Kaikki ihmiset polveutuvat kahdesta ihmisestä ja globaali katastrofi tuhosi lähes kaiken elämän

Tuore tutkimus: Kaikki ihmiset polveutuvat kahdesta ihmisestä ja globaali katastrofi tuhosi lähes kaiken elämän maan päällä.

Vastikään tiedemiehet julkaisivat evoluutioteorian kannalta erittäin kiusallisen tutkimuksen, jossa tutkittiin yli viiden miljoonan eliön genomi ja erityisesti mitokondrionaalinen genomi. Tutkijat, jotka ovat evoluutiobiologeja, taistelivat kaikin mahdollisin tavoin tuloksia vastaan, mutta lopulta heidän oli pakko tehdä johtopäätelmä: Lähes kaikki maailman eliöt ovat alkaneet elämänsä käytännössä samaan aikaan. Käyttäen evoluutioteorian mukaisia mtDNA:n mutaatiotaajuuksia, he päätyivät tulokseen, jonka mukaan elämä olisi alkanut maapallolla n. 200'000 vuotta sitten.

MtDNA:n mutaationopeudesta on olemassa kuitenkin huomattavasti luotettavampia tutkimuksia, jotka on toteutettu mm. kuolleiden ihmisten luista. Mm. Romanovin suvun jäsenistä on tehty tarkka mtDNA-analyysi, jonka mukaan mtDNA:n mutaationopeus on 20 kertaa nopeampi, kuin mitä tavallisesti evoluutiotutkimuksissa käytetty teoreettinen mutaationopeus siis on.

Nykytiede siis vahvistaa raamatullisen luomisen ja vedenpaisumuksen. Totuus löytyy Raamatusta.

Linkki ketjussa.

27

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • ScienceRefutesROT

        Linkki huuhaablogiisi ei ole mikään viite totuuteen.

    • kbkbkbk
      • Biologos on teistiseen evoluutioon uskova yhteisö, jotka ovat kaikkein surkeimmassa asemassa. Heillä ei evoluutiouskovaisten tapaan ole tieteellisiä todisteita evoluutiolle ja samalla vääristelevät Raamatun sanat ja Jeesuksen opetukset.

      • kbkbkbk
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Biologos on teistiseen evoluutioon uskova yhteisö, jotka ovat kaikkein surkeimmassa asemassa. Heillä ei evoluutiouskovaisten tapaan ole tieteellisiä todisteita evoluutiolle ja samalla vääristelevät Raamatun sanat ja Jeesuksen opetukset.

        Aivan sama mitä mieltä sinä siitä olet mut niiden artikkelissa avataan lainauksin sitä alkuperäistä artikkelia ja selitetään kädestä pitäen miten sitä on vääristelty. Siinä ei sun itkut auta! Sitä alkuperäistä paperia ei voi kukaan rehellinen tiedemies tulkita silleen niinku sinä teet.

      • kbkbkbk kirjoitti:

        "Sitä alkuperäistä paperia ei voi kukaan rehellinen tiedemies tulkita silleen niinku sinä teet. "

        Vaan kun ROT ei ole tiedemies eikä edes rehellinen. Se on nähty useita kymmeniä kertoja.

      • Epiphaniuseikirj
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Biologos on teistiseen evoluutioon uskova yhteisö, jotka ovat kaikkein surkeimmassa asemassa. Heillä ei evoluutiouskovaisten tapaan ole tieteellisiä todisteita evoluutiolle ja samalla vääristelevät Raamatun sanat ja Jeesuksen opetukset.

        "Heillä ei evoluutiouskovaisten tapaan ole tieteellisiä todisteita evoluutiolle ja samalla vääristelevät Raamatun sanat ja Jeesuksen opetukset."

        No sovitaan ettei ole. Onko sinulla tieteelliset todisteet kertarysäyksellä luomiselle?
        Jos on, niin missä ne tieteeliset todisteet ovat?
        Koska vaadit heiltä kiistämättömiä todisteita, niin niitä saa vaatia sinultakin.
        Pidä huoli ettet kaiva tikkua veljesi silmästä kun vaadit kirjaimesta kiinni pitämistä niinkuin fariseukset jotka syyttivät Jeesusta työnteosta sapattina.

        Vaadi itseltäsi saman kuin muiltakin.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Missävaiheessa jesse, tuo juutalaizombie, on käskeny sinun valehtelemaan?

      • Epiphaniuseikirj kirjoitti:

        "Heillä ei evoluutiouskovaisten tapaan ole tieteellisiä todisteita evoluutiolle ja samalla vääristelevät Raamatun sanat ja Jeesuksen opetukset."

        No sovitaan ettei ole. Onko sinulla tieteelliset todisteet kertarysäyksellä luomiselle?
        Jos on, niin missä ne tieteeliset todisteet ovat?
        Koska vaadit heiltä kiistämättömiä todisteita, niin niitä saa vaatia sinultakin.
        Pidä huoli ettet kaiva tikkua veljesi silmästä kun vaadit kirjaimesta kiinni pitämistä niinkuin fariseukset jotka syyttivät Jeesusta työnteosta sapattina.

        Vaadi itseltäsi saman kuin muiltakin.

        Juurihan tuo linkittämäni tutkimus todistaa yhtäaikaisen luomisen. Et tainnut lukea blogiartikkeliani?

