luomuasiaa

Hanna

Mistä on tullut sellainen käsitys, että luomu tiloilla eläimillä on aina paljon parempaa kuin ei-luomu tiloilla. Ymmärrättekö??? Siis että luomussa eläimet saavat käyttäytyä lajinmukaisesti, on vain pieniä tiloja (joka ei pidä paikkaansa) joissa eläimiä hoidetaan yksilöinä jne. Miksi kuvitellaan, ettei tällainen voi toteutua ei-luomussa?? Totuushan on se, ettei huonosti hoidettu ja kohdeltu eläin tuota mitään...

7

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emäntä saunasta tulossa

      Luomutiloilla on kai jo alkuunsa tietyt vaatimukset, kuten ulkoiluttaminen ym. Mutta tietysti muillakin tiloilla ulkoilutetaan, esim. meillä talvellakin vaikka emme ole luomussa. Luonnonmukainen tuotanto kiinnostaa kyllä.

      Jonkin verran on ollut keskustelua siitä, minkä kokoinen luomutila voi olla. Nyt on menty siihen, että "parhaat" luomutilat ovat jo tosi suuria ja siten ollaan menty hakoteille siitä alkuperäisestä luomuajatuksesta, jossa tila olisi oma itsenäinen yksikkö.

      Mitä karjakokoon tulee, en voi millään uskoa, että esimerkiksi kuuttakymmentä lehmää voidaan hoitaa yksilöllisesti. Siihen ei kerta kaikkiaan riitä aika vuorokaudessa vaikka olisi kaikki automatisoitu. Mutta yksilöllinen hoito alkaa ollakin jo vanhanaikaista, valitettavasti.

      Eikö huonosti hoidettu eläin tuota mitään? Höpsis. Tuo on niin kulunut klisee, että pakko minun, vanhan ihmisen ja ikäni lehmiä hoitaneen, on nauraa.

      Katsos, huonosti hoidettu eläin tuottaa täysin palkein sen kaksi vuotta, minkä Suomen lehmät keskimäärin kestävät tuotannossa. Jotkut kestävät kolme vuotta. Tämä on hirveää. Lehmä on täysi-ikäinen eli aikuinen seitsemän vuotiaana.

      Eläinlääkärit ja seminoligit ihmettelevät, jos näkevät kymmenen kertaa poikineen: se on vissiin niin harvinaista.

      Supertäsmärehuilla lehmät lypsävät aivan älyttömiä, vaikka muu elämä olisi ihan persiistä. Lehmä sopeutuu ihmisen ahneuteen.

      • Hanna

        Tarkoititko omalla itsenäisellä yksiköllä omavaraistaloutta? Mielestäni nämä suuret luomutilat eivät ole luomussa pelkän luomun takia vaan suurempien tukien vuoksi. Mutta sehän on vain minun mielipiteeni.

        Tuleehan ei-luomulehmille ja hiehoillekin jaloittelupakko paitsi pihatto-oloissa eläville. nehän saavat jo nyt toteuttaa lajinmukaista käyttäytymistä.

        Tarkoitin huonosti kohdellulla eläimellä hoidon ja ruokinnan laiminlyöntiä. Ja sitähän voi tapahtua myös luomussa, eikö vain?

        Ärsyttää vaan niin kun luullaan, että luomu on jotain ihanaa ja tämä tavanomainen tuotanto suunnilleen eläinrääkkäystä...

        Mitä muuten on mielestäsi yksilöllinen hoito esim. naudalla?

      • Hanna kirjoitti:

        että OIKEAA LUOMUA MUKA ON LEHMILLÄ? Minusta luomu loppu siihen KU SE LASIKULLI TULI 60 LUVULLA KUPLAVOLKKARILLA PIHHAAN!!!! VAI OLENKO VÄÄRÄSSÄ???

      • emäntä menossa jonnekin
        Hanna kirjoitti:

        Kyllä minä ymmärsin, mitä tarkoitit kysymykselläsi. Ei se sinällään mitään takaa jos tila on siirtynyt luomuun. Tavallisellakin tilalla voi asiat olla...melko hyvin ja eläimiä kohdellaan hyvin.

        Minullakin on täällä tuttavapiirissä ja kylillä tiloja, jotka ovat nimenomaan tukien vuoksi siirtyneet luomuun ja sehän on aivan päin honkia se. Aikaa myöten, kun nämä tilat räpistelevät tässä tyhjiössä, ne palaavat takaisin tavnomaiseen viljelyyn.

        Luonnonmukaisen viljelyn ensimmäinen edellytys on se, että viljelijän pääkopassa tapahtuu muutos. Siinä on siis kysymys asioiden oivaltamisesta ja sisäistämisestä. Täytyisi osata ajatella isoja asioita ja ymmärtää oma paikkansa ekosysteemissä ja otta vastuu siitä. Nämä ovat isoja asioita.

        Sitten tulee monia ongelmia eteen. Koneiden, tekniikan ja kemianteollisuuden avulla tapahtuva tehokas viljely ja satojen varmistus ovat johtaneet siihen, että uusi viljelijäsukupolvi ei enää hallitse perinteistä maan viljelemistä. Ei saa tykätä huonoa, vaikka kirjoitan suoraan. Luonnonmukaisessa viljelyssähän ensimmäinen ehto on, että osaa viljellä palkokasveja ja tietää mitä maassa, siis maaperässä tapahtuu.

        Harva nykyfarmari enää maata lapiolla kaivaa ja katsoo sieltä, missä kunnossa se on. Valitettavasti.

        Itsenäisellä yksiköllä tarkoitin sitä, että maatilalla harjoitetaan vuoroviljelyä, typpeä sidotaan ja ravinteita kierrätetään, niitä ei hukata, rehuntuotanto on sopeutettu kotieläintalouteen (=tasapainossa) ja maa on viljavaa. Ei ole järkeä siinä, jos maatalous kuluttaa rajallisia luonnonvaroja ja käyttää enemmän energiaa kuin se tuottaa.

        Tuo on vähän ristiriitainen juttu, voivatko pihatto-oloissa lehmät käyttäytyä lajinmukaisesti. Ne ovat tietysti vapaana, mutta vain lehmien käyttäytymiseen perehtymällä voi päästä selville tästä. Pihatto on rajoitettu tila. Lehmät ovat laumaeläimiä mutta niillä on tarkka arvojärjestys. Pihatoista kuulee paljon myös huonoa palautetta.

        Tämä on vaikea asia meille ihmisille. Meistä tuntuu siltä, että jos esimerkiksi paikat kiiltävät puhtauttaan (kaakelit), niin navetta on hyvä. Ihminen ajattelee usein omaa työmukavuuttaan ym. Lehmä ei sellaista vaadi vaan tätä mahdollisuutta elää laumassa ja tasapainossa.

        Keskustelin juuri erään eläinlääkärin kanssa yksilöllisestä hoidosta. Hän valitteli, kuinka kaikki on muuttunut nopeasti. Ennen...vain muutama vuosi sitten, hoitaja tunsi lehmät nimeltä, nyt ne ovat vain numeroita.

        Tämä nyt on tietysti vain haparoiva esimerkki, mutta sillä tavalla suuntaa antava, että kun jokainen eläin on oma yksilönsä (kuten me ihmiset) ja jokaisella eläimellä on oma arvonsa siitä huolimatta, tuottaako se yhtään mitään, niin tämä yksilöllisen hoidon ajatus ja raja menee jossakin tässä, että miten me ajattelemme eläimistä ja elämästä yleensä.

        Minusta on kuitenkin mukava tuntea lehmät erilleen, niiden jokaisen oma erilainen luonne ja tapa syödä, reagoida muutoksiin ja antaa maitonsa.

      • emäntä taas jossakin
        kawasaki250 kirjoitti:

        että OIKEAA LUOMUA MUKA ON LEHMILLÄ? Minusta luomu loppu siihen KU SE LASIKULLI TULI 60 LUVULLA KUPLAVOLKKARILLA PIHHAAN!!!! VAI OLENKO VÄÄRÄSSÄ???

        Siis mikä lasiku...hyi miten ruma sana. Mutta sen verran olen kanssasi samaa mieltä, että jos lehmät saisivat elää laumassa jossa olisi sonni mukana, kaikki nykyajan vaivat olisivat poissa. Lehmien hormonitoiminta olisi kohdallaan ja tiinehtyminen tapahtuisi ajallaan.

        Jos lisäksi lehmät saisivat hoitaa vasikoitaan pitkään (ei vain muutama päivä), niin ei olisi stressiä, väsähtämistä, ei juuri utaretulehduksiakaan. Vasikoista tulee sosiaalisia eikä niille tule ripulia.

        Yritän hoitaa vähän tähän tapaan. Tosin emme voi pitää sonnia mukana mutta muuten sonni saa tehdä omaa työtään. Vasikat saavat hypätä vapaana ja imeä tissejä.

        Kyllä lehmien elämä on hirveän kovaa nykyään. Niille on niin kovat vaatimukset. Utareen pitäisi kestää aivan mahdoton maidon tuottaminen ja ruuansulatuksen taas täsmärehujen käsitteleminen.

        Hyvää jatkoa sinullekin vaan. Mitä muuten nimimerkkkisi tarkoittaa. Et kai vain aja kawasakilla. No, ohhoh, minulle kelpaisi uralikin tai hätätapauksessa vanha jupiter, kunhan saisi ajaa niin että nuttura oikenisi ja ajatukset vaihtuisivat ja tuulettuisivat. Tämä nyt ei ole varsinaista maatalousasiaa, mutta kun tulee hölötettyä ja sormet vain suoltavat tuota tekstiä.

      • emäntä taas jossakin kirjoitti:

        niitä kutsutaan seminolookiksi taisit tietääkin.Anteeksi ruma sana! NO kyllä ajan välillä kawasakillakin laitumella aitoja tarkistamassa ja kyllä "nuttura" saa kyytiä jos tarvetta ilmenee.Tämä on sitä monipuolista maataloutta!

      • se.

        arvata että täällä se sama idiootti sönköttää mikä autopalstalla neuvoo kovasti alvilaista ,siitä hitustakkaan tietämättä . Kovasti tekisi mieli kawasakia mutta kun ikää vaan uupuu kovasti ,turha tulla sorkkimaan asioihin mistä ei ole kuin luuloja mm. yritysverotukseen ! Helvetin ääliö !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1889
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1608
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1424
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1377
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1285
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1181
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      961
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      919
    Aihe