Minun on pakko kirjoittaa Teille rakkaat " kristityt " ihmiset ja kertoa Teille, että
Te ette tule näkemään maallista isänne Paavoa tai Pekkaa tai Äiti Elsaa taivasten
valtakunnassa. Tämä lukee raamatussa useaan kertaan ja minä kerron sen Teille.
Raamatussa Jeesus sanoo monta kertaa, että ketkä ovat veljiäni ja sisariani ja Teidän
tulee ensin sovittaa riitanne veljenne ja sisarenne kanssa ennen, kuin tulet rukoilemaan.
Sillä kaiken on kuoltava ja synnyttävä uudestaan Jeesuksen kautta ja siihen perustuu myös
ehtoollinen. Tämä on lihani ja tämä on vereni ... Terveisiä vaan Jehovantodistajille.
Te kyllä tapaatte vanhempanne ja maallisen isänne, mutta Te ette muista maallista elämää.
Vain yksin taivaan isä muistaa Teidät. Siihen perustuu myös raamatussa valkea kivi, jonka
anna ja siihen on kirjoitettu Teidän nimenne, jonka tunnette. Myös Job menetti lapsia ja vaimoja
ja hänelle annettiin jo maallisessa elämässä ja annetaan taivaallisessa elämässä.
Kaikkein suurin käsky ja ne kaikki muut käskyt nojaavat siihen on: Teidän tulee rakastaa
lähimmäistä, niin kuin itseänne. He ovat veljiäsi ja sisariasi. Vaikka veljesi olisi syntynyt maallisesti
toiseen maahan ja toiseen uskontoon. Kristillisiä ja Kristuksen lampaita te ette silloin todellakaan
ole. Varsinkaan maahanmuuton ja ihmisten yhtenäisyyteen ja tasa-arvoisuuteen perustuvan
Euroopan unionin suhteen. Te ette palvele jumalan ja kristuksen valtakuntaa vihaamalla
maahanmuuttajia ja rakastamalla valtioa ja rotua ja Te varmasti olette sen toisen herran
palvelijoita ja jokainen, jolla on sydäntä, niin hän myös tietää tämän.
Tällä kysymyksellä Te sen tiedätte: Näettekö Te Isäänne tai Veljeänne Kaarloa tai Sisarta
Helenaa Taivasten valtkunassa. Vastaus on Ette, sillä Te ette tule muistamaan sitä, koska
Teidän täytyy syntyä uudestaan Jeesuksesta Kristuksesta, siis alkaa elämään taivaassa
uudestaan uutena ihmisenä ja puhdistettuna Jeesuksen kristuksen verellä ja lihalla. Tähän
perustuu se, että antakaa pahalle toinenkin poski. Toisin kukaan meistä ei ole täydellinen, niin
kuin Jeesus oli.
Se mitä tulee Euroopan unioniin on Kristillistä ihmisten kesken asua ja olla tasavertaisia, sillä
he ovat veljiämme ja sisariamme. Ja aina rakkaus ja hyväntahtoisuus ihmisiin on jumalan isän
tahtomme mukaista kristittyinä. Tavoitelkaa siis aina ihmsten läheisyyttä ja rakkautta ihmisiin
ja vihatkaa kaikkea sitä, mikä vahingoittaa veljiäsi ja sisariasi ja ottakaa vastaan ja majoittakaa
tuntemattomia, sillä ette voi tietää milloin majoitatte enkeleitä. Ettekö Te silloin ole jumalan
vastaisia jos vihaatte veljiäsi. Myös muslimi ja muita veljiä ja ihon väriä.
Tänään oli suomeen perustettu uusi jumalan vastainen puolue.
2
<50
Vastaukset
- suomalaisetKunniaa
Minkä niminen tämä uusi puolue on?
- Punainenkortti
>>> Tänään oli Suomeen perustettu uusi jumalan vastainen puolue. <<<
Tarkoitat varmaan SKE:tä? Ei se ole jumalan vastainen puolue, mutta kyllä varmaankin Jahven vastainen. Jahvehan esiintyy Raamatussa jumalana ja vaikka hän itse julistautuikin jumalaksi, niin ei hän ole koskaan ollut projektipäällikköä suurempi. Jumalaa hänestä ei tule koskaan.
Jahvelle tarkoituksellisesti luojavoimien toimesta annettiin maapallo-projektin vetovastuu 12000 vuoden ajaksi. Vituralleen meni heti alusta lähtien. Jahven eväät eivät riittäneet hallita lisääntyvää negatiivisuutta. Jahve panikoi ja hölmöyksissään kutsui apuun luomakunnan pimeintä porukkaa; liskot. Liskot tulivat mielellään. Olihan planeetta ollut heidän hallussaan miljoonia vuosia aikaisemmin. Luonnonmullistukset tuhosivat heidän kehonsa, mutta sielut hilluivat avaruudessa. Liskokehot puuttuivat, mutta Jahve lupasi heille pääsyn juutalaiseen rotuun. Jahve oli väkivaltaisesti ottanut juutalaiset omaksi kansakseen, etujoukokseen. Näin lisko-sielut saivat juutalaiset geenit ja pääsivät maapallolle ihmisiksi. Tässä pala ihmiskuntahistoriaa noin 12000 vuoden takaa.
Juutalaisia on kolmenlaisia. On alkuperäinen rotu, noin 2,2 miljoonaa. On lisko-juutalaiset, ei suuri joukko, koska he ovat syntyneet aina uudelleen samaan perhekuntaan, siis kultalusikka suussa. Ei mitään karmasovituksia, olivathan he liitossa Jahven kanssa. Kolmas ja isoin porukka on Turkin alueella majaillut kansa; juutalaiseen uskontoon liittyneet kasaarit, vallan- ja verenhimoinen joukko. Kasaarit sopi hyvin liskojen valloitussuunnitelmiin. Uusimaailmanjärjestys-ohjelma laadittiin jo 12000 vuotta sitten Jahven ja liskojen välisellä sopimuksella. Liskojen piti olla vallassa heti, kun Jahven määräaikaisen johtajuus päättyy joulukuussa 2012, siis heti vuoden 2013 alusta. On tullut kantoja kaskeen.
Uskonnoista. Jahve perusti juutalaisuuden. Jahve ja liskot perustivat kristinuskon. Liskot perustivat valloitusopin; islamin. Jeesusta ei ollut olemassa 2000 vuotta sitten, mutta sen nimiin laitettiin lunastus. Lunastus eli sielujen sirutus oli liskojen temppu tuoda maapallolle avaruuden pohjasakkaa eli negatiivisia raakilesieluja. Nämä syntyivät Afrikkalaisiin ja Lähi-Idän perheisiin. Tästä joukosta liskot halusivat tehdä ensin Euroopan valloittajat ja myöhemmin alistaa kaikki kansat näiden alikehittyneiden islam-ihmisten avulla.
Liskojen valloitussota on käynnissä Euroopassa ja Suomessa. Aseena naisen kohtu. Tunkeudutaan valtion sisään, lisäännytään kuin kanit, ja ihmis-massalla päästään hallintoon mukaan. Monet suomalaisetkin ovat lähteneet mukaan liskojen liittolaisiksi, tällä palstalla esim. "Eurofighter" ja "taas-naurattaa" ovat eksyneet pimeyden kelkkaan. Molempien nimimerkkien takana olevat persoonat sijoitetaan tämän elämän jälkeen Siperiaan (on melkein sama kuin helvetti), opiskelemaan negatiivisuuden kaikkia puolia. Liskojen perustamien rakenteiden, kuten Yk:n, Naton ja Eu:n kannattaminen, mikä tarkoittaa samalla nousua omaa kansaansa esim. suomalaisuutta vastaan, tuo melkein aina Siperia-komennuksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa842605En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361819- 101684
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701609Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181562Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1191227
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201029