    • ROT, monesko kerta kun postaat saman useasti vääräksi osoitetun väitteen? Ja tietenkin linkki omaan sivustoosi. Saarnaamisesi alkaa näyttää aina vain epätoivoisemmalta. YEC porukan juna lähti jo 150 vuotta sitten ja kiskotkin on jo purettu.

      Ja eikö sinun maailmankaikkeutesi ollut 6000 eikä 200 000 vuotta vanha?

      • Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. Lue blogiartikkelini ja tajuat, että todelliset tieteen havainnot todistavat, että maailman eliöt on luotu korkeintaan 10000 vuotta sitten.

      • kbkbkkk
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. Lue blogiartikkelini ja tajuat, että todelliset tieteen havainnot todistavat, että maailman eliöt on luotu korkeintaan 10000 vuotta sitten.

        Älä valehtele! 90-luvulla havaittiin ettei kaikki aiemmat mtDNA:n mutaatiotaajuudet olleet oikein kalibroituja mutta sillä ei ole mitään tekemistä 2000 - luvun tutkimuksen kanssa! Yksikään, EI yksikään, todellisen tieteen havainto tue tuhansien vuosien ikäistä eliökuntaa!! Jos Jumalasi olisi totta joutaisit helv¨ttiin jatkuvan valehtelusi vuoksi!!

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. Lue blogiartikkelini ja tajuat, että todelliset tieteen havainnot todistavat, että maailman eliöt on luotu korkeintaan 10000 vuotta sitten.

        "Lue blogiartikkelini "

        Olen lukenut kymmeniä aloituksiasi muka tieteellisistä artikkeleista, ja luettuani linkkisi varsinaiseen artikkeliin, en ole törmännyt yhteenkään, jonka suhteen et olisi vääristellyt alkuperäistä tutkimusta. Olen saanut sinut tieteellisten artikkelien vääristelemisestä ja suoranaisesta valehtelusta kiinni lukuisia kertoja.
        Saat olla aivan varma, etten viitsi lukea sinun blogiasi.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. Lue blogiartikkelini ja tajuat, että todelliset tieteen havainnot todistavat, että maailman eliöt on luotu korkeintaan 10000 vuotta sitten.

        Melko harhaista, minä tiedän asioista jotka on totuus ja niistä ei kukaan muu tiedä. Huolestuttavaa.

      • Et tainnut lukea blogiartikkeliani. Lukaisepa uudestaan.

      • EiRiitäPaukut
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. Lue blogiartikkelini ja tajuat, että todelliset tieteen havainnot todistavat, että maailman eliöt on luotu korkeintaan 10000 vuotta sitten.

        "Julkaisin aiheesta uuden artikkelin tutkittuani mtDNA mutaationopeutta. "

        Millä eväillä sinäkin mitään tutkit? Luokanopettajan pätevyys ei taida olla tutkijanpätevyys.
        Kun lukee niitä johtopäätöksiä, joita olet tehnyt oikeiden tutkijoiden papereista, sen huomaa varsin hyvin.

    • enoikeintiedä

      itkisinkö vai nauraisinko näitä juttujasi lukiessa. Siispä nauran vedet silmissä.

    • Tätä vauhtia sinut kiidätetään pakkopaidassa hoitolaan jo hyvän aikaa ennen koulusi kuusijuhlaa!

    • onkotämä

      kirjoittaja oikeasti luokanopettaja?? Kaipa sieltä koulutuksesta pääsee läpi jos pitää suunsa kiinni oikeissa kohdissa? Olisin kovin hämmästynyt jos tämä soopa ei vuoda oppitunneille. Tietävätköhän oppilaiden vanhemmat tästä? En todellakaan haluaisi lastani tämän heebon oppilaaksi.

    • kreationismi_on_sairaus

      Ja missä se linkki mainitsemaasi tieteelliseen tutkimukseen jeesuksemorsian? Laitoit linkin jonkin kreationisti Aallon hörhöblogiin.

      • Clauss

        RaamattuOnTotuus on Aalto itse. Hän käyttää todisteenaan omaa blogiaan. Jos vilkaisee hänen lähteitään blogiinsa niin ne ovat joko täysin päinvastaisia mitä hän väittää, fundalistisen sivuston roskaa tai pahasti vanhentunutta tietoa.

    • totuusesiin
    • tieteenharrastaja

      Evoluutioteoriankin mukaan jokaisella ihmisellä on kaukainen esiäiti ja esi-isä, joiden vanhemmat eivät olleet nykyihmisiä. Nämä kaksi eivät kuitenkaan eläneet samaan aikaan samassa paikassa eivätkä saaneet keskenään lapsia. Emmekä tunne heitä nimeltä.

      • Eikö ole näinkin, että kun jokaisella on isä ja ja äiti, ja näillä molemmilla edelleen vanhemmat, jne., niin jokaisella on melkein luvuton määrä esi-isiä.

      • tieteenharrastaja
        kekek-kekek kirjoitti:

        Eikö ole näinkin, että kun jokaisella on isä ja ja äiti, ja näillä molemmilla edelleen vanhemmat, jne., niin jokaisella on melkein luvuton määrä esi-isiä.

        Kyllä, mutta määrä on toki varsin luvullinen. Yläraja on kaksi potenssiin mukaan laskettujen sukupolvien lukumäärä (eli noin 10 potenssiin tuon määrän kolmannes). Määrää rajoittaa lisääntyvä päätyminen eri tietä samoihin esi-isiin, koska summa ei voi nousta minkään sukupolven populaatiota suuremmaksi.

    • uayshj

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1548
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1529
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      998
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      961
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      901
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe