Eduskunnassa parannetaan lastensuojelua

Hallitus jättää huomenna aloitteen lapsiavioliittojen kieltämiseksi. Erityisesti uskovaisten keskuudessa suosittujen aikuisen ja alaikäisen eli ei-aikuisen väliset seksisuhteiden seurauksiin perustuvat avioliitot kielletään ja jo solmitut avioliitot mitätöidään. Sillä tavalla lapsena avioliittoon päätyneen henkilön rekisterimerkintään ei tule "eronnut".

Kysw on tavallisesti aikuisen miehen ja alaikäisen tytön välisestä avioliitosta, johon uskovaisten yhteisöt painostavat jäseniään.

Kyse on siis sukupuolisensitiivisestä asiasta.

12

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi.näin.on

      Tämä voi olla vaikea kysymys KD:lle uskoisin.

      • miksi.näin.on

        Koko Kristillisen Liiton eduskuntaryhmä pakeni kerralla eduskunnasta keskustelun alettua.


      • Tästä asiast oli poliittinen yksituumaisuus ja asia etenikin vauhdikkaasti. KD:n kanta oli hiukan toinen, se olisi sallinut avioliitot 16-17 vuotiaille poikkeusluvalla.

        KD:n kantaan on vaikea löytää rationaalista syytä ja ei ole kai suuren suuri vaara erehtyä kun väittää näkemyksen olevan hyvin tiukasti kytköksissä vahinkoraskauteen.


    • Hienoa työtä lainsäätäjiltä jos tämä hyväksytään.

    • eikoskeislamia

      Islamiahan tämä ei koske koska me olemme sen suhteen niin suvaitsevaisia. He saavat tehdä mitä tahansa, niin silitämme vain heidän päätä ja yritämme ymmärtää.

      • No olemme kai hyväksyneet sen, että muslimeilla on erilaisia tapoja. Meidän tavat ovat sitten heille outoja.


      • Lait koskevan suomessa kaikkia yhdenvertaisesti, ei poikkeuksia.

        Kuten tiedätkin.


    • uskovainenmies

      Hyvä että muslimien lapsiavioliitot saadaan kuriin.

      • Laki koskee kaikkia riippumatta uskonnosta.


      • ettäsilleesti

        Lapsiavioliitot ovat Suomessa kiellettyjä ja poikkeuslupia on myönnetty vähän. Hyvä niin. Mutta on selvää, että Suomen valtio ei voi ryhtyä jo olemassa olevia perheitä erottamaan siksi, että avioon on aikanaan menty meidän käsityksemme mukaan liian nuorena.


    • aitouden.aste

      Miten tämä vaikuttaa avioliittojen aitouteen? Mitä alan etujärjestö on lausunut asiasta?

    • Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi avioliittolain 4 ja 109 §:n sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta käiteltiin tänään 15.2.19 eduskunnassa.

      Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi avioliittolain säännös, jonka mukaan oikeusministeriö voi erityisestä syystä myöntää alle 18-vuotiaalle luvan avioitua. Samalla ehdotetaan muutettavaksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia vastaamaan avioliittolain muutosta. 

      Keskeisin peruste poikkeusluvan myöntämiselle on liittynyt uskonnolliseen vakaumukseen.

      Koska uskonnolliset syyt on keskeisin peruste poikkeusluvan hakemiselle, poikkeuslupamenettelyn poistamisen vaikutukset kohdistuisivat alaikäisiin lähinnä niissä uskonnollisissa yhteisöissä, joissa esimerkiksi ajatusta avoliitosta tai avioliiton ulkopuolisesta raskaudesta ei hyväksytä. Vaikka yleinen asenneilmapiiri on muuttunut viime vuosikymmeninä suvaitsevaisemmaksi, on mahdollista, että esimerkiksi joihinkin tiiviisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat, seurustelevat alaikäiset voivat joutua yhteisönsä paheksunnan tai jopa sosiaalisen hylkäämisen kohteeksi, jos he eivät voi avioitua. Tämä voi koskea erityisesti alaikäistä, joka on raskaana.  

      Oikeusministeriössä on viime vuosina käsitelty vuosittain 10—30 poikkeuslupahakemusta.

      Valtaosa vuosina 2010—2017 luvan saaneista alaikäisistä on tyttöjä.

      Puolisoiden välinen ikäero on ollut yli kuusi vuotta 18 % kokonaismäärästä.

      Valiokuntamietinnössä tuotiin esille muutoksen tärkeys siksi, että se on lähtökohtaisesti lapsen edun mukainen sekä edistää tyttöjen asemaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ottaen huomioon, että valtaosa luvan saaneista alaikäisistä on tyttöjä. 

      Kansanedustaja Eva Biaudet (r) on jättänyt lakivaliokunnan mietintään vastalauseen, jossa hän haluaa lakiin lisäyksen, jonka mukaan avioliitto voidaan hakemuksesta mitätöidä, mikäli puoliso, joka vihkimisen hetkellä oli alle kahdeksantoistavuotias, jättää hakemuksen ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut vihkimisestä. Kyse on siten avioliiton mitätöimisestä eikä avioliiton purkautumisesta avioerossa.

      Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen ilman Biaudetin esittämää pontta äänin 160 - 10. Poissa 29.  
      Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      114
      3131
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2016
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1885
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      400
      1754
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1166
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe