Kokoomusnuorten teloitus

KokoomusSuurinOngelma

"Poliittisten avustajien ja kansanedustajien lisäksi asialla olivat kokoomusnuoret. He käynnistivät kampanjan, jossa pyydettiin lähettämään saippuaa Sanna Marinin (sd.) käsien pesemiseksi."

Kokoomusnuoret on olevinaan niin nokkelaa porukkaa. Sen sijaan että he olisivat ottaneet kantaa vanhuksia tappavaan ja lapsia vaarantavaan lainsäädäntöön, he päättivät nostaa tikunnokkaan jonkun demarin joka on ollut kokoomuksen linjalla. Ikäänkuin tämä tarkoittaisi että demarien äänestäminen on turhaa koska yksi demari äänesti kokoomuksen haluamalla tavalla.

Tuollaiset näsäviisaat pikkupaskat joutaa kuopanreunalle polvilleen. Kokoomusnuorissa ei ole muuta kuin psykopaatteja. Vankilaan tai monttuun sanon minä.

Kokoomus on Suomen suurin ongelma.

19

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erwewrwewer

      Eikös se Sanna Marin ole jo iso tyttö, jonka täytyisi osata pitää itse puolensa, ilman että kaiken maailman lehtitoimittelijat pitää sitä tulla puolustelemaan?

      ja kannattaisi varmaan miettiä, ennen kuin rupeaa kaksinaamaisesti syyttelemään toisia puolueita siitä, mitä itse on juuri omassa kotikaupungissaan tehnyt.

      • Kepulikokkareet

        Kokoomus painosti!


      • KokoomusSuurinOngelma

        Miten joku yksittäinen demari liittyy asiaan? Kokoomus on ainoa puolue joka vastustaa lainmuutosta eli ainoa puolue jota ei voisi vanhusten kuolemat vähempää kiinnostaa.
        Kokoomusnuoret eivät ottaneet kantaa itse asiaan vaan masinoivat somekampanjan jonka tarkoituksena on LÄHETTÄÄ SAIPPUAA yhdelle demarille.

        Vanhustenhoito, vammaisten hoito, varhaiskasvatus, koulutus ja jopa työväen tila on aivan retuperällä ja mikä onkaan Kokoomusnuorten ratkaisu asiaan? Saippua.

        Eikö tuosta selviä jo tyhmimmällekin ettei näitä kiinnosta kansan hyvinvointi vaan pelkästään oman uran luominen. Suomen ongelmat ratkeaisi kertaheitolla jos kaikki kokoomusloiset kerätään muotoon Tuomiokirkon portaille ja ammutaan Minigunilla kunnes yksikään ei enää sätki. Näin yksinkertaista olisi Suomen ongelmien ratkaisu kertaheitolla.

        Kokoomus on Suomen suurin ongelma.


    • Oksennustapukkaa

      Mikä sairainta, juuri Kokkomus on puolue mikä on ehdottomasti vastustanut hoitajamitoituksia lakiin tai minnekään. Myös Tampereella se vaati hampaat irvessä muita taipumaan kantaansa, uhaten lihavalla riidalla.

      Kun Marin ja muut suostuivat, valjastettiin mediat luomaan mielikuvaa, että Kokoomus on syytön hoidon tasoa heikentäviin päätöksiin, koska Sanna Marin ja SDP taipuivat heidän vaatimukseensa asiassa.

      Kyllä oksettaa valtava mädän määrä, mikä pursuaa kaikkialla Kokoomusessa, aina nuorisojärjestöjä myöten.

      Kuka ihme tuollaisia umpikieroja niljakkaita sikoja änestää?

    • ojhefoihjvg

      Kokoomus on suuri isänmaan petturi joka tahtoo kavaltaa kansallisomaisuutta omiin taskuihinsa. Kohta kokomus omisteiset propaganda mediat alkaa syytämään pskannustansa kuinka kokoomus autta todellisuudessa riistää kansalta vanhuksetkaan ei ole kokoomus si__ilta turvassa.

      • MätääKaikkialla

        Kokoomusomisteiset mediat ja Kokoomus-YLE ovat suoltaneet sontapropagandaa yli 10 vuotta. Koska valheaivopesu on uponnut vähä-älyisiin äänestäjiin, on Kokoomus päässyt tuhoamaan isänmaatamme mitä karmeimalla tavalla.


