Sairauksia aiheuttavat mutaatiot

Evoluutiouskovaiset eivät kykene näyttämään ainuttakaan hyödyllistä satunnaista mutaatiota ihmisen genomissa. Niinpä he eivät myöskään kykene osoittamaan, että evoluutiota tapahtuisi. He meuhkaavat vailla todisteita ja pitävät vajakkeina niitä, jotka eivät suostu uskomaan evoluutioon. Kuka pöhkö nyt uskoisi teoriaan, jolle ei löydy todisteita?

Haitallisia mutaatiota tunnetaan kuitenkin yli puoli miljoonaa. Tunnetaan myös yli 300'000 sairauksia aiheuttavaa ituratamutaatiota. Geneettisiä sairauksia tunnetaan yli 15'000. WHO on listannut yli 10'000 monogeenistä, eli yhden proteiinien koodaamiseen käytetyn DNA-jakson virheestä johtuvaa sairautta. Proteiinien koodaamiseen käytettävät DNA-jaksot ovat monitoiminnallisia (multifunctional) jaksoja, eli yhtä ja samaa DNA-jaksoa lukemalla, epigeneettisten tekijöiden ja mekanismien kontrolloimana ja säätelemänä, solu voi valmistaa kymmeniätuhansia erilaisia proteiineja. Siksi yksikin virhe tällaisessa nerokkaasti optimoidussa DNA-jaksossa aiheuttaa vakavia sairauksia ja usein keskenmenoja.

Koska emme tunne hyödyllisiä satunnaisia mutaatioita mutta sairautta aiheuttavien mutaatioiden määrä on reilusti yli puoli miljoonaa, on selvää, että geneettinen rappeutuminen eli geneettinen entropia on biologinen fakta.

Ateisti jatkaa tästä: "Evoluutio on faktaa ja joka ei siihen usko, on vajakki ja hänet tulee julkisesti nöyrryyttää."

Kreationisti sanoo: "Olkaa hyvä ja näyttäkää tieteelliset todisteet evoluutiolle. On vaikea uskoa teoriaan, jolle ei löydy käytännön havaintoja."

Ateisti: "Evoluutioteoria on faktaa riippumatta sinun havainnoistasi. Katso villimaissin viittä geeniä ovatko ne muuttuneet."

Kreationisti: "Maissi näyttää pysyvän maissina huolimatta viidestä erilaisesta geenistä. Näyttäkää todisteet makroevoluutiolle, koska lajiutuminen ei ole evoluutiota. Lajitumisessa informaatio korruptoituu. Missä ovat havainnoidut todisteet?"

Sarvikuono: "Valaan siirtymäfossiili on selvä todiste evoluutiosta. Jos et suostu sitä uskomaan, olet tyhmä ja yksinkertainen ihminen."

Kuulostaako tutulta?

Linkki ketjussa.

18

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Älä eksy. Paljonko maksaa pelastus? Teetkö pelastusta urakkana vai tuntihommana?


    • ”Haitallisia mutaatiota tunnetaan kuitenkin yli puoli miljoonaa. Tunnetaan myös yli 300'000 sairauksia aiheuttavaa ituratamutaatiota.”

      Tämä on noin 0,2% syntyvistä lapsista. Nämä kompensoituvat yhdessä vuorokaudessa syntyvillä lapsilla. Lopuilla ei ole haitallisia mutaatioita. Ihmiskunnan genomi ei rappeudu.

      http://www.worldometers.info/world-population/

      • Joka viides ihminen (20%) kantaa sairautta aiheuttavaa geenivirhettä. Keskimäärin joka kymmenes ihminen sairastuu elämänsä aikana johonkin geneettiseen sairauteen tilastojen mukaan. Mikään kuviteltu valinta ei karsi haitallisia mutaatioita pois, vaan ihminen joutuu ne itse genomista poistamaan.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Joka viides ihminen (20%) kantaa sairautta aiheuttavaa geenivirhettä. Keskimäärin joka kymmenes ihminen sairastuu elämänsä aikana johonkin geneettiseen sairauteen tilastojen mukaan. Mikään kuviteltu valinta ei karsi haitallisia mutaatioita pois, vaan ihminen joutuu ne itse genomista poistamaan.

