Surullista lapsista?

Katalonialaisen Els Pets -yhtyeen rumpali Joan Reig on tehnyt myös koskettavan laulun Corvus ('korppi') levyllä SOM.

Tässä sanat suomeksi Jukka Raunu:

Olin hyvin unelias ja silmät auki kuin omenat,
siitä yöstä alkaen nukuin vain ajoittain.
Hahmo pimeässä, kuoleman pelkoa.
"Mene levolle, kaveri, yö virkistää."
Kuin langennut enkeli, joka hallitsi pimeydessä,
auringonlaskun aikaan se tuli ulos kivisestä taivaasta
valaisten synnin siivet mustan laakson yllä,
piilossa pysytellen, hiljaisia ​​kiertoteitä kulkien.
Millä oikeudella otit meidät sinä kesänä
persikoiden tuoksu ja polkupyörät joella,
tanssia lavalla, iltapäiviä maastossa ja hasselpuita,
Olimme lapsia jahtaamassa elämää kaduilla.


"Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät",
sanoi Jeesus kuollessaan ristillä,
suuri ukkonen repi pilviä,
lapsen katse murtui.


Missä oli sinun Jumalasi, kun kosketit ihoani
ja missä oli minun, kun vaikenin peläten?
Yhä tunnen ehtoollisleivän ja makean viinin tuoksun,
sutaanit, saarnat ja pölyn peittämät ristit.
Sanomalehden juttu saa minut palaamaan
vanhoihin vuoriston majapaikkoihin,
tahrasi jäi arkkuuni ikuisesti,
veisipä sen tuuli pois.


"Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät»,
sanoi Jeesus kuollessaan ristillä,
suuri ukkonen repi pilviä,
lapsen katse murtui.

Ja TV:stä ykkösellä kaheksalta tulee samasta asiasta järkyttävää tietoa.
S A A R N A A J A N S A A L I S T A M A

Kuka uskaltaa katsoa?
Häpeä ja suru seuraavat vuosikymmeniä lasta, joka on joutunut luottoaikuisen hyväksikäyttämäksi. Riskiryhmässä ovat etenkin ne lapset, jotka eivät saa riittävästi tukea ja hyväksy. Uusinnat ti ja ke.

4

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Telkkari auki siis huomenna kello 20 Ylen ykköseltä!

    • järkyttävää

      Uusintaa huomenna kello 7 ja keskiviikkona 17.

    • Katsoin tuon ohjelman. ”…ohjelmassa kaksi viisikymppistä miestä kertoo, millaisia jälkiä seurakunnan poikakerhossa koettu seksuaalinen kaltoinkohtelu on heidän elämäänsä jättänyt.”

      Nämä ovat vaikeita juttuja käsitellä, sillä kuten Johanna Hurtig sanoo ”Tämmösissä uskonnollisissa yhteisöissä on hyvin vahva ja aika kiinteä todellisuuskuva. Paha tapahtuu ulkopuolella ja yhteisö itsessään on omille jäsenilleen turvallinen ja hyvä ympäristö.”

      Kun yhteisö alkaa pitää itsekään liki täydellisenä, todellisuus alkaa vääristyä. Kun ei voi, eikä saa nostaa esiin mitään ”pahaa” – joka on määritelty synniksi, tai vastaavaksi, on jokaisen pakko tukahduttaa itsessään nuo puolet. Kaikki eivät siihen kykene, vaan käytöksessä alkaa olla ongelmia.
      Hyvät ja kauniit kulissit pyritään pitämään kuitenkin yllä, ja se tarkoittaa, että näistä vaietaan.

      ”Julia Korkman: ”Me elettiin vielä sellaista aikaa Suomessa, jolloin lasten hyväksikäytöistä ei juuri puhuttu yhteiskunnallisesti. Itse asiassa moni näistä vanhemmista henkilöistä, jotka oli muhun yhteydessä, niin sanoikin, että siihen aikaan ei ollut sanoja tällaiselle.”

      Nämä kaksi aikuista miestä kantavat vieläkin pahoja haavoja. Kukaan ei tiedä, kuinka moni muu näin tekee. Aina on ollut näitä hyväksikäyttäjiä, niistä vain ei ole saanut puhua.

      ”Hän oli tuolloin 15-vuotias. Hän meni oikeuteen yksin, häntä edusti hovioikeuden auskultantti. Karin oma äiti todisti poikaansa vastaan.”

      Rankinta tuossa on oman äidin asenne. Äiti oli niin kiinni yhteisössä, että laittoi sen lapsensa edelle.

      ”Johanna Hurtig: ”Sillon voitiin vedota tällaiseen anteeksiantamuksen velvollisuuteen, hengelliseen kuvaan siitä, et ihmisen velvollisuus on antaa pyydettäessä anteeksi ja, ja häntä kohtaan rikkoneelle ja sitten myös niin unohtaa se asia ja vaieta siitä.”
      ”Tommi P. Pesonen: ”Nuori asiakas sanoi, joka irtautui sit tämmösestä uskonnollisesta yhteisöstä, että hän on niin vihainen siitä, että kun mitä tahansa voi tehdä, kunhan sitä katuu. Ja sit kun on katunut, niin sitten voi taas niin kuin jatkaa sitä omaa väärää toimintaansa, kunhan sitten taas katuu, jos jää kiinni siitä.”
      MOT Saarnaajan saalistama: käsikirjoitus

      Näissä jos missä on käytetty tätä anteeksi antamisen vaatimusta väärin. Siitä on tullut lapsille hengellistä pahoinpitelyä.

    • Jos ei jaksa katsoa, tässä teksiverio.
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/02/18/saarnaajan-saalistama-kasikirjoitus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      115
      3153
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2046
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1895
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      401
      1763
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1201
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1059
    Aihe