Matilta paloi käämi, 3 euron sähkölasku maksoi satasen!

ymmärränMasaa

101

451

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KepuKokSiniset

      https://finnwatch.org/fi/blogi/589-mitkae-puolueet-kannattivat-carunan-verovaelttelyyn-puuttumista?

      Carunan verosuunnittelu sai viime viikolla paljon huomiota. Perjantaina 16.11. valtiovarainvaliokunta käsitteli niin sanottua korkovähennysrajoitusta koskevaa lainsäädäntöä, jonka yhteydessä se olisi voinut korjata Carunan hyödyntämän porsaanreiän.

      Valtiovarainvaliokunta esitti mietinnössään tasevapautussäännön jättämistä lakiin. Monia kansalaisia kiinnostaa miksi Carunan verokikkailun annettiin jatkua, ja siksi Finnwatch selvitti eduskuntapuolueiden kannat tasevapautussääntöön.

      Finnwatchin kyselystä selviää, että SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät olivat tasevapautussäännön poistamisen kannalla. Toissijaisesti SDP olisi ollut myös valmis korjaamaan ko. pykälää. Perussuomalaiset suhtatui tasevapautussääntöön kriittisesti, mutta esitti vain, että hallitus velvoitettaisiin seuraamaan sen käyttöä aggressiivisessa verosuunnittelussa. RKP kertoi kannattavansa tasevapautussäännön jättämistä lakiin.

      Hallituspuolueista Keskusta kertoi olevansa “luonnollisestikin hallituksen esityksen kannalla”. Myös Kokoomus ja Sininen tulevaisuus kannattivat Keskustan tavoin tasevapautussäännön jättämistä lakiin.

      Kristillisdemokraatit, Liike Nyt ja Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä eivät vastanneet Finnwatchin kyselyyn.

      • Käsi.käden.pesee

        Carunan veronvälttely on saavutettu etu, jota Sipilän hallitus puolustaa.

    • ei.hyväntekeväisyytt

      Hyvä kommentti:
      Sähköyhtiön pitää kuitenkin taata sähkönjakelu käytännössä 365 päivää vuodesta, eikä maakaapelin asennuksesta syntyneitä kustanuksia yhden vuoden satasella saada kuitattua. Jostainhan tuo sama raha pitää kaivaa, jos Matti ei sitä maksa.

      Juuri näinhän se on. Tottakai sijoituksen tulee tehdä voittoa muutenhan koko sijoituksesta ei ole sijoittajalle yhtään mitään hyötyä. Miten tämä voi olla noin vaikeaa Matin ymmärtää? Siirtoyhtiö ei ole hyväntekeväisyyslaitos.

      • talousmallivain

        Sähkö kuuluu välttämättömään perusinfraan, mikä on täysin mahdollista järjestää voitonteon ulkopuolelle. Ennen oli IVO, nyt koko joukko mitään tekemättömiä rahastajia.

      • Väärä_ratkaisu

        Maakaapelointi on liian kallis ja väärä ratkaisu sähkönjakeluun. Kaapelointia tehdään jopa maaseudulla ja jopa mökkiasutusalueille. Luulisi, että maaseudulla olisi tilaa lmajohtokäytäville riittävästi. Jakeluvarmuusvaatimuksilleonsaatu lisäaikaa aina vuoteen 2036 saakka, eli 8 vuotta lisäaikaa. Korkea siirtomaksu johtuu vain maksettujen osinkojen korkeista tuottovaatimuksista.
        Osa jakeluyhtiöistä kerää piiloveroa kuntaomistajille.
        Jakeluyhtiöiden tilannetta ei ole selvitetty, asioita piilotellaan.

      • kk-maksut.pois

        Matti on maksanut liittymästään kun sähköt on mökille vedetty. Sähköyhtiö ei ole käynyt kaivelemassa Matin tontilla maan alle mitään. Ei ainakaan ilman hänen lupaansa.

        Sähköverkon ylläpidosta aiheutuvat kustannukset voidaan kerätä sähkön kWh-hinnassa. Ne maksakoot jotka sähköä käyttävätkin. Eihän autoa tankatessakaan makseta erillistä aloitusmaksua, ja sitten vasta litra-hintaa.

      • tottakai.pitää.maksaa
        kk-maksut.pois kirjoitti:

        Ei. Tietysti siitä maksetaan että sähkö on vuoden jokaisena päivänä käytössä. Sama kuin puhelimen kuukausimaksu. Vaikka et kuluttaisikaan sinulle tuodaan aina sähkö pistorasiaan. Tästä syystä pitää maksaa perusmaksua. Kulutuksen mukaan maksetaan sitten vielä erikseen tietysti. Matti voi omistaa autonsa mutta ei varmaankaan omista sähköverkkoa joten vertauksesi on täysin päätön.

      • tyhmä-vertaus
        tottakai.pitää.maksaa kirjoitti:

        Ei. Tietysti siitä maksetaan että sähkö on vuoden jokaisena päivänä käytössä. Sama kuin puhelimen kuukausimaksu. Vaikka et kuluttaisikaan sinulle tuodaan aina sähkö pistorasiaan. Tästä syystä pitää maksaa perusmaksua. Kulutuksen mukaan maksetaan sitten vielä erikseen tietysti. Matti voi omistaa autonsa mutta ei varmaankaan omista sähköverkkoa joten vertauksesi on täysin päätön.

        Puhelinvertauksesi on täysin päätön. Ei minulla maksa puhelimen käyttö yhtään, jos en sitä käytä. Puhelinverkon ylläpito maksetaan käyttömaksuina.

      • aina.perusmaksu
        tyhmä-vertaus kirjoitti:

        Puhelinvertauksesi on täysin päätön. Ei minulla maksa puhelimen käyttö yhtään, jos en sitä käytä. Puhelinverkon ylläpito maksetaan käyttömaksuina.

        Puhelinliittymissä on aina perusmaksu käytit tai et.

      • eipähän.vaan.ole
        aina.perusmaksu kirjoitti:

        Puhelinliittymissä on aina perusmaksu käytit tai et.

        Ei mulla ole ainakaan mitään perusmaksua kännykkäliittymässä.

      • kummaalaskutusta
        kk-maksut.pois kirjoitti:

        Matti on maksanut liittymästään kun sähköt on mökille vedetty. Sähköyhtiö ei ole käynyt kaivelemassa Matin tontilla maan alle mitään. Ei ainakaan ilman hänen lupaansa.

        Sähköverkon ylläpidosta aiheutuvat kustannukset voidaan kerätä sähkön kWh-hinnassa. Ne maksakoot jotka sähköä käyttävätkin. Eihän autoa tankatessakaan makseta erillistä aloitusmaksua, ja sitten vasta litra-hintaa.

        Ostaessaan sähköliittymän talonsa seinään
        hän on maksanut sen.
        Nyt siitä pitää maksaa muille.
        -siis omasta liittymässtä.

      • Sijoittajalle on hyvin pitkälti se hyötyä, että 5 miljoonalla ihmisellä on valot kotona. Ihmettelen että voitto ajetaan absoluuttisesti kaiken edelle jos siinä ei ole voittoa niin eläkööt vaikka luolissa...

      • Anonyymi
        kk-maksut.pois kirjoitti:

        Matti on maksanut liittymästään kun sähköt on mökille vedetty. Sähköyhtiö ei ole käynyt kaivelemassa Matin tontilla maan alle mitään. Ei ainakaan ilman hänen lupaansa.

        Sähköverkon ylläpidosta aiheutuvat kustannukset voidaan kerätä sähkön kWh-hinnassa. Ne maksakoot jotka sähköä käyttävätkin. Eihän autoa tankatessakaan makseta erillistä aloitusmaksua, ja sitten vasta litra-hintaa.

        ...onpahan , kuule, letkuntäyttöveloitus... otahan asioista selvää....

    • keltaliivit_päälle

      Aivan naurettavaa on kehoitukset sähkön säästämiseen. Sen, minkä säästät sähköyhtiö ottaa mafiamaisesti takaisin moninkertaisesti sähkösiirron hinnankorotuksilla. Sähkönsiirto on laillistettua rosvousta! Mitenkähän tällainen vastaavanlainen rosvous mahtaisi onnistua Ranskassa?

    • caruuuna

      https://finnwatch.org/fi/blogi/586-carunan-verovaelttelyyn-ei-puututa

      Toimitin tänään eduskuntatalolle 11 330 ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen, jossa vaadittiin niin sanotun tasevapautussäännön poistamista tai korjaamista. Tasevapautussääntö on elinkeinoverotusta koskevassa laissa oleva porsaanreikä, jota muun muassa sähkönsiirtoyhtiö Caruna on hyödyntänyt verovälttelyssään.

    • valitettavasti

      Saahan niitä tehdä mutta eivät ota käsittelyyn.Ja kiire-Joululomat pukkaa päälle ja uusi vaalikausi.
      Hyvä ehdotus kulutuksen mukainen laskutus.On myös lievennettävä sähkö energiaveroa josta siis peritään alv. osuus.
      Mihin perustuu tuo sähkövero?Piilotetaano tuonkin vero,ettei kukaan huomaa kun markkinoidaan sähkö-autoja,pyöriä.jne..
      Sekä tietoyheiskunnan kaikkea maasta taivaaseen.Nekin tarvitsevat sähköä.miten nuo verot ja siirrot näissä yhteyksissä toimivat.Vai vappamatkustajako lienevä.

    • edelliseen

      Joku viisas kysy minulta.Miksi pelloille ja avoimille paikoille kaivetaan sähkölinjoja maan alle.Eihän siellä ole puitakaan langoille katkeamaan.
      Kannattaisi näitä aukealinjoja laittaa vasta sitten kun entiset ovat uudistettavia.Maan-alle kaivetuissa linjoissa kun tulee häiriötä niin on kallista puuhaa kaivella ylös ja taas on kierre valmis.Siirto hintaa voi hilata pikkuhiljaa tappiin.

      • Mopomies_maalta

        Maajussia vituttaa kun joutuu suurilla miljoonakoneillaan kiertelemään sähköpylväitä.

    • Mopomies_maalta

      Kyllä kuukausinaksulla on oma perusteensa. Sähköyhtiö huolehtii siitä että asiakas saa aina sähköä kun katkaisijasta naksauttaa. Maksun suuruudesta sitten voidaan olla eri mieltä.

      Sama asia kuin vesilaitoksella. Vettä alkaa tulla kun hanasta kääntää. Painetta putkistossa pitää kuitenkin olla aina vaikka ei koko vuonna olisi vettä käyttänyt.

      • Vesimaksut

        Vesimaksussa ei ole perusmaksua, eikä erikseen jakelumaksua.

      • Mopomies_maalta
        Vesimaksut kirjoitti:

        Vesimaksussa ei ole perusmaksua, eikä erikseen jakelumaksua.

        Ei ole vielä kaikilla vesilaitoksilla. Perusmaksua on perusteltu sillä että mökkiläiset saattavat käyttää vettä vuodessa kuution tai pari. Osa ei ehkä ollenkaan. Kuitenkin putkistot ja pumppaamot pitää ylläpitää näillekin.

      • vedessäkin
        Vesimaksut kirjoitti:

        Vesimaksussa ei ole perusmaksua, eikä erikseen jakelumaksua.

        Kyllä vesimaksussa on perusmaksu, 6,82€/kk, siitä jäteveden osuus 60%. Näin ainakin meillä. Toki siihen sitten kuutiomaksut päälle.

      • rahastus
        vedessäkin kirjoitti:

        Kyllä vesimaksussa on perusmaksu, 6,82€/kk, siitä jäteveden osuus 60%. Näin ainakin meillä. Toki siihen sitten kuutiomaksut päälle.

        jäteveden osuus laskusta ainakin meidän kylän keskuksessa on yli tuplaantunut kaksi tuhatta luvulla,

      • kk-maksut.kieltoon

        Kyllä ne sähköinfran kunnossapitomaksut voidaan kerätä myös kulutetun sähkön hinnassa. Tuo Matin maksama satanenkaan ei riitä mihinkään, jos Matin mökin suunnalle lähetetään huoltoryhmä kalustoineen.

        Kk-maksuilla ei siis ole mitään perustetta. Se ei ohjaa sähkönkäyttöäkään millään tavalla. Tarvitaan vain lakimuutos, jolla kielletään erillisten mielipuolisten kk-maksujen kerääminen. Sillä tavalla saadaan sähkönkäyttäjät tasavertaiseen asemaan. Tällä hetkellä vähän tai ei lainkaan sähköä kuluttavat maksavat sähkörohmujen tuhlailevasta sähkönkäytöstä. Se ole millään tavalla oikeutettua.

      • Mopomies_maalta
        kk-maksut.kieltoon kirjoitti:

        Sekö on tasapuolisuutta kun paikkakunnan vakituinen asukas maksaa myös muutaman kilowatin kuluttavien mökkiläisten sähkölinjojen ylläpidon?

        millähän sähköyhtiöt viellä 90 luvulla kunnosti ja uudisti kun ei ollut siirto maksuja,

      • kk-maksut.pois
        Mopomies_maalta kirjoitti:

        Sekö on tasapuolisuutta kun paikkakunnan vakituinen asukas maksaa myös muutaman kilowatin kuluttavien mökkiläisten sähkölinjojen ylläpidon?

        Suurin kustannuserä on sähkölinjojen rakentamisvaihe, ja se maksetaan sähköliittymää aukaistaessa. Ylläpitokulut ovat pienemmät ja ne kerätään sähkön hinnassa.

        Sähköliittymien kuukausimaksut eivät perustu mihinkään todellisiin kustannuksiin, vaan niillä ainoastaan kerätään vähän sähköä käyttäviltä enemmän mitä suurkuluttajilta. Tähän on saatava muutos. Sähkömaksut on kerättävä kokonaisuudessaan kulutuksen perusteella.

        Vähän tai paljon kaljaa juovat maksavat kaljansa kulutuksensa mukaan. Eihän kauppaan mennessäkään oteta asiakkailta kiinteää perusmaksua, jotta voitaisiin myydä kaljaa halvemmalla mitä se oikeasti maksaa. Kaljasta maksetaan sen mukaan mitä sen valistaminen, logistiikka, myynti ym. maksavat.

        Kyläkaupassa kalja maksaa enemmän kuin hypermarketissa. Myös eri sähköverkkoyhtiöillä sähkön siirto on eri hintaista. Maaseudulla sähkö on kalliimpaa, mutta sen pitäisi olla saman hintaista kaikille samalta myyjältä ostoksia tekeville.

    • htrs

      Soitin Carunalle jokin aika sitten ja kyselin ylisuuresta laskusta.

      Siellä sanottiin, että tulevaisuudessa sähkölaskut tulevat vielä nousemaan entisestään.

    • perusmaksu.maksaa

      Miksi ei huomioida perusmaksuja, ne ovat monessa paikassa yli 30€/kk vaikka kulutus olisi mitä tahansa. Siihen vielä energian perusmaksu verot.

    • TupsausJaSeSiitä

      Matin sähkölaskussa on kaikki se sähkö, joka poltti käämit.

    • Janne.L

      Toivon että tästä syntyy kansalaisaloite.

      Valtion pitäisi hieman miettiä, mitä tapahtuu, kun myydään monopoliyhtiö yksityisille yrittäjille.

      Sähkön siirtoa ei pysty kilpailultakaan millään tavalla ja hinnat sen mukaiset.

      Tälläiset monopoliyhtiöt pitäisi olla kokonaan valtion omistuksessa.

      Kaapelien veto maan alle, oli huono ja kallis päätös.

      Kannatan kansalaisaloitetta. Sähkönsiirto/monopolit valtiolle

      • sähköverkot.kansalle

        Järkevämpi kansalaisaloite tästä saataisiin kuin siitä dieselfanaatikkojen verosekoilusta, jossa heillä meni hieman puurot ja vellit sekaisin.

    • loppuahneudelle

      Ei ole ihme että eirahat riitä kun veloitetaan jos ei osta tai edes kulutetaakaan mitään. Tuollainen yritystoiminta on kohtuutonta ja ylittänyt kohtuuden rahat . kyseisenkaltauisella rahastukselal nostetaan elinkustannukset ja toimitapa on hyvine tapjen vastaista.Ikävä kyllä kuvastaa nyky yhteiskunnassa vallitsevaa yrityskulttuuria,jossa ahneus on ottanut vallan. Tuollaisiin toimitapoihin tulee puuttua lainsäädännöllisin keinon .Ne rikkovat yhteiskunta rajkenteen nostaen elitaso kustannukset maassa ja juurui tuollaisista toimista johtuen palkoilla ei pärjää.

    • Yksityistämiskiimainen

      Suomi on ihme sosialistivaltio, kun vesijohtovettäkään ei ole vielä yksityistetty. Vesijohtoveden voisi myydä jollekkin Neitsytsaarelaiselle yhtiölle, niin varmasti vesimaksut pienenisivät. Tosin laskuun saattaisi tulla vedensiirtomaksu jolla oikeudenmukaisesti rahastettaisiin niitä, jotka kuluttvat liian vähän.

      Onneksi sentään sähkönsiirto on yksityisellä.

    • Llvvk

      Minultakin paloi käämit! Laitoin kesällä aurinkopaneelit. Tuoton kolmen kk:n laskutusjaksolla laskun mukaan 78 e arvosta sähköä yli oman tarpeeni. Mutta yhtiö hyvittääkin vain 23 euroa, koska käytän talvella ylijäämäsähkön, ja siitä otetaan etukäteen pois sähkönsiirto, sähkövero, niiden alvit!! Kusetusta!

    • dghdfhdhfdgfd

      kyllähän se linjojen ylläpito maksaa, vaikkei kuluttaisi yhtään sähköä.
      ratkaisu on silloin irtisanoa liittymä. jos vain vähän sähköä tarttee, se on halvempi tuottaa itse aurinkopaneeleilla tai aggregaatilla.

    • realismi______
    • monopolirosvousta

      Laillistettu rosvoushan on käynnissä. Esim. Caruna nostanut hintoja 108 prosenttia. Kuka päätti myydä Carunan ulkomaisille pääomasijoittajille?

      https://infogram.io/p/da45c40f74b3741c6d288a480ef334ea.png

      Seuraavien eduskuntavaalien tärkeimmäksi vaaliteemaksi on otettava sähkönsiirtoverkkojen haltuunotto yhteiskunnan omistukseen. Tehdyt virheet on korjattava.

    • virhe.korjattava

      Kun on tehty virhe, niin se on tapana myös korjata. Ulkomaiset pääomasijoittajat eivät päätä Suomen asioista, ei edes Suomessa käytettävän sähkön siirtohinnasta.

    • kk-maksut.pois
    • dfgfdghgdhj

      Australiassa asuessani sähkölaskutuksensa pystyi valitsemaan myös sellaiseksi, että maksoi tietyn hinnan per kwh, ja siinä kaikki. Hinta oli tietysti hiukan korkeampi wattia kohti, mutta laskun loppusumma oli kulutuksen mukainen. Jos ei käyttänyt sähköä lainkaan, lasku oli siinä kuussa nolla. Tämä on järkevä laskuttamistapa. Suurkuluttajat sitten saavat halvemmalla sähköä maksamalla korkeamman kuukausimaksun.

      Käyn allekirjoittamassa kansalaisaloitteen, kiitos laatijoille siitä.

    • rikollistamenoa

      Mafiameininkiä tuo siirtoyhtiöiden touhu. Laskutus pitää perustua toteutuneeseen kulutukseen, eikä periä mitään ylimääräisiä suojelurahoja.

    • Kyykkenheim

      "Sieltä otetaan, mistää helpolla saadaan".

      -juutalainen omistaja-

    • mistä.näitä.itkijöitä

      Maksaahan autoilukin vuodessa tuhansia euroja vaikkei ajaisi metriäkään. Saatavuudesta joutuu maksamaan sähkössäkin
      Ei se liittymämaksu kata sähkönkuluttajan tontille vedetyn sähköverkon rakennuskustannuksia.

      • seisonta.vakuuttaja

        Sinulla sosiaalitoimen asiakkaana ei vaikuta olevan autoa lainkaan. Autoilu ei maksa mitään jos ei aja metriäkään. Siitä saa toki maksaa. Sähkön saatavuudesta maksetaan liittymän hinnassa vastaavasti kuten autostakin sitä hankittaessa. Energiasta maksetaan sitten molemissa käytön mukaan.

        Sosiaalitoimen asiakkaalle sähkö on ilmaista, joten heille on aivan yksi ja sama miten sähkö on hinnoiteltu. Sähkön siirtohinnoista valittavat ainoastaan laskunsa itse maksavat kansalaiset.

    • BolseviikitHallinnoivat
    • autovalinta

      Matin kannattaisi hommata sähköauto ja ladata sitä mökillään. Näin saisi vähän kiinteitä kk-maksuja kuoletettua.

    • perusmaksut.pois

      Ei ole mitään tolkkua että siirtolaskussa jo 1/3 on kiinteitä kuukausimaksuja. Sehän vaan kannustaa kuluttamaan enemmän, koska siten saa kWh-hintaa alemmaksi. Ei lainkaan hyvä luonnonsuojelun näkövinkkelistä, koska sähkönkäyttöä pitäisi hillitä, eikä kannustaa sen kuluttamiseen.

      Tässä hyvä kansalaisaloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3577

      "Kansalaisaloite sähkönsiirron kiinteiden perusmaksujen poistamiseksi"

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3577

      • pahaa_aivovajeisuutta

        Onpas tyhmä aloite.

        Mummon mökille johtavaa sähkölinjaa pitää huoltaa ilmaiseksi, koska mummon neliwattinen LED-lamppu kuluttaa vain parikymmentä wattituntia päivässä

        Vajaa yksi kWh kuukaudessa.

      • hinnoittelu-uusiksi
        pahaa_aivovajeisuutta kirjoitti:

        Onpas tyhmä aloite.

        Mummon mökille johtavaa sähkölinjaa pitää huoltaa ilmaiseksi, koska mummon neliwattinen LED-lamppu kuluttaa vain parikymmentä wattituntia päivässä

        Vajaa yksi kWh kuukaudessa.

        Mitä kohtaa et ymmärtänyt? Ei siellä mummolle menevissä sähkötolpissa näy yhtään asentajaa välttämättä edes 10 vuoteen.

        Pienkuluttajien ei tule subventoida suurkuluttajia. Eihän alkoholikaan ole halvempaa suurkuluttajille, vaan kaikille saman hintaista.

    • kaikki-on-maksettava

      Uusimmassa sähkölaskussa oli hinta/kwh 0,60 €. Laskun loppusumma jaettuna kulutetuilla kwh:lla.

      Siirto 0,446 €/ kwh
      Sähkö 0,155 €/ kwh

      • verottajan.siivu

        Ja siirrosta on noin 1/3 sähköveroa, jonka ansiosta saadaan mm. halpaa tuulisähköä.

    • tätä.mieltä.olen

      Kaikki yleishyödykkeet, kuten esim. vesi ja sähkö, tulisivat olla voittoja tavoittelemattomien yhtiöiden (non-profit yhtiöiden) hallinnassa.

    • mieskolmiosta

      Meikäläisen sähkölasku on pysynyt suunnilleen samana jo vuosia. En ole jaksanut tarkistaa miksi.

    • strategisesti.tärkeitä

      Sähköverkot kuuluvat yhteiskunnan omistukseen, koska yhteiskunta on rakennettu sähköverkkojen varaan.

      • uyweueyrw

        Näin juuri.

    • siirtoyhtiöt.valtiolle

      Nyt paloi käämi myös Vasemmistoliiton johtajalta: https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005970444.html

      Toivottavasti alkaa pian tapahtumaan korjausliikkeitä, kun poliitikotkin ovat suuttuneet ulkomaalaisten pääomasijoittajien suorittamasta kansanriistosta.

      Ja kaikki innolla allekirjoittamaan kansalaisaloitteita:

      "Kansalaisaloite sähkönsiirron kiinteiden perusmaksujen poistamiseksi"
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3577

      "Luonnollisten monopolien, kuten Suomen sähkönjakeluverkoston, takaisinostaminen valtion omistukseen"
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3608

    • Kptkprst

      Onneksi myös Li hoksasi! Nyt kai alkaa tapahtua? Irtopisteiden keruu ilman tulosta..

    • roisto

      Olkaa onnellisia, the roisto perii eniten.
      https://yle.fi/uutiset/3-8659709

      Olenkin harkinnut jo vakavasti piuhat poikki ratkaisuja.
      Näin torpassani palaa valot myös myrskyn jälkeen.

    • Kptkprst

      Ei hätää, se nimike muutetaankin pian rosvojen määräyksestä verkonylläpitomaksuksi!

    • turha.itkeä

      Matti voi sanoa sähkösopimukset irti, hankkia tilalle paneleita, akkuja ja tuulimyllyjä. Katsokoot sitten mitä sähkö maksaa.

    • matt.in.wallet

      Tuota menoa Matti on kohta itse kukkarossa.

    • Henkka-Jooseppi

      Monenkohan Henryn kela Masalta kyrpähti?

    • nähtytarpeeksitätä

      Siirtofirmat valtiolle. Rosvoukselle loppu.

    • Matti-pölvästi

      Tuokin tyypillinen "Matti" kesämökkiasukas, oikein varsinainen jauhopää. Matin sähkölasku on vain 3 euroa, ja sen 3 euroa Matin itsensä mukaan hänen kuuluu pelkästään maksaa.

      Muiden samaa sähköverkkoa käyttävien sen sijaan kuuluu Matin järjenjuoksun perusteella maksaa hänen mökkiverkkonsa hoitokustannukset, Muut asiakkaat maksakoot puiden raivaukset, pylväiden uusimiset Matin sähkölinjalla.

      Ja jos puu kaatuu linjan päälle, muut asiakkaat kustantavat sähkölaskuissaan linjan korjauksen. Matin osuus on kaikissa olosuhteissa vain se 3 euroa. Ja sitä rahaa vastaan hän vaatii ympärivuotista, virheetöntä sähköntuotantoa omalle kesämökillensä.

      • linjatvaltiolle

        Masa on maksanut liittymästään kun sähköt on mökille vedetty. Kertaakaan ei ole puu kaatunut. Eikä sillä 100:lla eurolla linjaa saataisi muutenkaan korjattua. Jos sähkölinja olisi priimaa, niin sähköt eivät katkeaisi koskaan. Ne kutenkin katkeaa. Miksi siis maksaa lainkaan siirtomaksua, koska ei saa sitä mistä maksaa?

        Sähköverkon ylläpidosta aiheutuvat kustannukset voidaan kerätä sähkön kWh-hinnassa. Ne maksakoot jotka sähköä käyttävätkin. Eihän autoa tankatessakaan makseta erillistä aloitusmaksua, ja sitten vasta litra-hintaa.

      • Matti-kerjäläinen

        >>Kertaakaan ei ole puu kaatunut. Eikä sillä 100:lla eurolla linjaa saataisi muutenkaan korjattua

        Ei meidänkään omalle linjalle ole vielä kaatunut, mutta 2 kilometrin säteellä on kaatunut monia kertoja puita linjojen päälle. Joku ne maksaa. Sehän on halpaa, jos 100 € vakuutusmaksulla pysyy linja jatkuvasti kunnossa, ja tekniikaltaan nykyaikaisena.

        Minä olisin Matin kanssa samassa kelkassa, jos tässä protestoitaisiin vain Carunan sähkönsiirtohintoja vastaan.

        Mutta kun nämä Matit ja muut kesämökinomistajat ovat lasxkelmissaan aina sitä mieltä, että muut sähköverkon käyttäjät maksakoot verkon ylläpidon. He itse vähän käyttävinä kesäasukkaina maksavat vain sähköstänsä, sen 3 euroa tai säälistä siihen muutaman euron päälle.

        En minä ole halukas Matin enkä kenenkään muidenkaan mökkisähkölinjojen ylläpitoja kustantamaan.
        Meneehän ne jaleluverkon matkalla olevat muuntamotkin vaihtoon aina 20 v. välein. Ei Matti halua niistäkään mitään maksaa, maksakoot muut, ja pitäkööt sähkölinjan puukasvustot kurissa ym., maksakoot he.

      • kk-maksut.pois
        Matti-kerjäläinen kirjoitti:

        Sähköverkko ei ole sen kummempi liiketoimi kuin muukaan kauppa. Siinä on menoja, ja sitten myynnistä saadaan tuloja. Myyntihinnassa on mukana kate. Siitä voidaan laskea yksikköhinta.

        Tuolla sinun idealla ei pitäisi olla sitten lainkaan kWh-perusteista veloitusta, koska ei se sähköverkko kulutuksen mukaan kulu. Minulle käy kyllä se pelkkä 7 euron kk-maksu. En valita.

        Siirtohinnoittelussa kk-maksulla ei ole mitään perustetta, muutoin kuin säännöllisestä laskutuksesta aiheutuvien kulujen perintä, jos haluaa erikseen paperilaskun, joka on sähköistä kalliimpi toimittaa.

        Suurkuluttajien pitää maksaa enemmän kuin vähän sähköä käyttävien. Sanoohan sen jo järkikin.

        Tämä kansalaisaloite on hyvä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3577

        "Kansalaisaloite sähkönsiirron kiinteiden perusmaksujen poistamiseksi"

      • Matin-huono-laskelma

        >Tuolla sinun idealla ei pitäisi olla sitten lainkaan kWh-perusteista veloitusta,
        > koska ei se sähköverkko kulutuksen mukaan kulu. Minulle käy kyllä se
        > pelkkä 7 euron kk-maksu. En valita.

        No enpä käsitä mistä tuossa edes puhut. Sähkönkulutuksen kWh-pohjaisen veloituksen veloittaa ihan eri firma kuin sen sähkön siirron, joka on Carunan bisneksen heiniä.

        Kaikki tuo Matin jupina koskee sähköverkon kunnossapidon hintaa. Siitä Matti ei ole mielestään velvollinen maksamaan latiakaan, kunhan hän vaan maksaa sen 3 € sähkölaskunsa.

        Ei ne sähköverkot edes Fortumin aikanakaan itsestään kunnossa pysyneet. Fortum vaihtoi tolppia ja raivasi puuta sähkölinjalta, ja veloitti kaikesta sähkön kuluttajaa. Se sama Matti-mökkiläinen maksoi verkosta kyllä Fortuminkin aikana.

        Ymmärrän ihan hyvi nettä jonkun mökkiläisen linjavedon kustannus on 100 €/vuosi, olipa sen linjan omistajana kuka tahansa. Ei se ilmaista ole, että pitää 100% saatavuutta sähkönkuluttajille tarjolla.

        Carunan hinnoittelua voi kyllä kritisoida, mutta tuon yhden mökkiläisen sadan euron vuosimaksun takia ei kannata tehdä liian suuria johtopäätöksiä vielä.

        Ja edelleenkään MINÄ en ole valmis maksamaan Matin tai muidenkaan mäkkiläisten sähkölinjojen kunnossapitoa.

      • ellei.fatta.maksa
        Matin-huono-laskelma kirjoitti:

        "Sähkönkulutuksen kWh-pohjaisen veloituksen veloittaa ihan eri firma kuin sen sähkön siirron"

        Väärin. Sähkönkulutuksen mittaamisen suorittaa siirtoyhtiö, joka veloittaa siitä asiakasta. Siirtoyhtiön järjestelmän kautta siirtyy kulutustieto myös energian myyjälle. Siirtoyhtiö veloittaa lisäksi sähköveron, joka perustuu kulutukseen.

        Joudut joko maksamaan muiden kunnossapidosta tai sitten et joudu. Tilannetta jossa maksaisit täsmälleen sen mukaan mitä joutuisit maksamaan ei voi koskaan syntyä. Jos niin olisi, niin sinä joutuist maksamaan itse kokonaisuudessaan sen sähkölinjallesi kaatuvan puun aiheuttamat kulut.

        Tällä hetkellä Matti joutuu osallistumaan sinun sähkölaskusi maksamiseen, ja se jurppii. Niin jurppisi minuakin Ei jurpi enää sen jälkeen, kun sähköstä aletaan maksamaan sen kulutuksen mukaan. Vain se on oikeudenmukaista, ei se että laskutetaan olemattomasta.

      • lajijasuris
        Matin-huono-laskelma kirjoitti:

        >Tuolla sinun idealla ei pitäisi olla sitten lainkaan kWh-perusteista veloitusta,
        > koska ei se sähköverkko kulutuksen mukaan kulu. Minulle käy kyllä se
        > pelkkä 7 euron kk-maksu. En valita.

        No enpä käsitä mistä tuossa edes puhut. Sähkönkulutuksen kWh-pohjaisen veloituksen veloittaa ihan eri firma kuin sen sähkön siirron, joka on Carunan bisneksen heiniä.

        Kaikki tuo Matin jupina koskee sähköverkon kunnossapidon hintaa. Siitä Matti ei ole mielestään velvollinen maksamaan latiakaan, kunhan hän vaan maksaa sen 3 € sähkölaskunsa.

        Ei ne sähköverkot edes Fortumin aikanakaan itsestään kunnossa pysyneet. Fortum vaihtoi tolppia ja raivasi puuta sähkölinjalta, ja veloitti kaikesta sähkön kuluttajaa. Se sama Matti-mökkiläinen maksoi verkosta kyllä Fortuminkin aikana.

        Ymmärrän ihan hyvi nettä jonkun mökkiläisen linjavedon kustannus on 100 €/vuosi, olipa sen linjan omistajana kuka tahansa. Ei se ilmaista ole, että pitää 100% saatavuutta sähkönkuluttajille tarjolla.

        Carunan hinnoittelua voi kyllä kritisoida, mutta tuon yhden mökkiläisen sadan euron vuosimaksun takia ei kannata tehdä liian suuria johtopäätöksiä vielä.

        Ja edelleenkään MINÄ en ole valmis maksamaan Matin tai muidenkaan mäkkiläisten sähkölinjojen kunnossapitoa.

        Näin se menee. Voi tietysti Matti miettiä myös, pitääkö koko liittymää noin vähällä käytöllä. Hommata voi vaikka agregaatin, mikä toki maksaa, mutta tulisi varmaan halvemmaksi. Jos nyt sähköä siis ylipäänsä tarvii.

        Onko sekään oikein, että korpikylien ja mökkien verkkojen kulut jaetaan kaikille tasan (kuten kerrot)? Ei ole, vaan vapaaehtoisesti syrjässä asuville tms. pitäisi olla esim. matkan mukaan jyvitetty maksu.
        Kaikkein hulluinta on vetää kaapelia johonkin vanhuksen vanhaan asuntoon, joka jää tyhjilleen, kun hänestä aika jättää eli vähän on liian kova meno tämän maakaapeloinnin kanssa!

      • kk-maksut.pois
        lajijasuris kirjoitti:

        Aika harva on erikseen maakaapeloinnin tilannut. Sen sähköverkon vetäminen tontin reunalle on maksettu silloin liittymää avattessa. Ei sitä linjanvetoa ole tarkoitus moneen kertaan maksaa.

        Hulluinta on että esimerkiksi Caruna nosti sähkönsiirtohintaa 100 prosenttia perustellen juuri maakaapeloinnista aiheutuvia kustannuksia. No ihan hyvä muuten, mutta tässä kaupunkialueella on sähköjohdot olleet maan alla jo kymmeniä vuosia. Kuka tässä siis maksaa ja mistä?

        Ainoa järkevä tapa kerätä sähkönsiirtomaksuja on kulutukseen perustuva laskutus. Kiinteillä kk-maksuilla vähän sähköä käyttävät joutuvat maksamaan paljon sähköä käyttävien sähköstä, vaikka paljon sähköä käyttävät rasittavat sähköverkkoakin ennemmän.

        Sähkömarkkinalakia on muutettava sen verran, että vain kulutukseen perustuva laskutus sallitaan, ja korkeintaan pieni laskutuslisä heille, jotka haluavat vielä paperisen sähkölaskun.

    • tartumetalliinrosmo

      miten noin tyhmiä ihmisiä voi olla että sanoo 3eur sähkölasku maksoi satasen?

      no kyllä se verkossa oleminen jo kuluttaa sulakkeiden valmiustilaakin

      lisäksi asunnossa on jatkuva valmius sähköiskulle, mikä voi suojata ulkopuolisia vastaan,
      jos joku asentaa sähköisku ansat kesämökilleen

      eihän se onnistu ilman tuota valmiustila maksua, ylläpito..

    • Kerro-numerotietoja

      >> Ainoa järkevä tapa kerätä sähkönsiirtomaksuja on kulutukseen perustuva laskutus. Kiinteillä kk-maksuilla vähän sähköä käyttävät joutuvat maksamaan paljon sähköä käyttävien sähköstä, vaikka paljon sähköä käyttävät rasittavat sähköverkkoakin ennemmän.>>

      1.) Kerros vähän että minkä tyyppiset asiakkaat tässä tulevat hyötymään, ja minkä tyyppiset hjäviämään? Siis kun katsotaan koko kenttä läpi: yksityistaloudet / kesämökkiasiakkaat / syrjäisellä seudulla asuvat / teollisuus / suurissa kaupungeissa asuvat. Ketkä tulevat hyötymään ja ketkä häviämään?

      2.) Entä miten suuresta muutoksen rahasummasta vuositasolla on kysymys, koko maassa, miten monta sataa miljoonaa euroa. Paljonko sähköstä maksettava hinta Suomessa tuilee tämän johdosta nousemaan tai laskemaan?

      3.) Tällä hetkellä sähköenergian hinta on noin 6,4 snt/kWh ja siirtohinta 8,6 snt/kWh, eli yhteensä noin 15 snt/kWh.
      Paljonko tuossa sinun mallissasi tulisi arviolta olemaan sähkän hinta jatkossa, kun kaikki veloitetaan pelkästään kWh-kulutusperusteisesti?

      Varmasti joku on näitä laskeskellut, koska asia on Kansalaisaloitteeksikin saakka tuossa nykyisessä tekstimuodossaan viety.

      • kokonaissumma.vakio

        "2.) Entä miten suuresta muutoksen rahasummasta vuositasolla on kysymys, koko maassa, miten monta sataa miljoonaa euroa. Paljonko sähköstä maksettava hinta Suomessa tuilee tämän johdosta nousemaan tai laskemaan?"

        Siirtoyhtiö saa yhtä paljon kuin ennenkin. Laskutus perustuu jatkossa oikeudenmukaisesti vain toteutuneeseen kulutukseen. Jokainen maksaa jatkossa siis yhtä paljon sähköstään.

    • miljoonia.tilillä

      jos tuo mies käy mökillään kerran pari vuodessa, onhan se halvempi lomapaikka mitä joku muu, vaikka sähköjä ylläpitäisi?
      kalliilla hankkinut aikanaan sähköliittymänkin, mitä hän valittaa kun vapaaehtoisesti senkin hommannut? valittaja tyyppi

      Kolme vuotta sitten sähköyhtiö investoi alueelle ja siirsi Ronkaisenkin sähkön kulkemaan maakaapelia pitkin.

      – Olen sataprosenttisen varma siitä, ettei sähköyh­tiöllä ole minkäänlaisia kustannuksia siitä, että kaapelin päässä olevat sähkölaitteet söisivät energiaa.

      ei taida tuo tietää onko se halpaa maakaapeliksi muuttaa, ukko vaa valittaa vaikka on turvatumpi sähkö nyt myrskyjen varaltakin vielä.. ihme kitisijä

    • Tarkista-se-plänisi

      ""Siirtoyhtiö saa yhtä paljon kuin ennenkin. Laskutus perustuu jatkossa
      oikeudenmukaisesti vain toteutuneeseen kulutukseen.""

      Jatkossa siis Matti maksaa vain sen 3 euron verran, mitä on oikeastikin sähköä kuluttanut.

      Jos siirtoyhtiön saama kokonaisrahasumma pysyy samana, niin silloin tavalliset kotitaloudet maksavat tuon 97 euroa kesämökkiläis-Matin osuudesta. Tällaisenko järjestelmän oikeasti arvelet menevän läpi vai?

      Luulen että Suomessa on pikkasen enemmän kotitalouksia, kuin on niitä sähköistettyjä kesämökkejä.
      Kotitaloudet eivät tällaiseen maksamiseen suostu, eikä tuolalinen ehdotus voi ikinä menn Eduskunnassa läpi.

      • kulutuksen.mukaan

        "Jatkossa siis Matti maksaa vain sen 3 euron verran, mitä on oikeastikin sähköä kuluttanut."

        Vähän yli 3 euroa, koska aikaisemmin laskutetut kiinteät taksat on lisätty yksikköhintaan.

        Tällä hetkellä paljon kuluttavat sähkönkäyttäjät maksavat sähköstään vähemmän kuin vähän kuluttavat. Se on väärin. Sen vuoksi kiinteäät kk-maksut pitää poistaa ja siirtyä laskuttamaan pelkästään kulutuksen mukaan. Sen jälkeen jokainen maksaa sähköstään yhtä paljon.

        Vastaava vääryyshän oli aikaisemmin tv-maksun kanssa, kun perittiin talouskohtaista tv-lupaa. 15-henkinen lestadiolaisperhe ei maksanut tv:n katsomisesta sen enempää kuin yksin pienellä eläkkeellä kituuttava puolisokea mummo. Nyt tv:n katsomisesta maksetaan yleveron muodossa henkilökohtaisesti, joten se on myös oikeudenmukainen.

        Tässä ei ole muusta kyse kuin tasa-arvoisesta laskutuksesta.

    • Helsingissä asuessani oli minulla kaasuliesi, mihin kaasuyhtiö toimitti putkiaan pitkin kaasun. Laskutusjaksojen aikana (4 kk) käytin kaasua säännöllisesti noin 1 m3, mikä maksoi muutaman markan. Siirtomaksu oli tällöin noin 30 markkaa.

      Siirryttäessä markoista euroihin päätettiin siirtomaksua samalla korottaa. Asiasta ei tehty suurta haloota ja kun ensimmäinen eurolasku tuli, oli siinä siirtohinnaksi saatu 30 euroa ja yhden kuution kulutuksestani veloitettiin entistä vastaava 50 senttiä. Siirtomaksut päätettiin siis kuusinkertaistaa ja ilmeisesti toivottiin, ettei kukaan huomaisi asiaa.

      Pidin korotusta pöyristyttävänä ja irtisanoin kaasusopimuksen välittömästi, jolloin yhtiöstä kerrottiin, että kaasuputki tultaisiin tulppaamaan ja liesi viemään pois. Asentaja tuli tulppaamaan putken noin kaksi vuotta sopimuksen irtisanomisen jälkeen ja hän kysyi, että voisiko lieden jättää vielä hetkeksi, koska hänellä ei juuri silloin ollut mahdollisuutta ottaa arviolta 100-kiloista liettä mukaansa.

      En tiedä kuinka kauan lieden poisviemistä tarvitsi odotella, koska muutin itse asunnosta 5 vuotta asentajan käymisen jälkeen ja liesi oli vielä silloin paikallaan. En omistanut asuntoa, joten ei tullut mieleen vaatia kaasuyhtiöltä korvausta asunnon käyttämisestä varastotilana vuosikausia.

    • Meitä-on-1.6-miljoonaa

      " Tällä hetkellä paljon kuluttavat sähkönkäyttäjät maksavat sähköstään
      vähemmän kuin vähän kuluttavat. Se on väärin. "

      Kai se sieltä kesämökkiläis-Matin näkökulmasta voi tuolta näyttää. Kun Matti haluaisi maksaa sähkölaskua vain 3 euroa koko vuoden aikana, ja maksattaa sähkölinjan hoitokustannukset muilla kansalaisilla. Meitä sähkölämmitteisiä kotitalouksia on se about 665.000 kappaletta, ja niissä on 1.6 miljoonaa asukasta.

      Maksamme käyttämämme sähkön ihan itse. Siinä sähkön hinnassa menee Valtiolle joka eurosta 35% verran veroa, jonka maksamme myös. Mitään emme saa ilmaiseksi, eikä mitään tukkualennuksia ole.

      On ihan pas-kapuhetta, että me saisimme sähkömme jotenkin halvemmalla kuin kukaan muukaan. Vaikka Matti joutusikin maksamaan 100 € sähkölaskua vuodessa, niin ei se pösilö-Matti ole sillä rahallaan silti meidän sähkölaskua subventoimassa tai alentamassa.

      Ihan samat sähkön kWh-hinnat ja hinnastot meillä sähkölämmitteisissä taloissa asuvilla on kuin kaikilla muillakin suomalaisilla.

      " Sen vuoksi kiinteäät kk-maksut pitää poistaa ja siirtyä laskuttamaan
      pelkästään kulutuksen mukaan. Sen jälkeen jokainen maksaa sähköstään
      yhtä paljon. "

      Tuo on ihan pelkkää sähköistetyn kesämokki-Masan huulten heiluttelua ja perustelua koko tämä lööperi kansalaisaloite. Ei tämä tule saamaan 50.000 kannattajaa.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3577

      Ja jos saa, niin Eduskunnassa sitä vastassa on 1.6 miljoonaa sähkölämmitteisen pientalon tai kerrostalon asukasta, ja heidän kansanedustajansa. Me 1,6 miljoonaa ihmistä EMME aio alkaa maksaa teidän kesämökkiläisten sähkölinjojen ylläpitoa.

      Kyllä saatte mökkiläiset luvan maksaa omat mökkisähkölinjanne ja niiden kunnossapidot jatkossakin ihan itse.
      Maksamme omat, raskaasti 35% verolla verotetut sähkölaskumme, mutta emme tosiaankaan osallistu teidän mökkisähköjenne laskujen kustannuksiin.

    • tasarvoa

      Sähköverkot pitää kansallistaa kuten terveydenhoitopalvelutkin, joista pitää tehdä maksuttomia. Sähköä saa taas laskuttaa ainoastaan kulutuksen mukaan. Jos ei kuluta, niin silloin ei voi laskuttakaan.

      • Tasapuolinen-järjestely

        Kansallistetaan sitten vaan. Kuulemieni suunnitelmien mukaan valtiovalta haluaa ottaa myös sähköverkoissa käyttöön saman periaatteen kuin TV-lupamaksuissakin. Vaikka olet kuurosokea, etkä edes omista televisiota, niin joudut silti maksamaan veroissasi YLE-lupamaksun.

        Sähköverkot samaan meininkiin. Kaikkien suomalaisten sähkölaskut kerätään yhteen.

        Sitten se summa jaetaan tasaeriksi, jokaista kotitaloutta kohden, ja saman kokoiset sähkölaskut laskutetaan lähetetään kaikille.

      • ansionsa.mukaan
        Tasapuolinen-järjestely kirjoitti:

        Kansallistetaan sitten vaan. Kuulemieni suunnitelmien mukaan valtiovalta haluaa ottaa myös sähköverkoissa käyttöön saman periaatteen kuin TV-lupamaksuissakin. Vaikka olet kuurosokea, etkä edes omista televisiota, niin joudut silti maksamaan veroissasi YLE-lupamaksun.

        Sähköverkot samaan meininkiin. Kaikkien suomalaisten sähkölaskut kerätään yhteen.

        Sitten se summa jaetaan tasaeriksi, jokaista kotitaloutta kohden, ja saman kokoiset sähkölaskut laskutetaan lähetetään kaikille.

        Tulojen mukaanhan nuo verot menee. Siksi ne on ihan oikeudenmukaisiakin. Kaikkein köyhimmät eivät joudu maksamaan mitään. On ihan oikein että ökyrikas kuuromykkä joutuu maksamaan radioveroa, mutta köyhä sokea ei.

      • Reilu-tasavero

        Keskituloinen kuuro-mykkä-sokea joutuu maksamaan YLE-veroa, vaikka ei ole eläissään televisiota edes nähnytkään. Sähköverkkoihin sama reilu meininki sisään.

      • kyllä.näin
        Reilu-tasavero kirjoitti:

        Keskituloinen kuuro-mykkä-sokea joutuu maksamaan YLE-veroa, vaikka ei ole eläissään televisiota edes nähnytkään. Sähköverkkoihin sama reilu meininki sisään.

        Noin se pitää ollakin. Veroja maksetaan tulojen mukaan, ei sen mukaan mitä käytetään. Minäkin olen käynyt lääkärissä viimeksi armeijassa yli 30 vuotta sitten, mutta joudun silti maksamaan veroillani sarjasairastajien hoidosta.

        Sähköpuolella valtio ylläpitää sähköverkot, ja kansalaiset maksavat vain käyttämästään sähköstä ja verkon käyttöönotosta.

      • Tieverkon-käyttömaksu

        TV-lupamaksujen keruutavan ohella valtiovalta ehdottaa toistakin maksujen keruun vaihtoehtoa. Sähköverkon maksuja voidaan kerätä samalla periaatteella kuin kerätään tieverkon hoidostakin.

        Autoliikenne maksaa 7 milljardia euroja veroja. Niistä palautetaan tieverkoston ja siinä ohessa myös rautatieverkoston ylläpitoon noin miljardi euroa.

        Myös sähköverkostoa voidaan ylläpitää Valtiovallan toimesta tällä samalla kevyellä organisaatiolla ja kustannustehokkaalla periaatteella.

    • tärkeä.vaaliaihe

      Eduskuntavaaliehdokkaiden tulee ottaa kantaa siihen kuinka sähkönsiirtoa kehitetään jatkossa. Nykymalli on osoittautunut toimimattamaksi, kun ulkomaiset pääomasijoittajat on päästetty verottamaan Suomen kansalaisia. Luonnollisten monopolien hallintaa on järkeistettävä kansalaisten hyväksi.

    • palaa.muiltakin
    • sähkö.on.kallista

      Nykäsen Matti lopetti käämiensä polttelun.

    • vinkki.seuraavalle

      Seuraavan hallituksen on laitettava siirtoyhtiöiden riistohinnoittelu kuriin.

    • halpaavielä

      Kohta maksaa 2-sataa.

    • Muistakaa-äänestää

      Demarit ovat puhuneet sähkönsiirtoverkkojen kuuluvan valtiolle, joten heitä kannattaa äänestää, mikäli nykymeno ei miellytä.

    • vasemmistoako

      Ketähän Masa äänesti tai meinaa äänestää? Kuka ehdokas lupaa kansallistaa sähköverkot?

      • uskoisin

        Vasemmistoliitto lienee varmin valinta.

      • Anonyymi
        uskoisin kirjoitti:

        Vasemmistoliitto lienee varmin valinta.

        Persut eivät taida olla siirtoverkkojen kansallistamisen puolella?

    • Anonyymi

      Vähän sama kuin voittaisi lotosssa 3 miljoonaa, mutta veikkaus maksaisikin 100 miljoonaa. Hermohan siinä menisi.

    • Anonyymi

      Sähkön siirrossahan maksetaan varsinaisesti mahdollisuudesta käyttää sähköä, joten kulutukseen perustuva laskutus on jotenkin outoa. Pitäisinkin parempana pelkkää pääsulakkeen kokoon perustuvaa kiinteää maksua.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Heti maanantaina koulussa on järjestetty kriisiapua lapsille tapauksen vuoksi.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2280
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1494
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1101
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1064
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      989
    Aihe