Olen poikamies jo kolmannessa polvessa

onnenhetkiä

Ei ole suurta sukua rasitteena.
Eikä niitä joutavia perinnönvonkaajia, jotka ruuvaavat vaikka arkusta kahvat irti, jos niillä on vähänkään rahallista arvoa.
Olen aina ihmetellyt ihmisten kertomuksia omasta syntymästään, sillä minuthan on aikanaan löydetty ulkosaunan lauteiden alta.

Ihan samalla tavalla kuin isäni ja isoisäni.
Tuolla takapihalla on vieläkin jäänteitä siitä vanhasta haikaranpesästä, jossa asusteli meidät tuonut siivekäs ja isokokoinen lintu.
Ainoa asia, mikä tässä muuten niin luonnollisessa tapahtumassa vaivaa mieltä, on tuo saunan ulko-ovi.

Kun haikara on tuonut minut nyyttiin käärittynä tuonne lauteiden alle, niin miten ihmeessä se on osannut avata myöskin saunan ja pukuhuoneen ovet?
Ja lähtiessään sulkenut ne nätisti, niin ettei ole tarvinnut lauteiden alla palella.
Mutta onhan haikara tosi viisas lintu.
Ilman sitä ei minuakaan nyt olisi.

Milloinkahan se mahtaa taas ilmestyä tänne ja tuo minulle kauheasti kaipaamani oman pojan?
Olen jo valmiiksi pessyt koko saunan, laittanut isoon kuppiin nakkeja ja perunalastuja sekä avannut etukäteen muutaman äidinmaidonvastikepurkin.

Nyt jännittää tulevat tapahtumat!
Toivottavasti tämä tuleva lapsi on perinyt sukumme vakavan mielenlaadun.
Mitä muuten nuo haikarat syövät?

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ornitoIogi

      Haikarat syövät vanhoja poikamiehiä.

    • kylmiemuista

      Sie oot vuo huono muistisempi ku me muut tai sitte kokemus ol jollai muotoo järkyttävä muelmaa putkahtaessa jot muisti teki teppose ja on piessy unohtummaa tuo ihka ikimuitettava kokemus kun silmä kohtas auringon sätteet ja työvoimaviranomaine ohjas kuntoutuksee.

    • Missä-akat-luuraa

      Minä olen akaton ukkomies jo neljännessä sukupolvessa.

      • kovatuurionkäyny

        Pistä käet ritii ja kiitä,eläkä riko kotirauhaa ,hankkimalla moisia kapistuksia talloo jos luoa on ilma suonu parjätä.


    • Bengalitikku

      Haikarat napsii sammakoita. Ne voivat olla niitä taiottuja prinsessoja.
      Sun pitäisi keretä sellaista pussaamaan, niin piltti lauteiden alta löytyis.
      Miten eri tavoin sitä ihmiset voikin saada alkunsa.
      Minä tulin apteekin hyllyltä - hitaasti.

      • Tässä-tällä-hetkellä

        Niinpä.
        Kerrotaan myös juna-asemille jääneen ihmisiä.
        Ja milloin mihinkin. Jopa ravintoloihin.


      • Bengalitikku
        Tässä-tällä-hetkellä kirjoitti:

        Niinpä.
        Kerrotaan myös juna-asemille jääneen ihmisiä.
        Ja milloin mihinkin. Jopa ravintoloihin.

        Minun vastaukseni kuvastaa edellisen sukupolven häveliäisyyttä.
        Kun lapsi kysyy, että, mistä olet tullut, niin, noin se meni.

        Haikaroillehan voi rakentaa jonkin hörötötterön, mihin ne tulevat pesimään, kuten Virossa ja muualla. Kaipa se on jonkunsortin onnenlintu.
        Virossa on hauska bongailla.


      • Juu-kui-kup-töölöst

        Onpa lapsille vastattu töykeästi, että "putosit mustilaisten kärrystä" (muistan 60 lukua).


    • Nyt panit kyllä paremmaksi. Olen kerran elämässäni tavannut henkilön, siis ihan livenä, joka kertoi löytyneensä vauvana Riihimäeltä tulevan junan penkin alta.

      Haikaroista, tai muista luonnon ihmeistä ei ollut puhetta. Ihan ihmisten tekemä, jostain elämän tilanteesta johtuen, äiti keksinyt ratkaisuksi jättää poika-vauvan junan penkin alle.

      Ihmeellistä on elämä!

      • löytäjä.saa.pitää

        Että löysi vauvana ollessaan Riihimäeltä tulevan junan ja sekö mahtui penkin alle, se juna.


      • kylmätotuus
        löytäjä.saa.pitää kirjoitti:

        Että löysi vauvana ollessaan Riihimäeltä tulevan junan ja sekö mahtui penkin alle, se juna.

        Putosin kärryiltä, enkä tajua, mitä kommentillasi tarkoitat.

        Et taida ymmärtää lukemaasi tekstiä ollenkaan.

        Jos suinkin mahdollista, niin selvennä minulle, mikä antoi sinulle aiheen kommenttiin, jonka kirjoitit.


    • kylmätotuus

      Älä vaivaa turhaan päätäsi miettimälle, miten haikara on joskus muinoin osannut ovia availla ja sulkea.

      Oletan, että vakavamielisenä ja harkitsevaisena miehenä olet remontoinut saunasi vastaamaan nykyisten haikaroiden ja heidän tuliaistensa tarpeita.
      Ovet avautuvat ja sulkeutuvat itsestään, kun lintu niistä nyytteineen lentää sisään ja liihoittelee työnsä tehtyään ulos.
      Tietystihän saunassasi on oltava steriilit ruokinta-automaatit sekä vauvalle että linnulle.
      Eikä sovi unohtaa, että lämpötilankin pitää olla kohdillaan, kun poikasi saunaan tulla tupsahtaa.

      Vie kiireesti pois nakit ja pottulastut. Ne ovat myrkkyä linnuille, koska niissä on suolaa ja hirvittävästi lisäaineita. Ethän halua, että vauvojen lukumäärä laskee kiihtyvällä vauhdilla Suomessa sinun toimintojesi vuoksi ja loputkin haikarat kuolevat sukupuuttoon?
      Sinun on kysyttävä neuvoja ruokintaan eläinkaupasta ja neuvoloista. Varmaankin neuvolatädit tietävät, miten äidinmaidonkorviketta voi antaa ruokinta-automaatin kautta siihen asti, kunnes itse opit pulloruokinnan salat.

      Toivon hartaasti, että saat kaipaamasi pojan.
      Sinussa on selvästi ainesta laadukkaaseen isyyteen, koska otat asiat vakavasti.

      Hieman minua mietityttää, mistä tuo luonteenpiirteesi on peräisin. Sehän on kuitenkin aivan sivuseikka, enkä sitä jää pohtimaan.

      Onnellista ja jännittävää odotusta!

    • rasitehansesukuonkin

      Pitänee sinun seurata esi-isiesi esimerkkiä ja joku piika kyliltä panna paksuksi juhannuksena. Niin saat sen saunanlauteille sitten jonkin ajan kuluttua.

      Voi käydä niinkin että lasta et näe muuta kuin kuukausittaisen elatusmaksu laskun 18 vuotta. On sitten joku jollekka perintöäkin voi kartuttaa jos on niin paljon ettei itse saa kulumaan.

    • koeputkiaikuinen

      ''Ihan samalla tavalla kuin isäni ja isoisäni.''
      Hmm.....kuinka äitisi joutui ns.siunattuun tilaan ??

    • henrjii

      Olet pyhä, olet skissyt pyhästä hengestä, pierusta
      lauteiden alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2120
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2100
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      122
      2011
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      79
      1742
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1165
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe