Kambrikauden eliöiden pehmytkudoslöydöt

Evolutionisteille yksi kiusallisimmista löydöistä ovat ns. kambrikauden eliöiden pehmeät kudokset fossiiliaineistossa. Nimimerkki kkookko ei millään suostu uskomaan, että on tehty jo useita pehmytkudoslöytöjä kambrikauden eliöistä. Kambrin räjähdys oli muuten itselleni ensimmäisiä silmät avaavia kokemuksia, kun sain kuulla, että monimutkaiset rakenteet, kuten silmät ja aivot, putkahtavat kambrin kerroksiin yhtäkkiä ja ne myös häviävät kerroksista yhtäkkiä eivätkä tarjoa toimivia välimuotoja seuraaville evolutionistien kuvittelemille maakerroksille.

Evolutionistien hauskimpia vitsejä on ollut 'kambrin jänis' -kysymys. Olen aina vastannut, että kuvittelevatko evolutionistit, että jänikset elävät merissä. Tutkikaa tsunamien aiheuttamia mutakerroksia ja sieltä löytyviä eliöitä. Löytyykö niistä jäniksiä?

Jep, mutta olen koonnut ketjuun muutaman tutkimuksen kambrikauden eliöiden pehmeistä kudoksista, jotka omalta osaltaan vievät pohjan pois evoluutiouskovaisten väitteiltä miljoonien vuosien evoluutiosta.

Mitä teillä on enää jäljellä tarjota evoluution todisteiksi? Pelkkää meuhkaamista.

19

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan se vähän kiusallista tuo kreationistien hömpötys pehmytkudoksista fossiileissa, jos on taipumusta myötähäpeään.

      Itselläni ei ole, joten anna mennä vaan! :D

    • Kkokklo

      Etkö oikeesti ymmärrä eroa fossiloituneen pehmytkudoksen ja autenttisen pehmytkudoksen välillä? Aiemmin luultiin ettei löydetyn kaltaiset rakenteet fossiloidu ja säily noin pitkiä aikoja mut luulo oli väärä. Kambrikaudelta ei siis ole löydetty autenttista pehmytkudosta vaan niiden fossiileja. Näin kertoo kaikki tutkimukset.

    • Sinulla on näköjään vaikeuksia ymmärtää, että kun kerrotaan eliön pehmytkudoksista syntyneen fossiilin löydöstä, se ei tarkoita, että olisi löydetty eliön pehmytkudoksia.

    • hehhhee

      Niin koskas se kambrikausi taas kansankynttilän mielestä olikaan? Alle 6000 vuotta sitten? Vastaahan, niin saavat oppilaatkin taas nauraa selän takana.

      • Tieteenharrastaja

        Ei Raamattu kerro luomispäivien pituutta.

        Niin että on ihan turhaa kinata tästä aiheesta.

        Evoluutiosta ei silti ole havaintoja.


      • Tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ei Raamattu kerro luomispäivien pituutta.

        Niin että on ihan turhaa kinata tästä aiheesta.

        Evoluutiosta ei silti ole havaintoja.

        Raamattu kertoo päivistä, ennenkuin oli mainittuja ajanmittareitakaan (iso valo, pikku valo, monta minivaloa) taivaalla?


      • sivustatarkkailija
        kekek-kekek kirjoitti:

        Raamattu kertoo päivistä, ennenkuin oli mainittuja ajanmittareitakaan (iso valo, pikku valo, monta minivaloa) taivaalla?

        Kenenkään ei pitäisi vastata Jyrbälle kun hän esiintyy tieteenharjoittajalta varastamallaan nikillä.

        Jyrbän tunnistaa nikin isosta T-kirjaimesta ja ennen kaikkea älyttömistä väitteistään.


    • EiJumanKekka

      Kiusallista on vain sinun myötähäpeää aiheuttava typeryytesi.

      Voit varmaan kertoa, missä paperissa mainitaan löydetyn pehmytkudosta, eikä vain sen kivettymää. En viitsisi millän kahlata kaikkia väärinkäsityksiäsi läpi.

    • Luucifer

      Valehteletko, vai oletko oikeasti niin sekaisin että luulet tutkijoiden löytäneen oikeita pehmytkudoksia fossiileista?
      Kumpi, Tomi, kumpi?

    • hehhhee

      Tieteellinen artikkeli:
      –Tutkijat löysivät mahdollisia pehmytkudosten fossiloituneita jäänteitä.
      Aallon Tomppa:
      –JESS, JESS, JESS! Evoluutio on kumottu, tutkimuksessa sanotaan, että dinon luista on löytynyt verisiä lihanriekaleita! Nyt teen kyllä uuden aloituksen kreationismipalstalle! Evot kyykkyyn!