        Kun minä olin koulussa 1970-l. sanottiin että joka iikalla on keskimäärin n. 7 letaaligeeniä, eli geeniä, joka homotsygottina tappaisi.

        Että ns. sairausgeenien kantajia lienee paljon paljon enemmän kuin olet märimmissä unissasikaan voinut toivoakaan...


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Joka viides ihminen (20%) kantaa sairautta aiheuttavaa geenivirhettä. Keskimäärin joka kymmenes ihminen sairastuu elämänsä aikana johonkin geneettiseen sairauteen tilastojen mukaan. Mikään kuviteltu valinta ei karsi haitallisia mutaatioita pois, vaan ihminen joutuu ne itse genomista poistamaan.

        Aa, nyt kiistät luonnonvalinnankin. Hyvä rot.

        Nyt siis dna vaikuttaa fenotyyppiin, eli jos kantaa tietttä geeniä on tilastollisesti vaikkapa 30% mahdollisuus sairastua johonkin tautiin. Ok. Tähähän koitat sanoa? Loput vain kantavat tätä geenimuotoa mutta eivät sairastu... ja tietysti tulehdussairauksien ja monien muiden tautien poistuttua maallisen lääketieteen ansiosta diabetes yms. sairaudet tod.näk. yleistyvät kun elinikä kasvaa kun ei kuolla nuorena..? Saarnasi ja pelottelusi mielikuvitksellisilla asioilla ei ole edes koomista...


      • ravenlored, hän ei tiedä mitä luonnonvalinta tarkoittaa...


      • Kaikessa lukemassani (perus)kirjallisuudessa kerrotaan, että suurin osa geenivirheistä korjaantuu jo kopiointivaiheessa, mutta sinun ihka omassa maaimassasi siis ei tapahdu niin, ok.

        Teillä ei ole edes omaa todellisuuteen perustuvaa kokonaisnäkemystä luonnossa tapahtuvista prosesseista, kunhan potkitte epätoivoisesti tutkaa vastaan, noukkien palan evolutioteoriasta sieltä sun täältä, mikä vaan tuntuu kivoimmalta. Käyttekö myös muilla tieteenalan palstoilla vinkumassa,että toi ei ole totta ku Raamattu sanoo niin?


    • Katsoppas, huomaat miten typerä asetelma siitä syntyy kun siirtymäöfossiilien olemassaolo kielletään henkilökohtaisella jumalharhalla ja uskontoon löyhästi sidoksissa olevalla oppikyhäelmällä, ja tiedoilla mistä kukaan muu ei koskaan ole kuullutkaan, ja nyt tilanne on jo äitynyt niin pahaksi että foorumikuplassaan elävä heittäytyy jo marttyyriksi, kun ilmeisesti itsekkin jo pikkuhiljaa näkee mission tragikoomiset pirteet.

      Mitenkäs muut sekoilut kreatonismin lisäksi, uskotko litteään maahan?

      • ennuskoettäevokkitietää

      • ennuskoettäevokkitietää kirjoitti:

        Miksi en usko tämän syntyneen evoluutiolla? Senhän sanoo jo järkikin.
        Evokki ei tiedä mitään.

        https://www.youtube.com/watch?v=X_tYrnv_o6A

        Mikä muu vaihtoehto voisi olla kyseessä?


      • ennuskoettäevokkitietää
        ravenlored kirjoitti:

        Mikä muu vaihtoehto voisi olla kyseessä?

        Evoluutioteorialta puuttuu itseasiassa suurin osa todisteluistaan.
        He ovat todistelleet varsin karkeilla todisteilla kuten ulkonäköarvosteluin joka sitäpaitsi on rumaa käytöstä.
        Toisekseen evokkien väitteet omasta tietämisestään ei täytä tieteellisyyskriteerejä.
        Peruskoulun matematiikan kokeissa vastaavilla reputtaa varmasti.
        Mikä on sinulle tietämättömälle tollolle toinen vaihtoehto? Miksi edes kysyt.


      • ennuskoettäevokkitietää kirjoitti:

        Evoluutioteorialta puuttuu itseasiassa suurin osa todisteluistaan.
        He ovat todistelleet varsin karkeilla todisteilla kuten ulkonäköarvosteluin joka sitäpaitsi on rumaa käytöstä.
        Toisekseen evokkien väitteet omasta tietämisestään ei täytä tieteellisyyskriteerejä.
        Peruskoulun matematiikan kokeissa vastaavilla reputtaa varmasti.
        Mikä on sinulle tietämättömälle tollolle toinen vaihtoehto? Miksi edes kysyt.

        Ahaa, et edes halua ymmärtää näkemääsi ja mitä havainnoit. No, vissii ei armonviitosen oppilas kansakoulusta nii voi olwttaakaan että olisi halua ymmärtää vaan pakenee nöyrästi saarnamiehen määräyksestä ja läheisten painostuksesta vailla omaa tahtoa ja ajattelukykyä raamatun luomaan utopististeen ja raakalaismaiseen harhaan. Mitä uskontokuntaa edustat? Jehovako olet?


    • Olen samaa mieltä uskovaisista ,heidän kanssaan väittely on turhaa . se on samaa kun saappaitten kanssa koittaisi puhua .
      ja onneksi jumalaan uskovia on selkeä vähemmistö jo suomessakin ,puhumattakaan muissa sivistys maissa. mutta jumalaan uskovia oli vielä 1800 luvulla suomessakin .kyllä se on nyt kadonnut .ei niitä löydy enää kun kourallinen .

      sekularistinen suomikin on onneksi jo totta . mutta teille jotka vielä sanotte uskovanne voimia teille turhassa uskossanne jonka itsekkin tiedätte saduksi ja onhan siinä raamattu satukirjassa kivoja kertomuksiakin .ne brutaaalit tappo käskyt vain ovat aika karmeita luettaviksi .

    • isuhs
      • isuhs

        Ei näytä linkkiä, mutta esim. Viiksilihaksista näin:

        Melkein kaikilla nisäkkäillä on viiksikarvat, lukuunottamatta muurahaiskarhuja, vesinokkaeläimiä ja meitä. Eläimen viiksikarvat ovat yleensä todella herkät monenlaisille ärsykkeillä ja ne voivat kertoa eläimelle paljon ympäristöstä – myös pimeässä. Hylje, jonka silmät on peitetty ja jolla on kuulosuojaimet, voi edelleen saada kaloja kiinni sen informaation avulla mitä se saa viiksikarvoiltaan. Ihmiset ovat kehittyneet keräämään tietoa muilla aisteilla, mutta meillä on yhä pienet jäännelihakset ylähuulissamme, jotka ovat jossain vaiheessa kontrolloineet pitkiä viiksiämme.


    • Ei.luotu.eikirj

      Ja miten tämä aloitus todistaa luomisen tapahtuneen? Vai luuletko tosissasi että jos evoluutio ja sitä kuvaava teoria kaatuisivat (joka on mahdotonta), niin hupsista vain, kaikki alkaisivat uskoa että luominen oli todellinen tapahtuma?

      Miten esimerkiksi luominen selittää luonnossa havaitun evoluution?

    • BlueDevil

      Ja taas bibbeli jauhaa omista todistamattomista mielipiteistään tieteellisenä faktana, vaikka aloituksen väitteeseenkin on vastattu ja todistettu ihan linkkien kanssa, että haitalliset mutaatiot korjautuvat. Ottaa se koville näköjään jäädä aina tappiolle...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      105
      2983
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1864
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      390
      1706
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe