräaikaisuus. Tiukkana hetkenä voi vetäistä hihasta YyTeet.
Hallituksien pitäisi luoda niitä uusia innovaatioita ja yrityksiä joihin sijoittaa työvoimaa. Eikä syyllistää työttömiä kurjasta tilanteestaan.
Luku 72% ei ole lähelläkään totuutta. Siinä on mukana myös ne jotka työskentelevät esimerkiksi työehtoisen 2 tuntia viikossa. Ja monet monet muut pätkäläiset jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukia palkkojensa lisukkeiksi. Onko se työllisyyttä muka!- Bengalitikku
Eihän hallitus innovoi kuin itselleen etuja.
Mitä tulosta on syntynyt, kun noita valtuuskuntia on käynyt milloin missäkin maassa.
Onko panostus ollut minkään väärtti?
Mihin Suvi katosi? Vaiettu juttu taas. - 1eero
Hallitukset ovat yleensäkin kehnoja luomaan tuottavia yrityksiä, julkisen alan työpaikat rasittavat yhteiskuntaa, hallitus voi luoda edellytyksiä harjoittaa yritystoimintaa muullatavoin kuin verottaa liian ankarasti.
Julkisentalouden kustannukset eritoten sosiaaliset menot tuottavat ongelmia jo nykyisellään.
- HommaHoitunevat
Juuri nain, lisää afganneja, syntyvyys raiskauksien kera nousuun , samalla saadaan hyviä työntekijöitä, kun suomi pojat vaan runkkaavat kalunsa toiminta kyvyttömiksi.
Yksi mies siittää äkkiä 10 naista vuodessa, niin 70 000 miestä saa 700000 naista tiineiksi vaikka väkisin, eikä anneta tehdä aborttia...
Ja eihän tuollaisesta sovi rangaista se on rasistista, juu- Jo.on
Hölö hölö meehä persuilemaan jonnekkin muualle.
Ylen jutussa oli puhe valikoivasta maahanmuutosta eli työperäisestä, mamut on vain rasitteena.
- 1eero
Jos AY Rinne nousee pääministeriksi, vaalipuheista voi päätellä että luisumme työttömyydessä edellisen hallituksen tasolle kun vielä taantuma on näkyvissä, vasemmistohallitus ei pysty siihen mihin oikeisto hallitus
Tilastot on osviittaa antavia, hyvinkin pitää paikkansa huoltosuhteen kannalta.- Bengalitikku
En ymmärrä Rinteen pointtia: pankkeihin kohdistuvaa lisäverotusta?
Mistä idealaatikosta?
Palauttakoon yhteisöveron takaisin. - 1eero
Rinteen puheista saa käsityksen jossa verotustusta yleensäkin lisätään, työnverotusta olisi mielummin laskettava ettei hinnat karkaisi niin kilpailukyky säilyisi.
Bengalitikku kirjoitti:
En ymmärrä Rinteen pointtia: pankkeihin kohdistuvaa lisäverotusta?
Mistä idealaatikosta?
Palauttakoon yhteisöveron takaisin.Taitaapa Rinteen puheet olla ny populistisuuteen kallellaan.
Kannatus kovaa tällä hetkellä sos.demeille. Takovat, kun rauta on kuumaa.
Vaalien jälkeen se totuus taas valkenee.
Mitä huoltosuhteeseen tulee, kohtahan me tästä rupeamme oikein joukolla kuolemaan, jotta ei niin kovaa huolta siitäkään.
Tosin tämänhetkistä tilannetta tietysti käyttävät hyväkseen ne, jotka siitä hyötyä kuvittelevat itselleen saavan.
Kohta taas koittaa aika, että meitä eläkeläisiäkin muistetaan.eppu2 kirjoitti:
Taitaapa Rinteen puheet olla ny populistisuuteen kallellaan.
Kannatus kovaa tällä hetkellä sos.demeille. Takovat, kun rauta on kuumaa.
Vaalien jälkeen se totuus taas valkenee.
Mitä huoltosuhteeseen tulee, kohtahan me tästä rupeamme oikein joukolla kuolemaan, jotta ei niin kovaa huolta siitäkään.
Tosin tämänhetkistä tilannetta tietysti käyttävät hyväkseen ne, jotka siitä hyötyä kuvittelevat itselleen saavan.
Kohta taas koittaa aika, että meitä eläkeläisiäkin muistetaan.Niinpä, ei me eletä ikuisesti.
Onhan me maksettu eläkemaksuja ja maksamme veroa eläkkeestämme.
Ymmärrän silti että suuri eläkeläisten määrä ei ole hyväksi kansantaloudelle.- 1eero
2035 on meiän ikäluokka pääosin mullan alla.
Maailma on toisennäköinen, ainakin 80 palstalla. - lobotti
eppu2 kirjoitti:
Taitaapa Rinteen puheet olla ny populistisuuteen kallellaan.
Kannatus kovaa tällä hetkellä sos.demeille. Takovat, kun rauta on kuumaa.
Vaalien jälkeen se totuus taas valkenee.
Mitä huoltosuhteeseen tulee, kohtahan me tästä rupeamme oikein joukolla kuolemaan, jotta ei niin kovaa huolta siitäkään.
Tosin tämänhetkistä tilannetta tietysti käyttävät hyväkseen ne, jotka siitä hyötyä kuvittelevat itselleen saavan.
Kohta taas koittaa aika, että meitä eläkeläisiäkin muistetaan.Eikös se ole ihan normaalia vaalien alla, että oppositiosta kajahtaa. :)
lobotti kirjoitti:
Eikös se ole ihan normaalia vaalien alla, että oppositiosta kajahtaa. :)
On, on, se vaan on kummallista, että toisten populismi huomataan heti ja toisten populistista ei huuda kukaan.
V.Niinistökin oli puheenjohtaja aikoinaan melkoinen populisti, muttei toimittajatkaan sille populismia hokeneet niinkuin TS:lle.
- Susanna.Koski
Menkää työttömät metsään siellä on töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097