      • AnaTomi

        Todennäköisesti "evonkumoamista" seuraa palava polvirukouskiitos siitä armosta/kunniasta,että on saanut omalta vaatimattomalta(heheh) osaltaan olla paljastamassa Jumalan kunniaa (ja nerokkuutta) luomakunnan suunnittelutyössä.
        Taivaan porteilla on odotettavissa tavallista ärreemmät kinkerit kun epigenetiikan evankelista,metylaatioprofiilien mullah,DNA:n demolisaattori Tomi saapuu Luojansa tykö,ikuisuuden kannalta katsoen aivan tuossa tuokiossa.


      • hehhhee
        AnaTomi kirjoitti:

        Todennäköisesti "evonkumoamista" seuraa palava polvirukouskiitos siitä armosta/kunniasta,että on saanut omalta vaatimattomalta(heheh) osaltaan olla paljastamassa Jumalan kunniaa (ja nerokkuutta) luomakunnan suunnittelutyössä.
        Taivaan porteilla on odotettavissa tavallista ärreemmät kinkerit kun epigenetiikan evankelista,metylaatioprofiilien mullah,DNA:n demolisaattori Tomi saapuu Luojansa tykö,ikuisuuden kannalta katsoen aivan tuossa tuokiossa.

        Siellä taivaan portilla Pyhä Pietari toteaa halveksiva ilme naamallaan:
        –Tänne meillä on kyllä ollut tapana ottaa rehellisiä uskovia. Teille on tehty paikkavaraus alakertaan patologisten valehtelijoiden osastolle. Tuosta vaan rappuja alas ja vasempaan.


    • Looooooogisesti

      Noilla tenavillahan on tosi tieteeseen pohjautuvia kommentteja yhtenään. Kaamee määkiminen ja ulvonta. Noh ehkä me päättelykykyiset sitten otamme asioista selkoa, ja jaamme tiedon reippaasti. Eihän sitä tiedä vaikka joku tieteestä kiinnostunutkin eksyisi tänne lueskelemaan.

      • Joko olet päätellyt, onko löydetty kambrikautisia pehmytkudoksia?


      • Luucifer

        Äläkä unohda pistää linkkiä,mahdollisesti kuvia ja kertoa mahdollisimman tarkasti, mistäpäin ja minkälaisia kudoksia tutkijat olivat löytäneet.


      • kokemuksensyvärintaääni

        Vähän ohi,
        mutta uskon vain sokeritoukan ja vastaavien eliöiden ikuiseen elämään.


    • Tomi todistaa päivä päivältä väkevämmin, että on harhainen idiootti tai räikeä valehtelija.

      Luetko noita jakamiasi linkkejäsi koskaan otsikkoa pidemmälle? Et ilmeisesti, koska silloin huomaisit niiden kertovan eliöiden evoluutiosta.

      Ote ensimmäisestä linkistäsi:

      "The fossils described here from the Early Cambrian (Atdabanian) provide the oldest direct evidence of the formof the lophophore and the disposition of the digestive tract in fossil brachiopods. These findings demonstrate that the inar−ticulate brachiopods were quite advanced by the Mid−LowerCambrian, implying that much morphological evolution had occurred before that time. Furthermore, the diversity of thelophophores (Zhang, Hou, and Emig 2003) and the variety in the arrangements of the recurved guts of the different taxastrongly indicates that the inarticulate brachiopods had al−ready diversified by the beginning of the Cambrian. If so, the oldest relatives or stem groups of the brachiopods presum−ably lived in the late Proterozoic, or even earlier."

      Suomennan: Sinun jakamasi tutkimuksen mukaan morfologista evoluutiota tapahtui brachiopodeilla paljon aikaisemmin kuin on luultu. Tutkijat myös päättelivät eliöiden rakenteiden diversiteetin perusteella, että niillä on yhteinen kantamuoto kauempana historiassa, myöhäisellä Proterozooisella aionilla, tai jopa aiemmin.

      Mitäpä luulet Tomi mitä mieltä nuo lainaamasi tutkijat ovat siitä, milloin heidän tutkimansa eliöt elivät? Muutamia tuhansia vuosia sitten, kuten sinä todellisuudesta vieraantunut idiootti luulet, vai satoja miljoonia vuosia sitten?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      106
      3014
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1874
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      394
      1723
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1631
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1287
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe