Populismi ei ole puolue se on vain jonkin asian kiukutellua vailla määränpäätä.
He eivät kerro ratkaisua ja heistä ei ole sitä ratkaisemaan. Ne on vain epäonnistuneita
masentuneita ja monesti sosiaalisesti häiriintyneitä ihmsiä, joita käytetään hyväksi
poliittisessa mielessä. Keskustelelemalla epäkohdista ja kertomatta ratkaisua tai
syytä kyseiseen asiaan.
Ne eivät tule koskaan kertomaan vastausta kysymykseen ja ne valehtelevat ja
suurentelevat asioita ja käyttävät hyväksi yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä ja tämä on
selvästi nähtävissä suomessa jo siitä syystä, että ne on maalaisia ja suurin osa niistä ei
ole pärjännyt kaupungeissa ja ne elävät siltäkin osalta jo ihan omassa maailmassa.
Minä Kävin viime viikolla Hampurissa ja huomasin, että se on todella kaksi vastakohtaa
ihmisistä ja samaa sanoin Viron kansanedustaja virosta, että maaseudun ja Tallinnan ero
on huomattava, kuin kaksi eri kansaa samassa maassa. Ajatelkaa, kuinka Teidän pää pyörii
kun tulette kaupunkiin ja moniko kuulemma edes uskaltaa ajaa autoa kaupungissa ?
Laitan Linkin alapuolelle, koska Populismi puolueet kyttää keskustelupalstoja.
Muistakaa Populismi ei koskaan kerro ratkaisua asioihin !
7
<50
Vastaukset
Tässä on euroopan parlamentin jäsenten mielipiteitä:
https://www.youtube.com/watch?v=ugIFuqrMD0Q
Voin rehellisesti sanoa, että huutaa päin persun näköä, niin että sen tukka menee taakse
päin äänen voimasta, että Mitä sitten jos Euroopan parlamentti menee suomen valtion
edelle !
Minä ja minun lapseni voivat asua ja olla missä päin eurooppaa tahanasa ja se on meidän
maa. Eurooppa on meidän kansa ja eurooppa on meidän koti ja eurooppa on meidän
isänmaa ja eurooppa on meidän turvamme ja eurooppa on meidän eläkkeemme turva ja
eurooppa on meidän lapsille mahdollisuus ja Eurooppa ja euroopan unioni takaa meidän
Yksilönoikeudet ja euroopan unioni takaa meille tasa-arvon ja viimeisenä ja korkeimpana
Euroopan unioni takaa meille Vapauden !Miksi räyhiksillä oli kiire uudistaa 'populismi' -käsite mahdollisimman vaaralliselta ja pahalta kuulostavaksi kirosanaksi? Liittyikö populismiin jokin uhka valtapelille, joka oli nopeasti vaiennettava? Viha- ja valhekulttuuritoiminnassa vihollisen raiskaaminen on ihan arkipäiväistä operointia, oli kyse mistä tai kenestä tahansa, joka mustasukkaisesti koetaan uhaksi omalle valtapelilleen... saman raiskaamisenhan on kokenut mm. 'isänmaallisuus' ja 'perussuomalainen'. Sullakin on niistä ollut varsin kirjavia, vaikkakin täysin aivottomia, ihan omia määritelmiä, jotka ei perustu todellisuuteen, vaan viha- ja valhekulttuuritoimintaan. Minusta tuo sun pyhä vihasi on noloa.
No mitä Populismi sitten on, kun kerran mainitsit sanan ?
No miksi itse mainitset populismin, mutta aina vihaan perustuvana uudelleenmuotoiluna? Miksei jokin asia voisi olla juuri sitä mitä se on, eikä vääristellä "viholliseksi" kokemiaan asioita omaksi edukseen?
Kerro sitten minulle miten sinä turvaat omaisuuden ja sijoitusten arvon ja miten
turvaat euromääräisen eläkkeen tai ainakin sen saman ostovoiman ja miten
turvaat asumisen euroopassa ja eurooppalaisen terveysturvan ja sosiaaliturvan ?
NÄISTÄ ASIOISTA MINÄ ÄÄNESTÄN JA MILJOONAT MUUT MYÖS !
Mä haluan vain tietää miten minä saan turvattua tämän ja jos sinä et siitä välitä, niin
sinä olet perseaukinen kommunisti eikö niin, vielä isänmaallinen kommunisti eikö niin ?
Ollaanko nyt kerrankin samoilla linjoilla ... Täällä aika moni miettii samaa ja aika monella
on junteissakin jonkinnäköinen tönö... Ja sä jätkä voit olla varma, että ne ei todellakaan
äänestä persua ei vaikka olisit matupää persu sen syvimmästä kohtaan.ENKÖ MINÄ OLLUT OIKEASSA VAI ?
LÄPIPÄÄ PERSU KÄVI VIELÄ ITSE LUKEMASSA !Kun et ymmärrä populismia ollenkaan, vaan ainoastaan sen uudelleenmäärittelyn kirosanana ja haukkumasanana, niin ei voi odottakaan, että osaisit kirjoittaa jotain järkevää. Ja kun et osaa edes keskustella, vaan räävit kiihkomielisesti turpaasi ja elät vihan ja valheiden täyttämässä mielikuvitusmaailmassas. Ei sua kukaan ota tosissaan, eikä halua edes keskustella sun kanssa mistään. Koitapa aikuistua ja sivistyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899