      • anonyymi_E9Q
        MätääKaikkialla kirjoitti:

        Kokoomusomisteiset mediat ja Kokoomus-YLE ovat suoltaneet sontapropagandaa yli 10 vuotta. Koska valheaivopesu on uponnut vähä-älyisiin äänestäjiin, on Kokoomus päässyt tuhoamaan isänmaatamme mitä karmeimalla tavalla.

        Kauppaan näyttää kuuluneen, että vasukit saavat mellastaa vapaasti


      • HankiAivot
        anonyymi_E9Q kirjoitti:

        Kauppaan näyttää kuuluneen, että vasukit saavat mellastaa vapaasti

        Olipa taas onneton yritys. Suomessa on 100 %:n porvarivalta. Miten siinä vasemmisto mellastaa vapaasti?


      • Kusipää
        anonyymi_E9Q kirjoitti:

        Kauppaan näyttää kuuluneen, että vasukit saavat mellastaa vapaasti

        Älä paskakokkare itke ja vääristele totuutta.


    • kokoomusulos

      Kokoomusnuori on kyllä vastenmielisin ihminen, tai jonkinlainen ihmisen määritelmä, mihin minä koulu-urallani törmäsin. Tuhatkaunolaiset ovat uskomattomia perseen-, kullin,- ja pillunnuolijoita ettei moisia löydä. Kai peräytyy heidän pappa betalar ja mamma betalar -vanhemmiltaan. Todella vastenmielisiä ihmisiä.

    • ohopitj

      Poliisia varustellaan Konekiväärein ja öky mersuilla kokoomus riiston turvaamiseksi. Taitaa se Sipiläkin kulkea "turva" saatueessa oiken tunnustaa näin rikoksensa.

    • faktaa

      Ilman kokoomusta täällä ei olis yhtään työpaikkaa. Eikä ainakaan niin hyvät palkat duunareilla kuin nyt on. Euroopan korkeimmat.

      • Sairaat_tuIoerot

        Sarkasmi on taitolaji. Jos taas olet tosissasi, niin olet ääliö. Suurin osa duunareista kituuttaa pienellä palkalla tai jopa ilmaiseksi, tuloerot ovat nykyään jopa työmailla valtavat. Samaa työtä tekevistä toinen tienaa 50e tunti ja toinen 9 euroa päivä...


      • KokoomusSuurinOngelma

        Sijoitus 9/30
        https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/2015110420607409

        Niin ja kyllä täällä oli työpaikkoja vuosikymmeniä ennen kun Kokoomus vihdoin ja viimein pääsi oppositiosta hallitukseen ensimmäistä kertaa vuonna 1987. Kovin vähän tunnut kokoomusloisena tietävän oman puolueesi historiaa.

        On hyvin kummallista että EKn ruoskittava juoksupoika Kokoomus kannattaa lähes poikkeuksetta verojen alentamista ja tukien leikkaamista mutta nämä ei sitten ikinä kohdistu markkinoita vääristäviin yritys- ja palkkatukiin. Vapaassa markkinataloudessa kansa tukee yritystä ostamalla sen tuotteita, ei tulonsiirroilla..

        Kokoomus on Suomen suurin ongelma


      • Jaakkooko
        Sairaat_tuIoerot kirjoitti:

        Sarkasmi on taitolaji. Jos taas olet tosissasi, niin olet ääliö. Suurin osa duunareista kituuttaa pienellä palkalla tai jopa ilmaiseksi, tuloerot ovat nykyään jopa työmailla valtavat. Samaa työtä tekevistä toinen tienaa 50e tunti ja toinen 9 euroa päivä...

        Poika! Sivistä itseäsi ennen p*skan lykkäämistä!


    • dszgdxtfycdr

      Asiaa. Ahneet ja empatiakyvyttömät ihmispaskat monttuun!

      • Juurinoin

        JUST. JA SYVÄLLE.


    • Toivottavastieionnistu

      Kokoomuksesta huolimatta meillä on vielä työpaikkoja!
      Kokoomus ei vielä ole onnistuneet tavoitteissaan!

    • Kokoomus on Suomen syöpä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4890
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1374
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      135
      1165
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe